Tämä on lupaava artikkeli.

E. J. Ahla

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Eino Ahla)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eino Johannes Ahla

Eino-Ahla-1911.jpg

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti
1957–1958
Edeltäjä Urho Castrén
Seuraaja Reino Kuuskoski
Valtioneuvoston apulaisoikeuskansleri
1928–1933
Edeltäjä Urho Castrén
Seuraaja Carl Gustaf Möller
Eduskunnan sihteeri
1918–1928
Edeltäjä Iivar Ahava
Seuraaja Anton Kotonen
Tiedot
Syntynyt 14. syyskuuta 1888
Helsinki, Suomi
Kuollut 26. heinäkuuta 1961
Tutkinnot Helsingin yliopisto

Eino Johannes Ahla (14. syyskuuta 1888 Helsinki26. heinäkuuta 1961) oli suomalainen juristi, jonka ura huipentui korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä toimimiseen.[1][2] Vuosina 1928–1933 hän oli apulaisoikeuskanslerina. Sitä ennen hän toimi muun muassa eduskunnan sihteerinä. Korkeimman hallinto-oikeuden jäsenenä hän oli vuosina 1933−1957 ja presidenttinä 1957–1958.[3] Ahla oli vahvasti uskonnollinen, ja hän toimi myös monissa evankelis-luterilaisen kirkon luottamustehtävissä.

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahla suoritti ylioppilastutkinnon Helsingin Suomalaisessa Normaalilyseossa 1906 ja jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa, jossa suoritti 1910 ylemmän hallintotutkinnon ja oikeustutkinnon. Hän sai varatuomarin arvon 1912 ja jatkoi vielä opintojaan niin, että hänestä tuli molempien oikeuksien kandidaatti 1917. Elämään ulkomailla Ahla tutustui matkallaan Skandinaviaan ja Keski-Eurooppaan 1922 ja Ranskaan 1925.[1][4]

Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahlan työura oli pitkälti puurtamista valtion virkamiehenä oikeudellisten tulkintojen ja ratkaisujen parissa. Toisenlaisia näkökulmia hän etsi toimimalla aktiivisesti lakimiesjärjestöissä ja avustamalla uutterasti Lakimies-lehteä.[1] Yliopisto-opintojensa aikana Ahla työskenteli lääninhallituksen ylimääräisenä esittelijänä, mutta vakinaisen työuransa hän aloitti toimimalla valtiokonttorin notaarina 1911. Virkaura jatkui senaatin talousosaston ylimääräisenä kopistina 1912–1914, oikeustoimituskunnan kanslistina 1914–1917 ja protokollasihteerinä 1917–1918.[3] Hän oli eduskunnan sihteerinä kymmenen vuoden ajan 1918–1928. Vaativien tehtävien hoitamista hän jatkoi apulaisoikeuskanslerin virassa 1928–1933. Vuonna 1933 hänet nimitettiin korkeimman hallinto-oikeuden jäseneksi, ja hän toimi hallintoneuvoksena lähes neljännesvuosisadan 1933–1957. Ahlan virkaura huipentui korkeimman hallinto-oikeuden presidentin virkaan 1957–1958.[4][1]

Päätyönsä ohessa Ahla toimi kielitutkintolautakunnan jäsenenä alkaen 1926. Hän oli myös kiinnostunut säästöpankkitoiminnasta, ja hänet valittiin Helsingin suomalaisen säästöpankin isännistön jäseneksi 1925. Isännistön varapuheenjohtajana Ahla toimi 1936–1948 ja puheenjohtajana 1949–1957. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen johtokunnassa hän toimi 1926 ja 1936–1945 aluksi jäsenenä ja 1938–1945 varapuheenjohtajana. Vankeusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Ahla oli 1933–1951.[4][1]

Eduskunnan sihteerin työssä Ahla joutui monesti tekemisiin valtio-oikeudellisten ongelmien kanssa. Niistä hän julkaisi useita tutkimuksia ja häntä pidettiin yhtenä aikansa parhaana valtio-oikeuden asiantuntijana. Muun muassa Helsingin yliopisto luotti hänen tietämykseensä, sillä hän toimi asiantuntijana täytettäessä lainopillisen tiedekunnan valtiosääntöoikeuden professorin virkaa. Monet ammattilehdet julkaisivat Ahlan hallinto-oikeudellisia tutkimuksia. Hänen osaamisensa tuli esiin varsinkin kirkkohallintoon liittyvien kysymysten parissa. Hänen teoksensa Seurakunnan hallintoelimet (1956) oli tarkoitettu etenkin seurakuntien luottamusmiesten käsikirjaksi.[1]

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa Ahla kehitti suomalaista oikeusvaltiota ja hallintolainkäyttöä lyhentämällä hallintovalitusten käsittelyaikoja. Hän pyrki myös siihen, että lääninoikeuksista muodostettaisiin riippumattomat hallintotuomioistuimet, mikä lopulta tapahtuikin 1980-luvun lopussa. Käytännön lakimiestoiminnan lisäksi Ahlalla oli paljon kirjallista tuotantoa, joka käsitteli muun muassa lainopin teoriaa. Niin ikään vero- ja avioliitto-oikeus olivat hänen tuotannossaan keskeisiä aloja. Ahla oli kirkko-oikeuden johtavia tuntijoita ja kirkollisen lainsäädännön kehittäjä. Hän harrasti myös kirkkohallinnon tieteellistä tutkimusta.[3]

Kirkolliset luottamustehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahlalla oli syvä uskonnollinen vakaumus, ja hän ehti toimia monessa evankelis-luterilaisen kirkon luottamustehtävässä. Hän oli kiinnostunut käytännön kysymyksistä, ei niinkään opillisista asioista.[1] Ahla oli kirkolliskokouksen kirkkolakikomitean jäsen 1928–1952 ja kirkkolain uudistamiskomitean puheenjohtaja 1953–1957. Suomen kirkon seurakuntatyön keskusliiton johtokunnan jäsenenä hän toimi vuodesta 1940 ja varapuheenjohtajana 1948–1958. Laajennetun piispainkokouksen jäsen Ahla oli vuodesta 1944 lähtien ja Suomen kirkon seurakuntaopiston säätiön valtuuskunnan varapuheenjohtaja 1946–1958. Vuonna 1952 Ahla toimi Suomen kirkon edustajana luterilaisen maailmanliiton kokouksessa Hannoverissa. Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta myönsi hänelle kunniatohtorin arvon 1955.[4]

E. J. Ahlan veli oli oikeusneuvos ja Maanmittaushallituksen pääjohtaja Väinö Ahla.[5] Hänen tyttärensä oli Mervi Ahla.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Kekkonen, Johanna: ”Ahla, Eino”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 112–113. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8. Teoksen verkkoversio.
  2. WSOY:n Iso Tietosanakirja, s. 50. WSOY, Helsinki, 1995. ISBN 951-0-20154-5
  3. a b c Eino Johannes Ahla 9.10.2013. Korkein hallinto-oikeus. Viitattu 13.1.2016.
  4. a b c d Havu, I. & Poijärvi, L. Arvi P. & Immonen, K. J. (toim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1960, s. 17. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1960.
  5. Kuka kukin on 1954, s. 18. (Samat vanhemmat.)
  6. Kuka kukin on 1978, s. 24.

 

Korkein hallinto-oikeus Edeltäjä:
Urho Castrén
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti
19571958
Seuraaja:
Reino Kuuskoski