Juhana Idänpään-Heikkilä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo 1800-luvun valtiopäivämiehestä. Hänen lääkärinä tunnetusta jälkeläisestään kerrotaan artikkelissa Juhana E. Idänpään-Heikkilä.
Valtiopäivämies Juhana Idänpään-Heikkilä

Antti Juhana Idänpään-Heikkilä (7. huhtikuuta 181814. huhtikuuta 1890 Vanaja) oli valtiopäivämies, kunnallispoliitikko ja rusthollari hämäläisestä Vanajan pitäjästä. Pitkän yhteiskunnallisen uransa aikana Idänpään-Heikkilä kohosi säätynsä merkittäväksi jäseneksi niin valtiopäivillä kuin kunnallisessakin elämässä.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idänpään-Heikkilä syntyi kohtuullisen vauraaseen talonpoikaisperheeseen. Kuitenkin isän varhainen kuolema vuonna 1822 keskeytti pojan haaveet opillisesta urasta, sillä ajan sosiaaliturva ei taannut elämänmenon jatkumista entisellään edes tavallista vauraimmissa perheissä. Monen muun aikansa nuoren tavoin Juhana sai lukemisen ja kirjoituksen opetuksen omalta äidiltään. Tietenkin vaadittiin myös paljon omaa työtä ja eritoten kiinnostusta lukemisen ja kirjoittamisen taiteisiin. Alun perin Juhanan sukunimi oli Helin, mutta suomalaisuus ja käytännöllisyys saivat hänet käyttämään 1850-luvulta lähtien Heikkilää sukunimenään, kunnes lukuisista muista Heikkilöistä erottuakseen hän otti lisämääreen Idänpään-Heikkilä kotikylänsä Idänpään mukaan.

Elämäntyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo melko nuorena Juhana sai pitäjänkokoukselta luottamustehtäviä ja hän oli ainakin Vanajan pitäjän ensimmäinen talollinen, joka käytti puumerkin sijasta nimikirjaimia ja lopulta koko nimeään. Itseopiskelu ja tutustuminen kansaan tekivät Juhanasta vakaan suomen kielen puolustajan ja niin hän eräässä yhteydessä puhuttaessa koululaitoksen suomenkielistämisestä totesi: »Vaan niille, – jotka lukevat sen meille kylläksi, että saamme maasta kaivaa jokapäiväisen leipämme ruumiimme ravinnoksi, että saamme kunnian ylöspitää muukalaiset oppilaitoksemme, osaksi samanlaiset virkamiehemme ja vielä – valtiommekin; että saamme sielumme virvoitukseksi kuulla (ihmeeksi omalla kielellämme) joka pyhä saarnattavan Jumalan sanaa – täytyy sanoa, että soisin heidän tulevan muutetuksi nauttimaan tätä meidän tilaamme, tullaksensa huomaamaan, onko kansa virkakuntaa, vai virkakunta kansaa varten.» Näin siis se, joka veroillaan koulutuksen ylläpitää ja maksaa, on oikeutettu myös saamaan opetusta omalla kiellellään.» Tällä yhteiskunnallisella kannanotolla on ollut merkittävät seuraukset koko suomalaiselle koulutuspolitiikalle.

Puhuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhana Idänpään-Heikkilä ei ehkä ollut mikään tuottelias ja suuri kirjoittaja, kuten oli hänen hyvä ystävänsä Kustaa Paturi Turengista, mutta puhujana hän lienee ollut erinomaisen ylivoimainen. Hänen puhelahjansa huomataan erityisesti kahdessa merkittävässä tapahtumassa.

Ensimmäisen julkisuudessa mainitun puheensa hän piti 1858, jolloin Hämeessä uhkaavaan suuntaan kehittynyt ruotuväenkysymys oli saanut tyydyttävän ratkaisun. Tämän takia Kanta-Hämeen alueen talonpojat järjestivät kenraalikuvernöörille ja muille suurille herroille kekkerit, joista Hämeenlinnassa ilmestyvä Hämäläinen kirjoitti: »missä seuran jäsenet, herrat ja talonpojat, sulivat yhteen ja antoivat aavistuksen siitä, miten se kansa keskenään elää, joka yksin omaa kieltänsä viljelee». Isäntien puolesta puhuivat muun muassa Idänpää-Heikkilä, Lammin A. Jaakkola ja Janakkalan Kustaa Paturi, siis Kanta-Hämeen talonpoikaisväestön tunnetuimmat miehet.

Toisen tunnetun puheensa Juhana Idänpään-Heikkilä piti professorinvirasta eroavan Elias Lönnrotin kunniaksi 1862. Tilaisuuteen hän oli matkannut yhdessä ystävänsä Kustaa Paturin kanssa. Puheen hän piti Suomettaren mukaan »erinäisen selkeesti ja sujuvasti» pitämässään puheessa suomen kielelle hän esitettyään Lönnrotin suuria ansioita ja uhrautuvaa työtä, ja jatkoi: »Jokainen aika ja asia antaa yhä todistuksia muinaisajan jumaluus-opin perustajain luuloille, että kullakin hyvällä on aina paha vastustajansa. Niin näyttäisi kielellämmekin olevan. Ilahuttava kuitenkin on, että niiden luku, jotka huusivat kielestämme muinaisen Rooman senaattorin tavoin: 'Karthago pitää hävitettämän', on yhä vähenemään päin, ja sen puolustajat etenee päivä päivältä.» Näin jälleen kerran hyvin näkyvällä foorumilla Idänpää-Heikkilä esiintyy voimakkaana suomen kielen puolustajana.

Kun suuriruhtinas Aleksanteri II vieraili Parolan leirillä 1863, niin tämän vierailun yhteydessä aivan erikoista huomiota herätti Idänpään-Heikkilän puhe keisari Aleksanteri II:lle. Kun keisari siis otti vastaan säätyjen edustajia, päättivät paikalla olleet talonpojat, että Idänpään-Heikkilä pitää hänelle puheen, jonka sisältöä jonkin verran yhdessä pohdittiin, ilmeisesti eritoten yhteistyötä tehtiin Kustaa Paturin kanssa. Tämä puhe oli yllätys myös suomalaisille ja lehdistö jopa esitti asiasta kriittisiä näkemyksiä. Oli sopimatonta, että talonpoika puhuu hallitsijalle. Kustaa Paturin artikkelin mukaan puheessa kiitettiin, keisaria siitä, että hän oli saapunut Suomeen, että hän oli jatkanut – Aleksanteri I:n työtä kansakuntien joukkoon korotetun Suomen oikeuksia lisäämällä ja että hän oli kutsunut kokoon valtiopäivät; lisäksi siinä vakuutettiin Suomen kansan uskollisuutta Aleksanterille. Keisari oli tiedustellut maaherralta, oliko Idänpään-Heikkilä todellakin vain talonpoika ja pyysi saada itselleen puheen kokonaisuudessaan. Seuraavana yönä Idänpään-Heikkilä pani sen paperille ja sai siitä myöhemmin keisarin kiitoskirjeen.

Voidaan todeta, että erityisesti oli Vanajan pitäjälle, kuin myös koko läänille ja valtakunnallekin, eduksi, että sillä oli itsenäisen kunnallislaitoksen syntyessä ja sen alkutaipaleella käytettävissä kokenut ja yhteisiä kysymyksiä harrastava Idänpää-Heikkilä. Vuosina 1867―1870 hän oli kunnallislautakunnan varaesimies ja siitä lähtien esimies.

Talonpoika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosisadan puolimaissa Juhana Idänpään-Heikkilä hän raivautti pelloksi toista tynnyrinalaa kivikkomaata ja yli neljä tynnyrinalaa niittyä, rakensi aikaisekseen suuren kivinavetan ja kiviaitan. Näiden ansioiden ja – ajalleen kuvaavaa – myös pitkän kiviaidan rakentamisen vuoksi, »jotka osoittavat harvinaista tarmoa ja uutteruutta», seurakunnan kirkkoherra pitäjänkokouksen kannattamana ehdotti hänelle julkista tunnustusta. Näin siis vuonna 1857 Suomen Talousseura myönsikin hänelle pienemmän hopeamitalinsa.

Vuonna 1857 toimintansa aloittaneeseen Uudenmaan ja Hämeen läänin maanviljelysseuraan hän kuului vakinaisena jäsenenä, otti innokkaasti osaa sen yleisiin kokouksiin ja monesti myös niissä käsiteltyihin keskustelukysymyksiin, toimi palkintolautakunnissa ja sai itsekin pari kertaa palkinnon. Juhana Idänpään-Heikkilän harrastuneisuus maatalouden kehittämiseen oli kuitenkin siksi voimakas, että hän, muiden mukana, oli vuonna 1874 perustamassa viisi Etelä-Hämeen pitäjää käsittävää Etelä-Hämeen Maalaisseuraa, jonka puheenjohtaja Idänpään-Heikkilä oli vuoteen 1879. Tuolloin hän erosi eräiden erimielisyyksien vuoksi, joiden pohjimmaisena syynä oli vanhojen ja nuorien vaikeus ymmärtää toisiaan.

Kansanopetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valistuneiden kansanmiesten kuten Idänpään-Heikkilä ja Kustaa Paturi olivat, mielestä ensimmäinen edellytys henkisesti ja taloudellisesti takapajuisen maaseudun kohottamiseksi ja kansakunnan tulevaisuuden turvaamiseksi oli kansanopetuksen järjestäminen. Usein juuri nämä miehet tunsivat kaikkein parhaiten tuon tarpeen, olivathan ne suurin ponnistuksin hankkineet melko korkean ja merkittävän sivistystason.

Mikään muu julkinen asia ei siis ole ollut Idänpään-Heikkilän sydäntä lähempänä kuin kansanopetuksen kehittäminen. Kun Vanajan pitäjän pitäjänkokous uskoi 25-vuotiaalle Idänpään-Heikkilälle ensimmäisen luottamustoimen, niin se valitsi hänet opetustarkoituksiin käytettävien varojen hoitokuntaan. Myös huoli kotipitäjän kansansivistyksen heikkoudesta on ensimmäisen hänen kynästään lähteneeksi todettavan sanomalehtikirjoituksen aihe 1853. Vanhuudessaan hän mainitsee kansakoulun olleen hänen hellimpiä hoitolapsiaan ja sen edistymisen aina hänen todellinen ilonsa.

Useista Idänpään-Heikkilän aloitteista niiden vastustajat tekivät valituksia kuvernöörille ja senaatille yrittäen saada ne kumotuiksi. Näissä toimissaan vastustajat eivät kuitenkaan onnistuneet. Ainoastaan esitysten toteutuminen näin viivästyi. Myöhemmin valtiopäiville osallistuneena hän puolusti lämpimästi köyhäinhoitolakiin otettavaksi määräyksen, joka takaisi kunnan hoitoon joutuneille lapsille kansakouluopetuksen saamisen.

Valtiopäivämies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiopäivämiehen ura alkoi melkoisen takkuillen. Tammikuun valiokuntaa valittaessa hän hävisi äänellä valituksi tulleelle. Yhtä niukalla oli valituksi tuleminen, kun valittiin valtiopäivien osanottajia vuosille 1863–1864 ja 1867. Vaalien suhteen kirjoitti Hämäläinen, että Juhana Heikkilä: »ei ainoastansa seudullansa, mutta yleiseen on voittanut kansan luottamuksen sekä taitonsa, rehellisyytensä, puhtautensa, että mahdikkaan ja helposti käsitettävän selvän puhe-lahjansa vuoksi. Emme tarvitse sanoakkaan, ettei anottumme J. H. olisi ollut läänistämme ensimmäinen menemään valtiopäiville: emme myös epäilekään, ettei hänen läsnäolonsa siellä olisi ollut sekä seutumme että koko isänmaan hyöty ja kunnia.»

Kun pidettiin vaalit vuoden 1872 valtiopäiviä varten, ei Idänpään-Heikkilän valitseminen kohdannut enää vakavaa vastustusta. Valituksi tultuaan hän oli miehuuden parhaissa voimissa ja valitsijoiden ja säätynsä jäsenten parissa melkoisen hyvin tunnettu. Sääty osoittikin hänelle harvinaisen suurta luottamusta valitsemalla hänet puhemiesneuvostoon, valitsijamieheksi ja talousvaliokuntaan sekä toimitusvaliokunnan varajäseneksi. Valtiopäivien kuluessa hänet valittiin säädyn pankintilintarkastajan ensimmäiseksi varamieheksi ja kahden tilapäisen valiokunnan jäseneksi. Juhana Idänpään-Heikkilä puolestaan osoitti ansaitsemiensa annetun luottamuksen.

Vuoden 1882 valtiopäivillä hän ei osallistunut valiokunta- ym. työskentelyyn samalla intensiteetillä. Kuitenkin valtiopäivillä hänen puheenvuoronsa olivat lyhyitä ja asiallisia, mutta niille antoi useasti väriä hämäläinen suorasukaisuus ja sattuva sanonta. Vuosien 1872 ja 1877–1878 valtiopäivillä hän aika yleisesti kohta istunnon ensimmäisissä puheenvuoroissa esitti kantansa, mihin sääty useimmiten pitemmittä puheitta yhtyi. Hämäläisenä hän oli tyytymätön turhiin puheenvuoroihin ja itäsuomalaiseen sanavuolauteen.

Valtiopäivätyössä Idänpään-Heikkilän mielenkiinto kohdistui takapajuisen maaseudun moniin korjausta ja uudistusta kaipaaviin kysymyksiin. Tätä osoittavat myös hänen anomusesityksensä, jotka koskivat pappiloiden rakentamista ja kunnossa pitoa, jahtivoudin viran lakkauttamista ja siten vapautuneiden varojen käyttämistä kätilöntoimien perustamiseen joka pitäjään sekä talonpoikia rasittavan hollikyytivelvollisuuden poistamista. Kuitenkin lähimpänä hänen sydäntään olivat kuitenkin suomen kieltä ja suomenkielistä sivistystä koskevat kysymykset, jotka olivatkin keskeisimpiä niillä valtiopäivillä, joilla hän oli mukana.

Vuoden 1882 valtiopäivät olivat Juhana Idänpään-Heikkilän viimeiset.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Felix Seppälä: ”Juhana Idänpää-Heikkilä”. Teoksessa Suomen talonpoikia Lallista Kyösti Kallioon, s. 367–379. Helsinki 1952.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: