Ihmisoikeuksien liitto
Ihmisoikeuksien Liitto (myöhemmin Ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien liittolähde?) oli Suomessa vuosina 1935–1939 ja 1949–1952 toiminut vasemmistolainen kansalaisjärjestö, joka puolusti ihmisoikeuksia. Nykyinen Ihmisoikeusliitto pitää sitä edeltäjään.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Järjestön perustamisen taustalla oli Suomessa 1930-luvun puolivälissä syntynyt kuolemanrangaistuksen vastainen liike. Kuolemanrangaistus ei tuolloin ollut rauhan aikana käytössä, mutta oikeistossa oli esitetty ajatuksia sen palauttamisesta käyttöön. Vuonna 1934 perustettu Kuolemanrangaistuksen vastainen toimikunta keräsi yli 120 000 nimeä kuolemanrangaistuksen vastaiseen adressiin, joka luovutettiin eduskunnalle marraskuussa 1935.[2][1] Ihmisoikeuksien liitto perustettiin 1. marraskuuta 1935 Helsingissä. Sen esikuvana oli vuonna 1898 Ranskassa perustettu kansalaisjärjestö Ligue des droits de l’homme. Perustajajäsenet olivat tunnettuja vasemmistolaisia tai liberaalia älymystöä. Perustajiin kuuluivat muun muassa professorit Väinö Lassila ja Gunnar Landtman, kirjailijat Toivo Pekkanen, Laurin Zilliacus ja Selma Anttila, runoilija Katri Vala, poliitikot Zachris Castrén, Cay Sundström, Mikko Ampuja ja Mauri Ryömä, toimittaja Erkki Vala, tieteilijät Oskar von Schoultz ja Karl Nickul, lääkäri Hiski Mikkonen sekä kansalaisaktivistit Thyra von Beetzen-Östman, Maissi Erkko, Betty Peltonen ja Greta Klärich.[2] Liiton säännöt määrittelivät sen toiminnan tarkoitukseksi ihmisoikeuksien puolustamisen sekä demokratian edistämisen ja ylläpitämisen. Järjestö vastusti varsinkin sananvapauden rajoittamista, kuten niin sanottua kiihotuslakia. Myöhemmin se nostatti keskustelua myös vankien asemasta.[1]
Etsivä keskuspoliisi (EK) katsoi ihmisoikeuksien liiton kuuluvan kansanrintamaan, jonka sanottiin yhdistävän kommunisteja sekä muita vasemmistolaisia ja vapaamielisiä kamppailuun fasismia ja sotaa vastaan, mutta jota pidettiin kommunistien uutena yrityksenä kohti vallankumousta.[1] Käsitellessään liiton rekisteröintihakemusta yhdistysrekisteri pyysi elokuussa 1936 Helsingin raastuvanoikeuden lausuntoa mahdollisista perusteista, joilla rekisteröinti voitaisiin kieltää. Julkisiin oikeudenkäyntiasiakirjoihin liitettiin myös EK:n raastuvanoikeudelle toimittamat salaiseksi tarkoitetut muistiot, joissa lueteltiin kansanrintamatoimintaan kuuluviksi katsotut järjestöt ja niiden johtokuntien jäsenet. Liiton edustajat julkaisivat muistiot Tulenkantajat-lehdessä, mistä seurasi suuri julkinen kohu. Tunnettujen sivistyneistön edustajien leimaaminen kommunisteiksi nostatti paljon arvostelua EK:n toimintaa kohtaan ja johti jopa T. M. Kivimäen hallituksen kaatumiseen syksyllä 1936.[1][2] Liitto rekisteröitiin loppuvuodesta 1936 ilman ongelmia.[2]
Ihmisoikeuksien liitto esitti kannanottoja myös ulkomaiden tapahtumista, erityisesti fasististen valtioiden suorittamista kansainvälisen oikeuden loukkauksista kuten Etiopian valloituksesta ja Sudeettialueiden miehityksestä. Sen sijaan Neuvostoliiton ihmisoikeusloukkauksia se ei kommentoinut.[2] Liitto julkaisi vuonna 1936 muutaman numeron verran ilmestynyttä Ihmisoikeuksien puolesta -nimistä aikakauslehteä.[3] Liiton toiminta käytännössä lakkasi sen alkuperäisen puheenjohtajan Väinö Lassilan kuoltua äkillisesti huhtikuussa 1939.[2][1]
Ihmisoikeuksien liiton toiminta elpyi vuosikymmenen tauon jälkeen lyhyeksi aikaa, kun Erkki Vala kutsui sen yleiskokouksen koolle syksyllä 1949. Vala toimi myös uutena puheenjohtajana vuoteen 1951, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Risto Hölttä. Toisella toimintakaudellaan liiton toiminta oli huomattavasti politisoituneempaa ja sillä oli nyt selvä kytkentä kansandemokraattiseen liikkeeseen. Liitto keskittyi pääasiassa hoitamaan oikeudenkäyntejä. Sen rinnalle perustettiin vuonna 1949 Ihmisoikeuksien säätiö, joka ylläpiti Höltän johtamaa oikeusaputoimistoa. Ensi toimenaan toimisto tarjosi oikeusavun Kemin lakkolaisten mellakkaoikeudenkäynnissä.[1] Liiton kannanotoissa vedottiin nyt YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja huomiota siirrettiin perinteisistä vapausoikeuksista taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien suuntaan.[1][2] Ihmisoikeuksien liiton toiminta lopetettiin vuonna 1952 taloudellisista syistä.[2]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta! Ihmisoikeuksien liitto 1935-1939 ja 1949-1952, Hanna Vuokila, Helsingin yliopisto, Historian laitos, 1999 / Työväenliikkeen kirjasto (tyovaenperinne.fi)
- ↑ a b c d e f g h Juhana Salojärvi: ”Ihmisoikeusajattelu Suomessa 1930-luvulla – Suomen ihmisoikeuksien liitto osana kansainvälistä ihmisoikeuksien historiaa”, Historiallinen aikakauskirja 3/2018, s. 258–267.
- ↑ Ihmisoikeuksien puolesta : Ihmisoikeuksien liiton aikakauslehti Kansalliskirjasto.finna.fi Viitattu 26.8.2020.