Graalin malja
Graalin malja on kristinuskon mytologiassa astia, johon Joosef Arimatialainen otti talteen verta ristiinnaulitun Jeesuksen haavoista.
Graalin malja liitettiin varhaisissa kertomuksissa kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien tarinoihin. Arthurin ritarit lähtivät etsimään Graalin maljaa Camelotissa sijainneen Pyöreän pöydän äärestä. Heistä kolme löysi tiensä Graalin linnaan, jossa Graalin malja oli.
Graalin maljalla on kerrottu olevan parantavia vaikutuksia. Tarinat eroavat siinä, onko Graalin malja se ehtoollismalja, jolla Jeesuksen kerrottiin tarjonneen viiniä viimeisellä ehtoollisella. Useissa tarinoissa legendan eri versiot on yhdistetty. Toisinaan kerrotaan myös, että Graal olisi muotoiltu ehtoolliskalkiksi smaragdista, jonka Saatana pudotti, kun hänet karkotettiin taivaasta.
Keskiajan katoliset teologit eivät mainitse Graalin maljaa, ja katolinen kirkko sivuuttaa legendan opissaan. Katolisen kirkon näkökulmasta legenda sisälsi elementtejä, joita kirkko ei voinut hyväksyä. Legenda perustuu apokryfikirjoituksiin, eikä kirkon hyväksymiin kanonisiin kirjoituksiin. Lisäksi legendassa sepitetään Britannian kirkolle lähes yhtä maineikasta alkuperää kuin Rooman kirkolla ja kuvataan sen riippumattomuutta Roomasta. Näin legenda rohkaisi Britanniassa separatistisia suuntauksia, mitä katolinen kirkko ei hyväksynyt.[1]
Nimitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muinaisranskan sana graal tarkoitti alun perin leveää ja matalaa vatia. Muinaisranskaan sana tuli keskiaikaisen latinan sanasta gradalis ’laakea vati’, ’matala astia’. Sen alkuperä on mahdollisesti latinan sanassa crater ’kulho’, joka tulee kreikan sanasta kratér (krateeri, viinin ja veden sekoitusmalja).[2]
Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varakas juutalaismies Joosef Arimatialainen on saanut Kristuksen ruumiin hautaamista varten. Joidenkin tarinoiden mukaan hän on saanut haltuunsa myös Kristuksen viimeisellä ehtoollisella käyttämän maljan, johon hän ottaa talteen Kristuksen haavoista vuotavan veren ruumista pestessään. Kun ruumis katoaa, Joosefia syytetään sen varastamisesta ja hänet heitetään tyrmään. Kristus ilmestyy Joosefille ja uskoo maljan hänen huostaansa. Hän kertoo Joosefille myös eräitä salaisuuksia, kuten messun mysteerin.[3]
Joosef pysyy vankilassa hengissä kyyhkysen ansiosta, joka lentää päivittäin hänen selliinsä ja pudottaa maljaan ehtoollisleivän. Vuonna 70 Joosef vapautetaan, ja hän pakenee ulkomaille sisarensa, tämän miehen Bronin sekä pienen uskollisten ryhmän kanssa. He rakentavat ”Graalin ensimmäisen pöydän”, jossa on istumapaikka kahdelletoista; Juudas Iskariotin istumapaikka jätetään tyhjäksi, sillä se osoittautui vaaralliseksi. Joosef purjehtii joidenkin tarinoiden mukaan Britanniaan. Sinne hän perustaa Glastonburyyn maan ensimmäisen kristillisen kirkon, jonka hän omistaa Jeesuksen äidille. Graalin maljaa säilytetään kirkossa ja sitä käytetään ehtoolliskalkkina ”Graalin messussa”. Toisten versioiden mukaan Joosef jää manner-Eurooppaan, ja Bron, ”Rikas kalastaja”, saa maljan vartioitavakseen. Seurue asettuu Avaroniin (ehkä sama kuin kelttien Avalon), missä he odottavat kolmannen Graalin vartijan Alainin saapumista.[3]
Pelastuksen vuorelle, Muntsalvachille, rakennetaan temppeli maljaa varten, ja Graalin ritarikunta perustetaan. Graalin ritarit istuvat Graalin toisessa pöydässä pyhällä aterialla, joka tarjoillaan maljasta. Paikalla pidetään messu, jossa pappina toimii Graalin vartija, nyt kuninkaaksi kutsuttu. Kuningas saa pian keihäästä salaperäisen haavan reiteensä tai nivusiinsa, minkä jälkeen hänet tunnetaan Haavoitettuna tai Runneltuna kuninkaana. Keihäs samastetaan myöhemmin siihen peitseen, jolla roomalainen sotilas Longinus lävisti ristiinnaulitun Kristuksen kyljen. Maa Graalin linnan ympärillä muuttuu karuksi autiomaaksi. Keihästä, Graalin maljaa, miekkaa ja matalaa vatia (joka myöhemmin on sekoitettu itse Graalin maljaan) säilytetään Graalin linnassa.[3]
Velho Merlin kokoaa Graalin kolmannen pöydän eli ”Pyöreän pöydän”, josta Graalin malja kuitenkin puuttuu. Joukko ritareita kokoontuu kuningas Arthurin johdolla pöydän ympärille. Graalin malja näyttäytyy heille helluntaina, ja ritarit vannovat lähtevänsä etsimään sitä. Etsintäretkillä seikkailevista ritareista tarinan tärkeimpiä ovat Lancelot, Gawain, Bors, Percival ja Galahad. Ritarit joutuvat monenlaisiin koettelemuksiin ja pääsevät lähelle Graalin maljaa, useimmat sitä kuitenkaan saavuttamatta. Puhtoinen Galahad, nöyrä Bors ja ”pyhä typerys” Percival onnistuvat löytämään maljan ja pääsemään osallisiksi sen salaisuuksista.[3] Vain Galahad näkee Graalin linnan sisällön.[4]
Bors palaa Camelotiin kertomaan etsinnän tuloksista. Percival vaeltaa viisi vuotta erämaassa ennen kuin löytää tiensä kuninkaan luokse. Haavoittunut kuningas paranee Percivalin ansiosta, jolloin hänen sallitaan vihdoin kuolla ja autiomaa alkaa jälleen kukoistaa. Kolmikko jatkaa matkaansa ja saapuu idän taivaalliseen kaupunkiin Sarrasiin, missä juhlitaan Graalin maljan viimeisiä mysteerejä ja järjestetään messu, jonka ehtoolliskalkkina malja jälleen on. Myös Kristus ilmestyy paikalle. Galahad kuolee autuaana, Graalin malja nostetaan taivaaseen, Percival ryhtyy hallitsijaksi Kalastajakuninkaan linnaan ja Bors palaa Camelotiin.[3]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Graalin tarinan juuret ovat kelttiläisessä mytologiassa, jossa esiintyy ihmeitätekeviä ja nuorentavia astioita. Symbolin taustalla on myös klassisia myyttejä, arabialaista runoutta, suufilaisia opetuksia, kristillistä ikonografiaa ja alkemistisia oppeja.[5]
Raamatussa Graalin maljaa ei mainita, vaan vanhimmat siihen liittyvät tekstit ovat peräisin keskiajalta.[6] Vanhin Graalia käsittelevä teos on ranskalaisen Chrétien de Troyesin Conte del Graal, joka on kirjoitettu 1100-luvun lopulla. Graalista kerrotaan tarinassa vain vähän: seikkailussa päädytään Haavoittuneen kuninkaan linnaan, jossa nuorukaisten ja neitojen kulkue kantaa graaliksi kutsuttua ruoka-astiaa päärakennuksen läpi. Tässä tarinassa Graal ei ole vielä pyhäinjäännös, eikä Kristuksen verta tai messua mainita. Chrétienin tarina jäi kesken, ja hänen seuraajansa kirjoittivat siihen useita erilaisia lopetuksia.[7]
Vuoden 1190 tienoilla ranskalainen Robert de Boron julkaisi trilogiansa ensimmäisen osan Joosef Arimatialainen. Hän oli ilmeisesti käyttänyt aineistonaan apokryfisiä Nikodemuksen evankeliumia ja Pilatuksen tekoja, jotka käsittelivät Joosefin vaiheita. Tällöin Graal yhdistettiin jo viimeisellä ehtoollisella käytettyyn maljaan ja astiaan, johon Kristuksesta vuotanut veri oli otettu talteen.[7]
Vuonna 1210 valmistui suuri kokoelma Vulgatan tarupiiri (Queste del Saint Graal), joka viimeisteli Graalin maljan kehityksen täysivoimaiseksi kristilliseksi symboliksi. Teos oli luultavasti jonkin suuren ranskalaisen sistersiläisluostarin munkkien kokoama. He toivat tarinaan uuden hahmon, Galahadin, tahrattoman ritarin, jonka elämän tarkoitus oli Graalin etsintäretken onnistuminen.[8]
Mystikko Wolfram von Eschenbachin Parsifal (1207) laajensi kertomusta käyttämällä itämaisia lähteitä.[9] Parsifalissa Graal ei ollut malja vaan "kivi, joka on täydellisen puhdas". Graaliin katsominenkin estää ihmisen vanhenemisen ja pitää hänet hengissä vaikka kahdensadan vuoden ajan. Tarinassa kiven kerrotaan olevan smaragdi, joka putosi Luciferin kruunusta hänen sotiessaan Jumalaa vastaan.[10]
Eschenbachin jälkeen Graalin tarinaa laajensivat vielä tuntemattoman kirjailijan Perlesvaus (n. 1225) ja Thomas Maloryn Le Morte d’Arthur (1485). Renessanssin aikana kiinnostus Graalin maljaan väheni, vaikka alkemistit pitivätkin astian käsitteen yhä hengissä.[9]
Vaikka Graal oli laajalti tunnustettu esine ja monille tärkeä, kirkko ei missään vaiheessa viitannut siihen eikä myöntänyt tai kieltänyt sen olemassaoloa. Kirkkoisien vaikenemisen syyksi on esitetty sitä, että jotkut yhdistivät Graalin harhaoppisuuteen, tai että jotkut olivat ehkä harkinneet uuden kirkon perustamista Graal symbolinaan, tai että joidenkin tarinan lainauksien nähtiin tulleen muista kuin kristillisistä lähteistä.[11]
Nykytiede pitää todennäköisenä, ettei Graalin myytillä ole todellisuuspohjaa.[6]
Graalin koti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Graalin maljan kerrotaan olleen temppelissä tai Graalin linnassa. Graalin kuninkaan ja hänen linnansa nimet vaihtelevat tekstistä toiseen. Linnan kerrotaan sijainneen usein veden ympäröimän "pelastuksen" vuoren huipulla. Etelä-Ranskan kataarien Montségurin vuorilinnoitus yhdistettiin keskiajalla usein Graalin maljaan.[12] Britanniassa Graalin tarinoiden keskukseksi on tullut Glastonbury, jonka kukkulalle Joosef Arimatialaisen kerrotaan pystyttäneen Graalin pyhäkön.[13]
Graal ja temppeliherrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erään tarinan mukaan Temppeliherrojen veljeskunta löysi ristiretkien aikaan Graalin maljan Jerusalemista. Ritarit kuljettivat pyhäinjäännöksen Skotlantiin ja rakensivat sille kätköpaikaksi Rosslynin kappelin, joka on täynnä salaperäisiä symboleita.[14]
Graalin malja taiteessa ja viihteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Graalin legenda esiintyy Richard Wagnerin oopperoissa Parsifal ja Lohengrin.
Graalin maljaa etsitään Dan Brownin menestysromaanissa Da Vinci -koodi (2003). Browin romaani perustuu 1982 julkaistuun Michael Baigentin, Richard Leighin ja Henry Lincolnin Pyhä veri, pyhä Graal -teokseen. Sen mukaan Graalilla tarkoitettaisiin salattua tietoa tai Jeesuksen ja Magdalan Marian tytärtä ja tämän jälkeläisiä. "Graalin malja" olisi Jeesuksen ja Marian viimeinen verisukulainen.
Michael P. Spradlin on tehnyt Graalin maljasta kirjatrilogian Nuori Temppeliherra, joka sisältää osat Graalin Vartija, Kohtalon polku ja Viimeinen mittelö.
Aihetta on käsitelty useissa elokuvissa kuten Indiana Jones ja viimeinen ristiretki sekä Monty Python -ryhmän elokuvassa Monty Pythonin hullu maailma.
Graalin malja on esillä tietokonepeleissä Gabriel Knight 3: Blood of the Sacred, Blood of the Damned ja Broken Sword: The Shadow of the Templars (julkaistu Yhdysvalloissa nimellä Circle of Blood).
Graalin malja on inspiroinut ranskalaista laulaja-lauluntekijää Nolwenn Leroyta kappaleeseen ”Mystère”, joka julkaistiin hänen vuoden 2005 albumillaan Histoires Naturelles.
Graalin malja on myös voimakas ase japanilaisessa piirretyssä Sailor Moon.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Matthews, John: Graalin myytti. (The Grail: Quest for the Eternal, 1981.) Suomentanut Joel Kontro. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-20692-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ The Holy Grail The Catholic Encyclopedia. 1909. Viitattu 13.1.2023.
- ↑ grail (n.), Online Etymology Dictionary
- ↑ a b c d e Matthews 2006, s. 5–8.
- ↑ Matthews 2006, s. 45.
- ↑ Matthews 2006, s. 9–10.
- ↑ a b Graalin malja Tieteen kuvalehti. 12.1.2011. Viitattu 27.4.2011.
- ↑ a b Matthews 2006, s. 11.
- ↑ Matthews 2006, s. 12.
- ↑ a b Matthews 2006, s. 13.
- ↑ Matthews 2006, s. 17.
- ↑ Matthews 2006, s. 8.
- ↑ Matthews 2006, s. 20–21.
- ↑ Matthews 2006, s. 37.
- ↑ Antti Helin: Mistä voi etsiä Graalin maljaa? Kerran Elämässä. Viitattu 9.8.2015.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Graalin malja Wikimedia Commonsissa
