Usko ja järki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Usko ja järki ovat kaksi asiaa, joille käsitykset todellisuudesta voivat perustua. James Swindalin mukaan usko on järjen ohella vakaumusten lähtökohta. Järki käsitetään tavallisesti älyllisen, esteettisen, moraalisen tai uskonnollisen tutkimuksen periaatteeksi, joka sisältää jonkinlaisen algoritmisen todistuksen ajatuksen. Usko puolestaan ilmenee vakaumuksena, joka ei ainakaan sillä hetkellä ole todistettavissa järjellä ja on siten eräänlainen luottamuksen ja hyväksymisen asenne.[1] Uskon ja järjen suhde on uskonnonfilosofian keskeisiä ongelmia.[2]

Uskon ja järjen suhteesta voidaan erottaa kolme eriävää näkemystä.[3]lähde tarkemmin?

  1. Usko ja järki ovat niin läheisesti sidoksissa toisiinsa, että järjen luotettavuutta ei voi perustella ilman uskoa siihen, että järjen alkuperä on järjellinen, eli että järjellä on järjellinen Luoja.[4] Tätä näkemystä edustavat esimerkiksi professori Michael C. Rea ja professori Alvin Plantinga tietoteoriaa käsittelevässä trilogiassaan.[5]
  2. Usko ja järki ovat sidoksissa toisiinsa siinä heikommassa mielessä, että uskon ja järjen suhde on harmoninen, eli usko ja järki eivät ole ristiriidassa.
  3. Usko on järjen vastakohta.[6]

Hannu Reimen mukaan katoliseen teologiaan on keskiajalta lähtien kuulunut väittelytaito, joka on edistänyt loogista ja ristiriidatonta ajattelua. Kuitenkin siinä on toisaalta myös ponnisteltu ja tehty kaikki voitava, jotta yhteensopimattomat ainekset saataisiin elämään rinnakkain: usko ja järki, uskonto ja tiede.[7] Daniel Dennettin mukaan väärinymmärtäminen ja ajatusten vaihdon epäonnistuminen ovat uskontojen rakennepiirteitä, jotka estävät täsmällisen väärinkäsitysten kumoamisen.[8]

Todisteiden merkitys uskon kannalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alvin Plantingan mukaan usko Jumalaan voi olla tiedollisesti oikeutettu perususkomus, jonka ihminen voi omaksua välittömän kokemuksen perusteella.[9] Swindalin mukaan uskonnollinen usko voi ottaa huomioon todisteita tai jättää ne huomiotta. Näistä jälkimmäinen pitää uskoa vain henkilön tahdon alaisena asiana kun taas ensimmäinen pyrkii sovittamaan uskon yhteen todisteiden, kuten muiden uskovien todistusten ja teosten, kanssa. On myös mahdollista, että henkilöllä on uskonnollinen vakaumus, joka perustuu vain joko järkeen tai uskoon ja lisäksi on mahdollista, että henkilö ei usko jumalaan, mutta kokee silti uskonnon harjoittamisen lohduttavana.[1] Richard Dawkinsin mukaan lohdutussisältö ei kuitenkaan lisää uskon totuusarvoa.[10]

Swindalin mielestä keskeisin filosofinen kysymys uskon ja järjen suhteessa on sen määrittäminen, miten uskon ja järjen vaikutus vuorovaikuttavat siinä prosessissa, jolla uskonnollista uskoa pidetään oikeana tai perusteltuna.[1] Kristinuskon teologista puolustamista kutsutaan usein apologetiikaksi.

Uskonnollinen todistuskäytäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dennettin mielestä uskonnon puolustajat käyttävät todistamisessaan joskus vapaasti kelluvaa selitystä todistajasta, joka väistää luonnontieteilijän tekemällä todistajan kyseenlaistamisesta loukkauksen, epäkohteliaisuuden tai jotain pahempaa. Taktiikka hyödyntää ihmisten laajalle levinnyttä halua olla loukkaamatta, ja se on erittäin tehokas tapa nujertaa luonnontieteen kriittinen laitteisto. Todistuskäytäntöä ei ole tarvinnut keksiä, koska se syntyy itsestään ja toimii usein kilpailijoitaan paremmin, joten se replikoituu eli jäljentyy.[11] Dawkinsin mukaan ateistit samoin kuin teistit noudattavat tiedostamattaan yhteiskunnan käytäntöä, että meidän on oltava erityisen kohteliaita ja kunnioittavia uskonnolle.[12] Koko uskonnollisen uskon ydin, sen voima ja sen kunnia on, että se ei ole riippuvainen rationaalisesta oikeutuksesta.[13]

Jumalaan uskomisen järkevyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun sanotaan, että on järkevää pitää jotain olemassa olevana, tarkoitetaan yleensä sitä, että käsitykselle on riittäviä todisteita eli hyviä, johdonmukaisia perusteita.[14] Fideismiksi, kutsutaan käsitystä, jonka mukaan usko Jumalaan voi olla ilman perusteita, jotka tulevat uskon ulkopuolelta. Evidentialismiksi kutsutaan käsitystä, jonka mukaan usko Jumalaan pitäisi pystyä perustelemaan järkiargumenteilla. Eksperientialismiksi puolestaan kutsutaan käsitystä, jonka mukaan todisteet Jumalan olemassaolosta ovat luonteeltaan välittömän kokemuksen tasolla, joten niitä ei tarvitse välttämättä perustella argumenteilla. [15]

Pahan ongelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Pahan ongelma

Andrea M. Weisbergerin mukaan kaikkivoivan ja täydellisen hyvän Jumalan olemassaololle ei ole rationaalisia perusteluita, koska maailmassa on pahuutta.[16]

Uskonnon tiedettä tukeva vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peter Harrisonin mukaan tieteen ja uskonnon välillä on toisiaan tukeva suhde. Kristinusko vaikutti modernin kokeellisen luonnontieteen vallankumoukseen tarjoamalla sen lähtöohdaksi joitakin perusoletuksia kuten uskon maailmankaikkeuden järjestykseen, ihmisen järjen ja havaintojen luotettavuuteen ja ihmisen itsepetostaipumukseen. Nämä lähtökohdat tekevät mielekkääksi pyrkiä löytämään maailmankaikkeudesta järjestystä ja vaatia tieteeltä itsekriittisyyyttä. [17]

Uskonnollisten ja tieteellisten uskomusten eroavuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daniel Dennettin mukaan fysiikan totuudet eroavat uskonnosta siinä, että ne ovat todennettavissa, eli niillä on kosketuspintaa joka mahdollistaa niiden käytön muuhunkin kuin julistukseen, kuten esimerkiksi avaruusmatkailuun. Uskonnolliset opit sen sijaan ovat usein täysin järjen vastaisia. Esimerkiksi:

»Jeesus on sanan lihaksi tuleminen - yksi ja jakamaton ihminen.»
(Paavi Johannes Paavali II)

Tämän on arveltu edistävän niiden siirtymistä, koska niitä ei silloin voi ilmaista omin sanoin, vaan ne on toistettava sanatarkasti. Tällainen sokea usko varmistaa säilymisensä myös sitä kautta, ettei se rohkaise tekemään järjellisiä kysymyksiä.[18] Dennettin mukaan on liioittelua antautua kuolemaan sen sijaan, että kieltäisi jonkin opinkappaleen, jota ei ymmärrä.[19]

Järjen ja ajattelun merkitys uskonnon kannalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskontotieteilijä Pascal Boyerin mukaan uskonto ei ole järjen tai ajattelun puutetta. Uskonnossa on hänen mukaansa jotain, mikä saa sen välittymään sukupolvelta toiselle. Kyse on elinkelpoisten ajatusten siirrosta eli memetiikasta. Jotkut meemit tarttuvat ihmisaivoihin muita helpommin.[20] Meemit eivät kuitenkaan geenien tavoin monistu äärettömiin samanlaisina, vaan siirtyminen synnyttää outoja muunnelmia.[21] Vaikka aivot vääristävät ja muokkaavat tietoa jatkuvasti uudelleen, ihmismieli ei ole satunnaisten mielleyhtymien sekasotku. Siihen sisältyy mentaalisia aineksia, jotka ohjaavat ihmisen omaksumaan käsitteitä ja käsitteellisiä skeemoja tietyllä tavalla pikemmin kuin toisella.[22] Ihmiset vaientavat kriittisen järkensä, kun jotkin eriskummalliset väitteet ovat muuttuneet heille itsestäänselviksi.[23] Uskonnolliset representaatiot eivät ole täysin läpinäkyviä. Ajatukset jumalista, hengistä ja esi-isistä synnyttävät mutkikkaita prosesseja, jotka pakenevat tietoisuuden otteesta.[24] Uskonnot ovat merkittäviä kognitiivisia artefakteja, jotka kytkevät toimintaan ihmisten elintärkeitä päättelyjärjestelmiä, jotka hallitsevat kaikkein voimakkaimpia tunteita. Tällä tavoin uskonto muovaa ihmisten sosiaalista kanssakäymistä kaltaistensa kanssa, antaa moraalitajun ja organisoi sosiaaliset ryhmät. Mieleen iskostuneiden kognitiivisten luomusten seuraukset voivat olla vakavia.[25]

Boyerin mukaan uskonnolliset perinteet eivät tavallisesti piittaa johdonmukaisuudesta. Esimerkiksi kristinuskon kolminaisuusoppi, jossa kolme henkilöä muodostavat yhden henkilön, tai käsitys, jonka mukaan ihmiset ovat vapaita toimimaan, vaikka Jumala on kaikkivaltias ovat tällaisia perinteitä noudattavia uskomuksia. Jos skeptikot pyytävät täsmennystä tällaisiin kysymyksiin, he saavat vastauksia, jotka onnistuvat välttämään epäjohdonmukaisuuden vain hämäryyden avulla. Psykologit ovat löytöneet kokeellisin menetelmin mentaalisia prosesseja, jotka voivat johtaa pois selkeistä ja perustelluista uskomuksista. Tällaisia ovat muun muassa konsensusvaikutus, valheellinen konsensusvaikutus, tuottamisvaikutus, valemuistot, lähteiden sotkeminen, vahvistamisvääristymä, kognitiivisen dissonanssin vähentäminen ja monet muut prosessit.[26] Epäjohdonmukaiset uskomukset katoavat, jos ihmiset soveltavat mielensä hallintaan seuraavia periaatteita:

  1. Päästä mieleesi vain selkeitä ja täsmällisiä ajatuksia
  2. Hyväksy vain johdonmukaisia ajatuksia
  3. Tutki kaikkia väitteitä koskevat tiedot
  4. Säilytä vain kumottavissa olevat väitteet[27]

Intuitiivisesti ajattelevat ihmiset ovat todennäköisemmin uskonnollisia, mutta jos he alkavat ajatella analyyttisesti, heidän uskonnolliset uskomuksensa heikkenevät.[28]

Kristittyjen tutkijoiden näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kognitiivisen uskontotieteilijän Justin Barrettin mukaan usko Jumalaan on seurausta ihmismielen mekanismien toiminnasta.[29]

Usko ja äly[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Professori Richard Lynnin mukaan älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa. Älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille. Viime vuosisadalla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys lisääntyi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla.[30] Kehityspsykologi Satoshi Kanazawan tutkimuksen mukaan ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin muu väestö.[31] Tyhmemmät ihmiset uskovat useammin Jumalaan, mikä on jäännös menneestä. Älykkäämmistä lapsista tulee Kanazawan mukaan todennäköisemmin ateisteja.[32]

Professori Charles Taylorin mukaan länsimaisessa kulttuurissa on laajalle levinnyt käsitys, jonka mukaan älyllisesti rehellinen ja kriittinen ihminen ei voi uskoa Jumalaan.[33]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7.
  • Barrett, Justin: Why Would Anyone Believe in God? Walnut Creek, CA: AltaMira Press
  • Dawkins, Richard: Jumalharha. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1.
  • Dennett, Daniel C.: Lumous murtuu. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 952-5202-96-8.
  • Koistinen, Olli & Räikkä, Juha: Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-37-2034-9.
  • Plantinga, Alvin: Warrant: The Current Debate. New York: Oxford University Press, 1993.
  • Plantinga, Alvin: Warrant and Proper Design. New York: Oxford University Press, 1993.
  • Plantinga, Alvin: Warranted Christian Belief. New York: Oxford University Press. 2000.
  • Puolimatka, Tapio: Usko, tieto ja myytit. Helsinki: Tammi, 2005.
  • Rea, Michael: World Without Design: The Ontological Consequences of Naturalism. Oxford: Clarendon Press, 2002.
  • Schloss, Jeffrey & Murray, Michael J. (toim.) The Believing Primate. New York: Oxford University Press.
  • Taylor, Charles: A Secular Age. Harvard University Press 2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Swindal, James: Faith and Reason The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 23.8.2007. (englanniksi)
  2. HY:n teologisen tiedekunnan pääsykoe
  3. Michael C. Rea: World Without Design: The Ontological Consequences of Naturalism. Oxford: Clarendon Press, 2002, s. 225-226.
  4. Michael C. Rea: World Without Design: The Ontological Consequences of Naturalism. Oxford: Clarendon Press, 2002
  5. Alvin Plantinga: Warrant: The Current Debate. New York: Oxford University Press 1993. Warrant and Proper Design. New York: Oxford University Press 1993. Warranted Christian Belief. New York: Oxford University Press 2000.
  6. Onko usko järkevää? Uskonnon luonne ja merkitys. Internetix.fi. Viitattu 24.3.2010.
  7. Hannu Reime Paavi, kristinusko ja islam YLE/Ajantasa. 21.9.2006. Viitattu 24.3.2010.
  8. Dennett 2007, s. 213
  9. Alvin Plantinga: Warranted Christian Belief. New York: Oxford University Press.
  10. Dawkins 2007, s. 17
  11. Dennett 2007, s. 349
  12. Dawkins 2007, s. 15
  13. Dawkins 2007, s. 41
  14. Koistinen & Räikkä 1997, s. 104
  15. Tapio Puolimatka: Usko, tieto ja myytit. Tammi 2005.
  16. Michael Martin (filosofi)Ateismi (kirja), s. 282. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-0-521-84270-9.
  17. Peter Harrison: The FAll of Man and the Foundations lf Science. Oxford: Oxford University Press 2007
  18. Dennett 2007, s. 225-226
  19. Dennett 2007, s. 225-226
  20. Niemelä, Jussi: Jumalat loisivat aivoissa. Vapaa-ajattelija, 2008, 64. vsk, nro 1, s. 24-26. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry.
  21. Boyer 2007, s. 53
  22. Boyer 2007, s.58
  23. Boyer 2007 s.46
  24. Boyer 2007, s.66
  25. Boyer 2007, s.158
  26. Boyer, Pascal: Ja ihminen loi Jumalat, s. 340-342. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7.
  27. Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat, s. 340. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7.
  28. Luotola, Janne: Analyyttinen ajattelu vie uskonnolta pohjan – intuitio joutuu romukoppaan Tekniikka&talous. 27.4.2012. Viitattu 5.5.2012.
  29. Justin Barrett: Why Would Anyone Believe in God? Walnut Creek, CA: AltaMira Press, s. 122-123.
  30. Välimaa, Mikko: Brittiprofessori: Älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa Helsingin sanomat. 12.6.2008. Viitattu 24.3.2010.
  31. Tutkimus: Liberaalit ja ateistit muita älykkäämpiä Iltalehti. 01.03.2010. Viitattu 24.3.2010.
  32. Tutkimus: Tyhmät miehet pettävät Iltasanomat. Viitattu 15.7.2010.
  33. Charles Taylor: A Secular Age. Harvard University Press 2007.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]