Katariinan palatsi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Katariinan palatsi
Palatsin puistoa ja julkisivua
Palatsin puistoa ja julkisivua
Sijainti Pietari, Venäjä
Koordinaatit 59°42′57″N, 030°23′44″E
Rakennustyyppi kesäpalatsi
Valmistumisvuosi 1723
Rakennuttaja Katariina I
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Rekonstruoitu meripihkahuone
Kultainen sali
Edustusportaikko
Palatsin pääportti

Katariinan palatsi (ven. Екатерининский дворец, Jekaterinski dvorets) on Puškinin esikaupunkialueella, lähellä Pietarin kaupunkia, entisessä Tsarskoje Selossa eli tsaarin kylässä sijaitseva pietarilaista barokkityyliä edustava palatsi. Se toimi alun perin Venäjän tsaarien kesäresidenssinä.[1]

Rakennusvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen rakennusvaihe vuosina 1717–1723 käsitti pienen palatsin Katariina I:n kesäkäyttöön. Arkkitehtina oli Johann Friedrich Braunstein.[1] Rakennusta on sen jälkeen laajennettu ja muunneltu pariin otteeseen: vuonna 1733 Keisarinna Anna laajennutti sitä Mikhail Zemtsovin ja Andrei Kvasovin suunnitelmien mukaisesti.

Keisarinna Elisabet palkkasi arkkitehti Francesco Bartolomeo Rastrellin uudistamaan palatsin ulkoasun entistäkin ylellisemmäksi. Uudistusten toteuttaminen vei kaikkiaan neljä vuotta vuosina 1752–1756. Elisabetin ajalta ovat peräisin muun muassa palatsin edustusportaat, vastaanottosali ja meripihkahuone.[1]

Palatsin valkoista, taivaansinistä ja kultaa yhdistelevä julkisivu on 306 metrin pituinen. Palatsia ympäröivät koristeelliset, ranskalaistyyliset puistopuutarhat, ja rakennuksen lukuisat salit on sisustettu taideaartein. Takorautaiset aidat ja portit on koristettu pronssisin koristein.[1]

Sisätiloja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meripihkahuone[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin meripihkahuone rakennettiin 1700-luvulla, jolloin Pietari Suuri sai sen lahjaksi Preussin kuninkaalta Fredrik Vilhelm I:ltä. Nimensä huone sai seinät peittävästä meripihka-paneloinnistaan. Toisen maailmansodan aikana Puškinia miehittäneet saksalaiset siirsivät meripihkahuoneen Saksaan, mahdollisesti Königsbergin linnaan. Se katosi sodan lopussa, eikä sen kohtaloa ole pystytty selvittämään.

Vuonna 1979 aloitettiin mittavat entisöintityöt meripihkahuoneen uudelleenrakentamiseksi. Entisöinti oli kallista ja vaivalloista, koska mallina oli lähes ainoastaan vanhoja mustavalkokuvia. Alkuperäisen huoneen kopio avattiin vihdoin yleisölle 30. toukokuuta 2003 Pietarin 300-vuotisjuhlien kunniaksi. Huonetta nimitetään usein maailman kahdeksanneksi ihmeeksi mahtipontisen ulkonäön vuoksi.

Kultainen sali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultainen tanssisali on kooltaan noin 1 000 neliömetriä. Salin peileistä heijastuvat kullatut kyntteliköt. Katossa on Venäjän voittoa kuvaava Giuseppe Valerianin maalaus.[1]

Edustusportaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhlavat edustusportaat ovat valkoiset ja koristeena on suurikokoisia kiinalaisia ja japanilaisija maljoja. Ylätasanteella on kaksi Amor-patsasta, nukkuva ja heräävä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Kaurinkoski, Kaarina: Pietarin palatsit, s. 107–110. 2. uudistettu painos. Moreeni, 2011. ISBN 978-952-254-053-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]