Isonkyrön vanha kirkko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isonkyrön vanha kirkko
Isonkyrön kirkko etelästä.
Isonkyrön kirkko etelästä.
Sijainti Isokyrö
Koordinaatit 63°00′16.8″N, 022°18′59.4″E
Seurakunta Isonkyrön seurakunta
Rakentamisvuosi noin 1513–1533
Materiaali harmaakivi
Istumapaikkoja 400–500
Avoinna yleisölle
2015
kesäisin
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Isonkyrön vanha kirkko on keskiaikainen kivikirkko Isossakyrössä Kyrönjoen rannalla. Pyhälle Laurentiukselle omistettu kirkko on rakennettu vuosien 1513–1533 välisenä aikana. Ajoitus on keskiaikaisista kirkkorakennuksista Suomen varmimpia ja tarkimpia.[1]

Se on nykyään niin sanottu autiokirkko eli jäänyt pois säännöllisestä jumalanpalveluskäytöstä uuden Isonkyrön kirkon valmistuttua vuonna 1877.[2] Kesäisin siellä pidetään Isonkyrön seurakunnan jumalanpalvelukset ja myös musiikkitilaisuuksia ja se on auki kirkkoon tutustujille.[3] Kirkkoon sopii noin 400–500 henkilöä.[3]

Isonkyrön vanha kirkko sisältyy Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin[4] ja se on suojeltu vuonna 1891 Vaasan läänin maaherran päätöksellä.[5] Kirkon ympärillä oleva hautausmaa ei ole enää aktiivikäytössä.[5]

Rakenne ja mitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isonkyrön vanha kirkko on keskiaikaisessa asussa eli yksilaivainen ja sen sisäkaton tynnyriholvi on puinen.[4] Kirkon runkohuone on itä–länsisuuntainen, asehuone on sen eteläpuolella ja tiilinen sakaristo joen eli pohjoisen puolella.[2] Kirkossa on paanukatto, sen harjan korkeus on 23 metriä, runkohuoneen pituus on 33 metriä ja leveys on runsas 11 metriä.[2]

Rakentaminen ja ulkoasun muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tohnin akkuna ja länsipäädyn portaali ovat alkuperäisasuiset.

Pohjankyrön suuren pitäjän kirkoksi rakennetun harmaakivikirkon paikalla oli aikaisemmin puinen kirkko, jonka viereen rakennettiin aluksi tiilestä sakaristo, joka on kirkon vanhin nykypäiviin säilynyt osa.[2] Se on rakennettu 1510-luvulla, runkohuone tehtiin kivestä puukirkon paikalle 1520-luvulla ja sen valmistuttua 1530-luvun alussa asehuone.[2] Kirkkoon suunniteltiin tiilestä muurattuja holveja, mutta ne jäivät uskonpuhdistuksen aiheuttamien rahavaikeuksien takia tekemättä.[2] Kirkkosalia kattaa keskiaikaisen perinteen ja mallin mukainen tynnyriholvinen lautakatto vuodelta 1710.[4]

Kirkon alkuperäiset ikkunat olivat pienet, vuonna 1707 laajennettiin alttaripäädyn ja eteläsivun ikkunoita ja tehtiin kokonaan uusi ikkuna-aukko pohjoispuolelle.[2] Länsipäädyssä oleva ovi portaaleineen ja sen yläpuolinen pyöreä ikkuna ovat alkuperäiset.[4] Pyöreää ikkunaa kutsutaan Tohnin akkunaksi; tarinan mukaan Töysän Tohnin kylästä oleva Tohnin äijä osallistui kirkon rakentamiseen kantamalla yksin kainalossaan ison kiven Lapuan Simpsiöstä asti ja tuo kivi olisi päätynyt kirkon muuriin pyöreän päätyikkunan yläpuolelle.[6]

Asehuonetta on korotettu alkuperäisestä[4] ja runkohuoneen tiilestä muuratut päädyt on purettu vuonna 1820.[4] Kirkon muureja on vahvistettu 1923–1924.[2] Sen perustuksia on vahvistettu myös vuonna 1972, jolloin kirkko salaojitettiin ja lisättiin pintavesien ohjausta.[7] Vuosien 1978–1984 korjauksessa pohjoislappeen paanut uusittiin ja katto tervattiin kauttaaltaan.[7]

Sisätilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalkkimaalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alttaripääty ja kalkkimaalaukset.

Isonkyrön kirkko on kuuluisa 1560-luvulla tehdyistä yhteensä 114 kalkkimaalauksesta, jotka kiertävät kirkkoa nauhamaisesti kolmessa rivissä.[2] Ylimmän rivin maalaukset esittävät Ensimmäisen ja Toisen Mooseksen kirjan tapahtumia.[2] Keskirivissä esitetään tapahtumia Jeesuksen elämästä[2] ja alin rivi käsittää vertauksia pyhäpäivien saarnoista.[2] Maalausten teettämisen kustansi omin varoin kirkkoherra Jaakko Geet.[2] Vuonna 1666 kirkkoherra Isak Brenner peitätti kuvat kalkkilaastilla ja niiden olemassaolo unohtui vähitellen.[2] Maalaukset löydettiin ja otettiin esiin vuonna 1885.[2] Ne entisöitiin ensimmäisen kerran vuosina 1926–1927[4] ja myöhemmin 1930-luvulla ne restauroi taiteilija Oskari Niemi.[8] Maalausten viimeisin konservointi tehtiin 1978–1984.[7]

Kiinteä sisustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rokokootyylinen saarnastuoli 1770-luvulta. Krusifiksin arvellaan olevan 1400-luvulta.

Kirkkoon oli rakennettu lehteri vuonna 1753.[4] Sen rakenteet purettiin 1885, jolloin seinämaalaukset otettiin esiin laastin alta.[4] Samassa yhteydessä uusittiin myös kirkon penkit.[4] Penkit uusittiin myös vuosina 1926–1927 seinämaalausten ensimmäisen restauroinnin yhteydessä.[4] Vuosien 1978–1984 korjauksen yhteydessä penkkijärjestys uusittiin, penkit maalattiin ja istuinkoteloihin lisättiin sähkölämmitys.[7]

Vuosina 1770–1771 uusittiin kirkon koko kiinteä sisustus rokokootyyliseksi.[4] Siitä ovat jäljellä koristeelliset alttarilaite ja saarnastuoli.[4] Ne teki ilmajokelainen puuseppä Abraham Runström ja maalasi vaasalainen taidemaalari Johan Alm.[4] Runströmin ja Almin kädenjälkeä on myös vuonna 1753 rakennettuun lehteriin uusittu etuseinä apostolinkuvineen.[7] Seinämaalausten esiinoton yhteydessä 1885 lehterin etuseinä kiinnitetiin eteläseinälle kirkon etuosaan, muu osa lehteistä purettiin.[7]

Irtaimisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alttariseinän kaksi alttarikaappia ovat rekonstruoituja ja 1500-luvun vaihteesta.[2] Kirkossa on myös keskiaikaisia puuveistoksia, tunnetuin niistä 1400-luvulta.[2]

Muistomerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuijasota alkoi, kun Isonkyrön kirkolla 25. marraskuuta 1596 huovi sai surmansa kahakassa.[9] Kirkolla päättyi myös Jaakko Ilkan ja viiden muun nuijapäällikön elämä tammikuun 1597 lopulla, kun heidät mestattiin kirkon kohdalla Kyrönjoessa olevalla Kontsaansaarella.[9] Kirkkomaan vierelle on pystytetty tapahtumien muistomerkki.[7]

Napuen taistelussa 19. helmikuuta 1714 kaatuneiden joukkohauta on kirkkomaalla.[7] Vuonna 1984 hautapaikalle pystytettiin luonnonkivinen muistokivi.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 498–501. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q Isokyrön vanha kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 11.12.2010. Museovirasto. Viitattu 12.9.2015.
  3. a b Rakennukset Isonkyrön seurakunta. Viitattu 12.9.2015.
  4. a b c d e f g h i j k l m n Isonkyrön vanha ja uusi kirkko Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 12.9.2015.
  5. a b Pääkirkko, siunauskappeli ja hautausmaat Isonkyrön seurakunta. Viitattu 13.9.2015.
  6. Tohnin kylän historiaa, tarinaperinnettä ja nähtävyyksiä: Tohni Kyrön kivikirkkoa rakentamassa Tohnin kyläseura ry. Viitattu 12.9.2015.
  7. a b c d e f g h i Vanha kirkko Isonkyrön seurakunta. Viitattu 12.9.2015.
  8. Vanha kirkko Isonkyrön kunta. Viitattu 12.9.2015.
  9. a b Remes, Mika: Jaakko Ilkka – Suomen kyseenalaisin julkkis (Artikkeli julkaistu Tiede-lehdessä 6/2010) Tiede.fi. 2010. Viitattu 13.9.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]