Länsimaiden tuho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Länsimaiden tuho
Lansimaiden tuho.JPG
Kirjailija Timo Vihavainen
Kieli suomi
Genre essee
Kustantaja Otava
Julkaistu 2009
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 285
ISBN 978-951-1-23884-3
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Länsimaiden tuho on Timo Vihavaisen vuonna 2009 ilmestynyt teos, joka perustuu Kanava-lehdessä julkaistuihin artikkeleihin. Vihavaisen mielestä länsimainen kulttuuri on rappeutumistilassa kadotettuaan perustavat arvonsa: totuuden, hyvyyden ja kauneuden tavoittelun. Niiden tilalle on tullut itsekeskeisyys, kyltymätön mielihyvän tavoittelu kuluttamisella. Yhteiskunnan arvot ovat muuttuneet, mutta siihen ei kiinnitetä huomiota.[1]

1900-luvun alussa Oswald Spengler kirjoitti kirjan Länsimaiden perikato, ja Vihavaisen mielestä 2000-luvun alussa Yhdysvaltojen kulttuurinen rappio on varsin yleisesti hyväksytty tosiasia. Kun kulttuuri ei enää edes halua puolustaa itseään, vahvemmat kulttuurit valloittavat sen. Vihavainen viittaa myös Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys -kirjan kirjoittaneen Samuel Huntingtonin ajatuksiin. Huntingtonin mielestä monikulttuurisuuden korostaminen länsimaisen kulttuurin kustannuksella johtaa länsimaiden häviöön.[2]

Postmodernismia kannattava älymystö on Vihavaisen mielestä jälleen rähmällään, kuten se oli ennen Neuvostoliiton ja stalinismin edessä. Poliittisen korrektiuden ja kaiken pitämisen yhtä arvokkaana nimissä keskustelua esimerkiksi feminismistä ja maahanmuutosta pyritään vaientamaan. Kaikki julistavat olevansa feminismin puolella, kuten aikaisemmin kaikkea mahdollista hyvää tarkoittaneen sosialismin. Feminismi ja naistutkimus ovat Vihavaisen mielestä tehneet itsensä kohdistuvan arvostelun mahdottomaksi vaatimalla, että arvostelijan on oltava itse feministi. Vastaavalla tavalla kommunismi oli Vihavaisen mukaan itse itsensä todistava.[1]

Maahanmuuttoa Vihavainen sanoo ”länsimaisen kulttuurin itsemurhaksi” ja hulluuden riemumarssiksi. Hänen mukaansa maahanmuuton haitallisuus länsimaille on tiedossa, mutta sitä ei haluta tunnustaa. Maahanmuuton kyseenalaistaminen ja vaihtoehdoista puhuminen on julistettu kielletyksi aiheeksi. Vihavaisen mukaan suurin osa ongelmista johtuu islamista, joka on erittäin hyökkäävä aate.[1] Vihavaisen mukaan islam tuo länteen sen perusarvojen vastaisia asioita.[3] Helsingin Sanomien haastattelussa kirjan ilmestyessä Vihavainen kutsui ”pöyristyttäväksi” Jussi Halla-ahon saamaa jumalanpilkkatuomiota ja sitä, että Muhammad-pilapiirrostapaukseen vastattiin sananvapauden arvoa polkemalla ja islamia mielistelemällä.[1]

Vihavaisen mielestä venäläisellä kulttuurilla olisi annettavaa suomalaisille. ”Venäjällä pidetään arvoja kunniassa. Kukaan ei esimerkiksi epäile, ettei korkeakulttuuri olisi parempaa kuin matalakulttuuri”, Vihavainen sanoi Helsingin Sanomissa.[1]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runoilija ja suomentaja Olli Sinivaara kirjoitti Helsingin sanomien arvostelussaan teoksen olevan epätasaisuuksistaan huolimatta vaikuttava ja mieleenjäävä puheenvuoro. ”Jos haluaa olla älyllisesti rehellinen, Vihavaisen esittämiä ikäviä kysymyksiä ei voi ohittaa.”[3]

Kaj Färm sanoi Yleisradion Päiväntasaaja-ohjelman puheenvuorossa, että Venäjä ei koskaan ole ollut arvoiltaan tai käytännöiltään länsimainen maa, eikä se edes halua olla sellainen. Vihavaisen mukaan ”venäläisillä on kuitenkin 'arvot kohdallaan', vaikkei niihin esimerkiksi demokratia eikä sanan- tai mielipiteenvapaus kuulukaan”.[4]

Jouni-Matti Kuukkanen kirjoitti Agricola-sivuston arvostelussa, että Vihavaisen kirja tuottaa pettymyksen: siihen ei sisälly mitään syvällistä historian filosofiaa. Luonnon tuhoutuminen ei kosketa vain länsimaita ja idän nousussa on kyse kulttuurien suhteellisen painoarvon muutoksesta. Ajatusta länsimaiden kulttuurin ytimestä Vihavainen ei Kuukkasen mukaan täsmennä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa menestyvät sekä uskonnollisuus että kulutuskeskeisyys. Massakuluttamisessa ei ehkä ole kyse kulttuurin muutoksesta vaan väärin suuntautuneesta biologisesta tarpeesta koota niin paljon hyödykkeitä kuin mahdollista, jotta voitaisiin varautua puutteen aikoihin. Hyvästä taas ei puhuta, koska aikakausi on näköalaton tulevaisuuteen. ”Mikä poliittinen taho tietää ja uskaltaa määritellä, mitä hyvä elämä ja yhteiskunta ovat, ja rakentaa poliittisen muutosvisionsa sen mukaan?”[5]

Humanisti-lehdessä Jussi K. Niemelä kirjoitti, että Vihavainen moralisoi tyhjästi nuorisokulttuureja ja kaipaa mielikuvitukselliseen menneisyyteen.[6] Tiedonantajassa tutkija Mervi Leppäkorpi kirjoitti teoksen sisältävän sekavaa rakennetta, jatkuvaa toistoa ja kesken jätettyjä ajatuksia. Pamflettimainen kirja sisältää ”näennäistiedettä, josta aloittelevaa opiskelijaa rangaistaisiin kovalla kädellä”.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Lyytinen, Jaakko: Professori Timo Vihavainen: Suomalainen älymystö vaikenee maahanmuuton ongelmista Helsingin sanomat. 4.10.2009. Viitattu 4.10.2009.
  2. Koponen, Jarmo: Länsimaiden tuho Uusi Suomi. 19.9.2009. Viitattu 4.10.2009.
  3. a b Sinivaara, Olli: Barbaarit tulevat, mutta omasta takaa Helsingin sanomat. 11.10.2009. Viitattu 20.5.2011.
  4. Färm, Kaj: Muuten olen sitä mieltä: Sivistyksen tuho Päiväntasaaja. 2009. Yle Puhe. Viitattu 20.5.2011.
  5. Kuukkanen, Jouni-Matti: Sosiaalista konservatismia rappion profetiana 25.3.2010. Agricolan kirja-arvostelut. Viitattu 21.2.2018.
  6. Niemelä, Jussi K.: Mytologialla myyttejä vastaan Humanisti. 4/2009. Viitattu 8.1.2013.
  7. Leppäkorpi, Mervi: Sekava puheenvuoro länsimaiden rappiosta Tiedonantaja. 4/2009. Viitattu 8.1.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]