Elimyssalo
Elimyssalo on Suomen itärajaan rajoittuva valtion luonnonsuojelualue Kuhmossa, Kainuussa. Se on pinta-alaltaan Kainuun laajin luonnonsuojelualue, 82 neliökilometriä. Alue on luonnoltaan monipuolista ja edustavaa. Siellä on runsaasti erilaisia luontotyyppejä. Maisema on moni-ilmeinen. Metsät ovat hakkaamattomia aarnimetsiä. Salon ydinalue on Elimysjärven ympäristö. Elimyssalo on aarnimetsien, monenlaisten soiden, vaarojen, naavaisten korpikuusikoiden ja rehevien puronvarsien sekä pienien järvien ja lampien mosaiikkimainen kokonaisuus. Soiden osuus pinta-alasta on merkittävä. Suometsiä ja korpia on runsaasti. Roninsuo on Kainuun komeimpia rimpi- ja kalvakkanevoja. Hyvin suuri osa Keski- ja Itä-Kainuun yli 150- ja 200-vuotiaista metsistä sijaitsee Elimyssalossa. Vanhoja aihkimäntyjä sekä on siellä täällä ja keloja näkyy paljon varsinkin soiden reunamilla. Metsät ovat naavaisia. Myös harvinaista raidankeuhkojäkälää esiintyy alueella. Retkeilyreittejä alueella on yhteensä 24 kilometriä. Elimyssalon luonnonsuojelualue on yksi luonnonsuojelulain nojalla perustetun Ystävyyden puiston alueista.
Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alueen eläin- ja kasvilajisto on edustava. Alueella on erittäin suuri merkitys mm. metsäpeuran ja suurpetojen suojelun kannalta. Elimysalon syrjäinen sijainti on antanut suurille nisäkkäille niiden tarvitseman rauhan. Se on tullut kuuluisaksi metsäpeuroistaan ja karhuistaan. Sen liepeillä on valokuvattu paljon karhua ja muitakin suurpetoja sekä metsäpeuraa. Metsäpeura metsästettiin Suomessa sukupuuttoon 1900-luvun alussa. 1950-luvun lopussa tehtiin ensimmäiset havainnot sen paluusta nimenomaan Elimyssalolla. Koska Elimyssalon alueella tavataan monenlaisia suotyyppejä, jotka ovat tärkeitä metsäpeuran elinympäristönä. Se on metsäpeuran tärkein lisääntymisalue Suomessa. Siellä oli vielä Suomen oloissa alkuperäistä luontoa jäljellä ja riittävän rauhallista peurojenkin poikia. Martti Montonen on kirjassaan ”Suomen peura” kertonut havainnoistaan Elimyssalon tärkeydestä peurojen lisääntymiselle Suomessa.
Nisäkkäistä alueelta löytyy edustava joukko harvinaisia erämaaeläimiä, kuten mm. metsäpeura, liito-orava, susi, karhu, ahma, ilves, kanadanmajava ja saukko. Majava on uusinut Elimysjoen virtaussuunnan. Linnuista on alueella pesinyt mm. kuikka, laulujoutsen, metsähanhi, kurki, pikkukuovi, suokukko, haarahaukka, lapinpöllö, kuukkeli, kirjosiipikäpylintu, lapintiainen, tilhi ja sinipyrstö.
Suojelun historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Silloinen valtion luonnonsuojeluvalvoja Reino Kalliola ehdotti vuonna 1969, että Elimyssaloon perustettaisiin 160 neliökilometrin laajuinen metsäpeurojen suojelualue.[1] Esitys ei vielä tuolloin saanut kannatusta, vaan alueella jatkettiin metsänhakkuita.[1] Vasta vuonna 1972 Elimyssalosta rauhoitettiin 30 km kaikelta metsätaloustoiminnalta 20 vuodeksi metsäpeurojen suojelemiseksi. Metsähallitus osti Leppävaaran tilan vuonna 1973. Elimysjärven luonnonhoitometsä perustettiin vuonna 1977. Kun Ystävyyden puisto perustettiin vuonna 1990, aluetta laajennettiin ja siitä tuli Elimyssalon luonnonsuojelualue. Vanhojen metsien suojeluohjelmassa Elimyssalon luonnonsuojelualueelle ehdotetaan laajennusalueita, jolloin alueen kokonaispinta-alaksi tulee 92 neliökilometriä.
Erämaatilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elimyssalolla on kaksi 1800-luvulla perustettua erämaatilaa, Levävaara ja Latvavaara, jotka ovat myös Kainuulle tyypillistä vaara-asutusta. Molemmat tilat ovat saaneet pääasiallisen toimeentulonsa eränkäynnistä, tervanpoltosta, kaskiviljelystä ja karjataloudesta. Tilat autioituivat 1960-luvulla. Levävaaran rakennuksia ja pihapiirejä on kunnostettu 1950-luvun asuun ja Latvavaaran pihapiiriä on ajoittain niitetty.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Metsähallitus: Luontoon.fi: Elimyssalon alue
- Kainuun Ympäristökeskus: Elimyssalon alue
- Luontokeskus Petola, Kuhmo
- Härkönen T., laitinen J., Räntilä K. Luontomatkailijan Suomi. Otava. 1993, S. 255. ISBN 951-1-11522-7.
- Luonnonkaunis Suomi. Toim. Neuvonen, Veikko. Valitut Palat. 1977, s. 202. ISBN 951-9078-40-1.
- Montonen, Martti. Suomen peura. WSOY. 1974. ISBN 951-0-06261-8.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Neuvonen, Veikko: Luontokohteet, s. 125. Suomen 100 -sarja. Helsinki: Karttakeskus, 2010. ISBN 978-951-593-397-3.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Leinonen, Antti. Peurasalolla, 1989
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Elimyssalo retkikohteena Retkipaikka.fi