Tammikuun kihlaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tammikuun kihlaus on Suomen työnantajain keskusliiton antama julistus, jossa se tunnusti ammattiliitot ja keskusjärjestö SAK:n neuvotteluosapuoliksi työmarkkinoita koskevissa kysymyksissä.[1] Osapuolet sopivat, että vastedes pyritään löytämään yhteisymmärrys neuvotteluteitse. Julkilausuma luettiin Yleisradion ilta-uutisissa 23. tammikuuta 1940 ja julkaistiin seuraavana päivänä sanomalehdissä. Tätä aiemmin vain kirjanpainajilla oli ollut työehtosopimus.[2]

Sosiaaliministeri Karl-August Fagerholm toimi aloitteen tekijänä ja hankkeen edistäjänä.[3] Fagerholmin mielestä kansankunnan eheytyminen edellytti työntekijöiden oikeuksien tunnustamista. Merkittävänä taustatekijänä oli käynnissä oleva talvisota ja kansallinen yhtenäisyys sotaponnistuksissa.[1]

Neuvottelujen tuloksena annettiin seuraava julkilausuma: "Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton edustajat ovat käyneet keskenään neuvotteluja, joiden tuloksena on sovittu, että sanotut keskusjärjestöt, todeten vapaan järjestetyn toiminnan merkityksen yhteiskunnassa, tulevat luottamuksellisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla esiintyvistä kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi mikäli mahdollista yhteisymmärryksessä".[3]

[muokkaa] Lähteet

  1. a b Työväenliikkeen historia: Tammikuun kihlaus 2008. SAK. Viitattu 15.9.2009.
  2. Tupo - tammikuun kihlauksesta tupoihin SAK. Viitattu 15.9.2009.
  3. a b Ammattiosaston historiaa Turun kirjatyöntekijäin yhdistys. Viitattu 15.9.2009.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut