Cinéma vérité

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Cinéma vérité (totuuselokuva tai totuudenmukainen elokuva) on alun perin Jean Rouchin kehittämä dokumenttielokuvan lajityyppi, joka sai vaikutteita Dziga Vertovin kinopravdasta ja Robert J. Flahertyn elokuvista. Cinéma véritéssä pyritään paljastamaan kätketty totuus tai kiinnittämään huomio arkitodellisuuden taakse piiloutuviin rakenteisiin improvisoimalla kameran edessä.[1][2][3][4]

Cinéma vérité -elokuvan teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cinéma vérité -lajityyppiä on toisinaan kutsuttu myös ”tarkkailuelokuvaksi”,[5] varsinkin silloin, kun elokuvassa käytetään direct cineman (’suora elokuva’) tekniikoita eikä esimerkiksi lainkaan kertojaääntä. Toisiaan muistuttavien käsitteiden välillä on kuitenkin hienovaraisia mutta merkittäviä eroja. Direct cinema tallettaa tilanteita, joissa sekä kohde että yleisö ovat tietämättömiä kameran läsnäolosta. Yhdysvaltalaisen dokumenttielokuvan tutkijan Bill Nicholsin[6] mukaan kamera on näissä tilanteissa tarkkailijana, kärpäsenä katossa. Cinéma véritén kriitikot ovatkin nähneet usein ristiriidan tilanteissa, joissa elokuvallista totuutta etsitään ohjaamalla kohteiden huomio pois kameran läsnäolosta, mutta samanaikaisesti puututaan suoraan kameran tallentamaan todellisuuteen.

Cinéma vérité -elokuvat saattavat sisältää tyyliteltyjä kohtauksia ja elokuvantekijöiden ja kohteiden välistä vuorovaikusta, joka voi toisinaan yltyä suoranaiseksi provosoinniksi. Joidenkin teoreetikkojen mukaan cinéma vérité -tekijät pitävät elokuvantekijöiden ja elokuvakameran avointa läsnäoloa kohtauksissa parhaana tapana pyrkiä kohti totuuden paljastamista.[7][8][9]

Kameran läsnäolo tilanteissa tehdään ilmeiseksi, ja todellisia kohteita, ihmisiä ja tilanteita kuvataan tunkeilevalla tavalla. Cinéma vérité -elokuvantekijä pyrkii esittämään mahdollisimman objektiivisen totuuden. Hänen tavoitteenaan on saada katsojat tunnistamaan, että heidän aiemmin näkemänsä tavat esittää kuvattuja elämän osa-alueita ovat olleet petollisia ja harhauttavia. Tästä näkökulmasta elokuvantekijän tuleekin olla mukana luomassa ja käynnistämässä kuvaamiaan tilanteita. Erilaisten tavoitteiden ja käsitteiden merkityksestä ei ole kuitenkaan olemassa yleisesti hyväksyttyjä ja sovittuja määritelmiä edes cinéma vérite -lajityypin tekijöiden keskuudessa.

Esimerkiksi Pierre Perrault loi ja käynnisti itse tilanteet, jotka sitten kuvasi. Elokuvan Pour la suite du monden (1963) kuvauksissa hän pyysi vanhuksia pyytämään valaan. Tulos ei kuitenkaan ole dokumenttielokuva valaiden pyynnistä, vaan analyysi muistamisesta, perinteistä ja sukujuurista. Cinéma véritéssä on siten kyse myös elokuvan antropologisesta ulottuvuudesta ja kuvatun materiaalin sosiaalisista ja poliittisista vaikutuksista. Elokuvantekijöiden näkökulmasta ovat kaikki prosessin vaiheet ja osatekijät merkittäviä: miten elokuva kuvataan, mitä kuvataan, mitä kuvatulla materiaalilla tehdään ja miten elokuva esitetään yleisölle.

1950- ja 1960-luvun tapaan käsitellä dokumenttielokuvia eettisesti ja esteettisesti vaikutti toisen maailmansodan jälkeinen propaganda-analyysi ja tämän analyysin kritiikki. Cinéma véritén aiheita ovatkin totuuden ja todellisuuden käsittely elokuvallisesti. Myös 1970-luvun feministiset dokumenttielokuvat käyttivät usein cinéma vérité -tekniikoita. Näiden elokuvien ”realismia” on kuitenkin myöhemmin usein arvosteltu harhaanjohtavasta ja näennäisen realistisesta todellisuudenkuvan rakentamistavasta.[10][11]

»Edgar Morinin mukaan: "Totuudellisen elokuvan voi ymmärtää kahdella tavalla: voi joko teeskennellä, että pystyy paljastamaan todellisuuden, tai pyrkiä esittämään todellisuuden ongelman. Myös cinéma vérité on käsitetty kahdella erilaisella tavalla. Elokuvantekijä voi joko teeskennellä esittäneensä totuuden, tai pyrkiä kuvaamaan totuuden ongelmaa.»
(Edgar Morin[12])

Lajityyppiin liitettyjä elokuvantekijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pioneerit

Muut

  • Jon Alpert
  • Joe Berlinger ja Bruce Sinofsky
  • David Bradbury
  • Varon Bonicos
  • Nick Broomfield
  • Linda Goode Bryant
  • John Cassavetes
  • Pedro Costa
  • Ricardo Costa
  • Kirby Dick
  • Tamara Goldsworthy
  • Amos Gitai
  • Paul Greengrass
  • Gilles Groulx
  • Kazuo Hara
  • Florence Jaugey
  • Claude Jutra
  • Allan King
  • Louis King

Valittuja cinéma-vérité -elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • À Hauteur d'homme (2003)
  • Elämän jälkeen (1999)
  • Bad Boys (1961)
  • The Carter (2009)
  • C'était un rendez-vous (1976)
  • Hiroshiman lapset (1952)
  • Ranskalainen päiväkirja (1961)
  • Citizenfour (2014)
  • Cocksucker Blues (1972)
  • Crisis: Behind a Presidential Commitment (1963)
  • Distance (2001)
  • Down for Life (2009)
  • Dancer in the Dark (2000)
  • Eat the Document (1969)
  • The Emperor's Naked Army Marches On (1987)
  • V niin kuin väärennös (1974)
  • Faces (1968)
  • Flag Wars (2003)
  • Gimme Shelter (1970)
  • Grey Gardens (1975)
  • Happy Mother's Day (1964)[13]
  • Unelmana koripallo (1994)
  • Sairaala (1970)
  • Import/Export (2007)
  • Iraq in Fragments (2007)
  • In Vanda's Room (2003)
  • Jesus Camp (2006)
  • The Leader, His Driver and the Driver's Wife (1991)

  • Lonely Boy (1962)
  • Manic (2001)
  • Medium Cool (1968)
  • Mists (2003)
  • Moi, no noir (1958)
  • Mysterious Object at Noon (2000)
  • Near Death(1989)
  • Orderers (1974)
  • Phantom India (1969)
  • Photographic Memory (2011)
  • Project X (2012)
  • Les Raquetteurs (1958)
  • Ram ke Naam (1992)
  • Salesman (1969)
  • Seventeen (1983)
  • Varjoja (1959)
  • Sleep (1963)
  • The Plaint of Steve Kreines as recorded by his younger brother Jeff (1974)[14]
  • Titicut Follies (1967)
  • Wanda (1971)
  • The War Room (1993)
  • Warrendale (1967)
  • West 47th Street (2003)
  • Woodstock – 3 päivää rauhaa, rakkautta, musiikkia (1970)
  • Jordon Saffron Taste This! (2009)
  • He tappoivat öisin (2012)
  • Spark: A Burning Man Story (2014)
  • Love & Pop (1998)

Cinéma véritén tekniikoita käytetään usein myös fiktioelokuvissa, esimerkkeinä Taistelu Algeriasta, Blair-Witch Project, Ihmisen pojat, Jimmy ja Judy , Rachel Getting Married, Cloverfield, Diary of the Dead, Districti 9, Harry Potter ja kuoleman varjelukset – osa 1, World Invasion: Battle Los Angeles, REC, Pelastakaa sotamies Ryan, Medusan sinetti ja Paranormal Activity.

Cinéma-véritén perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvulla useat elokuvaohjaajat käyttivät käsikirjoitetuissa fiktioelokuvissaan cinéma vérité -tyylejä ja tekniikoita, esimerkiksi käsivarakuvausta. Näyttelijät improvisoivat kohtausten toimintaa ja dialogia, mikä toi elokuviin uudenlaista tuoreutta ja realismia. Edelleen elinvoimainen esimerkki on John Cassavetesin läpimurtoelokuva Faces (Kasvoja, 1968).[15] Cinéma vérité -tekniikoita on käytetty fiktioelokuvissa myöhemminkin, esimerkiksi elokuvissa Blair Witch Project ja Pelastakaa sotamies Ryan.

Cinéma véritén tekniikoita on käytetty lukuisissa televisiosarjoissa, esimerkiksi Homicide – pelon kadut, Salaiset kansiot, Sanctuary, Unelmien kentät, NYPD Blue, Hill Street Blues, Taisteluplaneetta Galactica, Shield – lain varjolla, The Thick Of It, Jäitä hattuun, Louie, Sukuvika, Reno 911! , Roskasakki ja useissa Law & Order -sarjojen jaksoissa.

Cinéma véritén vaikutus näkyy myös lukuisissa dokumenttisarjoissa, esimerkkeinä Amerikkalainen perhe, Lain nimessä, The Real World, Trauma: Life in the E. R., American High ja The first 48. Tyylin edelläkävijä televisiossa oli Orson Welles brittiläisessä televisio-ohjelmassaan Around the World with Orson Welles vuonna 1955.

Käytettyjä tekniikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Glossary of Rouchian Terms Maitres-fous.net. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  2. A Website Devoted to the Study of Jean Rouch's Films Maitres-fous.net. Arkistoitu 18.2.2020. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  3. Altobello, Stephen: Ricky Leacock and “The Sense of Being There” The Gotham Gazette. 20.4.2011. Arkistoitu 22.7.2015. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  4. Camera That Changed the World BBC Four. 2.8.2011. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  5. Documentary – Observational Documentary Film Reference. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  6. Nichols, Bill: Introduction to documentary, s. 109. Bloomington, IN: Indiana University Press, 2001. ISBN 0-253-21469-6. (englanniksi)
  7. Bruni, Barbara: Jean Rouch: Cinéma-vérité, Chronicle of a Summer and The Human Pyramid Senses of Cinema. 13.3.2002. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  8. Schneider, Bernice K.: Direct Cinema: Filmmaking Style and its relationship to “Truth”. Tutkielma. Boston: Art History University of Massachusetts, 1972. Teoksen verkkoversio (viitattu 1.3.2020). (englanniksi)
  9. Cassavetes, John: Jean Rouch – The Film-maker as Provocateur Microwave Film London. Arkistoitu 24.8.2014. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  10. A feminist critique of documentary film Serendip Studio. 22.11.2007. Arkistoitu 21.4.2014. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  11. Warren, Shilyh: By, For, and About: The “’Real’” Problem in the Feminist Film Movement UCLA’s Journal of Cinema and Media Studies – Mediascape. 17.11.2008. Arkistoitu 25.1.2020. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  12. Il y a deux façons de concevoir le cinéma du réel : la première est de prétendre donner à voir le réel; la seconde est de se poser le problème du réel. De même, il y avait deux façons de concevoir le cinéma vérité. La première était de prétendre apporter la vérité. La seconde était de se poser le problème de la vérité. Lee-Wright, Peter: The Documentary Handbook, s. 199–. Routledge, 4.12.2009. ISBN 978-1-135-27014-8. Teoksen verkkoversio. (ranskaksi)
  13. Happy Mother’s Day, 1963 Pennebaker Hegedus Films. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  14. Hawk, Robert: The Plaint of Steve Kreines as Recorded by His Younger Brother Jeff Sundance Institute – Archives. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  15. Lunn, Oliver: How John Cassavetes’ Faces broke new ground for indie filmmaking British Film Institute, BFI. 26.3.2018. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
  16. Nikolic, Vladan: Independent Filmmaking and Digital Convergence: Transmedia and Beyond, s. 50–. Taylor & Francis, 1.12.2016. ISBN 978-1-317-38344-4. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]