Levänluhdan muinaisjäännökset

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen kansallismuseossa esillä olevia Levänluhdan vainajien kalloja.

Levänluhta[1] tai Leväluhta[2] on soinen lähde Orismalan kylässä Isossakyrössä. Levänluhta tunnetaan arvoituksellisista muinaisjäännöksistään. Ensimmäinen kirjallinen maininta Levänluhdasta on vuodelta 1674, jolloin Isonkyrön seurakunnan kirkkoherra Israel Alftanus kirjoitti Tukholmaan muinaislöytöjä tutkivalle toimielimelle paikasta, josta on löytynyt ihmisen luita "läpi aikojen"[3].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levänluhdasta on arkeologisissa kaivauksissa löydetty rautakaudella järveen haudatut vajaan sadan vainajan jäännökset, pronssikattila ja koruja. Paikalla ei ole nykyään muuta kuin pieni lähde, mutta mm. biologi Harald Lindbergin 1910-luvulla tekemissä maa-ainetutkimuksissa löytyi viitteitä erilaisista lummekasveista, mikä viittaa laajemman vesipinta-alan olemassaoloon muinaisina aikoina. Ruumiiden pehmytkudokset eivät ole säilyneet juuri lainkaan (vrt. Luoteis-Euroopan hyvin säilyneet suoruumiit). Aiemmin uskottiin, että nämä ihmiset olivat jopa aikalaisikseen poikkeuksellisen lyhytkasvuisia, miehet keskimäärin 158 cm ja naiset 147 cm. Viimeisin tutkimus (Markku Niskanen, Oulun yliopisto) on kuitenkin osoittanut että suurin osa aikuisista levänluhtalaisista oli naisia ja että heidän keskimääräinen ruumiinkokonsa on edellä esitettyä selvästi isompi eikä poikkea merkittävästi muista samanaikaisista pohjoismaisista ihmisistä.[4]

Ihmisluiden osalta Levänluhta oli uusien ajoitusten mukaan käytössä 300-luvulta 700-luvulle. Levänluhdan merkityksestä on useita teorioita. Paikkaa on vanhastaan arveltu uhripaikaksi, jolloin vainajat voisivat olla ihmisuhreja. Tämä ei olisi aivan tavatonta, esimerkiksi germaanien ja kelttien tiedetään uhranneen joskus ihmisiä soihin, ja lasten "suolle vieminen" (sekä "urosten upottaminen") tunnetaan myös suomalaisessa tarustossa. Käsitystä vastaan puhuu kuitenkin se, että valtaosassa luurankoja ei ole väkivallan merkkejä. Paikkaa on arveltu kalmistoksi. Joidenkin arveluiden mukaan paikka voisi myös olla tautiepidemian tai nälänhädän vuoksi kuolleiden joukkohauta, mutta paikan pitkä käyttöhistoria ei sovi yksittäistä katastrofia korostavaan tulkintaan. Myöskään muualla Suomessa ei ole tutkimusten mukaan ollut tuohon aikaan laajempia katastrofeja, vaan pikemminkin päinvastoin (ks. esim. Wessmann 2009[5].)

Leväluhdan luurangot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mukana on lapsia ja vanhuksia ja eri-ikäisiä eläimiä. Ihmisten pitkänomaisen pääkallon perusteella heidän on katsottu eroavan esimerkiksi nykypäivän skandinaaveista, suomalaisista ja saamelaisista. Niskasen mukaan kyse kuitenkin oli tässäkin suhteessa varsin normaaleista rautakauden pohjoismaalaisista. Mikään ei estä, että levänluhtalaiset ovat nykysuomalaisten esi-isiä, vaikka kallonmuodossa onkin tapahtunut muutoksia.

Levänluhdasta löytynyt suhteellisen runsas eläimenluuaineisto näyttäisi kuuluvan eri ajanjaksoihin mikä viittaa Leväluhdan pitempään tai toistuvaan käyttöön. Radiohiiliajoitusten mukaan lehmänluut ovat esiroomalaiselta rautakaudelta ja hevosenluut varhaiskeskiajalta. Eläimenluiden merkitystä Levänluhdassa ei tunneta.

Tutkimuksen mukaan ruumiiden mukana on haudattu myös arvoesineitä, joten kyse ei ole orjista. Paikalta ei ainakaan vielä vuoden 2014 kaivausten yhteydessä löytynyt asutuksen jälkiä.[6]

Leväluhdan kaltaiset paikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoa löytöpaikka, jota voidaan verrata Levänluhtaan, on Vöyrin Käldamäki, josta on löydetty kuuden vainajan jäännökset. Käldamäki ajoittunee suurin piirtein samalle ajalle kuin Levänluhta. Levänluhta on lähde kun taas Käldamäki on ollut umpeutuva merenlahti. Tosin - kuten ensimmäisessä kappaleessa on mainittu - on myös viitteitä siitä, että Levänluhtakin on muinoin ollut laajempi vesialue.

Dokumentteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "Levänluhdan kadonnut kansa" - ohjaus ja käsikirjoitus Tommi Hakko. Yle 2010.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Levänluhta Kansalaisen karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 7.10.2013.
  2. Muinaisjäännösrekisteri: Leväluhta Kulttuuriympäristön rekisteriportaali. Museovirasto.
  3. C. F. Meinander 1950: Etelä-Pohjanmaan historia I–II: Etelä-Pohjanmaan esihistoria (s. 136). Etelä-Pohjan-maan historiatoimikunta, Vaasa
  4. Markku Niskanen: Stature of the Merovingian period inhabitants in Levänluhta, Isokyrö Fennoscandia archaeologica XXIII, 2006
  5. Anna Wessman, Levänluhta – a Place of Punishment, Sacrifice or Just a Common Cemetery? (s. 94 -95) Fennoscandia archaeologica XXVII, 2009
  6. Leväluhdan vainajien arvoitus säilyy

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]