Työehtosopimus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Yleissitovuus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Työehtosopimus eli TES[1] on Suomessa työntekijäjärjestön ja työnantajan tai työnantajien järjestön välinen sopimus alakohtaisista työehdoista kuten palkoista (ylityökorvauksineen), työajoista, lomista ja muista eduista, joita sopimuksen soveltamisalalla noudatetaan. Sopimukset ovat usein paitsi toimialakohtaisia myös palkansaajan ammattiasemaan sidottuja. Yksityisellä sektorilla työnantajia edustaa useimmin jokin Elinkeinoelämän Keskusliiton, EK:n, toimialaliitoista ja työntekijäpuolella taas jokin SAK:n, STTK:n tai Akavan jäsenliitoista. Julkisella sektorilla solmitaan virkaehtosopimuksia ja työehtosopimuksia. Niiden sopijaosapuolia ovat ammattiliitot ja Kuntatyönantajat KT, Valtion työmarkkinalaitos tai Kirkon työmarkkinalaitos.lähde? Suomen sana työehtosopimus on SAJ:n puheenjohtaja Eero Haapalaisen keksimä.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Tammikuun kihlaus

Työehtosopimusten sitovuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työehtosopimukset voivat olla joko normaalisitovia tai yleissitovia.

Normaalisitovat työehtosopimukset velvoittavat niitä osapuolia, jotka ovat sopimuksen allekirjoittaneet tai jotka kuuluvat järjestöön, joka on solminut työehtosopimuksen. Normaalisitovaa työehtosopimusta on noudatettava myös silloin, kun työntekijä ei kuulu sopimuksen solmineeseen järjestöön.lähde?

Työehtosopimuksen yleissitovuus tarkoittaa sitä, että myös järjestäytymättömän työnantajan on noudatettava niitä määräyksiä, joista on sovittu valtakunnallisessa, asianomaisella alalla edustavassa työehtosopimuksessa. Yleissitovia sopimuksia on Suomessa 165 kappaletta (lokakuu 2015)[3]. Yleissitovuus määritetään kullekin sopimukselle erikseen ja määritetylle ajalle. Voimassa olevien yleissitovien sopimusten lista on julkinen.lähde?

Työehtosopimukset kattavat noin 84 % yksityisen sektorin palkansaajista. Suurin osa heistä on sopimusten piirissä työehtosopimuksen normaalisitovuuden perusteella eli sen vuoksi, että työnantaja on järjestäytynyt alan työnantajaliittoon. Noin 18 % yksityisen sektorin palkansaajista on työehtosopimusten piirissä sopimuksen yleissitovuuden perusteella eli siitä huolimatta, että työnantaja ei ole järjestäytynyt työnantajaliittoon.[3] Valtion ja kunnan sektoreilla työehtosopimukset kattavat kaikki julkisen sektorin palkansaajat. Näiden sopimusten osalta kattavuus on siis täydellinen eikä niiden yleissitovuutta arvioida.[4]

Työmarkkinaosapuolet ilmoittavat sopimuksen syntyessä sopimuksen piiriin kuuluvien jäsentensä määrät työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivalle Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunnalle, joka ratkaisee sopimuksen yleissitovuuden. Yleissitovuus ratkaistaan paljolti työnantajaliittoon kuuluvien yritysten palkansaajien määrän pohjalta. Työehtosopimusta pidettiin aiemmin kattavana, jos sen allekirjoittaneiden työnantajien palveluksessa oli yli puolet alan työvoimasta. Kyseinen raja perustui korkeimman oikeuden vuonna 1974 tekemään päätökseen. Vuoden 2001 työsopimuslain mukaan 50 prosentin kattavuus ei ole kuitenkaan välttämättä tarpeen.lähde?

Työehtosopimukset ovat myös pakottavia eli yksittäisissä työsopimuksissa ei voida sopia työntekijän kannalta työehtosopimuksia huonommista työehdoista, paitsi siinä tapauksessa, että työehtosopimuksessa on nimenomainen maininta tällaisesta mahdollisuudesta (edullisemmuusperiaate).lähde?

Pakottavuudesta ja sitovuudesta huolimatta työnantaja voi kuitenkin siirtää työntekijänsä tai jonkin henkilöstöryhmän yksipuolisesti kokonaan toisen työehtosopimuksen piiriin liittymällä toiseen työnantajajärjestöön, joka saa olla jopa kokonaan eri toimialaa edustava liitto. Esimerkiksi valtionyhtiö Posti siirsi vuosina 2017–2018 sanomalehdenjakajansa viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksesta Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin, mikä alensi yötyölisän 30 prosentista kuuteen ja puoleen prosenttiin[5] ja pienensi jakajien palkkoja keskimäärin 40 prosenttia[6]. Palvelualojen työnantajaliitto Paltaan kuuluva Posti perusti lisäksi vuonna 2019 Posti Palvelut -nimisen tytäryhtiön, joka liittyi Palvelualojen työnantajaliiton sijaan Medialiittoon. Posti siirsi sen jälkeen 700 pakettilajittelijaansa Posti Palvelut tytäryhtiönsä alaisuuteen, joka siirsi heidät viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen piiristä pienemmän palkan tarjoavan Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin.[7]

Myös monet päiväkodit ja siivous- sekä kiinteistöalan työnantajat ovat siirtäneet työntekijänsä huonompia työehtoja tarjoavien työehtosopimusten piiriin 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Myöskään vuokratyöntekijöihin ei tarvitse soveltaa samaa työehtosopimusta kuin muihin, eli työnantajan ei tarvitse maksaa samaa palkkaa samasta työstä.[8]

Jotkut työnantajat ovat myös perustaneet ammattiyhdistysliikkeeksi naamioidun yhdistyksen, joka hyväksyy yleissitovaa työehtosopimusta huonomman uuden työehtosopimuksen. Esimerkiksi ilmaisjakeluyritys Jakelujunioreiden johdossa työskennelleiden henkilöiden perustama Suomen Mainosjakajien Etujärjestö SME ehti laskea mainosjakajien keskituntipalkan vain 2–3 euroon vuonna 2009 Suoramainonnan ja kaupunkilehtien erillisjakelun yhdistys SKE:n kanssa laatimansa työehtosopimuksen avulla. Tilanne muuttui vasta vuonna 2015, kun Helsingin hovioikeus totesi työehtosopimuksen pätemättömäksi sen vuoksi, että molemmat sopimusosapuolet edustivat työnantajia.[9]

Sopimusten soveltamisala on yhteydessä palkansaajaliittoon, joten esimerkiksi teknologiateollisuuden sopimusalalla on erikseen työntekijöiden, toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden soveltamisalan työehtosopimuksia. Merkittävimmät työehtosopimukset ovat kansallisia, mutta työehtosopimuksia voidaan solmia myös yrityksen tasolla.[4]

Riitatilanteissa työpaikalla noudatettavan työehtosopimuksen erimielisyydet, esimerkiksi tulkinnan osalta, ratkaisee viime kädessä työtuomioistuin, joka ratkaisee myös yksittäisen työtaistelutoimen sallittavuuden.[10]

Ruotsissa ja Tanskassa ei ole yleissitovuutta[11][12], mutta työehtosopimukset kattavat silti valtaosan kaikista palkansaajista kuten Suomessakin. Ruotsissa noin 90 %, Tanskassa 80 % ja Norjassa 70 % palkansaajista kuuluu työehtosopimuksen piiriin.[13]

Sopimusten kesto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työehtosopimukset solmitaan määräajaksi.[10] Jos työmarkkinaosapuolet ovat voimakkaasti eri mieltä uuden työehtosopimuksen ehdoista, valtakunnansovittelija pyrkii sovittelemaan osapuolten kantoja. Jos sovittelusta huolimatta edellinen työehtosopimus ehtii umpeutua, ollaan ns. sopimuksettomassa tilassa. Tällöin yleensä seuraa työtaistelun uhka, keinoina ovat muun muassa työntekijöillä lakko, saarto, ylityökielto ja työnantajilla työsulku.lähde?

Tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Empiirisen tutkimuksen mukaan työehtosopimukset nostavat palkkoja ja heikentävät työllisyyttä. Tämä vastaa teoreettisia keskitetyn sopimisen malleja. Työllisyyden heikkeneminen voi korostua inflaation ja talouskasvun ollessa matalia.[14]

Työehtosopimusjärjestelmän kritiikkiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Yrittäjät on tehnyt järjestökantelun Euroopan neuvostoon siitä, että työehtosopimukseen perustuva oikeus paikalliseen sopimiseen on usein vain järjestäytyneillä työnantajilla, vaikka myös järjestäytymättömien työantajien on noudatettava työehtosopimusta sen yleissitovuuden vuoksi.[15] Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea ei katsonut rikkomusta tapahtuneen.[16]

Vuonna 2004 hallituksen työllisyysohjelman johtaja Harri Skog esitti, että pitkäaikaistyöttömille maksettaisiin työehtosopimuksia alempaa palkkaa, jotta pitkäaikaistyöttömät työllistyisivät paremmin. Skog huomautti, ettei hän kannata pysyvää matalapalkkaköyhälistöä.[17] Yli 55-vuotiaat olisivat valmiit joustamaan palkoissa saadakseen mieleisemmät työajat.[18]

Työsopimukset ja palkanmaksu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työsopimuslaki, jota pidetään työelämän peruslakina, säätelee muun muassa työsopimuksen tekemistä, työsuhteen vähimmäisehtojen määräytymistä sekä työnantajan ja työntekijän velvollisuuksia. Työantajan päävelvoite on palkanmaksuvelvollisuus, jonka täyttämistä laki sääntelee tarkasti. Säädöksistä voidaan joiltakin osin poiketa työsopimuksella ja työehtosopimuksella.[19]

Palkka maksetaan yleensä rahana, ja rahapalkka voi perustua työhön käytettyyn aikaan, työn tulokseen tai näihin kumpaankin. Työntekijä ja työnantaja voivat sopia myös jostain muusta palkan perusteesta. Palkan lisäksi työntekijälle voidaan maksaa matkakustannuksia ja kulukorvauksia esimerkiksi oman työvälineen käytöstä. Työnantajan on annettava jokaisen palkanmaksun yhteydessä työntekijälle palkkalaskelma, josta ilmenee palkka ja sen määräytymisen perusteet.[19] Käytännössä palkoista on sovittu kattavasti työehtosopimuksilla.[20]tarvitaan parempi lähde

Työsopimuslaki velvoittaa työnantajaa maksamaan jokaiselle työehtosopimuksen piiriin kuuluvalle työntekijälle työehtojen ja paikallisen sopimuksen tai työaikalain mukaiset lisä- ja ylityökorvaukset sekä mahdolliset ilta- ja lauantailisät.[21] Työnantajan on pidettävä työntekijäkohtaista työaikakirjanpitoa työajasta ja tehdyistä työtunneista.lähde?

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Koskinen, Seppo & Ullakonoja, Vesa: Oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa. (2. painos) Edita, 2006. ISBN 951-37-4423-X

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 18.4.2014.
  2. ↑ ”Haapalainen, Eero (1880-1937)”, Kansallisbiografia. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 1.10.2022).
  3. ↑ a b Ahtiainen, Lasse (2016). Työehtosopimusten kattavuus 2014. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys. 11/2016 (pdf) 2016. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 21.3.2017.
  4. ↑ a b Ahtiainen, Lasse (2004). Työehtosopimusten kattavuus Suomessa vuonna 2004. Työpoliittinen tutkimus 2007. 328. Työministeriö. ISBN 978-952-490-057-7.
  5. ↑ Postin kiitos sanomalehdenjakajalle 33 vuoden työstä Yle.fi
  6. ↑ Posti halpuutti työntekijänsä. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n tiedote 29.08.2019.
  7. ↑ Postin lakko ja tukilakot jatkuvat hs.fi 19.11.2019.
  8. ↑ Postin työntekijäliitto jyrähtää: aikovatko poliitikot viedä kolmanneksen palkoista? https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006063527.html
  9. ↑ Historiallinen päätös: Työnantajan perustama ammattiliitto sai nenilleen. https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3521333-historiallinen-paatos-tyonantajan-perustama-ammattiliitto-sai-nenilleen
  10. ↑ a b Heikki Kivelä, Reijo Nordell: Jokaisen Oikeustieto, s. 203–204. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32432-5
  11. ↑ Yleissitovuus on aikansa elänyt, Juhana Vartiainen, valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja, Suomen Kuvalehti 1/2015, sivu 12, 2.1.2015.
  12. ↑ Juhana Vartiainen lopettaisi yleissitovat työehtosopimukset, Verkkouutiset Kotimaa, 3.1.2015.
  13. ↑ Map of European Industrial Relations (Arkistoitu – Internet Archive), Worker-participation.eu, European Trade Union Institute ETUI 2016.
  14. ↑ Bernardo Fanfani: The employment effects of collective wage bargaining. Journal of Public Economics, marraskuu 2023, 227. vsk. doi:10.1016/j.jpubeco.2023.105006 Artikkelin verkkoversio.
  15. ↑ Järjestökantelu järjestäytymisoikeutta loukkaavan Suomen lainsäädännön johdosta 21.6.2006. Helsinki: Suomen Yrittäjät. Arkistoitu 10.4.2015. Viitattu 14.6.2009.
  16. ↑ Hallituksen esitys HE 74/2012 Finlex. 30.8.2012. Suomen hallitus. Arkistoitu 23.9.2015. Viitattu 22.9.2015.
  17. ↑ Sisääntulopalkka työllistettäville ts.fi. 29.3.2004. Turun Sanomat. Viitattu 14.6.2009.[vanhentunut linkki]
  18. ↑ Työnantajat eivät näe ikääntyneiden syrjintää – Yli 55-vuotiaat kokevat työkykynsä huomattavasti paremmaksi kuin työnantajat arvioivat Yle Uutiset. 8.3.2021.
  19. ↑ a b Työaikalaki. Työnantajan ja työntekijän asema työsopimuslain mukaan (pdf) 2013. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 15.7.2013.
  20. ↑ Palkan suuruus ja maksaminen Minilex. Viitattu 3.6.2016.[vanhentunut linkki]
  21. ↑ Työsuhdeopas: Työaika erto.fi. Toimihenkilöliitto Erto. Viitattu 23.7.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Työehtosopimus&oldid=22259160”