Tämä on lupaava artikkeli.

Anders Borg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anders Borg
Valtiovarainministeri Borg esittelemässä vuoden 2014 budjettiesitystä medialle
Valtiovarainministeri Borg esittelemässä vuoden 2014 budjettiesitystä medialle
Ruotsin valtiovarainministeri
Reinfeldtin hallitus
6.10.2006–3.10.2014
Edeltäjä Pär Nuder
Seuraaja Magdalena Andersson
Henkilötiedot
Syntynyt11. tammikuuta 1968 (ikä 56)
Tukholma
Ammatti ekonomisti
Puoliso Susanna Borg (1994–2015)
Tiedot
Puolue Maltillinen kokoomus

Anders Erik Borg (s. 11. tammikuuta 1968 Tukholma) on ruotsalainen poliitikko, joka toimi Ruotsin valtiovarainministerinä vuosina 2006–2014. Borg edusti Maltillista kokoomusta. Valtiovarainministerinä Borg tuli tunnetuksi ajamastaan ”työlinjasta”, jonka tarkoituksena oli lisätä työn tarjontaa. Maltillisen kokoomuksen johdolla hallitus toteutti viisi perättäistä ansiotuloverotuksen kevennystä. Samalla hallitus kiristi työttömyys- ja muiden sosiaalitukien ehtoja.

Nuoruus ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Borg syntyi Tukholmassa, mutta kasvoi Lindön taajamassa Norrköpingin kaupungissa, Itä-Götanmaalla.[1][2] Lukion jälkeen Borg opiskeli vuosina 1988–1991 valtio-oppia, taloushistoriaa ja filosofiaa Uppsalan yliopistossa. Vuosina 1995–2000 hän opiskeli taloustiedettä Tukholman yliopistossa. Borgilla ei kuitenkaan ole akateemista loppututkintoa.[3]

Opiskellessaan Uppsalassa Borg toimi vuoden 1989 yliopistonsa ylioppilaskunnan puheenjohtajana.[4] Maltillisen kokoomuksen nuorisojärjestön Moderata Ungdomsförbundetin jäseneksi Borg oli liittynyt jo lukiolaisena.[1]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1990–1991 Borg työskenteli Svenska Dagbladetin pääkirjoitustoimittajana.[4] Hän toimi samaan aikaan myös Maltillisen kokoomuksen nuorisojärjestön varapuheenjohtajana. Porvaripuolueiden voitettua valtiopäivävaaleissa 1991 Borg aloitti työt hallituksen poliittisena neuvonantajana. Vuodesta 1993 hän toimi pääministeri Carl Bildtin puheenkirjoittajana.[5]

Porvaripuolueiden vuoden 1994 vaalitappion jälkeen Borg jätti politiikan ja siirtyi töihin pankkisektorille. Hän oli vuosina 1995–1998 vastuussa Transferator Alfred Bergin taloudellisesta ja poliittisesta analyysistä. Vuosina 1998–1999 Borg toimi ABN AMROn pääekonomistina Tukholmassa ja vastasi Ruotsin finanssi- ja rahapolitiikan analysoinnista. Hän työskenteli 1999–2001 SEB-pankin taloudellisen analyysin yksikön johdossa.[4]

SEB-pankista Borg siirtyi Ruotsin keskuspankin johtokunnan rahapoliittiseksi neuvonantajaksi vuonna 2001. Seuraavana vuonna Maltillisen kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Bo Lundgren palkkasi hänet puolueen pääekonomistiksi.[1] Borg jatkoi työssään myös puolueen uuden puheenjohtajan Fredrik Reinfeldtin myötä.

Valtiovarainministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvarillisen allianssin voitettua vuoden 2006 valtiopäivävaalit Borg nimitettiin Reinfeldtin hallituksen valtiovarainministeriksi. Hän jatkoi tehtävässä myös vuoden 2010 vaalien jälkeen muodostetussa porvarillisen allianssin vähemmistöhallituksessa.

Valtiovarainministerinä Borg tuli tunnetuksi ajamastaan ”työlinjasta”, jonka tarkoituksena oli lisätä työn tarjontaa. Maltillisen kokoomuksen johdolla hallitus toteutti viisi perättäistä ansiotulovähennystä. Samalla hallitus kiristi työttömyys- ja muiden sosiaalitukien ehtoja. Ruotsin työllisyysaste ja työllisten määrä kasvoi kansainvälisen talouskriisin aikana, mutta työttömyysaste pysyi kuitenkin verrattain korkeana. Borgin aikana Ruotsin julkisen talouden velkasuhde pienentyi ja alijäämä pysyi kurissa taloustilanteesta huolimatta. Yleisesti ottaen arvioitiin, että Ruotsi selviytyi kriisistä vähin vaurioin.[6]

Verotuksen huomattava alentaminen herätti kritiikkiä erityisesti punavihreässä oppositiossa.[7] Vuoden 2014 valtiopäivävaalien alla hallitus esittikin noin miljardin euron vuotuisia veronkorotuksia vuosille 2015–2018. Verotuksen kiristämiskaavailut johtuivat Borgin mukaan Euroopan ja Ruotsin talousnäkymien heikentymisestä.[8]

Financial Times arvioi Borgin vuonna 2011 Euroopan parhaaksi valtiovarainministeriksi. Lehti mainitsi Borgin ansioiksi muun muassa sen, että hän oli ennakoinut pankkien pääomatarpeen ja esittänyt, miten Eurooppa voisi oppia Ruotsin 1990-luvun alun talouskriisistä.[9] Vuoden 2012 listauksessa hän sijoittui toiseksi Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäublen jälkeen.[10] Aiemmin vuosina 2010, 2009 ja 2008 Financial Times on nimennyt Borgin Euroopan neljänneksi parhaaksi.[11][12][13]

Maltillisen kokoomuksen ja porvarillisen allianssin hallituskausi päättyi vaalitappioon vuonna 2014. Entinen pääministeri Reinfeldt ilmoitti luopuvansa kevään 2015 aikana Maltillisen kokoomuksen puheenjohtajan tehtävistä. Borg ilmoitti ettei aio asettua ehdolle puolueen puheenjohtajaksi ja kertoi samalla jättävänsä puoluepolitiikan. Hän kertoi tehneensä päätöksen, jotta mahdollisella ehdokkuudella ei tarvitsisi spekuloida ja että puolue voisi keskittyä rauhassa uuden puheenjohtajan etsimiseen.[14]

Näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Borg on kannattanut Ruotsin liittymistä euroalueeseen, mutta ennen tätä lainsäädäntöä tulisi tiukentaa ja enemmistön ruotsalaisista olisi oltava euron puolella. Myönteisen kantansa hän on kertonut liittyvän näkemykseensä maailmantalouden tulevasta kehityksestä.[15] Kruunusta on Borgin mukaan haittaa pitkän aikavälin kehityksen ja rahoitussektorin vakauden suhteen.[16]

Borg on vastustanut Euroopan laajuisen rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa. Tätä hän on perustellut Ruotsin huonoilla kokemuksilla samankaltaisesta finanssikauppaverosta.[17] Borgin mukaan rahoitusmarkkinavero vain hidastaisi talouskasvua ja siirtäisi kaupankäyntiä ulkomaille.[18] Euroopan unionin ehdottamiin rahoitusalan sääntelyehdotuksiin Borg suhtautui ylipäänsä kielteisesti toimiessaan ministerinä.[19]

Ministerikauden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Borg Euroopan kansanpuolueen huippukokouksessa lokakuussa 2011

Maailman talousfoorumi ilmoitti marraskuussa 2014 Borgin ryhtyvän johtamaan uutta foorumia, jonka tarkoituksena on selvittää maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän tulevaisuutta. Foorumin on tarkoitus keskustella rahoitusjärjestelmän kestävyydestä ja sen kehityksen varmistamisesta.[20]

Sijoitusyhtiö Kinnevikin nimitysvaliokunta tiedotti joulukuussa 2014 ehdottavansa Borgia yhtiön hallituksen varapuheenjohtajaksi toukokuussa 2015 pidettävässä yhtiökokouksessa. Borgia ehdotettiin myös jäseneksi teleyhtiö Millicomin hallitukseen.[5]

Suomi-raportti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Valtioneuvoston kanslia tilasi lokakuussa 2014 Borgilta raportin Suomen talouspolitiikan suuntaviivoista. Borgin raporttia arvosteltiin ennakkoon poliittisuudesta.[21] Borg teki Strategia Suomelle -nimisen raportin VATT:n ylijohtajana toimineen Juhana Vartiaisen kanssa. Raportissa Borg ja Vartiainen uskovat Suomen nousevan talousvaikeuksistaan palauttamalla kilpailukyky, lisäämällä työvoiman tarjontaa ja kohottamalla työn tuottavuutta. Raportti luovutettiin pääministeri Alexander Stubbille keskiviikkona 11. maaliskuuta 2015.[22][23]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Borg yhdessä Dominika Peczynskin kanssa GAPF:n hyväntekeväisyyshuutokaupassa Tukholmassa marraskuussa 2015

Borg oli naimisissa Susanna ”Sanna” Borgin (o.s. Ölander) kanssa vuosina 1994–2015. Susanna Borg on työskennellyt rehtorina. Heillä on kolme lasta: vuonna 1997 syntynyt poika Ludvig ja vuonna 2001 syntyneet kaksoset Hanna ja Sarah.[24][25] Borg asuu perheineen Katrineholmissa.[4] Vuonna 2009 hän sanoi, ettei aio palvella kahta kautta enempää valtiovarainministerinä, koska haluaa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa.[26]

Borg myönsi suhteensa Dominika Peczynskin kanssa helmikuussa 2015 ja kertoi eroavansa vaimonsa kanssa. Peczynski toimii pr-alan yrittäjänä, mutta hänet tunnetaan myös 1990-luvulla tunnetuksi tulleen ruotsalaisen Army of Lovers -yhtyeen jäsenenä ja entisenä Playboy-mallina.[27]

Ministeriaikanaan Borg tuli tunnetuksi pitämästään poninhännästä, minkä hänen kuitenkin huomattiin leikanneen pois marraskuun 2013 alussa. Borgin hiustenleikkuu uutisoitiin monessa eri mediassa.[28]

Toisin kuin Maltillisen kokoomuksen enemmistö, Borg on kutsunut itseään feministiksi.[29] Borg erosi kirkosta noin 18-vuotiaana ja piti itseään pitkään ateistina, mutta on kertonut pitävänsä itseään nykyään enemmän kristittynä.[30]

Borg on tunnustanut nuorena polttaneensa kannabista[31] ja on kirjoittanut nuorena sanomalehtijutun, jossa kannatti huumeiden dekriminalisointia Ruotsissa.[26]

Anders Borg on median mukaan käyttäytynyt törkeästi elokuussa 2017 Tukholman saaristossa järjestetyissä juhlissa. Humalaisen Borgin kerrottiin esitelleen juhlissa sukuelintään, nimitelleen naisia huoriksi ja lutkiksi sekä tarttuneen toista miestä haarovälistä.[32][33]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Stiernstedt, Jenny & Wijnbladh, Olof: Moderaterna - historia och ideologi DN.se. 18.4.2011. Dagens Nyheter. Arkistoitu 28.1.2012. Viitattu 28.6.2012. (ruotsiksi)
  2. Forsberg, Birgitta: En makalös minister Affarsvärldren. 10.10.2006. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 28.6.2012. (ruotsiksi)
  3. Olsson, Tommy: Webbfrågan: Borg eller Östros – vems bakgrund inger mest respekt? Aktiespararna. 2.8.2010. Arkistoitu 23.4.2012. Viitattu 28.6.2012. (ruotsiksi)
  4. a b c d Anders Borg - CV Sweden.gov.se. Regerinskansliet. Arkistoitu 10.5.2012. Viitattu 28.6.2012. (englanniksi)
  5. a b Bränström, Sara L.: Anders Borg föreslås till Kinnevik och Millicoms styrelser svd.se. 10.12.2014. Svenska Dagbladet. Viitattu 21.3.2015. (ruotsiksi)
  6. Kervinen, Elina: Ruotsin politiikka menetti kultapoikansa – tällainen mies on Suomea auttava Anders Borg hs.fi. 16.10.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.3.2015.
  7. Silberstein, Margit: Verotus Ruotsin ensi vuoden vaalien vedenjakaja norden.org. 21.10.2009. Pohjoismaiden neuvosto. Arkistoitu 22.10.2014. Viitattu 11.10.2014.
  8. Kervinen, Elina: Ruotsin hallitus haluaa kiristää veroruuvia hs.fi. 21.2.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 11.10.2014.
  9. Borg grabs top spot in Financial Times' ranking The Local. 23.11.2011. Viitattu 28.6.2012. (englanniksi)
  10. Nurminen, Jussi: FT: Jutta Urpilainen Euroopan neljänneksi paras valtiovarainministeri yle.fi. 22.11.2012. Yle Uutiset. Viitattu 22.11.2012.
  11. Katainen on Euroopan ykkönen Uusi Suomi. 18.11.2008. Viitattu 28.6.2012.
  12. Katainen ei enää olekaan Euroopan paras Taloussanomat. 17.11.2009. Viitattu 28.6.2012.
  13. Nylander, Johan: Anders Borg among Europe's best ministers The Swedish Wire. 6.12.2010. Viitattu 28.6.2012. (englanniksi)
  14. Kervinen, Elina: Ruotsin valtiovarainministeri Anders Borg ei pyri puheenjohtajaksi – jättää politiikan hs.fi. 15.9.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 16.9.2014.
  15. "Euro olisi hyvä Ruotsille" Uusi Suomi. 7.6.2010. Viitattu 28.6.2012.
  16. Metelinen, Sami: Ruotsin valtiovarainministeri: Kruunusta on haittaa Verkkouutiset. 18.3.2011. Viitattu 29.6.2012. [vanhentunut linkki]
  17. European financial tax not a good idea, says Sweden bbc.co.uk. 30.9.2011. BBC News. Viitattu 28.6.2012. (englanniksi)
  18. Moni EU-maa vastustaa rahoitusmarkkinaveroa Taloussanomat. 8.11.2011. Viitattu 28.6.2012.
  19. Parviainen, Aapo: Anders Borg – poliitikko ekonomistin vaatteissa vai päinvastoin? yle.fi. 10.3.2015. Yle Uutiset. Viitattu 20.1.2018.
  20. Kervinen, Elina: Ruotsin Anders Borgille uusi huipputehtävä hs.fi. 14.11.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.7.2015.
  21. Niskakangas, Tuomas: Esimakua kohutusta Suomi-raportista: "Suomalaisten palkkataso on liian korkea" hs.fi. 1.12.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 21.3.2015.
  22. Borgin ja Vartiaisen raportti: Lisää kilpailukykyä, työvoimaa ja tuottavuutta 11.3.2015. Valtioneuvosto. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 21.3.2015.
  23. Julkaisu: Strategia Suomelle Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 21.3.2015.
  24. Crona, Malin & Mellqvist, Gabriel: Finansminister: Anders Borg (m) expressen.se. 6.10.2006. Expressen. Viitattu 29.6.2012. (ruotsiksi)
  25. Sörbring, Karin: Borg: "Mina barn jobbar extra hemma" Expressen. 6.9.2014. Viitattu 21.3.2015. (ruotsiksi)
  26. a b Anders Borg: Sweden's long-haired maverick minister The Local. 22.7.2009. Viitattu 18.2.2014. (englanniksi)
  27. Simola, Inka: Salasuhde paljastui: ex-ministeri eroaa vaimostaan entisen Playboy-mallin takia 17.2.2015. Me Naiset. Viitattu 8.3.2015.
  28. Kiuru, Ilpo: Mihin katosi ministerin poninhäntä? 4.11.2013. Verkkouutiset. Viitattu 13.10.2014.
  29. Olsson, Lova: Borg går gärna mot strömmen SVD.se. 14.1.2007. Svenska Dagbladet. Viitattu 28.6.2012. (ruotsiksi)
  30. Higgins, Andrew: In Europe, God Is (Not) Dead online.wsj.com. 14.7.2007. The Wall Street Journal. Viitattu 3.10.2014. (englanniksi)
  31. Holmqvist, Anette: Borg: Jag har prövat marijuana Aftonbladet. 7.10.2006. Viitattu 21.3.2015. (ruotsiksi)
  32. Mtv.fi: Ruotsin ex-ministeri sekoili eliittijuhlissa – humalainen Anders Borg esitteli sukuelintään 4.8.2017. Mtv.fi. Arkistoitu 5.8.2017. Viitattu 8.8.2017.
  33. Hekkala, Salla: Ruotsin entinen valtiovarainministeri käyttäytyi törkeästi juhlissa – huoritteli naisia ja tarttui miestä haaroista 4.8.2017. Hs.fi. Viitattu 8.8.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Anders Borg.