Claude Jutra

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Claude Jutra (11. maaliskuuta 19305. marraskuuta 1986) oli kanadanranskalainen näyttelijä, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänen tunnetuimpiin töihinsä kuuluu useasti parhaaksi kanadalaiselokuvaksi äänestetty Setäni Antoine (1971). Jutra oli kotoisin Kanadan ranskankielisestä provinssista Quebecistä.[1]

Jutraa pidetään Quebecin keskeisimpiin kuuluvana elokuvantekijänä, joka aloitti uransa National Film Board of Canada -tuotantoyhtiössä elokuvaajana dokumentoiden provinssin 1960-luvulta alkanutta ”hiljaista vallankumousta”, sosiaalisia uudistuksia ja siirtymistä katolisen kirkon vallasta kohti maallista demokratiaa. Hänen ensimmäinen näytelmäelokuvansa, NFB:n ulkopuolella tuotettu À tout prendre on omaelämäkerrallinen uuden aallon elokuva, jonka teemoja ovat rotujen välinen rakkaus, homoseksuaalisuus ja boheemi elämäntyyli. Sitä arvostivat monet elokuvantekijät, kuten Bernardo Bertolucci, Jean Renoir ja John Cassavetes. Elokuva saattoi ohjaajan velkoihin, joita hän makseli tekemällä 1960-luvun mittaan monia opetuselokuvia NFB:lle. Vuosikymmenen lopulla Jutra opetti vuoden verran käsikirjoittamista Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa.[1]

Kehutun ja palkitun Setä Antoinen jälkeen Jutra ohjasi Anne Hébertin romaanin pohjalta Kanadan siihen asti kalleimman elokuvan Kamouraska (1973), pääosassa Geneviève Bujold. Elokuva ei menestynyt kaupallisesti eikä taiteellisesti, kuten ei myöskään sitä seurannut avioliittokomedia Pour le meilleur et pour le pire (1975). Jutra vetäytyi julkisuudesta opetustyöhön ja siirtyi tekemään englanninkielisiä tv-tuotantoja CBC-yleisradioyhtiölle. Hän yritti paluuta pitkän elokuvan tekijäksi Margaret Atwoodin romaaniin perustuvalla filmillä Surfacing (1980), mutta senkin vastaanotto oli huono. Pian häntä alkoi vaivata paheneva Alzheimerin tauti, mutta hän jatkoi voimiensa mukaan ohjaamista ja näyttelemistä, viimeisenä roolinaan Alzheimerista potilaalleen uutisoivana lääkärinä Paule Baillargeonin elokuvassa Sonia (1986). Jutran viimeiseksi pitkän elokuvan ohjaustyöksi jäi 1940-luvun mielisairaalaan suljetuista terveistä orpolapsista kertova La dame en couleurs (1985).[1]

Masennuksesta ja pahenevasta dementiasta kärsinyt Jutra katosi kotoaan Montrealista 5. marraskuuta 1986. Hänen ruumiinsa löydettiin St. Lawrence -joesta 19. huhtikuuta 1987. Kuolema oli ilmeisesti itsemurha hukuttautumalla.[2]

Jutralle myönnettiin vuonna 1984 Albert-Tessier-palkinto. Hänen mukaansa on nimetty vuosittain jaettava Jutra-palkinto, Montrealissa sijaitseva Cinémathèque Québécoise -elokuvateatterisali sekä puolen tusinaa puistoa, aukiota tai katua eri puolilla Quebeciä. Vuonna 2016 julkaistu, elokuvatutkija Yves Leverin kirjoittama Jutran elämäkerta toi esiin useita syytöksiä nuorten poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ja useimmat näistä kunnianosoituksista on peruttu ja nimet vaihdettu.[1][3]

Elokuvaohjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Youth and Music (1956, lyhyt dokumentti)
  • Tuolin tarina tai Hassu tuoli (1957, animaatio yhdessä Norman McLarenin kanssa)
  • Les mains nettes (1958)
  • La Lutte (1961, lyhyt dokumentti painista)
  • À tout prendre (1963), myös käsikirjoitus
  • Rouli-roulant (1966, rullalautailua muka vastustava lyhyt ”mockumentary”)
  • Wow (1969, pitkä dokudraama Montrealin teineistä)
  • Setäni Antoine (1971)
  • Kamouraska (1973)
  • Pour le meilleur et pour le pire (1975)
  • Surfacing (1980)
  • By Design (1981)
  • La dame en couleurs (1985)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Claude Jutra The Canadian Encyclopedia. Viitattu 25.3.2019. (englanniksi)
  2. http://archives.cbc.ca/IDC-1-68-2210-13294-11/on_this_day/arts_entertainment/twt
  3. Jutra’s legacy descends into disgrace as Quebec erases director’s name The Globe and Mail. 16.3.2018. Toronto, Ontario. Viitattu 25.3.2019. (englanniksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.