Luhtaorvokki
| Luhtaorvokki | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Erittäin uhanalainen |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset Eudicots |
| Kladi: | Rosidit Rosids |
| Lahko: | Malpighiales |
| Heimo: | Orvokkikasvit Violaceae |
| Alaheimo: | Violoideae[1] |
| Suku: | Orvokit Viola |
| Laji: | uliginosa |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Viola uliginosa |
|
| Katso myös | |
Luhtaorvokki (Viola uliginosa) on pääasiassa Itä- ja Keski-Euroopassa tavattava orvokkikasvi. Suomessa laji on uhanalainen ja rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.[2]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luhtaorvokki kasvaa 8–16 senttimetriä korkeaksi. Kasvin juurakko on pitkä, suikerteleva ja usein myös rönsyllinen. Lehdet ja kukkaperät kasvavat suoraan juurakosta. Luhtaorvokin vaaleanvihreät, kaljut lehdet ovat puikean herttamaisia ja selväkärkisiä. Siniset tai sinipunaiset kukat ovat lehdettömän vanan latvassa. Kukkien terälehdet ovat selvästi lanttokärkisiä. Luhtaorvokki kukkii Suomessa touko-kesäkuussa.[3][4]
Muista Suomessa tavattavista orvokeista luhtaorvokkia muistuttaa lähinnä korpiorvokin (V. epipsila) ja suo-orvokin (V. palustris) välinen risteymä viitaorvokki (V. × ruprechtiana). Luhtaorvokki risteytyy aho-orvokin kanssa.[5]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Luhtaorvokki on mantereinen, itäeurooppalainen kasvilaji. Sen päälevinneisyysalue ulottuu Länsi-Ukrainasta Länsi-Venäjälle ja Valko-Venäjälle. Luhtaorvokkia tavataan myös Keski-Euroopan itäosissa, Balkanilla sekä Itämeren piirissä Suomessa, Ruotsissa, kaikissa Baltian maissa ja Tanskassa Bornholmin saarella.[5][6]
Suomessa luhtaorvokkia on tavattu vain noin 20 kasvupaikalta Etelä-Suomessa. Näistä esiintymistä jäljellä oli vuonna 1997 noin puolet. Suurin osa silloisista esiintymistä oli hyvin pieniä. Suomen suurimmat luhtaorvokin esiintymät ovat Hangossa.[5] Vuonna 2011 luhtaorvokin tiedettiin esiintyvän Suomessa vain Hangon Santalankorvessa, Jomalassa, Karkussa, Kökarin Österbyggessä, Tohmajärven Onkamossa ja Vihdin Kourlassa. Muun muassa Mäntsälän Kuljunojan luhtaorvokki, jonka kasvupaikka oli rauhoitettu, oli vuoteen 2008 mennessä hävinnyt.[7]
Kasvuympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyypillisiä luhtaorvokin esiintymispaikkoja ovat puronvarret, tervaleppäluhdat ja tulvarannat. Laji vaatii menestyäkseen kasvupaikoillaan säännöllisesti toistuvia tulvia. Luhtaorvokin taantumisen syinä Suomessa ja muualla ovat kasvupaikkojen ojitus, purojen perkaus, pellonraivaus ja rakentaminen.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Siitonen, Mikko: Luhtaorvokki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 271–272.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Stevens, P. F.: Violaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 1.4.2021.
- ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit ymparisto.fi.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 160.
- ↑ Siitonen 1997, s. 271–272.
- ↑ a b c d Siitonen 1997, s. 272.
- ↑ Den virtuella floran: Sumpviol (ruotsiksi) Viitattu 21.4.2009.
- ↑ Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko: Luhtaorvokki Suomessa 1851–2011 (PDF) (Verkkoliite) Lutukka. 2011, vsk. 27. Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikkö. Viitattu 15.7.2017.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kasviatlas 2020: Luhtaorvokin levinneisyys Suomessa.
- Pinkka, Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Luhtaorvokki (Viola uliginosa)
- Luontoportti: Luhtaorvokki (Viola uliginosa)
- Pohjolan kasvien pauloissa: Viola uliginosa – luhtaorvokki