Kaniini
Sivulta puuttuu | Kaniini | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Silmälläpidettävä [1] |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Oryctolagus cuniculus (Linnaeus, 1758) |
||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||
| Kaniinin levinneisyys: luontainen punaisella, istutusalueet violetilla. | ||||||||||||||||||
| Synonyymit | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Alalajit | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Kaniini Wikispeciesissä |
Kaniini eli villikaniini,[4] joskus myös villikani,[5] (Oryctolagus cuniculus) on jäniseläinten lahkoon kuuluva nisäkäs. Se on sukunsa (kaniinit, Oryctolagus) ainoa laji. Kaniini on levinnyt vieraslajiksi monin paikoin ja sitä pidetään yhtenä maailman sadasta haitallisimmista vieraslajista.[6]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tuntomerkit
Villikaniini on noin 40–45 senttimetriä pitkä ja hännän pituus on 5–7,5 senttimetriä. Se painaa 1,5–2,5 kilogrammaa. Villikaniinit ovat päältä kellertävänruskeita tai ruskeanharmaita ja alapuolelta vaaleita. Häntä on päältä musta tai ruskeanharmaa ja alapuolelta vaalea. Korvat eivät ulotu eteenpäin taivutettuna kuonon kärkeen ja niiden kärjissä on vain vähäinen musta alue. Kesykaniinien väri ja koko vaihtelevat huomattavasti.[7]
[muokkaa] Elintavat
Kaniinit elävät yleensä yhdyskunnissa kuivilla hiekka- tai hiekkasavimailla aukeassa tai pensaikkoisessa maastossa. Ne rakentavat mutkittelevia koloverkostoja. Pesä pehmustetaan heinillä ja emon vatsavillalla. Kaniineilla on vuodessa 3–5 pesuetta, joissa on 2–12 poikasta kerralla. Poikaset ovat syntyessään sokeita ja karvattomia. Saman kesän poikaset voivat jo lisääntyä. Kaniini voi elää yli 10-vuotiaaksi.[7] Muiden jänislajien tavoin kaniini on kasvinsyöjä ja se syö luonnossa erittäin monipuolista ravintoa kuten erilaisia ruohovartisia kasveja, versoja, oraita, havupuiden silmuja ja puun kuorta.
[muokkaa] Saalistajat
Kaniineja saalistavat muun muassa kettu, hilleri ja genetti. Kannan romahtaminen alkuperäisellä esiintymisalueella on vaikuttanut vähentävästi myös sitä ravinnoksi käyttävien saalistajien, kuten uhanalaisten espanjanilvesten ja iberiankeisarikotkien kantoihin.[8]
[muokkaa] Levinneisyys
Kaniinin alkuperäistä esiintymisaluetta ovat Euroopan lounaisosat (Espanja ja Portugali) ja Afrikan luoteisosat.[8][7] Kanta on romahtanut alkuperäisellä levinneisyysalueella virustautien, elinalueiden tuhoutumisen ja voimaperäisen metsästyksen johdosta. Portugalissa se on luokiteltu silmälläpidettäväksi ja Espanjassa vaarantuneeksi lajiksi.[8]
[muokkaa] Kaniini vieraslajina
Kaniini on levinnyt Ranskaan jo kristillisen ajan alussa.[9] Britteinsaarille se levisi Ranskasta normannien hallitsijoiden ajalta lähtien (1000–1100-luku).[10]
Australiaan kaniini tuotiin vuonna 1859 riistaeläimeksi. Suotuisan ympäristön ja ilmaston sekä luonnollisten petojen puuttuessa kanta lisääntyi arviolta 600 miljoonaan yksilöön vuoteen 1950 mennessä. Kaniinit aiheuttivat merkittäviä taloudellisia menetyksiä Australian villa- ja lihateollisuudelle. Kantaa rajoitettiin biologisella torjunnalla levittämällä Myxoma-virusta, joka aiheuttaa kaniineille myksomatoosi-sairautta. Kanta vähentyi 99 prosenttia muutamassa vuodessa, mutta sairaudelle vastustuskykyisiä kantoja alkoi kehittyä ja virus menetti tehoaan. Kaniinikanta alkoi kasvaa, mutta ei kuitenkaan noussut enää 1950-lukua edeltävälle tasolle. Vuodesta 1995 lähtien kaniineja on torjuttu Caliciviruksella, joka on ollut tehokkain kuumimmilla alueilla.[11] Kaniinit ovat Australiassa aiheuttaneet alkuperäislajistoon kuuluvan isopussikaniinin kannan vähenemistä, kilpailemalla sen kanssa elintilasta ja ravinnosta.[12] Myxoma-virusta on käytetty myös Euroopassa kaniinikannan vähentämiseen.[10] Euroopassa kaniinikannan romahtaminen on vaikuttanut sitä ravinnoksi käyttävien eläinten kantoihin.
Suomessa vakiintuneita, villiintyneistä lemmikkikaneista polveutuvia kaniinikantoja esiintyy ainakin pääkaupunkiseudulla (Helsingin villikanit) ja Turussa[13], jossa ne ovat selvinneet jo useasta talvesta. Pääkaupunkiseudulla kannan arvellaan syntyneen vuodesta 1985 lähtien. Kannat ovat saaneet alkunsa villiintyneistä lemmikkikaneista.[14][8] Lisäksi Mäntyharjulla eleli parin vuoden ajan pieni, kolmesta karanneesta lemmikkiyksilöstä alkunsa saanut kanikanta.[15] Se saatiin kuitenkin hävitettyä vuoden 2010 alussa metsästäjien ja alueella saalistaneen ilveksen avulla.[16] Ruotsissa kaniineja elää muun muassa Gotlannissa ja Skånessa. Tukholmassakin on omat citykaninsa.[17]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Oryctolagus cuniculus IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Kaniinit (Oryctolagus) Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 12.7.2010.
- ↑ Suomen riistaeläimet Sanakirja Luettu 21.8.2010
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Kaniini eli villikaniini (Oryctolagus cuniculus) Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 12.7.2010.
- ↑ Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5
- ↑ 100 of the World's Worst Invasive Alien Species Issg.org. Global Invasive Species Database. Viitattu 26.10.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c Lauri Siivonen: Pohjolan nisäkkäät. Otava, 1974. ISBN 951-1-01443-9.
- ↑ a b c d www.ymparisto.fi
- ↑ Maguelonne Toussaint-Samat: A history of food Viitattu 10.9.2010.
- ↑ a b Rabbits Viitattu 10.9.2010.
- ↑ The virus that stunned Australia's rabbits Commonwealth Scientific and Industrial Research Organisation. Viitattu 6.9.2010.
- ↑ The Easter Bunny is killing our Bilby Viitattu 6.9.2010.
- ↑ Kanilaumat piinaavat myös Turkua Iltalehti.fi. 14.2.2009. Iltalehti. Viitattu 24.10.2010.
- ↑ Aamutuimaan kaupungissa kuhisee. Uutispäivä Demari 10.5.2006.
- ↑ Mäntyharjun villikanit levisivät lemmikeistä Etelä-Savo 6.11.2009
- ↑ Kouvolan Sanomat 31.3.2010: Villikanikanta saatiin aisoihin Mäntyharjussa
- ↑ Width, Terhi: Tukholma haluaa eroon citykaneista Helsingin Sanomat. 31.7.2007. Sanoma News Oy. Viitattu 31.10.2009.
