Oikeuspoliittinen yhdistys Demla

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry on vuonna 1954 perustettu puolueisiin sitoutumaton, alun perin kansandemokraattiseen liikkeeseen ja kommunistiseen puolueeseen liittynyt aatteellinen yhdistys, jonka tavoitteena on Suomen oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttaminen. Demla pyrkii edistämään perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Yhdistys toimii oikeusturvaa, tasa-arvoa, ympäristökysymyksiä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta puolustavien lakimiesten yhdyssiteenä.

Vuoteen 2002 asti yhdistys toimi nimellä Suomen Demokraattiset Lakimiehet, mutta yhteistyön Kansainvälisen demokraattisten lakimiesten liiton (IADL) kanssa hiivuttua nimi vaihdettiin nykyiseen muotoon. Nykyisin eniten jäseniä kokoaa elokuussa pidettävä kesäseminaari.

Demla julkaisee yhdessä Oikeus- ja yhteiskuntatieteellisen yhdistyksen kanssa neljästi vuodessa ilmestyvää Oikeus-lehteä.

Demla on jo pian 40 vuoden ajan järjestänyt kesäseminaarin, jossa käsitellään ajankohtaisia oikeudellisia aiheita. Viime vuosina teemoina ovat olleet kansalaisyhteiskunta (2008), kontrolli (2007), tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys (2006), oikeuspolitiikka (2005), kulttuuri (2004), turvallisuus (2003), julkisuus (2002), väkivalta (2001), lapsi perheessä ja prosessia (2000), vaihtoehtoiset konfliktinratkaisukeinot (1999), lainsäädäntövalta (1998), ympäristökysymykset, tuomioistuinlaitoksen tulevaisuus, juristien etiikka, hyvinvointivaltion kohtalo jne.

Vuonna 2005 Demla julkisti Oikeusmurharaportin, jossa analysoitiin syitä, jotka olivat johtaneet syyttömien tuomitsemiseen pankkiryöstöstä vuosien vankeusrangaistukseen.

Yhdistyksen perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyksen perustamiseen johtaneet ajatukset syntyivät Ihmisoikeuksien säätiön piirissä. Säätiön perusti Ihmisoikeuksien liitto vuonna 1949 tukemaan "ihmisoikeuksien puolustamista sekä demokraattisen valtiojärjestyksen ja kulttuurin säilyttämistä ja kehittämistä" sekä kunnioittamaan "professori Väinö Lassila -vainajan edustamia aatteita ja ihmisoikeuksia puolustaessaan henkensä menettäneiden muistoa".[1] Lassila oli Helsingin yliopiston anatomian professori ja Helsingin kaupungin kunnallissairaalan lääkäri.

Säätiön piirissä toimi lakiasiaintoimisto, jonka lakimiehet toimivat varsinkin asioissa, joiden yhteys poliittiseen toimintaan oli ilmeinen. Tällainen tehtävä oli esimerkiksi Kemissä, jossa oli syntynyt levottomuuksia lakkoliikehdinnän yhteydessä ja syytteitä oli nostettu. Vuonna 1954 toimiston lakimiehet sekä eräät muut lakimiehet perustivat yhdyssiteekseen Suomen Demokraattiset Lakimiehet (DemLa).[2]

Nimensä Demla sai Kansainvälisen Demokraattisten lakimiesten liiton mukaan. IADL:n perustivat vuonna 1946 Nürnbergin tuomioistuimen ranskalaiset, englantilaiset ja neuvostoliittolaiset lakimiehet. Ensimmäinen presidentti oli ranskalainen Rene Cassin, jonka käsialaa on vuoden 1948 Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistus ja joka sai muun muassa tämän vuoksi Nobelin rauhanpalkinnon.

1970-luvun aktiivisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demlan toiminta oli melko vaatimatonta vuoteen 1970 asti. Syksyllä 1970 presidentti Urho Kekkosen Lakimies-lehdelle antaman kriittisen haastattelun jälkeen heräsi ajatus tämän järjestön toiminnan elvyttämisestä siten, että sen ideologista pohjaa merkittävästi lavennettaisiin. Aloitteen teki viiden lakimiehen ryhmä, johon kuuluivat Martti J. Mehto, K. J. Lång, Olavi Sulkunen, Jan Törnqvist ja Mikko Varis. Ryhmä laati julkilausumaehdotuksen, johon se pyysi lisää kannattajia.

Julkilausumassa väitettiin, että Suomen lakimiesliiton aatteellinen yksipuolisuus ja sen eriarvoisuutta korostava etujärjestöpolitiikka olivat johtaneet tilanteeseen, jossa erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä edustavat lakimiehet eivät voineet myöntää liitolle oikeutta puhua koko lakimieskunnan puolesta. Yhteiskunnan kehityksen kannalta ei julkilausuman mukaan ole eduksi, jos koko lakimieskunnan nimissä esitetään vain oikeistolaista oikeuspolitiikkaa palvelevia kannanottoja. Lakimiesliitolla ei julkilausuman mukaan ole yksinoikeutta osoittaa tulossa olevan oikeuslaitosuudistuksen periaatteellista suuntaa.

Julkilausuman mukaan Suomen Demokraattiset Lakimiehet voisi toimia kansanvaltaisesti ajattelevien lakimiesten yhdyssiteenä. Mutta oli välttämätöntä saada uudistuskeskusteluun mukaan myös yhteiskuntatieteilijöitä ja muita oikeuspolitiikasta kiinnostuneita Yhdistyksen jäsenyys oli avoinna myös näille.

Julkilausumaan yhtyivät mm. seuraavat: Aulis Aarnio, Yrjö Ahmavaara, Aarno Aitamurto, Eero Backman, Raimo Blom, Lars D. Eriksson, Antti Eskola, Tarja Halonen, Olavi Heinonen, Antero Ignatius, Risto Jaakkola, Antero Jyränki, Kai Kalima, Heikki Karapuu, Matti Kekkonen, Antti Kivivuori, Osmo Kock, Ilmo Kolamo, Timo Konstari, Seppo Laakso, Mikko Kämäräinen, Matti Louekoski, Matti Mikkola, Jukka Mikkola, Klaus Mäkelä, Ilmari Ojanen, Esko Riepula, Helge Rontu, Allan Rosas, Holger Rotkirch, Matti Savolainen, Kari Sinisalo, Kaarina Suonio, Jukka Sädevirta, Jacob Söderman, Jyrki Tala, Kari S. Tikka, Matti Wuori ja Patrick Zilliacus.

Demokraattiset Lakimiehet lähti toimimaan kolmikantapohjalla: sen hallitukseen valittiin kolmannes sosiaalidemokraatteja, kolmannes kansandemokraatteja ja kolmannes keskustalaisia. Yhdistyksestä ei tullut pelkkää lausunnonantajatahoa, vaan sillä on ollut vireää jäsentoimintaa muutenkin.

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nikula, Paavo: Suomen Demokraattiset Lakimiehet 25 vuotta, Oikeus 1/1980 s. 24-30.
  2. Markku Fredman. Demlan historiikki. Oikeus-lehti 4/2005. Tekstin verkkoversio. PDF.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]