Vilho Takkinen
| Vilho Takkinen | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. elokuuta 1902 Kemi |
| Kuollut | 19. lokakuuta 1975 |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Uran tiedot | |
| Laji | yleisurheilu |
| Seura | Kemin Into, Helsingin Kullervo, Oulun Jyry, Karihaaran Tenho, Kemin Veto |
Vilho Antero Takkinen (19. elokuuta 1902 Kemi[1] – 19. lokakuuta 1975)[2][3] oli suomalainen yleisurheilija.[4] Vuosina 1922–1932 Takkinen saavutti kymmenen Työväen Urheiluliiton mestaruutta eri lajeissa, voittaen myös keihäänheiton ja kolmiloikan vuonna 1931 Wienin työläisolympialaisissa.[5] Ammatiltaan hän oli kirjaltaja.[6]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Takkinen aloitti urheiluharrastuksensa kotikaupungissaan Kemissä 16-vuotiaana.[7] Varsinaisen kilpaurheilun hän aloitti kuitenkin vasta vuonna 1922 suorittaessaan varusmiespalvelustaan Hämeenlinnassa. Vuonna 1925 Kemin Intoa edustanut Takkinen valittiin TUL:n joukkueeseen Frankfurt am Mainin työläisolympialaisiin, joissa hän sijoittui toiseksi kolmiloikassa ja kymmenottelussa.[5] Vuonna 1927 Takkinen muutti pariksi vuodeksi Helsinkiin ja siirtyi Helsingin Kullervoon.[8] Samana vuonna hän voitti ensimmäiset TUL:n mestaruutensa kolmiloikassa ja viisiottelussa. Vuotta myöhemmin Takkinen uusi mestaruutena viisiottelussa. Takkinen oli parhaassa tuloskunnossaan juuri kesällä 1928, jolloin hänen heittämänsä keihäskaari 63,73 oli 2,5 metriä parempi kuin Erkki Penttilän voittotulos Kalevan kisoissa. Pituudessa Takkinen hyppäsi 681, kun Suomen mestaruus voitettiin tuloksella 699.[5]
Vuonna 1929 Takkinen palasi Kemin Innon jäseneksi ja voitti TUL:n mestaruudet keihäänheitossa ja viisiottelussa.[5] Takkinen osallistui myös Nürnbergissä järjestettyihin Saksan työläisurheiluliiton ATSB:n avoimiin mestaruuskilpailuihin, joissa hän voitti kolmiloikan, keihäänheiton ja kuulantyönnön sekä sijoittui pituushypyssä ja kiekonheitossa toiseksi.[9] Kommunistien johtama Into erotettiin TUL:sta syksyllä 1929, jonka jälkeen Takkinen siirtyi Oulun Jyryyn. Vuonna 1930 hän voitti TUL:n mestaruudet kolmiloikassa ja keihäässä. Seuraavaksi kaudeksi Takkinen siirtyi kemiläiseen Karihaaran Tenhoon, jonka edustajana hän voitti jälleen keihään ja viisiottelun. Wienin työläisolympialaisissa 1931 Takkinen voitti keihään ja kolmiloikan sekä sijoittui neljänneksi kuulantyönnössä. Kolmiloikkatulos 14,29 olisi vuotta myöhemmin Los Angelesin olympialaisissa riittänyt 10. sijaan juuri Onni Rajasaaren edelle.[5]
Tammikuussa 1932 Takkinen oli perustamassa kommunistilakien nojalla lakkautetun Innon seuraajaksi perustettua Kemin Vetoa. Hänen viimeinen TUL:n mestaruutensa tuli viisiottelussa vuonna 1932. Takkinen jatkoi kilpailemista vielä muutaman vuoden ajan voittaen muun muassa Oslossa järjestettyjen työläisurheilukilpailuiden keihään- ja kiekonheiton vuonna 1933.[5]
Vuonna 1953 Takkiselle myönnettiin Suomen urheilun hopeinen ansioristi ja 1962 kultainen ansioristi.[10][11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ TUL:n kultainen seuratyömerkki (PDF) TUL:n Lapin piiri. Viitattu 16.8.2020. [vanhentunut linkki]
- ↑ Hautakuva: Takkinen Vilho Antero, albumissa Kemi, Paattionlehdon hautausmaa, osasto J (nimet M-Ö) (vaatii kirjautumisen) suomenkirkkojajahautausmaita.fi. Viitattu 12.10.2022.
- ↑ Vilho Takkinen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). Viitattu 31.10.2020
- ↑ Urheilumme Kasvot Osa 2, Takkinen, Vilho, sivu 1393, vastaavat toimittajat Risto Rantala, Markku Siukonen, Seppo Tukiainen, Oy Scandia Kirjat Ab, Keuruu 1974
- ↑ a b c d e f Vilho Takkinen TUL:n Lapin piiri. Viitattu 16.8.2020. [vanhentunut linkki]
- ↑ Hentilä, Seppo: Suomen työläisurheilun historia 1 : Työväen Urheiluliitto 1919–1944, s. 579. Hämeenlinna: Karisto, 1982. ISBN 951-23200-9-6.
- ↑ V. Takkinen. Nouseva voima, 1929, nro 6, s. 7–8. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.8.2020.
- ↑ Pikapiirtoja Kemin Innon toiminnasta. Työväen Urheilulehti, 8.11.1928, nro 45, s. 636–638. Kansalliskirjasto. Viitattu 16.8.2020.
- ↑ Wolter, Christian: IV. Leichtathletik-Bundesmeisterschaften 1929 in Nürnberg Arbeiter-Fussball. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
- ↑ Urheiluristejä ja -mitaleja jaettu. Helsingin Sanomat, 27.2.1953, s. 11. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 16.8.2020.
- ↑ Opetusministeriö myönsi 19 kultaista ansioristiä. Helsingin Sanomat, 26.2.1962, s. 13. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 16.8.2020.