Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Социјалистичка федеративна република Југославија
Socijalistička federativna republika Jugoslavija
(serbokroaatiksi) (makedoniaksi)
Socialistična federativna republika Jugoslavija
(sloveeniksi)
1943 – 1992
Jugoslavian lippu Jugoslavian vaakuna
lippu vaakuna

Yugoslavia 1956-1990.svg


Valtiomuoto liittotasavalta

Jugoslavian sosialistisen tasavallan presidentti Ivan Ribar(1945–1953)
Josip Broz Tito (1953–1980)
Stjepan Mesić (1991–1992)

Pääkaupunki Belgrad

Pinta-ala
– yhteensä 255 804 km² (1991) km² 

Väkiluku 20 522 972 (1991)

Historia
– perustettu 29. marraskuuta 1945
– perustuslaki uudistus 21. helmikuuta 1974
– hajoaminen 25. kesäkuuta 199127. huhtikuuta 1992

Viralliset kielet serbokroaatti, makedonia, sloveeni

Valuutta Jugoslavian dinaari = 100 paraa (YUD)

Motto Братство и јединство
Bratstvo i jedinstvo
(Veljeys ja yhtenäisyys)

Kansallislaulu Hej, sloveni

Edeltäjä(t)  Jugoslavian kuningaskunta

Seuraaja(t)  Bosnia ja Hertsegovina
Jugoslavian liittotasavallan lippu Jugoslavian liittotasavalta
 Kroatia
 Makedonia
 Slovenia

Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta (serbokraatiksi Socijalistička federativna republika Jugoslavija, makedoniaksi Социјалистичка федеративна република Југославија, sloveeniksi Socialistična federativna republika Jugoslavija) oli vuosien 1943 ja 1991 välillä Etelä-Euroopassa sijainnut sosialistinen valtio. Vuonna 1992 syntyi Jugoslavian liittotasavalta.

Maata kutsuttiin aluksi nimellä Demokraattinen federatiivinen Jugoslavia ja sen jälkeen vuosina 1945–1963 nimellä Jugoslavian federatiivinen kansantasavalta, kunnes se sai lopullisen nimensä.

Valtio käsitti nykyisten Slovenian, Kroatian, Bosnia-Hertsegovinan, Montenegron, Serbian ja Makedonian alueet. Kaikki näistä valtioista olivat Jugoslavian osavaltioita.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yugoslavia map norwegian.svg

Jugoslavian
kuusi tasavaltaa

Jugoslavian sosialistinen liittovaltio syntyi toisen maailmansodan jälkeen Josip Broz Titon johtamien kommunistipartisaanien ajettua pois Jugoslavian kuningaskuntaa miehittäneet saksalaisia ja italialaisia sekä voitettua kroaattinationalistiset Ustaša-joukot ja serbinationalistiset četnikit.

Jugoslavian kansallinen antifasistinen vapautusneuvosto (AVNOJ) julisti Jajcessa perustetuksi Demokraattisen federatiivisen Jugoslavian (Demokrativna Federativna Jugoslavija, DFJ) 29. marraskuuta 1943.

Ensimmäisen vaalein valitun parlamentin kokoontuessa Belgradissa marraskuussa 1945 se julisti Jugoslavian federatiivisen kansantasavallan (Federativna Narodna Republika Jugoslavija, FNRJ) Liittovaltion ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Ivan Ribal ja pääministeriksi Tito.

Välirikko Neuvostoliiton kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen maahan liitettiin myös sitä ennen Italialle kuulunut Istrian niemimaa, joka jaettiin Slovenian ja Kroatian osavaltioiden kesken. Jugoslavia kieltäytyi aluksi hyväksymästä Pariisin rauhaa Italian osalta Triesten kysymyksen vuoksi, joka ratkesi käytännössä vuonna 1954 ja muodollisesti 1975 solmitulla, 1977 voimaan tulleella Osimon sopimuksella.

Sodan jälkeen toimeenpantiin maauudistus, ei kuitenkaan Neuvostoliiton mallista kollektivisointia, vaan hallitus tuki pienviljelijäluokkaa korosti sen merkitystä teollisuustyöläisten rinnalla ja kustannuksellakin.

Sosialistisen Jugoslavian talousjärjestelmä erosi merkittävästi Neuvostoliitosta sekä että länsimaiden talousjärjestelmistä. Se oli "markkinasosialistinen", Tehtaat olivat työntekijöiden muodostamien yhteisöjen valvonnassa ja käyttivät voittonsa omiin tarpeisiinsa ja maksoivat veroja valtiolle. Yritykset myös kilpailivat markkinoilla.[1]

Kansainvälisesti Titon Jugoslavia harjoitti aluksi lännen vastaista politiikkaa ja tuki mm. Kreikan sisällissodan kommunistiosapuolta.

Neuvostoliiton ja Jugoslavian välillä ilmeni erimielisyyksiä jo ennen sosialistisen liittotasavallan perustamista, Neuvostoliiton sitouduttua sodassa alun perin četnikien tueksi. Vuonna 1947 Kominterniä korvaamaan perustetun kommunistipuolueiden yhteistyöelimen Kominformin päämaja sijoitettiin Belgradiin, mahdollisesti Jugoslavian pitämiseksi silmällä. Kesäkuussa 1948 maa kuitenkin erotettiin Kominformista ja Kominform syytti Titoa sosialismin pettämisestä. Kominform tulkitsi maan maauudistuksen marxismi-leninismin vastaiseksi virheeksi. Tärkeimpänä syynä välien rikkoutumiseen lienevät kuitenkin Titon ja Stalinin keskinäiset erimielisyydet.

Tito pyrki sovittelemaan välejä ja väitti Kominformin syytöksiä vääriksi ja korosti Jugoslavian kuuliaisuutta Neuvostoliitolle. Sovitteluyritykset jatkuivat noin vuoden ajan ja Jugoslavia esiintyi kiinteässä yhteistyössä muiden itäblokin maiden kanssa. Neuvostoliitossa toivottiin talouspakotteiden johtavan Titon kannatuksen heikkenemiseen, mitä ei tapahtunut. Sen sijaan Tito korosti Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupan epäoikeudenmukaisuuksia ja onnistui nostattamaan isänmaallista mielialaa.

Maan taloudellinen tilanne heikkeni kun kauppa itäblokin kanssa katkesi ja sen oli nopeasti haettava muita kumppaneita. Vuonna 1949 Jugoslavia solmi Italian kanssa 47 miljoonan Yhdysvaltain dollarin kauppasopimuksen ja sai lainoja mm. Amerikan vienti- ja tuontipankilta, Kansainväliseltä valuuttarahastolta sekä Kansainväliseltä jälleenrakennus- ja kehittämispankilta.

Jugoslavian oli myös varustettava armeijaansa kansainvälisen tilanteen kiristyttyä Korean sodan myötä. Marraskuussa 1951 se allekirjoitti sopimuksen Yhdysvaltain kanssa sotilaallisesta avusta ja 1954 mennessä se vastaanotti 200 miljoonan dollarin arvosta apua. NATO:on Jugoslavia ei kuitenkaan liittynyt. Helmikuussa 1953 se sen sijaan solmi Ankaran sopimuksen Kreikan ja Turkin kanssa, jota täydennettiin seuraavana vuonna Balkanin sopimuksella.[2]

Tito valittiin presidentiksi 1953 ja vuonna 1974 hänet nimettiin "elinikäiseksi" presidentiksi. 7. huhtikuuta 1963 maasta tuli Jugoslavian sosialistinen federatiivinen tasavalta. Jugoslavia, päinvastoin kuin useimmat muut Euroopan sosialistiset maat, pysyi erossa Neuvostoliiton vaikutusvallasta, eikä kuulunut Varsovan liittoon.

Titon ajan keskushallitus onnistui pidättämään kansallisuuskiistoja roihahtamasta, mitä autettiin osavaltioiden pitkälle menevällä autonomisuudella – mutta pinnan alla kansallisuusongelmat kytivät. Titon kuoleman 1980 jälkeen ja sosialistiblokin sorruttua 1990-luvun alussa enää mikään ei pitänyt niitä kurissa. Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta hajosi Slovenian, Kroatian, Makedonian ja Bosnia-Hertsegovinan itsenäistyessä eron ja Jugoslavian hajoamissotien kautta.

Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan osavaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

sosialistinen
tasavalta
pää-
kaupunki
sijainti
Jugoslaviassa
itsenäinen
valtio
 Bosnia ja Hertsegovinan sosialistinen tasavalta Sarajevo Locator map Bosnia and Herzegovina in Yugoslavia.svg  Bosnia ja Hertsegovina
 Kroatian sosialistinen tasavalta Zagreb Locator map Croatia in Yugoslavia.svg  Kroatia
 Makedonian sosialistinen tasavalta Skopje Locator map Macedonia in Yugoslavia.svg  Makedonia
 Montenegron sosialistinen tasavalta Titograd Locator map Montenegro in Yugoslavia.svg  Montenegro
 Serbian sosialistinen tasavalta Belgrad Locator map Serbia in Yugoslavia.svg  Serbia
 Slovenian sosialistinen tasavalta Ljubljana Locator map Slovenia in Yugoslavia.svg { Slovenia

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Library of Congress Country Studies, Yugoslavia, Socialist Self-Management; Capital Ownership and the Market
  2. Toim. Jaakko Itälä, Kylmän rauhan maailma. Kuvaus maailmantapahtumista. 1945-1958. Gummerus 1959. s. 97--99.