Marija Naryškina
Marija Antonovna Naryškina, alun perin ruhtinatar Maria Czetwertyńska-Światopełk (ven. Мария Антоновна Нарышкина, Marija Antonovna Naryškina), (2. helmikuuta 1779 Varsova – 6. syyskuuta 1854 Starnberginjärvi, Baijerin kuningaskunta) oli puolalainen ruhtinatar[1], joka tuli tunnetuksi Katariina II Suuren hovinaisena[1] ja keisari Aleksanteri I:n rakastajattarena.[2]
Suku ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruhtinatar Maria Czetwertyńska-Światopełkan vanhemmat olivat ruhtinas Anton-Stanislav Czetwertyńsk-Światopełk (1748–1794) ja tämän ensimmäinen vaimo paronitar Thekla Copenhausen (k. 1784).[3] Hänellä oli viisi sisarusta: Jeanette (1777–1854), suuriruhtinas Konstantin Pavlovitšin erityinen suosikki ja puolalaisen kreivi Severin Vyshkovskyn vaimo; Boris (1784–1866), eversti ja hovitallimestari sekä velipuolet Konstantin (1792–1850), todellinen valtioneuvos ja kamariherra sekä Gustav (1794–1851), salaneuvos ja senaattori.
Venäläismielisenä pidetyn isän kuoleman jälkeen vuonna 1794 Varsovan kapinassa perhe pakeni toisen vaimon Koletta Adamovna Holonevskajan (1774–1840) johdolla Venäjälle. Keisarinna Katariina II lahjoitti heille 1 500 maaorjan omaisuuden, nimitti Koletan hovinaiseksi ja alaikäiset tyttäret hovineidoiksi. Varattoman 29-vuotiaan Jeanetten ja rahattoman kreivi Severin Vyshkovskyn (1771–1859) avioliittoa vuonna 1816 auttoi merkittävästi keisari Aleksanteri I:n myöntämät 200 000 ruplan myötäjäiset.
Marija Antonovna Czetwertyńska-Światopełkan oli naimisissa vuodesta 1795 lähtien hovijahtimestari Dmitri Lvovitš Naryškinin (1764–1838) kanssa, joka oli yksi aikansa rikkaimmista miehistä.[3] Hänet tunnettiin meluisasta sekä hajamielisestä käytöksestään, hänen loistavilla vastaanotoillaan ja juhlissaan näki kaikki Pietarin seurapiirien merkittävimmät henkilöt. Keisari Aleksanteri lahjoitti hänelle arvonimien ja kunniamerkkien lisäksi laajoja maaomistuksia Tambovin kuvernementistä.
Keisarin rakastajatar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marija Naryškinan kerrotaan olleen hyvin kaunis, mutta pukeutuneen yksinkertaisesti ja koruttomasti ja olleen juhlissa aina hieman syrjässä. Hän ei tavoitellut koskaan avioliittoa Aleksanterin kanssa tai paikkaa politiikassa, eikä hän pyrkinyt keräämään paljon omaisuutta.[3] Vuonna 1799 hän tosin osti Šuvalovin palatsin[2], joka tuli hänen aikanaan tunnetuksi siellä pidetyistä tanssiaisista.[1] Aleksanteri I piti Naryškinan kanssa virallisiakin tanssiaisia peittelemättä heidän kahden välistä suhdettaan.[4]
Runoilija Gavrila Deržavin kuvasi keisarin rakastajatarta seuraavasti: "Mustat loistavat silmät, upeilla rinnoillaan hän tuntee, huokaa, hellä sielu on näkyvissä, eikä hän itse tiedä, mikä on parempaa kuin kaikki tämä." Muotokuvamaalari Élisabeth Vigée-Lebrun kirjoitti: "Hän oli ihastuttavan kaunis, tanssi täydellisen sulokkaasti ja valloitti pian Aleksanterin ... Hänen piirteensä olivat täydelliset, täysin kreikkalaiset, hoikka ja notkea vartalo houkutti puoleensa kaikkien katseet, mutta minun näkökulmastani häneltä puuttui keisarinna Elisabetin viehätys."
Hän oli ulkonäöltään "niin täydellinen", että hänen aikalaisensa F. F. Vigelin mukaan "se näytti mahdottomalta, luonnottomalta"- "hänen ystävällisyytensä ei näkynyt vain hänen silmissään, vaan myös hänen äänessään ja jokaisessa näyttäytymisessään."[3]
Marija Naryškinan ja keisari Aleksanterin suhde kesti 13–15 vuotta (joittenkin lähteitten mukaan 19 vuotta) vuosina 1803–1813/1814/1818. Naryškinalla oli viisi lasta, joiden isä on tuntematon.[4]
Elämä keisarin jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rakkaussuhteensa päätyttyä keisarin kanssa Marija Antonovna Naryškina ei menettänyt suosiotaan, vaan lähti Venäjältä vuonna 1813 ja asui enimmäkseen Euroopassa. Hänen tyttärensä Sofia, joka oli yhteinen lapsi keisarin kanssa, kärsi huonosta terveydestä. Vuonna 1811 Marija matkusti tyttärensä kanssa etelään, missä he viettivät kesän Odessassa ja saman vuoden syksyllä kiersivät Krimiä. Myöhemmin he asuivat lääkäreiden suosituksesta Sveitsin ja Saksan terveyskylpylöissä ja vierailivat myös Pariisissa ja Lontoossa.[3]
Lyhyellä Pietarin vierailullaan vuonna 1818 Naryškina järjesti vanhimman tyttärensä Marinan avioliiton ministeri Dmitri A. Gurjevin pojan, Nikolai Dmitrjevitš Gurjevin (1792–1849) kanssa. Vuonna 1824 Sofia kuoli keuhkotautiin Pietarissa nuoruuden ja kauneuden kukoistuksessaan, juuri ennen häitään kreivi, diplomaatti Andrei Petrovitš Šuvalov (1802–1873) kanssa.[3] Tytön kuolema oli raskas isku keisari Aleksanterille ja synkensi hänen viimeisiä elinvuosiaan.
Vuonna 1835 Marija Naryškina asettui aviomiehensä kanssa Odessaan.[3]
Tästä lähtien entinen sivuadjutantti Pavel Ivanovitš Brozin alkoi näytellä näkyvää roolia hänen elämässään. Joidenkin tietojen mukaan kun Naryškina jäi leskeksi vuonna 1838 hän meni naimisiin tämän kenraalin kanssa, mikä aiheutti tyytymättömyytä keisari Nikolai I:ssä.
Marija Naryškina vietti elämänsä viimeiset vuodet Brozinin kanssa ulkomailla. Hän tuli Odessaan vain satunnaisesti. Marija Antonovna Naryškina kuoli Starenberginjärvellä ja haudattiin Münchenin vanhalle eteläiselle hautausmaalle.[3]
Lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marija Antonovna Naryškinalla oli kuusi lasta, joista kolme kuoli pieninä. Kaikkia pidettiin virallisesti aviomies Dmitri Lvovitš Naryškinin lapsina. On yleisesti hyväksyttyä, että kolmen lapsen[5] Jelisavetan, Sofian ja Zinaidan isä oli keisari Aleksanteri I. Kerran Marija Naryškina loukkasi keisarinna Elisabet Aleksejevnaa, joka kuvaili tätä tapausta äidilleen Badeniin lähettämässään kirjeessä:
"... sellaiseen tekoon täytyy olla häpeämättömyyttä, jota en voinut edes kuvitella. Se tapahtui juhlissa ... Puhuin hänelle, kuten kaikille muillekin, kysyin hänen terveydestään, hän valitti olevansa huonovointinen: "Luulen olevani raskaana" ... Hän tiesi hyvin, että tiesin mainiosti kenelle hän saattoi olla raskaana. En tiedä mitä tästä tulee ja miten tämä päättyy!”
- Marina Dmitrjevna (1798–1871) aikalaisten mukaan Dmitri Lvovitš Naryškinin piti vain tätä lasta omana lapsenaan; nai vuonna 1818 kreivi Nikolai Dmitrjevitš Gurjevin (1792–1849)
- Jelisaveta Dmitrjevna (1802 – joulukuu 1803), kuoli sylilapsena
- Jelena Dmitrjevna (marraskuu 1803 – elokuu 1804), kuoli sylilapsena
- Sofia Dmitrjevna (1805–1824), kuoli keuhkotautiin häittensä aattona 18-vuotiaana. Sulhanen oli kreivi, diplomaatti Andrei Petrovitš Šuvalov (1802–1873), joka meni vuonna 1826 naimisiin Katariina II:n viimeiseksi jääneen suosikin Platon Zubovin upporikkaan, nuoren lesken ruhtinatar Tekla (Fjokla) Ignatievna Valentinovitš Zubovan (puol. Tekla Walentynowicz) (1801–1873) kanssa. Hän oli alhaista syntyperää ja lähes täysin kouluttamaton, mutta omisti miljoonia ruplia rahana ja timantteina sekä 8 000 maaorjaa ja Rundalin linnan. Heille syntyi neljä lasta jotka kaikki saivat hyvät asemat Nikolai I:n hovissa ja hallinnossa.
- Zinaida Dmitrjevna (1806 – toukokuu 1810), kuoli lapsena
- Aglaida Dmitrjevna (joulukuu 1807 –kesäkuu 1810), kuoli lapsena
- Emmanuil Dmitrjevitš (1813–1901), ylikamariherra; mahdollisesti ruhtinas Grigori Ivanovitš Gagarinin (1782–1837) lapsi
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Shuvalov Palace in St. Petersburg www.saint-petersburg.com. Viitattu 1.5.2023. (englanniksi)
- ↑ a b History of the Palace / Shuvalov Palace / About the Museum Faberge Museum. Viitattu 29.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h РБС/ВТ/Нарышкина, Мария Антоновна — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 23.7.2023. (venäjäksi)
- ↑ a b Tsar-crossed lovers: 4 women who obsessed the Russian emperors Russia Beyond. 2.4.2016. Arkistoitu 8.2.2023. Viitattu 1.5.2023. (englanniksi)
- ↑ Klinge, Matti: Aleksanteri I (1777 - 1825) Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas (Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-003108 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 24.7.2023). 23.6.2000. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| ||||||||||
