Christer Strömholm

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Christer Strömholm (22. heinäkuuta 1918 Tukholma11. tammikuuta 2002 Tukholma[1]) oli ruotsalainen valokuvaaja, joka tuli tunnetuksi erityisesti mustavalkoisista, usein surrealistisista muotokuvistaan. Hänen kuuluisin kuvasarjansa on 1950-luvun lopun Pariisin transsukupuolisista kertova Vännerna från Place Blanche, joka julkaistiin kuvateoksena 1983. Merkittäviä ovat myös Strömholmin lapsikuvat hänen matkoiltaan eri puolilta maailmaa. Strömholm tunnettiin myös valokuvausalan kouluttajana ja perustamansa Fotoskolanin rehtorina 1962–1974. Strömholm sai elämäntyöstään Hasselblad-palkinnon vuonna 1997.[2] Suomen valokuvataiteen museon näyttelytekstissä vuodelta 2004 Strömholmia pidetään Ruotsin kiistatta merkittävimpänä valokuvaajana.[3]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukholmassa upseerin pojaksi vuonna 1918 syntynyt Christer Strömholm asui varhaisvuosinaan isänsä työn takia monilla paikkakunnilla. Vanhemmat erosivat vuonna 1924 ja solmivat pian uudet liitot. Isä ajautui itsemurhaan vuonna 1934. Christer Strömholm valmistui tukholmalaisesta lukiosta vuonna 1935 ja lähti vaihto-oppilaaksi Saksan Morungeniin. Vuosina 1936–1939 hän toimi pariin otteeseen vapaaehtoisena lähettinä Espanjan sisällissodassa. Vuonna 1937 Strömholm matkusti Saksan Dresdeniin, jossa hän pääsi kaupungin taidekouluun professori Waldemar Winklerin oppiin. Hän ajautui kuitenkin erimielisyyksiin opettajansa kanssa ja muutti ensin Prahaan ja sitten Pariisiin, jossa hänen opettajakseen tuli ruotsalainen kuvataiteilija Dick Beer. Miehet myös matkustelivat yhdessä Ranskan eteläosissa. Lisäksi Strömholm opiskeli Pariisin Académie André Lhotessa. Toisen maailmansodan sytyttyä Strömholm palasi Ruotsiin, jossa hän jatkoi taidemaalariopintojaan Otte Sköldin ja Isaac Grünewaldin johdolla. [2][1]

21 vuoden iässä Strömholm lähti vapaaehtoisena Suomen talvisotaan ja osallistui Sallan taisteluihin. Sen jälkeen hän toimi ruotsalaisten vapaaehtoisjoukossa Norjan vastarintaliikkeen tukena natsimiehittäjiä vastaan. Sodan jälkeen hän palasi Pariisiin ja ryhtyi opiskelemaan Académie des Beaux Arts -taidekoulussa. Näinä vuosina heräsi hänen kiinnostuksensa valokuvaukseen suuren negatiivikoon kameroilla. Hän alkoi saada muotokuvaustoimeksiantoja ja kuvasi Ranskan taidemaailman suuria nimiä kuten Fernand Léger, Le Corbusier ja Marcel Duchamp. Hän liittyi 1949 saksalaisen Otto Steinertin johtamaan, subjektiivista valokuvausta edistäneeseen Fotoform-ryhmään, mutta hylkäsi sen liian formalistisena vuonna 1953. Vuosina 1946–1948 Strömholm teki kuvauksia Marokossa ja Tunisiassa Tukholman etnografisen museon toimeksiannosta.[2][1]

1950-luvun loppupuolella Christer Strömholm tutustui Pariisin transsukupuolisiin ja alkoi kuvata heitä baareissa ja hotellihuoneissa Place Blanchen liepeillä. Kuvaushanke kesti kuutisen vuotta, ja sen aikana kiteytyivät Strömholmin myöhemmässä opetustyössään käyttämät ajatukset ja menetelmät.[2]

Fotoskolan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strömholm palasi 1960-luvun vaihteessa Ruotsiin ja sai opettajan paikan Tukholman yliopiston avoimella valokuvauksen iltakurssilla. Hän kiinnostui pedagogisesta työstä ja perusti vuonna 1962 yhdessä Tor-Ivan Odulfin kanssa oman Fotoskolan-nimellä tunnetun oppilaitoksen. Strömholm toimi sen rehtorina vuoteen 1974 asti. Koulun opiskelijoihin kuului monia sittemmin tunnetuksi tulleita valokuvauksen ja elokuva-alan nimiä, muiden muassa Jean-Claude Arnault, Bille August, Björn Dawidsson, Agneta Ekman, C. G. Hagström, Walter Hirsch, Ben Kaila, Ulla Lemberg, Jon Lindström, Tuija Lindström, Anders Petersen, Gunnar Smoliansky ja Lasse Svanberg.[2][3][1]

Elokuvarooli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strömholm näytteli pääosaa vuonna 1966 ensiesitetyssä ruotsalaisessa televisioelokuvassa Myglaren, jonka ohjasivat Jan Myrdal ja Rune Hassner. Yhteiskunnallinen satiiri oli ensimmäinen suoraan televisiolle tehty ruotsalaiselokuva ja sai kuudella esityskerrallaan valtavan määrän katsojia.[4]

Tuotantoa ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strömholmin valokuvia on ollut esillä yli 150 yksityisnäyttelyssä ja monissa yhteisnäyttelyissä eri maissa. Niitä on hankittu muun muassa New Yorkin modernin taiteen museon ja Essenissä toimivan Folkwang-museon kokoelmiin. Vuonna 1986 Strömholmin takautuva näyttely 9 sekunder av mitt liv keräsi Tukholman Moderna Museetissa noin 40 000 kävijää. Strömholmin tunnetuimpia valokuvakirjoja ovat Till Minnet av mig själv (1965), Poste Restante (1967), Vännerna från Place Blanche (1983, uudelleenjulkaisu nimellä Les amies de Place Blanche, 2012[5]) ja Konsten att vara där (1991).[2][1]

Vuonna 1993 Strömholm sai professorin arvonimen Ruotsin kulttuuriministeriöltä, ja vuonna 1997 hän sai Hasselblad-säätiön palkinnon. Sen perusteluiden mukaan Strömholmin kuvien aiheita ovat taiteilijat ja kirjailijat, prostituoidut ja transsukupuoliset, hylätyt ja vankilassa viruvat lapset, syrjäytyneet tai vapaaehtoisesti marginaaliin jääneet aikuiset sekä köyhälistöalueiden kaduilta ja kirpputoreilta löydetyt hylätyt esineet. Strömholmin sanottiin hallitsevan surrealismin ja eksistentialismin perinteen ja tutkivan sen kautta erityisesti ihmisen identiteettejä ja identiteettikriisejä niin, että kuvat esittävät pikemminkin kysymyksiä kuin vastauksia ja saavat katsojan osallistumaan kokemuksen jakamiseen. Kouluttajana hän on palkintoperustelujen mukaan vaikuttanut merkittävästi useisiin valokuvaajasukupolviin Pohjoismaissa.[2][6]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christer Strömholm oli naimisissa vuosina 1944–1945 Ellen Lundströmin kanssa, josta tuli sitten Ingmar Bergmanin vaimo. Strömholmin muita aviopuolisoita olivat 1946–1951 Dagny Lamm, 1951–1954 Inga Dyrssen-Ayers ja 1957–1968 Anna-Clara Krusenberg. Vuosina 1968–1978 hänen kumppaninsa oli kuvataiteilija Angelica Julner ja vuosina 1978–2002 näyttelijä Ingalill Rydberg. Hänen poikiaan ovat valokuvaaja Joakim Strömholm (s. 1947) ja arkkitehti Jakob Strömholm (s. 1959).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Biografi Christer Strömholm Moderna museet. Viitattu 13.4.2018.
  2. a b c d e f g Christer Strömholm is awarded the Hasselblad Foundation International Photography Prize for 1997 (Lehdistötiedote) 30.9.1997. The Erna and Victor Hasselblad Foundation. Viitattu 13.4.2018. (Internet Archive)
  3. a b Christer Strömholm, Valokuvataiteen museo 23.1.–18.4.2004 2004. Valokuvataiteen museo. Viitattu 13.4.2018.
  4. Måns Hirschfeldt: Myglaren 29.3.2004. Sveriges Radio. Viitattu 13.4.2018.
  5. Sean O'Hagan: Les amies de Place Blanche by Christer Strömholm – review 2 .3.2012. The Guardian. Viitattu 13.4.2018.
  6. Christer Strömholm, 1997 års Hasselbladpristagare Hasselbladstiftelsen. Viitattu 13.4.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]