Karies

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hammasytimeen eli pulpaan edennyt karies. Vaurioita enimmäkseen hammasjuuren alueella.
Animaatio purupinnan karieksen etenemisestä. Pieneksi jäävä pintavaurio suuren ja jopa hammasjuureen yltävän reiän yhteydessä on tyypillinen nykyisin, kun hampaiden harjaaminen rajoittaa kariesbakteerien toimintaa hampaan pinnalla.

Karies eli hammasmätä on hammassairaus, jossa maitohappo syövyttää hampaan kiilteeseen reiän.[1] Sitä aiheuttaa muun muassa Streptococcus mutans -niminen bakteeri, joka tuottaa hiilihydraateista (muun muassa glukoosista ja sakkaroosista) hammasta syövyttäviä happamia aineenvaihduntatuotteita. Bakteeri tarttuu syljen välityksellä usein jo parin vuoden iässä, esimerkiksi vanhemmalta lasta syötettäessä.

Hampaita suojaavan kovan kiillekerroksen vaurioiduttua hoitamaton karies etenee hammasluussa eli dentiinissä, kunnes saavuttaa hammasytimen eli pulpan. Tällöin hammasydin tulehtuu ja tilasta käytetään nimeä pulpiitti. Pulpiitin oireena on erittäin voimakas särky. Hoitamattomana tulehdus voi edetä hampaan juurikanavan kautta leukaluuhun, jolloin syntyy pieni abskessi eli märkäkertymä. Pitkälle edennyt karies voi tuhota hampaan täysin. Hoitamaton leukaluun tulehdus voi johtaa jopa yleistulehduksen kautta kuolemaan.

Kariesvauriot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hammaskiille koostuu pystysuunnassa olevista kiilleprismoista, jotka puolestaan ovat rakentuneet pienistä 6-kulmaisista hydroksiapatiittikiteistä. Hammasplakin bakteerit tuottavat ravinnon sokereista happoja, jotka liuottavat hampaiden kiillettä (demineralisaatio). Bakteerit tunkeutuvat kiilteeseen helpoimmin prismojen välikohdista ja jatkavat levittäytymistä kiilteen pinnan alla edellyttäen, että bakteerit saavat toistuvia sokeriannoksia ravinnokseen. Tällainen kiillekaries näkyy paljain silminkin vaalean liitumaisina värimuutoksina hampaissa (liitukaries).

Ehkäisy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hammaslääkärien suosittelemat keinot reikiintymisen välttämiseksi ovat hampaiden harjaus fluoria sisältävällä hammastahnalla kahdesti päivässä, kaikkien hampaanvälien puhdistus hammaslangalla vähintään kahdesti viikossa tai mieluiten päivittäin, sokeria tai hapanta ainesta sisältävän ruoan (myös hedelmien ja mehun) hillitty käyttö sekä napostelun välttäminen happohyökkäyksien määrän ja tiheyden vähentämiseksi. Lisäksi suositellaan ksylitolipurukumin käyttöä aina aterian jälkeen. Henkilöstä riippuen voidaan suositella myös lisäfluorin käyttöä esimerkiksi tablettien muodossa.

Karieksen kehittymistä edistää myös kuiva suu sekä joidenkin lääkkeiden käyttö. Suun kuivuuden hoito ja lääkityksen huomioiminen kuuluvat karieksen ehkäisyyn.

Fluori pysäyttää kariesvaurion etenemisen ja korjaa jo syntyneitä vaurioita uudelleen kovettamalla hammaskiillettä (remineralisaatio).

Fluori käynnistää uusien apatiittikiteiden muodostumisen vauriokohdassa. Syntyvät fluoriapatiittikiteet ovat vaikealiukoisempia kuin kiilteen alkuperäiset hydroksiapatiittikiteet. Sen ansiosta hampaan haponsietokyky paranee. Fluorin vaikutuksesta syntynyt uusi kiille on siten vahvempaa kuin hampaan alkuperäinen kiille. Prismojen päälle saostuu kalsiumfluoridia, josta happohyökkäyksen alkaessa irtoaa fluoria hapon aiheuttaman vaurion korjaamiseksi. Ihanteellisinta on saada fluoria usein pieninä annoksina, jotta kiilteen pinnalla säilyy jatkuva fluorivarasto.

Fluori ja ksylitoli yhdessä ehkäisevät tehokkaasti hampaiden reikiintymistä. Ksylitoli heikentää kariesbakteerien aineenvaihduntaa ja katkaisee happohyökkäyksen. Fluori taas pysäyttää kariesvaurion etenemisen hampaassa ja korjaa jo syntyneitä vaurioita. Fluori ja ksylitoli siis täydentävät toistensa vaikutusta, koska ne vaikuttavat eri tavoin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 180. 5.–7. painos. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]