Elisabet Aleksejevna
| Elisabet Aleksejevna | |||||
|---|---|---|---|---|---|
.jpg) | |||||
| Venäjän keisarinna | |||||
| Valtakausi | 24. maaliskuuta 1801 – 1. joulukuuta 1825 | ||||
| Kruunajaiset | 15. syyskuuta 1801 | ||||
| Syntynyt |
24. tammikuuta 1779 Karlsruhe, Baden | ||||
| Kuollut |
16. toukokuuta 1826 (47 vuotta) Beljov, Venäjä | ||||
| Hautapaikka | Pietari-Paavalin katedraali, Pietari | ||||
| Puoliso |
Aleksanteri I ( 1793; 1825) | ||||
| |||||
| Suku |
Zähringen Romanov (avioliiton kautta) | ||||
| Isä | Karl Ludwig | ||||
| Äiti | Amalie | ||||
| Uskonto | Venäjän ortodoksi, aiemmin luterilainen | ||||
Elisabet Aleksejevna, syntyjään Louise Marie Auguste Prinzessin von Baden (24. tammikuuta 1779 Karlsruhe – 16. toukokuuta (J: 4. toukokuuta) 1826 Beljov, Tulan kuvernementti) oli keisarinna, Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri I:n puoliso.
Nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksalaissyntyinen Louise oli Badenin perintöprinssi Karl Ludwigin ja hänen puolisonsa Amalie von Hessen-Darmstadtin tytär. Hänen sisaruksiaan oli Fredrika Dorotea, Ruotsin kuninkaan Kustaa IV Aadolfin puoliso. Hän oli vasta 13-vuotias, kun Venäjän keisarinna Katariina II esitteli hänet Pietarissa pojanpojalleen Aleksanterille. Nuoret tutustuivat toisiinsa ja kihlautuivat. Jo ennen häitä Louise oli kääntynyt ortodoksiseen uskoon ja saanut kasteessa uuden nimen Elisabet Aleksejevna (ven. Елизавета Алексеевна). Pariskunta vihittiin Talvipalatsissa Pietarissa vuonna 1793.
Suuriruhtinatar ja keisarinna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elisabetin ja Aleksanterin suhde oli alkuvuosina onnellinen. Nuori suuriruhtinaspari vietti Talvipalatsin huoneistossaan vilkasta seuraelämää tansseineen ja musisointeineen. Taiteellisesti lahjakkaan Elisabetin kotiutumista edesauttoivat hovissa vaikuttaneet saksalaisperinteet. Katariina II:n kuoleman jälkeen hallitsijaksi nousi Aleksanterin isä Paavali I. Elisabetin välit appivanhempiin eivät kuitenkaan olleet hyvät ja varsinkin uusi keisarinna suhtautui Elisabetiin tylysti. Lisää huolia aiheutti keisari Paavali I:n väkivaltainen kuolema salaliiton uhrina maaliskuussa 1801. Isän kohtalo ja huono omatunto tapahtumiin sekaantumisesta vaivasivat Aleksanteri I:stä koko hänen loppuelämänsä. Tässä Elisabet toimi puolisonsa uskottuna keskustelukumppanina ja tukijana. Avioliitosta syntyneiden kahden tyttären varhainen kuolema aiheutti niin ikään suurta surua keisarinnalle.
Uuden keisariparin Aleksanterin ja Elisabetin kruunajaiset ja niihin liittyvät juhlallisuudet pidettiin Moskovassa syksyllä 1801. Seuraavien vuosien aikana keisaripari alkoi etääntyä toisistaan. Syynä oli ennen muuta Aleksanteri I:sen solmima monivuotinen suhde puolalaissyntyisen kreivittären Marija Naryškinan kanssa. Euroopan politiikkaa hyvin tunteva Elisabet tuki kuitenkin aina miestään valtiollisissa kysymyksissä ja hoiti Pietarissa keisarinnan velvollisuuksiaan puolison pitkien ulkomaanmatkojen aikana. Napoleonia vastaan käydyn isänmaallisen sodan aikana vuonna 1812 keisarinna omistautui sotaorpojen ja muiden vähäosaisten auttamiseen ja lahjoitti suuren osan vuotuisista määrärahoistaan hyväntekeväisyyteen.
Keisariparin viimeisiä vuosia on pidetty onnellisina. Syksyllä 1825 pariskunta päätti lähteä keisarinnan huonontuneen terveydentilan vuoksi etelään Asovanmeren rannalla sijaitsevaan Taganrogiin. Siellä Aleksanteri I kuoli yllättäen saman vuoden joulukuussa. Kun Elisabet oli seuraavana vuonna palaamassa Pietariin, hän menehtyi matkalla sairauskohtaukseen Beljovissa Tulan kuvernementissä toukokuussa 1826. Kuollessaan hän oli 47-vuotias.
Keisarinna Elisabetilla ei ollut koskaan tilaisuutta seurata miestään Aleksanteri I:stä tämän Suomen-vierailuille. Helsingin Kruununhaassa oleva Elisabetinkatu (Elisabetsgatan, nyk. suom. Liisankatu) sai nimensä vuonna 1819 keisarinnan mukaan. Vuonna 1824 valmistunut Carl von Kügelgenin loistelias Suomen maisemia kuvaava kivipiirrosjulkaisu Vues pittoresques de la Finlande (Maalauksellisia näkymiä Suomesta) oli omistettu keisarinna Elisabetille.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Manninen, Merja: Elisabet Aleksejevna, s. 543–545. Teoksessa: Suomen kansallisbiografia 2. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6 (osa 2), ISSN 1456-2138.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elisabet Aleksejevna Wikimedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 
|
Edeltäjä: Maria Fjodorovna |
Venäjän keisarikunnan hallitsijan puoliso 1801–1825 |
Seuraaja: Aleksandra Fjodorovna |
| ||||||||||||||||||
