Kustaa Paturi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kustaa Paturin 1842 rakentama kotitilan päärakennus noin vuonna 1900.

Kustaa Wilhelminpoika Paturi, (23. maaliskuuta 1812 Janakkala, Turenki10. toukokuuta 1868 Janakkala) oli 1800-luvulla suomalaisen talonpoikaissäädyn merkittävimpiä edustajia. Paturi oli runoilija ja kirjoittaja, joskus tunnettu myös nimillä Turen tai Thurén.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paturi kuului hämäläisen talonpoikaiston yläluokkaan. Hänen isänsä Wilhelm Mikonpoika oli lautamies ja kolmen verotalon omistaja. Vanhimman poikansa Wilhelmin isä pani koulutielle, mutta tämä kuoli tapaturmaisesti hukkumalla ollessaan Tenholan kappalaisena. Toiseksi vanhin eli Kustaa Wilhelminpoika joutui isä-Wilhelmin kuoltua 1826 melko pian kantamaan äitinsä Helena Maria Eerikintytär Jussilan kanssa vastuun niin talosta, vanhimman veljen opintojen rahoittamisesta kuin nuoremmista lapsistakin. Niinpä Paturilla ei ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin vanhemman veljensä tavoin, mutta lukemisesta ja kirjoittamisesta innostuneena hän hankki nämä taidot äitinsä avustuksella ja itsenäisellä opiskelulla. Paturi toimi maanviljelijänä, hänen tunnettu nimimerkkinsäkin oli "maamies". Sen lisäksi hän oli kirjailija, sanomalehtikirjoittaja, talousmies, kansakoulun ja koulutuksen puolesta puhuja, köyhäinhoidon edistäjä ja aktiivinen keskustelija yhteiskunnallisissa asioissa.

Paturi kuoli suurena nälkävuonna 1868 monien auttamiensa vähäosaisten tavoin. Hän oli perustanut omalle tilalleen, joka oli vilkkaiden teiden risteyksessä, köyhäinkeittiön, josta hän jakoi ohi kulkeville ruokaa. Näin hän sai lavantaudiksi epäillyn tartunnan ja menehtyi siihen kesken työn. Hänen puolisonsa vuodesta 1843 oli rusthollarin leski Kustaava Thurén (k. 1865).

Tunnetuin Paturin sukuun kuuluvista henkilöistä lienee näyttelijä Helge Herala (k. 2010).

Runoilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paturin ensimmäinen julkinen kirjallinen esiintyminen tapahtui 1838, kun hän julkaisi Lönnrotin Mehiläisessä runomuotoisen kiistakirjoituksen erään savolaiskirjoittajan hämäläisvastaiseen runoon. Kirjallinen kiista teki Paturista tunnetun. Varsinainen läpimurto oli kuitenkin 1842 ilmestynyt runoteos Huvi-Lauluja Hämeestä, joka sai myönteisen vastaanoton kirjallisissa piireissä, sillä rahvaaseen kuuluvan talonpojan runokokoelman ilmestymistä pidettiin merkkitekona. Jo seuraavana vuonna yksi kirjan runoista, Kirviselle, ilmestyi ranskankielisenä käännöksenä Suomessa vierailleen Xavier Marmierin matkakertomuksessa ihailevin kommentein varustettuna. Paturi tunnetaan myös kuuluisasta runosta Leivolle, jossa on Joseph Haydnin sävel:

Ilon ääni, ihanainen
intohoni ilmestyi,
kun tuo lintu laulawainen
laaksohimme lähestyi.
Katsos, kuinka korkialle
lentelee ja laulelee,
Lempiällä laulamalla
Korkehinta kiittelee.
Laula, laula lintuseni,
lennä ylös pilvihin
kantamahan kiitokseni
Luojan tykö taiwaisiin.

Ranskannoksen teksti sitä vastoin kuulu seuraavasti:

Le sentiment de la joie se réveille dans mon cœur ; l’alouette revient et chante dans nos vallées.
La voilà qui se balance dans l’air et gazouille ses doux accens, et loue avec amour le Dieu du ciel.
Lorsque, tout jeune encore, j’entendis ta voix pour la première fois, oiseau charmant, il me semblait entendre la voix d’un ange.
« Va, va, ne te lasse pas de gazouiller et de chanter ; mes oreilles t’écoutent, mes regards te suivent.
« Chante, mon petit oiseau, poursuis ton vol vers les nuages, porte à notre créateur l’accent de ma reconnaissance.
« Sois le bienvenu chaque fois que tu reparaîtras dans nos vallées ; ton chant repose le cœur et élève la pensée.» [1]

Maanviljelijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanviljely ja sen järkiperäinen uudistaminen olivat Kustaa Paturin kirjoitusten lempiaiheita. Hän viljeli eräässä vaiheessa kahta suurta hämäläistaloa, omaa kotitilaansa ja Hyvikkälän Jussilan rusthollia. Paturin murheena oli talonpoikien tietämättömyys, jota ruokkivat ahneus ja ennakkoluulot ja osittain jopa noituus. Maatalouden koulutus oli olematonta ja hän esitti siihen kirjoituksissaan parannuksia. Hän oli sitä mieltä, että Mustialan opisto ei kyennyt vastaamaan talonpojan opintotarpeita, vaan että se keskittyi suurtilallisten voutien kouluttamiseen. Myöskään sopivaa oppikirjaa itseopiskelijalle ei ollut tarjolla, mistä Paturi kirjoitti usein. Maanviljelyn parantamiseksi hän kehitti uudenlaisen suoauran ja järjesti tilallaan mm. kyntökilpailuja palkinnoksi saamiensa skotlantilaisten rauta-aurojen käyttämiseksi ja uusien tapojen opettamiseksi niin lähiympäristölleen kuin laajemminkin viljelijöille.

Paturi kirjoitti maanviljelystä koskevia artikkeleita suomenkielisiin sanomalehtiin, eritoten Hämeenlinnassa ilmestyvään Hämäläiseen sekä pääkaupungin Suomettareen. Useat kirjoituksissa ehdotetut maanparannusmenetelmät ja maanhoitotavat tulivat käyttöön vasta vuosia myöhemmin.

Yhteiskunnallinen vaikuttaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paturin ehdotuksia pitäjän lasten koulunkäynnin tehostamiseksi vastustettiin ankarasti vielä 1840- ja 1850-luvuilla. Köyhäinhoidossa hän osallistui ainoana suomenkielisenä ja ei-opillista sivistystä saaneena uuden köyhäinhoitoasetuksen lausuntojen antamiseen. Paras keino sivistystason kohottajaksi oli hänen mielestään kansakoulu sekä pojille että tytöille tarkoitettuna. Toiminta tuotti tulosta, kun Janakkalan kunnallinen kansakoulu aloitti syksyllä 1861 ensimmäisenä koko maassa.

Paturi julkaisi Hämäläisessä vuonna 1861 myös näytelmän, jossa hän voimakkaan pateettisesti vaati naisten puolueen perustamista Suomeen ajamaan naisten oikeuksien toteuttamista.

Paturi osallistui talouselämään aktiivisesti. Hän oli perustamassa Suomen Yhdyspankkia ja myöhemmin vielä Janakkalan Säästöpankkia vuonna 1861. Kirjoitukset tulleista, vapaista markkinoista sekä ylenmääräisen lainanoton haitallisuudesta ilmestyivät usein valtakunnallisissa lehdissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
  • Seppälä Felix: Kustaa Paturi 1812–1868. Teoksessa: Suomen talonpoika Lallista Kyösti Kallioon. 1952.
  • Lehtiö Ossi: Kustaa Paturi. Maamies. 2002.
  • Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivu 577.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. X. Marmier, La poésie finlandaise. in Revue des deux Mondes, 4ème série, tome 32, 1842, page 91. Myös ilmestynyt Wikisource, ranskankielisessä versiossa ositteessa: http://fr.wikisource.org/wiki/La_Po%C3%A9sie_finlandaise.