Loot box

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Loot box (myös esim. loot crate, saalislaatikko tai yllätyslaatikko) tarkoittaa monissa videopeleissä esiintyviä laatikoita, joita avaamalla voi saada pelissä käytettäviä virtuaalisia palkintoja. Palkinnot ovat usein satunnaisia ja arvokkaammat esineet harvinaisempia. Loot boxien sisältöjen vaikutus pelin pelaamiseen vaihtelee pelkästään ulkoasua muokkaavista esineistä pelaajan voimia kasvattaviin välineisiin. Loot boxeja voi yleensä ostaa oikealla rahalla tai ansaita hitaammin peliä pelaamalla.

Loot boxit kuuluvat osaksi videopelien mikromaksuja.[1] Viime aikoina loot box -järjestelmien yleisyys peleissä on kasvanut,[2] ja ne ovat herättäneet keskustelua rahapelaamiseen verrattavien toiminnallisuuksiensa vuoksi. Kritiikki on aloittanut monissa maissa tutkinnan satunnaisten palkintojärjestelmien rajoittamisesta ja niistä on esitetty lakisäädöksiä. [3] [4]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loot boxit voivat esiintyä peleissä esimerkiksi virtuaalisina laatikoina, arkkuina tai paketteina,[2] joiden sisällä voi olla esimerkiksi virtuaalisia keräilykortteja, virtuaalivaluuttaa, hahmoja, kosmeettisia esineitä [5] tai pelissä avustavia esineitä. Loot boxeja voi ansaita pelistä riippuen tehtäviä tekemällä, oikealla rahalla tai virtuaalisella valuutalla. Usein parhaat palkinnot voivat olla harvinaisempia, ja niiden avaamiseen liittyy jännitystä lisääviä animaatioita. Jos laatikosta saa jo omistamansa esineen, sen voi usein muuttaa arvoaan pienemmäksi määräksi pelivaluuttaa. [3]

Loot boxien yhteyteen on liitetty gacha-mekanismi: peliä pelatessa saa satunnaisia palkintoja, mutta käyttäjä voi myös ostaa halutessaan palkintoja rahalla. Koska arvokkaammat palkinnot ovat harvinaisempia, niiden ansaitsemisessa voi kestää kauan eikä rahan käyttäminen takaa halutun palkinnon saamista. Tällöin pelaaja voi päätyä gacha-loukkuun, jossa rahaa käytetään kunnes toivottu palkkio saadaan.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loot box -järjestelmän idea on jatkojalostettu aikaisemmin peleissä esiintyneistä esineiden löytämisjärjestelmistä[7]. Ensimmäisen kerran loot box -järjestelmä nähtiin kiinalaisessa Zhengtu Network -yhtiön free-to-play -pelissä ZT Online vuonna 2007.[2] Loot box -järjestelmä soveltuu Aasian pelimarkkinoille hyvin, sillä pelaajilla ei yleisesti ole käytettävissään riittävästi rahaa ostaakseen täysihintaista peliä.[8] Merkittävän merkkipaalun ohitti vuonna 2011 julkaistu free-to-play -peli Puzzle & Dragons, joka gacha-mekanismin avulla ensimmäisenä mobiilipelinä ohitti miljardin dollarin tuottorajan[9].

Vuonna 2009 länsimaisessa videopeliteollisuudessa huomattiin, että jakamalla peli ilmaiseksi sosiaalisessa mediassa pelin myymisen sijaan, saatiin parempi tuotto lisätyillä mikromaksuilla kuin pelin myynnistä saatavilla tuloilla. Ensimmäinen länsimainen peli, jossa käytettiin loot box -järjestelmää, oli Valve Corporationin Team Fortress 2 -peli vuonna 2010. Team Fortress 2 oli myös ensimmäinen peli, jossa oltiin luovuttu siitä ansaintalogiikasta, että peli itsessään on myyntituote. Valve lisäsi peliin uuden ominaisuuden, jonka myötä pelaaja voi kerätä pelaamalla loot boxeja, jotka hän saa auki ostamalla avaimia.[8] Valve Corporationin Robin Walker totesi, että pelin ilmaiseksi jakamisen tarkoitus oli luoda ketjureaktio. Jakamalla peliä ilmaiseksi, pelaajia olisi enemmän ja näin ollen loot boxien avaimien ostajiakin olisi enemmän.

Seuraavien vuosien aikana monet MMO- (massively multiplayer online) ja MOBA- (multiplayer online battle arena) pelit ovat siirtyneet free-to-play -ansaintamalliin lisäämällä peleihinsä loot box-järjestelmän saadakseen lisää pelaajia[10]. Esimerkkejä tällaisista peleistä ovat Star Trek Online[11] ja The Lord of the Rings Online joulukuussa 2011.

Vuonna 2012 julkaistu Mass Effect 3 oli ensimmäinen myytävä peli, johon oli lisätty loot box -järjestelmän kaltainen ominaisuus. Mass Effect 3 -peliin myytiin ”paketteja”, jotka sisälsivät varusteita, joiden hankkimiseen pelaajan olisi pitänyt käyttää huomattavasti aikaa pelaamalla peliä.[8] Vuonna 2013 julkaistiin niin ikään myytävä peli Counter-Strike: Global Offensive, johon lisättiin loot box -aselaatikoita päivityksen myötä.[12] Samoin vuonna 2013 julkaistuun Battlefield 4 -peliin lisättiin myöhemmin ”taistelupakkauksia”, jotka tulivat käyttöön päivityksen myötä vuonna 2014.[13]

Vuosien 2016 ja 2017 aikana useisiin peleihin on sisällytetty loot box -järjestelmä oleelliseksi osaksi peliä,[14] kuten peleissä Call of Duty, Halo 5: Guardians, Battlefield, League of Legends,[15] Paragon, Gears of War 4 ja FIFA 17. Vuonna 2017 moni AAA-luokan peli (AAA-peleillä tarkoitetaan keskikokoisen tai suuren pelitalon julkaisemaa peliä, joiden kehitykseen ja markkinointiin käytettävissä enemmän rahaa ja resursseja.) on julkaistu loot box -ominaisuuksilla, esimerkiksi Middle-earth: Shadow of War, Forza Motorsport 7 ja NBA 2K18. Erilaisten loot box -järjestelmien sisällyttäminen maksullisiin peleihin johti kritiikkiin lokakuussa 2017,[16][17][18] kun Star Wars Battlefront II julkaistiin.[19]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loot box -järjestelmien vaikutusmekanismi pelaajiin on samankaltainen kuin uhkapeleissä. Loot boxien avaaminen aiheuttaa samanlaisen tunnetilan pelaajassa, kuin esimerkiksi kolikkopelejä pelaava henkilö kokee. Ihmiskehon dopamiinijärjestelmä on altis tilanteessa, joihin liittyy epävarmuustekijä palkinnon saamisesta. Dopamiinijärjestelmä ei aktivoidu niin voimakkaasti, jos palkinnon saaminen on varmaa.[3]

Loot box -järjestelmiä on rinnastettu uhkapelaamiseen muun muassa Belgiassa ja Ranskassa. Loot box -järjestelmä on saanut paljon kritiikkiä erityisesti ostettavien pelien kohdalla. Yleinen mielipide on, että jo valmiiksi maksetusta täysihintaisesta tuotteesta pelaajat eivät halua sijoittaa lisää rahaa saadakseen täyden pelikokemuksen.[3] Jotkut pelit ovat saaneet myös kritiikkiä pay-to-win -systeemistä, joissa käytännössä vain oikeaa rahaa sijoittamalla pelaaja voi pärjätä pelissä[7].

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohusta ja kritiikistä johtuen monet maat tutkivat loot boxien suhdetta uhkapelaamiseen. Sisäministeriön hallitusneuvos Jouni Laiho arvioi, että asiasta tullaan keskustelemaan Suomessakin. Laihon mukaan ”jos huomataan, että tässä on kauppatapaan, addiktoitumiseen tai ehkä laillisuuteenkin liittyviä ongelmia, kyse on yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka on ratkaistava.” [4]

Lounais-Suomen viranomaisille on jätetty tutkintapyyntö loot boxeihin liittyen. Arpajaishallinnon lausunnon mukaan arpajaislain vastaisiin piirteisiin tulee puuttua. [20]

Belgia Belgiassa Star Wars: Battlefront 2 -pelin loot boxeista on tehty valitus kuluttajaviranomaiselle, koska ostaja ei voi etukäteen tietää mitä laatikosta paljastuu.[1] Belgian pelikomission mukaan ”rahan ja riippuvuuden yhdistelmä on uhkapelaamista.” [21][22] Seurauksena Belgia on päättänyt kieltää loot box -sisällön.[23]

Belgia on tuonut aihetta esiin aiemmin myös EU-tasolla.[24]

Havaiji Havaijilla televisioidussa lehdistötilaisuudessa kerrottin, että osavaltion edustajat tarkastelevat säädöksiä estääkseen uhkapelin kaltaisia rahoitusmalleja sisältävien pelien myymistä lapsille tai näiden kieltämistä ylipäätään. [21]Sittemmin lainsäätäjät ovat esittäneet neljää säädöstä, jotka rajoittaisivat loot boxeja sisältävien pelien myymistä alle 21-vuotiaille ja määräisivät julkaisijoiden merkitsevän kyseiset pelit selkeästi, sekä julkaisemaan näiden palkintojen todennäköisyydet.[25] [26]

Iso-Britannia Britannian parlamentissa on tehty aloite pelinsisäisten arvontojen kieltämiseksi.[27]

Kiina Kiinan kulttuuriministeri julkisti lain vuoden 2016 joulukuussa, jonka mukaan loot boxien ja muiden satunnaisten esineiden ja palveluiden saamisen todennäköisyydet tulee julkaista selkeästi.[28]

Ranska Ranskalainen senaattori Jérôme Durain on tehnyt pelillistä etua antavista loot boxeista tutkintapyynnön uhkapelaamista säätelevälle organisaatiolle ARJEL.[29]

Ruotsi Ruotsin viranomaisten mukaan loot boxien kohdalla arpajaisten määritelmä ei täyty. Suomen sisäministeriön hallitusneuvos Jouni Laihon mukaan päätöksessä on kyse siitä, että ”--loot boxeilla, ei ole pelin sisällä vaihdannallista arvoa.” [1]Sittemmin ruotsalainen ministeri Ardalan Shekarabi on todennut Ruotsin Yleisradiossa loot boxien tulevan mahdollisesti kielletyiksi vuonna 2019.[30]

Asiaa on otettu esille myös esimerkiksi Saksassa[31] ja Norjassa.[32]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Electronic Arts on myöntynyt poistamaan loot boxit FIFA 19 -pelistä viitaten Belgian päätökseen tulkita se uhkapelaamisen muodoksi.[33] Nintendo on ilmoittanut vetävänsä kaksi gacha-tyylistä järjestelmää käyttävää mobiilipeliä Belgian markkinoilta: Animal Crossing: Pocket Camp ja Fire Emblem Heroes poistuvat saatavilta 27. elokuuta 2019 mennessä.[34] Toukokuussa 2019 Google on lisännyt Google Play -kauppapaikalle vaatimuksen paljastaa virtuaalisten esineiden todennäköisyydet ennen ostotapahtumaa.[35]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Mannermaa, Jaakko: FIFA- tai NHL-mestariksi maksamalla? Rahastussyytökset ravistelevat urheilupeleistään tunnettua jättiyhtiötä YLE. 23.12.2017. Viitattu 26.2.2018.
  2. a b c Wiltshire, Alex: Behind the addictive psychology and seductive art of loot boxes PCgamer. 28.9.2017. Viitattu 26.2.2018.
  3. a b c d Maksa rahaa ja avaa yllätyslaatikoita - Pelien ansaintamekanismit lähestyvät uhkapelaamista Talouselämä. 22.11.2017. Viitattu 26.2.2018.
  4. a b Nieminen, Rami: Peliyhtiöiden rahastuksesta nousi valtava kohu – Electronic Arts taipui jo, Rovio ei Talouselämä. 24.11.2017. Viitattu 26.2.2018.
  5. Behind the addictive psychology and seductive art of loot boxes Battle.net. Viitattu 26.2.2018.
  6. Famularo, Jessica: 'Fire Emblem Heroes' Is a Gacha Game – Here's What That Means Inverse Entertainment. 2.2.2017. Viitattu 26.2.2018.
  7. a b Lawrence, Nathan: The troubling psychology of pay-to-loot systems IGN. 24.4.2017. Viitattu 26.2.2018.
  8. a b c Newman, Jared: How Loot Boxes Led to Never-Ending Games (And Always-Paying Players) RollingStone. 14.11.2017. Viitattu 26.2.2018.
  9. Newman, Hood: What the UK can learn from the Far East's battle with loot boxes Eurogamer. 20.10.2017. Viitattu 26.2.2018.
  10. Newman, Hood: The loot box stink: how did we end up in this mess vg24/7. 24.10.2017. Viitattu 26.2.2018.
  11. Shull, Terilynn: Captain's Log: Dilithium, attack ships, and lightsabers, oh my! Engadget. 24.12.2011. Viitattu 26.2.2018.
  12. 8/13 – The Arms Deal Update blog.counter-strike.net. 14.8.2013. Viitattu 26.2.2018.
  13. Yin-Poole, Wesley: You can now buy Battlefield 4 battlepacks Eurogamer. 28.05.2014. Viitattu 26.2.2018.
  14. McCarthy, Caty: "It's Awkward Right Now:" What Some in the Games Industry Think of the Rise of the Loot Box in 2017 usgamer.net. 22.11.2017. Viitattu 26.2.2018.
  15. Hextech Crafting is now live in NA! na.leagueoflegends.com. 15.3.2016. Viitattu 26.2.2018.
  16. Schreier, Jason: Fall Loot Box Glut Leads To Widespread Alarm Kotaku. 10.10.2017. Viitattu 26.2.2018.
  17. Machkovech, Sam: Loot boxes have reached a new low with Forza 7’s “pay to earn” option Ars Technica. 29.9.2017. Viitattu 26.2.2018.
  18. NBA 2K18 Is Riddled With Microtransactions Kotaku, Jackson. 19.9.2017. Viitattu 26.2.2018.
  19. Hood, Vick: Are loot boxes gambling Eurogamer. 12.10.2017. Viitattu 26.2.2018.
  20. Nyt.fi: Yllätyslaatikot ovat pelien uusi villitys – Suomen poliisi selvittää asiaa, koska se vaikuttaa laittomalta Helsingin Sanomat. 14.9.2018. Viitattu 15.9.2018.
  21. a b Virtanen, Jori: EA:n saama murskakritiikki aiheutti melkoisen mullistuksen – loot box -mekaniikka uhkapeliä, kiellettävä Euroopassa Mikrobitti. 22.11.2017. Viitattu 26.2.2018.
  22. Bailey, Dustin: Sadly, the Belgium Government has not yet declared loot boxes gambling PC Games News. 22.11.2017. Viitattu 26.2.2018.
  23. Belgium moves to ban 'Star Wars Battlefront 2'-style loot boxes 22.11.2017. Engadget. Viitattu 23.6.2018.
  24. Poliisi ja sisäministeriö tarkkailevat tietokonepelien maksumekanismeja - "Vaatii analyysia onko Suomen arpajaislain piirissä" Talouselämä. 24.11.2017. Viitattu 26.2.2018.
  25. Good, Owen: Hawaii lawmakers introduce loot crate regulation bills Polygon. 13.2.2017. Viitattu 26.2.2018.
  26. Hughes, Chris: Hawaii Reps Introduce Four Loot Box Bills to US Congress MMOGames. 13.2.2017. Viitattu 26.2.2018.
  27. Good, Owen: U.K. lawmaker gets involved in loot-box controversy Polygon. 15.10.2017. Viitattu 26.2.2018.
  28. McAloon, Alissa: Online games will be required to disclose random loot box odds in China Gamasutra. 8.12.2017. Viitattu 26.2.2018.
  29. Virtanen, Jori: EA:n ahdinko vain jatkuu – battlefront 2:n rahastusmekaniikka poiki tutkintapyynnön uhkapelaamisesta Mikrobitti. 21.11.2017. Viitattu 26.2.2018.
  30. Hirsilä, Markus: Ruotsi saattaa luokitella loot-laatikot arvontalainsäädännön piiriin ensi vuonna Gamereactor. 8.2.2018. Viitattu 26.2.2018.
  31. Chalk, Andy: Germany may ban loot boxes PCgamer. 6.2.2018. Viitattu 26.2.2018.
  32. Fick, Wesley: Norway's parliament might seek to regulate loot boxes in video games NAG online. 29.11.2017. Viitattu 26.2.2018.
  33. Kyle Orland: EA gives in to Belgian regulators, stops selling FIFA loot boxes 30.1.2019. Ars Technica. Viitattu 31.1.2019.
  34. Tom Phillips: Nintendo to shut down Animal Crossing, Fire Emblem mobile games in Belgium over loot box law fears 21.5.2019. Eurogamer. Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
  35. Brendan Sinclair: Google Play mandates odds disclosure for loot boxes 30.5.2019. gamesindustry.biz. Viitattu 30.5.2019. (englanniksi)