James Heckman
| James Heckman | |
|---|---|
 |
|
| Syntynyt | 19. huhtikuuta 1944 Chicago |
| Instituutti | Chicagon yliopisto |
| Tutkinnot | Princetonin yliopisto |
| Tunnustukset |  Nobelin taloustieteen palkinto |
James Heckman (s. 19. huhtikuuta 1944) on yhdysvaltalainen taloustieteen professori Chicagon yliopistossa. Heckman tunnetaan parhaiten työstään mikroekonometrian teorian parissa. Hänet palkittiin taloustieteen Nobelin palkinnolla yhdessä Daniel McFaddenin kanssa vuonna 2000.[1]
Heckman syntyi Chicagossa ja aloitti opintonsa Chicagon yliopistossa, mutta siirtyi pian Princetonin yliopistoon. Vuonna 1973 hänet palkattiin töihin Chicagon yliopistoon.[2]
Heckmanin tunnetuin tutkimus liittyy valikoitumisharhan analyysiin. Hänen mukaansa on nimetty Heckit-malli, joka on Tobit-mallin yleistys. Lisäksi Heckman tunnetaan empiirisestä työtään työn taloustieteen alalla.
Heckman on myös eräs merkittävimmistä varhaiskasvatustutkimuksen pioneereista. Hänen tutkimustensa mukaan varhaiskasvatuksen merkitys lapsen myöhempään koulumenestykseen on suuri[3][4]. Samalla Heckmanin tutkimuksissa käy ilmi, että varhaiskasvatuksen vaikuttavuus koko yhteiskunnan taloudelliseen tilanteeseen on suurempi kuin minkään muun koulutusinvestoinnin kohdalla. Esimerkiksi varhaiskasvatuspalveluihin kohdistetut investoinnit tuovat Hecmanin mukaan jopa 7-10 prosentin vuosittaisen tuoton[3]. Kaikkein tehokkainta sekä yksilöiden pärjäämiselle että yleiselle taloudelliselle kehitykselle olisi varhaiskasvatuspalveluiden saatavuuden varmistaminen niille lapsille, joiden perheissä on kuormittavia tekijöitä, kuten talousvaikeuksia sekä mielenterveys- ja päihdeongelmia. Vaikuttavuuden varmistamiseksi lasten olisi päästävä varhaiskasvatuspalveluiden piiriin Heckmanin mukaan viimeistään viisivuotiaana.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ James J. Heckman Encyclopedia Britannica
- ↑ Autobiography (From Les Prix Nobel. The Nobel Prizes 2000, Editor Tore Frängsmyr, [Nobel Foundation], Stockholm, 2001) Viitattu 26.9.2012.
- ↑ a b Heckman, James J. 2008. Schools, skills and synapes. Economic inquiry 46.
- ↑ Heckman, James H. 2013. Giving kids A fair chance: A strategy that works. Massachusetts institute of technology.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ilpo Suoniemi: Taloustieteen Nobelin muistopalkinto 2000 James Heckmanille ja Daniel McFaddenille: mikroaineistojen tutkimuksen uudistajille. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 2000, 96(4). vsk, s. 561-564. Artikkelin verkkoversio.
|
1969: Frisch, Tinbergen 1970: Samuelson 1971: Kuznets 1972: Hicks, Arrow 1973: Leontief 1974: Myrdal, Hayek 1975: Kantorovitš, Koopmans 1976: Friedman 1977: Ohlin, Meade 1978: Simon 1979: Schultz, Lewis 1980: Klein 1981: Tobin 1982: Stigler 1983: Debreu 1984: Stone 1985: Modigliani 1986: Buchanan 1987: Solow 1988: Allais 1989: Haavelmo 1990: Markowitz, Miller, Sharpe 1991: Coase 1992: Becker 1993: Fogel, North 1994: Harsanyi, Nash, Selten 1995: Lucas 1996: Mirrlees, Vickrey 1997: Merton, Scholes 1998: Sen 1999: Mundell 2000: Heckman, McFadden 2001: Akerlof, Spence, Stiglitz 2002: Kahneman, Smith 2003: Engle, Granger 2004: Kydland, Prescott 2005: Aumann, Schelling 2006: Phelps 2007: Hurwicz, Maskin, Myerson 2008: Krugman 2009: Ostrom, Williamson 2010: Diamond, Mortensen, Pissarides 2011: Sargent, Sims 2012: Roth, Shapley 2013: Fama, Hansen, Shiller 2014: Tirole 2015: Deaton 2016: Hart, Holmström |
