Jouni Apajalahti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jouni Apajalahti vuonna 1972.

Jouni Arto Aarre Apajalahti (10. huhtikuuta 1920 Kemi31. toukokuuta 2009 Tampere) oli suomalainen kirjailija[1] ja kokoomuksen kansanedustaja vuosina 1966–1970.[2]

Apajalahti valmistui ylioppilaaksi vuonna 1939 Kuopion yhteiskoulusta ja teologian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1948. Hänet vihittiin papiksi Tampereella vuonna 1949. 1950-luvulla hän suoritti kasvatusopin tutkinnon ja erillisiä oikeustieteen kursseja Helsingin yliopistossa.[1] Apajalahti sai rovastin arvonimen vuonna 1976.[3]

Työuransa Apajalahti aloitti Keravan nuorisovankilan pastorina 1949–1951. Hän oli Vankeusyhdistyksen asiamies ja nuorisonvalvoja Helsingissä 1951–1962, minkä jälkeen toimi Helsingin evankelis-luterilaisten seurakuntien nuorisoneuvonnan johtajana vuodet 1962–1977. Vuodet 1977–1978 hän oli Helsingin kaupungin erityissuunnittelija ja vuodet 1979–1983 kulttuurijohtaja.[1]

Helsingin kaupunginvaltuustossa Apajalahti toimi vuosina 1965–1977 ja uudelleen vuodesta 1997. Kaupunginhallituksen jäsen hän oli vuodet 1973–1977.[1]

Apajalahti kirjoitti dekkareita, näytelmiä ja elokuvien käsikirjotuksia. Dekkarikirjailijana hän debytoi vuonna 1969 teoksella Kappalaisen kaitafilmi. Apajalahti kirjoitti myös useita TV-näytelmiä ja oli yksi käsikirjoittajista Mikko Niskasen elokuvassa Sissit (1963).[3]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pokkasakki; Tiet. (TV-näytelmiä.) Karisto 1966.
  • Minimessu. Mielipiteitä 5. Weilin + Göös, Helsinki 1967.
  • Kappalaisen kaitafilmi: Jännitysromaani. Weilin + Göös, Helsinki 1969.
  • Osakeyhtiö Finlayson-Forssa aktiebolag: Finlayson 1820-1970. (Svensk text Holger Ström.) Valokuvat Otso Pietinen. Finlayson, Tampere 1970.
  • Kadonnut vaaliasiakirja: Jännitysromaani. Weilin + Göös, Helsinki 1971.
  • Ristikontraa. Weilin + Göös, Helsinki 1971.
  • Ryhmärippi. Weilin + Göös, Helsinki 1976.
  • Minä ja lähimmäinen: 70-vuotiaan Kalliolan juhlakirja. Kalliolan kannatusyhdistys, Helsinki 1990.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Jouni Apajalahti SKS:n kirjailijamatrikkelissa[vanhentunut linkki]
  2. Jouni Apajalahti Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. a b Hirvikoski, Hannu: Muistot: Jouni Apajalahti HS.fi. 31.5.2009. Viitattu 29.5.2014.
  4. Apajalahden bibliografia