Tämä on hyvä artikkeli.

Hulluuden vuorilla

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hulluuden vuorilla
At the Mountains of Madness
Hulluuden vuorilla oli Astounding Storiesin kansikuvanatarinana helmikuussa 1936.
Hulluuden vuorilla oli Astounding Storiesin kansikuvanatarinana helmikuussa 1936.
Alkuperäisteos
Kirjailija H. P. Lovecraft
Kieli englanti
Genre kauhu- ja tieteiskirjallisuus, Cthulhu-tarusto
Julkaistu 1936
Suomennos
Suomentaja Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä
Kustantaja Jalava
Julkaistu Kokoelmassa Nimetön kaupunki (1991)
ISBN 951-8952-52-6
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Hulluuden vuorilla (At the Mountains of Madness) on yhdysvaltalaisen kauhukirjailija H. P. Lovecraftin vuonna 1931 kirjoittama pienoisromaani. Se ilmestyi jatkosarjana Astounding Stories -lehdessä keväällä 1936. Pienoisromaani kertoo Etelämannerta tutkivasta retkikunnasta, joka löytää muinaisen sivilisaation jälkeensä jättämät rauniot.

Etelämantereen tutkimus oli kiehtonut Lovecraftia lapsuudesta saakka. Hulluuden vuorilla kuvaileekin naparetkeilyä hyvin yksityiskohtaisesti ja uskottavasti. Pienoisromaanin aikalaisvastaanotto oli varauksellinen, mutta nykyään sitä pidetään eräänä Lovecraftin merkittävimmistä teksteistä. Tarinan vahvuuksia ovat tarinan ”kosminen mittakaava” sekä tieteellisen realismin tuominen osaksi kauhukirjallisuutta. Heikkouksina on pidetty esimerkiksi ylipituutta sekä epäuskottavia henkilöhahmoja.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijan näkemys Muinaisista.

Novellin kertoja on William Dyer, Miskatonicin yliopiston Etelämantereelle suuntautuneen retkikunnan johtaja. Dyer kertoo löytäneensä jäätiköltä jotain kammottavaa ja varoittaa muita pysymään poissa sieltä. Johdannon jälkeen Dyer antaa seikkaperäisen selonteon retkikuntansa vaiheista.

Retkikunta on hyvin varustettu ja tutkimuksen lähtevät hyvin käyntiin. Ryhmän biologi Lake löytää tuntemattoman elämänmuodon kivettyneitä jälkiä ja suuntaa sisämaahan tutkimaan niiden alkuperää. Lake saapuu kartoittamattomalle alueelle ja löytää valtavan vuoriston, joka on Mount Everestiäkin korkeampi. Hän löytää myös jäätyneitä olentoja, jotka kuuluvat entuudestaan tuntemattomaan lajiin. Olioilla on sekä eläin- että kasvikunnan piirteitä, pyöreä symmetrinen vartalo, tähteä muistuttava pää ja suuret siivet. Ruumiiden joukossa on sekä täydellisiä että silpoutuneita yksilöitä. Lake on lukenut Necronomiconia, joka mainitsee ”Muinaiset” (Elder Things tai Old Ones) – salaperäiset olennot, jotka loivat maapallon elämän ”vahingossa tai piloillaan”.

Lake alkaa nimittää löytämiään olentoja Muinaisiksi ja päättää sulattaa ruumiit tarkempia tutkimuksia varten. Sulaessaan vahingoittumattomat yksilöt heräävät henkiin, hautaavat kuolleet lajitoverinsa ja pakenevat Laken leiristä suurta tuhoa aiheuttaen. Kun Lakesta ei enää kuulu mitään, Dyer lähtee tutkimaan paikkoja. Hän on tuhosta ymmällään ja päättää lähteä etsimään kadonneita miehiään. Apulaisensa Danforthin kanssa Dyer tutkii vuoristoa lentokoneella ja löytää ylätasangolta suuren kivisen kaupungin, jonka arkkitehtuuri on ihmiselle vieras.

Dyer ja Danforth laskeutuvat tutkimaan kaupunkia, joka osoittautuu miljoonia vuosia vanhaksi. Rakennusten seiniin on kaiverrettu kuvia, joista Dyer päättelee sen rakentajien historian. Siipiensä avulla Muinaiset kykenivät lentämään avaruuden tyhjiössä, ja ne saapuivat maapallolle kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Ne loivat orjikseen shoggotheina tunnetut olennot, jotka olivat suuria, muotoaan muuttavia alkuliman kasoja. Aikaa myöden shoggothit kehittyivät älykkäämmiksi ja alkoivat kapinoida. Muinaiset loivat myös apinamaisen olennon eli ihmisen esi-isän, jota ne käyttivät ”hupaisana lemmikkinä” ja ravintona. Vuosimiljoonien mittaan avaruudesta saapuivat Cthulhun rotu ja Yuggothin mi-go, jotka haastoivat Muinaisten vallan maapallolla. Vähitellen niiden kulttuuri alkoi taantua ja ne menettivät kykynsä lentää avaruudessa. Viimein ne vetäytyivät Etelämantereelle, joka oli ollut niiden ensimmäinen tukikohta maapallolla. Mantereen kylmetessä muinaiset hylkäsivät maan pinnan kokonaan ja siirtyivät kaupunkinsa alla sijaitsevaan lämpimään mereen.

Dyer ja Danforth löytävät kadonneet miehensä sekä Laken sulattamat Muinaiset, jotka lajiin katsomatta on surmattu raa’asti. Dyer ja Danforth ymmärtävät viimein, että Muinaiset ovat kuolleet sukupuuttoon, ja että niiden viimeistä asuinsijaa hallitsevat katkerat ja hirviömäiset shoggothit. Kauhuissaan Dyer ja Danforth pakenevat Muinaisten kaupungista takaisin lentokoneeseensa. Danforth vilkaisee taakseen ja näkee jotakin, joka ajaa hänet hulluksi. Hän ei suostu paljastamaan näkemäänsä, vaan toistelee vain sanoja Tekeli-li! Tekeli-li!

Esikuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lovecraft kiinnostui ja kirjoitti Etelämantereesta jo lapsuudessaan. Elettiin kiivasta tutkimusmatkailun aikaa, ja nuori Lovecraft seurasi tarkasti uutisia Scottin ja Amundsenin seikkailuista. Hulluuden vuorilla ja varsinkin sen ensimmäiset luvut sisältävätkin paljon todellisista Etelämantereelle suuntautuneista retkikunnista mukailtua aineistoa.[1]

Hulluuden vuorilla kuvaillaan usein Edgar Allan Poen romaanin Arthur Gordon Pymin selonteko epäviralliseksi jatko-osaksi. Molemmat sijoittuvat Etelämantereelle, ja huudahdus ”Tekeli-li!” on peräisin Poen romaanista. Juonellisesti kertomukset ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Mahdollisesti Lovecraftia innoitti myös M. P. Shielin pohjoisnavalle suuntautuvasta retkikunnasta kertova romaani The Purple Cloud (1901). Myös Nicholai Roerichin (1874–1947) Himalajan vuoristoa kuvaavat maalaukset saattoivat vaikuttaa pienoisromaaniin. New Yorkissa avattiin Roerich-museo vuonna 1930, ja Hulluuden vuorilla mainitsee Roerichin peräti kuudesti.[1]

S. T. Joshin ja David E. Schultzin mukaan Hulluuden vuorilla saattoi saada kimmokkeen Katharine Metcalf Roofin novellista ”A Million Years After”, jossa vanhat dinosauruksen munat alkavat kuoriutua. Lovecraft piti tarinaa todella huonona, ja häntä ärsytti erityisesti se, että ”A Million Years After” oli Weird Talesin marraskuun 1930 kansikuvajuttuna. Lovecraft oli jo aiemmin ehdottanut Frank Belknap Longille, että tämä kirjoittaisi samasta aiheesta. Kun Long ei innostunut, Lovecraft päätti kirjoittaa ”munatarinan” itse.[1]

Todennäköisesti Lovecraft sijoitti novellin Etelämantereelle, koska piti elävänä jäätyneitä olentoja kuoriutuvaa muinaismunaa uskottavampana. Lisäksi Etelämantereella oli tuohon aikaan edelleen tutkimattomia alueita, joihin Lovecraft saattoi sijoittaa uhkaavat, maailman korkeimmat vuoret.[1]

Kirjoittaminen ja julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsikirjoituksen ensimmäinen sivu.

Hulluuden vuorilla on noin 41 500 sanaa pitkä pienoisromaani. Lovecraft aloitti kirjoittamisen 24. helmikuuta 1931 ja sai työnsä valmiiksi 22. maaliskuuta. Mahdollisesti Lovecraft tarkoitti romaanin jatkosarjaksi Weird Talesiin: August Derlethille lähettämässään kirjeessään hän totesi, että tarinan voisi jakaa puolivälistä kahteen osaan. Weird Talesin päätoimittaja Farnsworth Wright ei kuitenkaan kiinnostunut siitä, eikä Lovecraft tarjonnut sitä sen jälkeen muille lehdille.[1]

Lovecraft otti Wrightin päätöksen raskaasti. Samoihin aikoihin kustantamo G. P. Putnam’s Sons hylkäsi hänen ehdottamansa novellikokoelman. Lovecraftin mukaan nämä tapahtumat käytännössä merkitsivät hänen kirjailijanuransa loppua. Viimeiset elinvuotensa Lovecraft kärsikin epävarmuudesta ja teki useita epäonnistuneita tyylillisiä kokeiluja. Kokeilujen seurauksena syntyi muun muassa novelli Varjo Innsmouthin yllä. Lovecraft kirjoitti siitä useita erilaisia versioita, mutta luopui lopulta yrityksistään uudistua ja palasi perinteiseen tyyliinsä.[2]

Vasta syksyllä 1935 Lovecraftin agentti Julius Schwartz tarjosi pienoisromaania Astounding Storiesille, mihin se hyväksyttiinkin ensimmäisellä yrittämällä. Hulluuden vuorilla julkaistiin kolmessa osassa helmi-, maalis- ja huhtikuussa 1936. Julkaisua varten pienoisromaania lyhennettiin noin tuhannella sanalla ja Lovecraftin polveilevaa proosaa stilisoitiin lyhyemmiksi lauseiksi. Lovecraft suuttui muutoksista ja korjasi tekijänkappaleensa käsin. Arkham House julkaisi vuonna 1939 Lovecraft-kokoelman The Outsider and Others. Mukana oli myös Hulluuden vuorilla, joka oli osittain palautettu alkuperäiseen asuunsa. Lovecraft tosin myös korjaili joitakin tieteellisiä seikkoja vastaamaan paremmin todellisuutta. The Outsiderin versiossakin oli silti noin 1 500 virhettä, ja lisäksi kertomuksen alusta puuttui pari lyhyttä katkelmaa. Lovecraft-tutkijat ovat sittemmin restauroineet tekstin alkuperäiseen asuunsa.[1]

Teemat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hulluuden vuorilla kytkeytyy Lovecraftin muihin teoksiin. ”Cthulhun kutsun” jälkeen Lovecraft oli pyrkinyt antamaan tarinoidensa näennäisen yliluonnollisille tapahtumille tieteellisen selityksen. Lovecraft-tutkija S. T. Joshin mukaan Hulluuden vuorilla ja ”Varjo menneisyydestä” olivat tämän kehityksen huipentumat.[3]

S. T. Joshin ja David E. Schultzin mukaan Lovecraft samaistuu Muinaisiin voimakkaasti ja kuvaa ne suhteellisen inhimillisinä olentoina, mikä näkyy esimerkiksi niiden yhteiskunnassa ja taloudessa. Joshin ja Schultzin mukaan Muinaisten yhteiskunta on itse asiassa utopia: Lovecraft kuvailee Muinaisten hallintoa monimutkaiseksi ja taloutta sosialistiseksi.[1] Aiemmin konservatiivinen Lovecraft oli suuren laman myötä kääntynyt maltillisen sosialismin kannattajaksi.[1][4] Joshi ja Schultz vertaavat shoggothien orjuutta Yhdysvaltojen mustaihoisen väestön asemaan. Muinaisten yhteiskunnan nousu ja tuho puolestaan heijastelee Oswald Spenglerin Länsimaiden perikadossa esittämiä ajatuksia.[1]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Weird Talesin päätoimittaja Farnsworth Wright hylkäsi Hulluuden vuorilla, koska se oli liian pitkä ja epäuskottava eikä sitä voinut helposti jakaa jatkosarjaksi. Toisaalta Wright käytti samoja perusteluja lähes aina, kun hän hylkäsi Lovecraftin tekstejä. Jatkosarjat olivat tärkeä keino sitouttaa lukijat ostamaan useita lehden numeroja, ja jatkosarjoiksi valittiin siksi lähinnä suoraviivaisia ja toimintapainotteisia kertomuksia, joissa oli samaistuttavia henkilöhahmoja. Lovecraftilta nämä elementit puuttuivat. Toisaalta myös monet Lovecraftin ystäväpiirin jäsenet suhtautuivat pienoisromaaniin penseästi. Esimerkiksi W. Paul Cook, jonka kannustaminen oli vuonna 1917 saanut Lovecraftin ryhtymään proosakirjailijaksi, ei pitänyt Lovecraftin myöhäiskauden tieteellisestä realismista. Hulluuden vuorilla sai Astounding Storiesin lukijoilta kuitenkin myös myönteistä palautetta.[3]

S. T. Joshin mukaan Hulluuden vuorilla oli Lovecraftin tieteiskauhusuuntauksen paras teos, aivan kuten Tuntematon Kadath oli hänen Lord Dunsany -pastissiensa ja Charles Dexter Wardin tapaus hänen yliluonnollisten kertomuksiensa huipentuma. Ihmishahmojen sijaan pienoisromaanin keskiössä ovat Muinaiset ja heidän tarkasti kuvailtu kulttuurinsa. Juoni on sinänsä yksinkertainen, mutta tarinan vahvuus löytyykin ”rikkaasta, yksityiskohtaisesta ja tieteellisesti vakuuttavasta asiantuntemuksesta”, jonka avulla Lovecraft antaa sinänsä erikoiselle kertomukselleen todentunnun. Kokonaisuutena tarinan ”kosminen mittakaava” lyö laudalta kaikki muut Lovecraftin tekstit.[3]

Juhani Hinkkanen arvosteli pienoisromaanin, kun se ilmestyi ensimmäistä kertaa suomeksi vuonna 1991. Hänen mukaansa Hulluuden vuorilla ”osoittaa, että Lovecraft oli ennen muuta novellisti. Tarina antarktisesta retkikunnasta, joka löytää vuosimiljoonia vanhan kaupungin, muutamia eläviä asukkaita ja tietenkin mittaamattoniia kauhuja, on venytetty aivan liian pitkäksi.” Lisäksi Hinkkanen pitää kehystarinaa epäuskottavana: pienoisromaanin kertoja haluaa varoittaa tiedeyhteisöä ja kertoo siksi ihmeellisistä löydöistä, jotka todellisuudessa houkuttelisivat paikalle valtavan määrän uteliaita.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Joshi, S. T. & Schultz, David E.: “At the Mountains of Madness“. An H.P.Lovecraft encyclopedia, 2001. Viitattu 26.1.2021. (englanniksi)
  2. Joshi, S. T.: A Subtler Magick: The Writings and Philosophy of H.P. Lovecraft, s. 159. Wildside Press LLC, 1996. ISBN 9781880448618. Google-kirjat (viitattu 26.1.2021). (englanniksi)
  3. a b c Joshi, S. T.: A Dreamer and a Visionary: H.P. Lovecraft in His Time, s. 300–302, 344, 374. Liverpool University Press, 2001. ISBN 9780853239468. Google-kirjat (viitattu 26.1.2021). (englanniksi)
  4. Joshi, S. T.: Howard Phillips Lovecraft: The Life of a Gentleman of Providence. The H. P. Lovecraft Archive, sivua päivitetty viimeksi 20.3.2018. (Julkaistu alunp. teoksessa H.P. Lovecraft Centennial Guidebook.) Viitattu 23.1.2021. (englanniksi)
  5. Hinkkanen, Juhani: Nimetön kaupunki. (Aikakoneesta 2/1991.) Viitattu 26.1.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]