Ben Kaila

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ben Kaila (s. 1949 New York)[1] on suomalainen valokuvaaja.

1970-luvun alussa Kaila opiskeli valokuvausta Tukholman Fotoskolanissa muun muassa Christer Strömholmin ja Anders Petersenin johdolla. Opiskelutoverinsa Risto Vuorimiehen kanssa Kaila kuvasi tuolloin ruotsinsuomalaisia maahanmuuttajia. Kailalle ja Vuorimiehelle myönnettiin valtionpalkinto näyttelystä Siirtosuomalainen.[2]

Kaila oli vuosina 1972–1981 jäsenenä SAFTRA-valokuvaosuuskunnassa, jonka muut jäsenet olivat Ari Hietala, Timo Kelaranta, Matti Koivumäki, Veli-Heikki Uusitupa ja Risto Vuorimies. Valokuvauksen lisäksi ryhmä suunnitteli suuren määrän suomalaisia äänilevykansia.[2]. Kailan aloitteesta perustettiin vuonna 1987 Kuvatoimisto Gorilla. Osuuskuntamuotoiseen yritykseen kuului lukuisia Suomen eturivin dokumentti- ja freelancekuvaajia.lähde?

Kaila on toiminut opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa 1970–1980-luvuilla.[3]. Lisäksi hän on opettanut Turun taideakatemiassa, Lahden muotoilu- ja taideinstituutissa ja ammattikorkeakoulu Noviassa sekä pitänyt lukuisia kursseja ja työpajoja.lähde?

Kailan valokuvateoksia löytyy muun muassa Suomen valtion, Suomen valokuvataiteen museon, Helsingin taidemuseon, Saastamoisen säätiön, Jenny ja Antti Wihurin rahaston, Hannulan & Hinkan ja Lars Swanljungin kokoelmista.lähde?

Kailalle myönnettiin valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha vuosina 2008–2012 ja vuonna 2013 valtion ylimääräinen taiteilijaeläke.lähde?

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pohjoismainen kansanvene 50 vuotta: 1942-1992, yhdessä Kari Kallion, Jari Laamasen ja Kenneth Lindbladin kanssa, Suomen kansanveneliitto 1992
  • Pohjoismainen kansanvene 60 vuotta: 1942-2002, yhdessä Kari Kallion ja Jari Laamasen kanssa, Suomen kansanveneliitto 2002
  • Siirtosuomalainen, yhdessä Risto Vuorimiehen kanssa, teksti Carl-Gustaf Lilius, Musta Taide 1994
  • Remu pienellä näyttämöllä, tekstit Remu Aaltonen ja Harri Haanpää, Musta Taide 1994
  • Kysymys vähästä, tekstit Carl-Gustaf Lilius ja Harri Haanpää, Pohjoinen 1996
  • Koditon, tekstit Panu Räty ja Ilkka Taipale, Musta Taide 2002
  • Ganes : valokuvia Hurriganesista, yhdessä Risto Vuorimiehen ja Henrik Schüttin kanssa, teksti Harri Haanpää, Johnny Kniga 2006
  • Valokuvia – Photographs, teksti Harri Haanpää, Musta Taide 2008
  • Das Berlin Buch, teksti Harri Haanpää, omakustanne 2015
  • Siirtosuomalainen (uusi versio), yhdessä Risto Vuorimiehen kanssa, teksti Asko Sahlberg, Musta Taide 2019

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oi maamme! - Valokuvia Suomesta, Ben Kaila ja Risto Vuorimies, Taidemuseo Tennispalatsi. Viitattu 9.4.2014.
  2. a b Risto Vuorimies: Hirvi, älä tule tielle ja muita suomalaisia vinyylilevynkansia, s. 204–205. Johnny Kniga, 2008. ISBN 978-951-0-33876-6.
  3. Opettajamatrikkeli, Taideteollinen korkeakoulu. Viitattu 9.4.2014.