Tämä on lupaava artikkeli.

Accept

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 23. joulukuuta 2018 kello 01.45 käyttäjän Kärrmes (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Accept
Accept South Park, Tampere 9.6.2018
Accept South Park, Tampere 9.6.2018
Tiedot
Toiminnassa (1968–1976
nimellä Band X)[1]
1976–1989
1991–1996
2004–2005
2009–
Tyylilaji speed metal, heavy metal
Kotipaikka Saksa Solingen, Saksa
Laulukieli englanti
Jäsenet

Wolf Hoffmann, kitara
Peter Baltes, basso
Mark Tornillo, laulu
Uwe Lulis, kitara
Christopher Williams, rummut

Entiset jäsenet

Herman Frank, kitara (1982–1984), (2005), (2009–2014)
Stefan Schwarzmann, rummut (1994–1995), (2005), (2009–2014)
Udo Dirkschneider, laulu (1976–1987), (1992–1997), (2005)
Gerhard Wahl, kitara (1976–1978)
Frank Friedrich, rummut (1976–1979)
Dieter Rubach, basso (1976)
Michael Wagener, kitara (1976)
Stefan Kaufmann, rummut (1979–1989)
Jan Koemmet, kitara
Jörg Fischer, kitara (1978–1982), (1984–1988)
Rob Armitage, laulu (1987–1988)
David Reece, laulu (1988–1989)
Jim Stacey, kitara (1989)
Ken Mary, rummut (1989)
Michael Cartellone, rummut (1995–1997)
Levy-yhtiö

Brain Records, (1979–1982)
Reprise Records, (1981)
Portrait Records, (1982–1985)
Lark Records, (1983)
Polydor Records, (1986)
RCA Records, (1989–1996)
Nuclear Blast, (2010–)

Wolf Hoffmann esiintymässä Acceptin kanssa Minskissä vuonna 2011. Hoffmann on ollut Acceptin kitaristina sen perustamisesta lähtien.
Mark Tornillo (keskellä) korvasi Udo Dirkschneiderin, kun Accept teki paluun vuonna 2009.

Accept on Solingenin kaupungissa Saksassa 1970-luvun puolivälissä perustettu metalliyhtye. Yhtyeen läpimurto tapahtui vuonna 1983 julkaistulla Balls to the Wall -albumilla, joka on yhtyeen myydyin levy.[2]

Acceptia pidetään eräänä keskeisenä vaikuttajana heavy metalin kehitykselle 1980-luvulla.[3] Yhtyettä on pidetty yhtenä ensimmäisistä saksalaisista speed metal -yhtyeistä. Sen musiikissa yhdistyvät nopeat tempot ja voimakkaat riffit. Yhtye on vaikuttanut myös thrash metal -tyylilajin kehittymiseen.[4]

Historia

Alkuvuodet (1968–1978)

Accept toimi aluksi harrastelijamaisesti ja teki ainoastaan satunnaisia esiintymisiä rockfestivaaleilla. Yhtye alkoi toimia aktiivisemmin 1970-luvun loppupuolella kitaristi Wolf Hoffmannin ja basisti Peter Baltesin liityttyä siihen.[5] Accept osallistui Pop-Rhein – Festival -nimiseen kilpailuun syyskuussa 1977 ja sijoittui siinä kolmanneksi.[6] Kilpailun ansiosta Accept sai levytyssopimuksen saksalaiselta Brain Recordsilta. Yhtyeen ensimmäiseen vakituiseen kokoonpanoon kuuluivat perustaja ja keskeinen hahmo Udo Dirkschneider, yhtyeen pitkäaikainen kitaristi Wolf Hoffmann, basisti Peter Baltes sekä kitaristi Gerhard Wahl ja rumpali Frank Friedrich, jotka kuitenkin jättivät yhtyeen sen ensimmäisen albumin jälkeen, koska eivät olleet kiinnostuneita ammattimuusikon urasta.[5][2]

Ensimmäiset albumit (1979–1982)

Yhtyeen esikoisalbumi Accept julkaistiin vuonna 1979. Wolf Hoffmannin mukaan albumi oli vain kokoelma kappaleita, joita he olivat soittaneet yhtyeen ensimmäisten vuosien aikana ja se oli yhdistelmä erilaisia musiikkityylejä.[2][7] Udo Dirkschneiderin mielestä oli hienoa olla ensimmäistä kertaa äänitysstudiossa, mutta itse albumi ja sen vähäinen myynti olivat pettymyksiä.[8] Levy oli kuitenkin tärkeä ensiaskel, joka mahdollisti pääsyn soittamaan Saksan naapurimaihin Belgiaan, Alankomaihin ja Ranskaan.[2][9][10]

Jörg Fischer ja Stefan Kaufmann tulivat Wahlin ja Friedrichin tilalle[2] ja yhtye julkaisi vuonna 1980 toisen albuminsa, I’m a Rebel, joka toi lisää julkisuutta. Acceptin jäsenten mukaan heitä painostettiin tekemään hittikappaleita.[8] Levy-yhtiö tarjosi yhtyeelle albumin nimikappaleen ”I’m a Rebel”, jonka oli säveltänyt ja sanoittanut nimeä George Alexander käyttänyt Alex Young. Kappale oli omistettu hänen veljelleen AC/DC:n Angus Youngille. AC/DC oli myös nauhoittanut sen ensimmäisenä, mutta sitä ei koskaan julkaistu. Kappaleesta tuli Acceptin ensimmäinen hitti, ja siihen kuvattiin yhtyeen ensimmäinen musiikkivideo.[11]

Vuonna 1981 Accept julkaisi albumin Breaker. Udo Dirkschneider on kertonut, että I’m a Rebelin tekemisestä saadun kokemuksen avulla he olivat päättäneet tehdä sellaisen albumin, jonka he itse halusivat, eivätkä antaneet kenenkään muun vaikuttaa siihen, miltä heidän musiikkinsa kuulostaa.[8] Dirkschneiderin mielestä Breaker on heidän parhaita albumejaan ja se aloitti yhtyeen parhaan aikakauden.[8] Samana vuonna yhtye palkkasi manageriksi Gaby Hauken, ja Accept pääsi mukaan Judas Priestin World Wide Blitz -kiertueelle.[12][13] Wolf Hoffmann on sanonut Breaker-albumista, ”etteivät he enää yritä olla ketään muita, eivätkä yritä tehdä enää hittejä”.[14]

Restless and Wild julkaistiin lokakuussa 1982. Kitaristi Jörg Fischer oli lähtenyt yhtyeestä juuri ennen nauhoitusten alkamista[15] ja hänen tilalleen palkattiin Jan Koemmet. Herman Frank kuitenkin korvasi Koemmettin ennen levyn julkaisua.[16] Restless & Wild oli Acceptin ensimmäinen levy, joka nauhoitettiin Dieter Dierksin studiossa.[17] Albumin miksasi Michael Wagener, joka oli 1960-luvulla soittanut Udo Dirkschneiderin kanssa myöhemmin Acceptiksi muodustuneessa Band X:ssä.[18]

Breakerin ja Restless and Wildin aikoihin kehittyivät Acceptin soundin keskeiset elementit, joita olivat laulaja Dirkschneiderin murisevan kimeä ääni, nopeat riffit, tiukka rytmiryhmä ja mahtipontiset kertosäkeet.[19][20] Yhtyettä onkin pidetty eräänä eurooppalaisen power metalin luojista sekä speed metalin synnyttäjistä.[21][22]

Menestyskausi (1983–1986)

Acceptin menestyskautena pidetään yleisesti vuosia 1983–1986, jolloin yhtye nousi levyillään maailmanmaineeseen. Vuonna 1983 julkaistiin Balls to the Wall, josta tuli yhtyeen menestynein albumi ja jonka nimikkokappaleesta tuli suosittu. Nimikappale ”Balls to the Wallin” sanoittajaksi on merkitty nimimerkki Deaffy, jonka henkilöllisyys säilyi tuntemattomana 1990-luvun lopulle asti. Deaffy paljastui Gaby Haukeksi eli Acceptin manageriksi ja Wolf Hoffmannin vaimoksi.[23]

Accept esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa 26. lokakuuta 1983 Helsingin Kulttuuritalolla. Se oli samalla yhtyeen ainoa konsertti Suomessa 1980-luvulla. Juho Juntunen kuvasi Soundi lehdessä (11/83) keikkaa seuraavasti: ”Kun yhtyeen keikka rävähti käyntiin, tajusin heti, mitä yhtye oli tarkoittanut sanoessaan olevansa lavabändi. Tämä oli tosiaan show ja keikka, eikä mitään lällyä liritystä. Kaikki oli tarkkaan suunniteltua ja laskettua, mutta silti bändillä itsellään näytti olevan hauskaa. Jätkät naureskelivat ja pelleilivät, ja yleisö oli heti myyty.”[24]

Kotikaupungissaan Solingenissa järjestetyssä konsertissa vuoden 1983 lopulla Jörg Fischer tapasi jälleen Acceptin jäsenet, jotka ottivat hänet takaisin yhtyeeseen, ja samalla Herman Frank erosi siitä. Accept kiersi Balls to the Wall -kiertueella, joka päättyi Saksan Monsters of Rock -festivaaliin vuonna 1984. Vuoden lopulla Accept siirtyi studioon ja aloitti Metal Heart -albumin nauhoittamisen.[2]

Metal Heart julkaistiin vuonna 1985. Albumin tuotti Scorpions-yhtyeen tuottajana mainetta saanut Dieter Dierks. Levyllä kuullaan ensimmäistä kertaa Acceptin historiassa otteita klassisen musiikin kappaleista, kuten nimikkokappaleen introssa esiintyvästä Tšaikovskin slaavilaisesta marssista ja soolossa kuultavasta Beethovenin Für Elisestä. Yhtye myös pyrki hienovaraisesti aiempaa suurempaan melodisuuteen.[25]. Metal Heartia pidetään eräänä yhtyeen parhaimmista albumeista Balls to the Wallin, Restless and Wildin ja Breakerin rinnalla. Albumi menestyi maailmalla hyvin, ja sen julkaisun jälkeen Accept lähti jälleen maailmankiertueelle. Kiertueelta julkaistiin Japanissa tallennettu live-EP Kaizoku-Ban.[26]

Seuraava albumi Russian Roulette ilmestyi vuonna 1986. Kaupallisemman Metal Heartin jälkeen Accept halusi palata aggressiivisempaan tyyliinsä ja lähemmäs Balls to the Wallin aihepiiriä ja soundia. Wolf Hoffmann totesi levystä, että Russian Roulettella he palasivat aggressiivisella tavalla Balls to the Wallin aiheisiin. Yhtye halusi tehdä siitä vähemmän suoraviivaisen levyn kuin Metal Heartista. Se ei hänen mielestään tarkoita, että levy olisi parempi kuin Metal Heart. Se tarkoittaa vain, että se näyttää enemmän siltä, mitä Accept on.[27]

Muutosten aika ja ensimmäinen tauko (1987–1992)

Laulaja Udo Dirkschneider erosi yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien vuoksi ja perusti uuden yhtyeen nimeltä U.D.O. Ero tapahtui yhteisymmärryksessä, ja jäsenet olivat hyvissä väleissä keskenään. Gaby Hauke jatkoi molempien yhtyeiden managerina. Accept luovutti ensimmäistä sooloalbumia varten materiaalia, jonka U.D.O julkaisi vuonna 1987 nimellä Animal House.[23][28][29][30]

Accept alkoi etsiä yhtyeeseen uutta laulajaa, ja vuonna 1987 se esitteli Dirkschneiderin seuraajaksi Baby Tuckoo -yhtyeen entisen laulajan Rob Armitagen.[31] Armitage ehti antaa muutamia haastatteluja ja osallistumaan promokuvauksiin sekä nauhoittamaan muutaman demojulkaisun. Hänet korvattiin kuitenkin pian David Reecellä. Vuonna 1989 Accept julkaisi albumin Eat the Heat, jossa laulajana oli Reece. Wolf Hoffmann soitti jälleen levn kaikki kitaraosuudet, ja kiertuetta varten toiseksi kitaristiksi palkattiin Jim Stacey.[32][33] Levyn menestys ei kuitenkaan vastannut yhtyeen odotuksia. Accept kiersi Yhdysvaltoja W.A.S.P:n kanssa. Kesken kiertueen Stefan Kaufmann joutui lähtemään selkäkipujen takia ja hänet korvasi Ken Mary. Kiertue keskeytettiin yhtyeen hajottua vuonna 1989.[2]

Tauon aikana vuonna 1990 julkaistiin vuoden 1985 kiertueella äänitetty livelevy Staying a Life. Albumista tuli suosittu, ja se lisäsi entisestään fanien toiveita yhtyeen paluusta.[34][2]

Ensimmäinen paluu (1992–1996)

Uudestaan kokoontunut Accept tuotti levyn Objection Overruled vuonna 1993. Yhtyeeseen kuuluivat tuolloin Udo Dirkschneider, Wolf Hoffmann, Peter Baltes ja Stefan Kaufman. Levyä seurannut kiertue kuljetti yhtyeen Yhdysvaltoihin, Japaniin, Etelä-Amerikkaan, Venäjälle ja eri puolille Eurooppaa.[35]

Seuraavana vuonna 1994 Accept julkaisi levyn Death Row, jonka tekovaiheessa rumpalin Stefan Kaufmannin vanha selkävaiva palasi, ja hänet korvasi aiemmin U.D.O:ssa ja Running Wildissa soittanut Stefan Schwarzmann. Schwarzmannin kanssa nauhoitettiin albumin loput kappaleet, ja yhtye teki menestyksekkään maailmankiertueen. Levy muutti Acceptin tyyliä aikakaudelle tyypillisesti groove-metallin suuntaan. Death Row’ta pidetäänkin yhtenä Acceptin aggressiivisimmista ja synkimmistä albumeista. Levy on myös ensimmäinen, jossa yhtye sävelsi kappaleita yhdelle kitaristille.[36][34]

Vuonna 1996 julkaistiin albumi Predator, joka on toistaiseksi viimeinen albumi Dirkschneiderin kanssa. Levyllä rumpuja soittaa Damn Wankees -yhtyeen Michael Cartellone. Albumin nauhoitusten aikana syntyneet erimielisyydet ja vuokrarumpalin käyttö merkitsivät yhtyeen lopettamista toistamiseen. Accept teki Predator-albumin myötä vielä maailmankiertueen, joka päättyi Tokioon heinäkuussa 1996.[2]

Toinen tauko ja vuoden 2005 keikkakiertue (1996–2008)

Accept Wacken Open Air -festivaalilla 2005. Kuvassa vasemmalta Herman Frank, Wolf Hoffmann ja Udo Dirkschneider.

Accept ei ollut aktiivinen vuosina 1997–2008 lukuun ottamatta kesää 2005, jolloin yhtye teki joitakin festivaalikonsertteja. Yhtye esiintyi Suomessakin Tuska-festivaalin sunnuntain pääesiintyjänä. Kiertueella olivat mukana Udo Dirkschneider, Wolf Hoffmann, Peter Baltes, Herman Frank ja Stefan Schwarzmann [37]

Toinen paluu (2009–)

Accept teki vuonna 2009 paluun uuden laulajan Mark Tornillon kanssa. Albumi Blood of the Nations oli ensimmäinen Accept-albumi neljääntoista vuoteen, ja se julkaistiin Euroopassa 20. elokuuta ja Yhdysvalloissa 14. syyskuuta 2010. Levy tehtiin tuottaja Andy Sneapin[38] kanssa. Uusi kokoonpano esiintyi ensimmäisen kerran livenä 10. toukokuuta 2010 New Yorkissa, Gramercy-teatterissa.[39] Se oli Acceptin ensimmäisen konsertti Yhdysvalloissa 15 vuoteen. Blood of the Nations -kiertue käsitti toista sataa keikkaa. Accept esiintyi muun muassa AC/DC:n lämmittelijänä Saksan Hannoverissa.[40]

Acceptin 13:s studioalbumi Stalingrad julkaistiin 6. huhtikuuta 2012. Levyn nimikkokappale ”Stalingrad” kertoo kahdesta vastapuolella taistelevasta haavoittuneesta sotilaasta, jotka ennen kuolemaansa tutustuvat ja huomaavat olevansa enemmän veljiä kuin vihamiehiä. Levyllä on useita sotaan liittyviä kappaleita, mutta se ei kuitenkaan ole varsinainen teema-albumi. Wolf Hoffmann kertoi Soundi-lehdessä: Esimerkiksi Shadow Soldiers, Hellfire ja Flash To Bang Time ovat varsin sotaisia biisejä, mutta Stalingradilta löytyy paljon muutakin. Ajatus kokonaisesta teemalevystä tuntui lopulta liian tutulta ja turvalliselta.[40]

Albumi Blind Rage julkaistiin 15. elokuuta 2014. Levyn mukana oli saatavissa yli kaksituntinen live-DVD, joka oli nauhoitettu Stalingrad-albumin kiertueella Chilessä edellisvuoden huhtikuussa.[41] Maailmankiertue sisälsi lähes sata konserttia. Suomessa niitä oli kuusi. Konserteista neljä oli vuonna 2014: Seinäjoella 24. syyskuuta, Torniossa 26. syyskuuta ja Tampereella 27. syyskuuta.[42] ja Helsingissä 28. syyskuuta. [43] Vuonna 2015 oli vielä kaksi konserttia, joista toinen South Park Tampere -festivaalilla[44] ja toinen Kuopio RockCockissa[45] Yhtyeen kokoonpano vaihtui vuodenvaihteessa 2014, kun 28. joulukuuta 2014 kitaristi Herman Frank ilmoitti jättävänsä Acceptin, ja myöhemmin samana päivänä myös rumpali Stefan Schwartzmann kertoi aikovansa lähteä yhtyeestä. Accept ilmoitti seuraavan vuoden huhtikuussa, että uudet jäsenet ovat kitaristi Uwe Lulis ja rumpali Christopher Williams. [46]

Alkuvuodesta 2017 Accept keikkaili Sabatonin kanssa Euroopassa.[47] Wolf Hoffmann kertoi, että kiertue Sabatonin kanssa oli seurausta erittäin hyvästä yhteistyöstä yhtyeiden välillä. Accept odotti innolla kiertuetta oltuaan studiossa jonkin aikaa.[48]

Accept fanitapaamisessa South Parkissa vuonna 2018. Kuvassa vasemmalta basisti Peter Baltes, laulaja Mark Tornillo, rumpali Christopher Williams, kitaristit Uwe Lulis ja Wolf Hoffmann.

Accept ilmoitti 16. huhtikuuta 2017 uudesta The Rise of Chaos -nimisestä albumista, joka ilmestyi 4. elokuuta. Accept juhlisti uutta levyä esittämällä ”Night to Remember” -erikoiskonsertin 3. elokuuta Wacken Open Air -festivaalilla Saksassa. Konsertti nähtiin suoratoistona festareiden kotisivuilla. Keikka jakautui kolmeen osaan: Ensimmäisessä osassa kuultiin uusia aiemmin kuulemattomia kappaleita seuraavana päivänä julkaistavalta The Rise of Chaos -albumilta ja yhtyeen tunnettuja hittejä, toisessa osassa kuultiin ensimmäistä kertaa kitaristi Wolf Hoffmannin soololevyn Headbanger’s Symphonyn kappaleita yhdessä Tšekin sinfoniaorkesterin kanssa, ja kolmannessa osassa Accept esiintyi orkesterin kanssa.[49][50] Konsertista julkaistiin marraskuussa Symphonic Terror – Live At Wacken 2017 -livealbumi.[51]

Wolf Hoffmann kertoi lokakuussa 2018, että yhtye on alkanut pikkuhiljaa keikkailun ohessa tekemään uutta albumia 2020, jonka on suunniteltu ilmestyvän vuonna 2020.[52] Yhtyeen pitkäaikainen basisti Peter Baltes ilmoitti marraskuussa jättävänsä yhtyeen.[53][54]

Musiikkityyli

Aluksi Accept soitti Deep Purplen, AC/DCn ja myöhemmin Judas Priestin innoittamaa hard rockia. Judas Priestin vaikutuksesta Acceptin musiikkityyli muuttui 1980-luvun alussa vähitelllen radikaalimmaksi ja raskaammaksi.[55] Breaker-albumin myötä vuonna 1981 yhtyeen musiikki muuttui lopulta heavy metaliksi[55] ja keskittyi riffeihin ja melodioihin, aggressiiviseen lauluun sekä taustalauluihin, kuten kappaleessa ”Balls to the Wall”.[56] Tuohon aikaan Acceptin musiikki kehittyi yhä aggressiivisempaan suuntaan, mutta yhtye on pitänyt kiinni siitä, ettei musiikki rajoitu ainoastaan siihen. Joidenkin kappaleiden tummasta ja synkästä luonteesta huolimatta yhtye ei ole halunnut tulla rinnastetuksi Venomin kaltaisiin satanistisiin yhtyeisiin. Kitaristi Wolf Hoffmann on kommentoinut, että yhtyeelle melodia on aina merkityksellinen.[57]

Eräs Acceptin musiikin piirteistä on sävellysten sovitus kahdelle kitaralle tavalla, jolla nämä täydentävät toisiaan – esimerkiksi käyttämällä erilaisia sointukappaleita tai harmonisoitua melodiaa. Kuten Helsingin yliopiston musiikkitieteen dosentti Esa Lilja on huomauttanut, monet 1970-luvun yhtyeet soittivat yhdellä kitaralla, ja kahden kitaran kokoonpanoista tuli standardi vasta 1980-luvulla esimerkiksi Acceptin, Iron Maidenin ja Judas Priestin myötä.[58] Accept hyödynsi kahden kitaran ja kitaristin käyttöä myös visuaalisesti levyn kansissa sekä konserteissa.[55]

1980-luvun lopulla yhtye kevensi musiikkiaan ja pyrki siirtymään kohti helpommin lähestyttävää ja siihen aikaan suosittua glam metalia. 1990-luvun puolivälissä Nirvanan, Rage Against the Machinen ja Panteran kaltaisten yhtyeiden menestys vaikutti myös Acceptin musiikkiin. 2000-luvulla yhtye on palannut musiikissa juurilleen ja tyyliin, joka nosti sen 1980-luvulla menestykseen.[38] Acceptin tuotannossa on ollut monia viittauksia klassisen musiikin säveltäjien, kuten Beethoveniin, Tšaikovskin, Hatšaturjanin, Elgarin, Griegin, Bizet’n ja Ravelin teoksiin. Kitaristi ja pääsäveltäjä Wolf Hoffmann onkin tunnustanut olevansa klassisen musiikin fani.[59]

Jäsenet

Nykyinen kokoonpano (vuodesta 2015)

Toinen comeback (2009–2014)

Kiertuekokoonpano (2004–2005)

Ensimmäinen comeback (1992–1996)

Klassinen kokoonpano (1979–1987)

Muita jäseniä

  • Mark Kelser – laulu (1983)
  • Rob Armitage – laulu (1987–1988)
  • Michael White – laulu (1988)
  • David Reece – laulu (1988–1989)
  • Michael Wagener – kitara (1968–1971)
  • Jan Koemmet – kitara (1982)
  • Hansi Heitzer – kitara (1972–1975)
  • Gerhard Wahl – kitara(1972–1977)
  • Jorg Fischer – kitara (1978–1981, 1984–1987)
  • Jim Stacey – kitara(1989)
  • Birke Hoe – basso (1968–1971)
  • Frank Friedrich – basso (1972–1979)
  • Ken Mary – rummut (1989)
  • Francesco Jovino – rummut (2004)

Diskografia

Studioalbumit

Livealbumit

EP:t

Kokoelmat

DVD:t

Lähteet

  1. ↑ http://www.metal-archives.com/bands/Accept/198
  2. ↑ a b c d e f g h i Accept Biografie web.archive.org. Viitattu 28.11.2018.
  3. ↑ Daniel Dystyler: INTERVIEW WITH WOLF HOFFMANN (ACCEPT) Wikimetal. 20.3.2011. Viitattu 28.11.2018.
  4. ↑ Rivadavia, Eduardo: Accept Biography & History AllMusic. Viitattu 18.7.2016. (englanniksi)
  5. ↑ a b Garry Sharpe-Young: Metal: The Definitive Guide, s. 333-334. Jawbone Press, 2007.
  6. ↑ Heute Zeitung, 6.9.1977.
  7. ↑ Carl Begai: ACCEPT - THE NEW AGE OF RAGE Bravewords. 24.8.2014. Viitattu 29.11.2018.
  8. ↑ a b c d Tim Henderson: Hard News Brave Words and Bloody Knuckles Magazine-Canada. Viitattu 28.11.2018.
  9. ↑ Hervé Picart, Jean-Yves Legras & Bertrand Alary: Hard & heavy- Les dieux du rock lourd, s. 8. Jacques Grancher, 1985.
  10. ↑ Kees Baars: Tip: Accept. Muziekkrant Oor, NR 14 16 Juli 1980 s. 37.
  11. ↑ Martin Popoff: Metal Heart: Aiming High with Accept. Powerchord Press, 2016.
  12. ↑ Jari Asell & Kimmo Tattari: Steel Mill interviews the legendary Accept guitarist Marraskuu 2010. KKdowing.net. Viitattu lokakuu 2018.
  13. ↑ H. Holm: Med Gaby mot succé. Rocket, 4/1985.
  14. ↑ Hoffmann, Wolf: ``Breaker" Wolfhoffmann.com. Viitattu lokakuu 2018.
  15. ↑ Metallian: “Accept – interview with Wolf Hofmann” 17.06.2002. Metallian. Viitattu lokakuu 2018.
  16. ↑ Sjoedel: Accept. Sucks, no 7 1982.
  17. ↑ Wolf Hoffmann: Restless and Wild wolfhoffmann.com. Viitattu 29.10.2018.
  18. ↑ Mitch Gallagher: Studio Legends: Michael Wagener Premier Guitar. Viitattu 29.10.2018.
  19. ↑ Dinosaur David B: Wolf Hoffmann Dinosaur Rock Guitar. 05/30/2008. Viitattu 28.11.2018.
  20. ↑ Daniel Bukszpan: Heavy Metal, s. 18. Otavan Kirjapaino oy, 2003/2010 suomenkielinen painos.
  21. ↑ Graspop: Accept Graspop Metal Meeting. Viitattu 28.11.2018.
  22. ↑ SPEED METAL MetalMusicArchives.com. Viitattu 28.11.2018.
  23. ↑ a b Gaby Hoffmann: ACCEPT - A 25 year history wolfhoffmann.com. Viitattu lokakuu 2018.
  24. ↑ Juho Juntunen: Accept. Soundi, 11/83.
  25. ↑ Eduardo Rivadavia: Metal Heart AllMusic. Viitattu lokakuu 2018.
  26. ↑ Accept ‎– Kaizoku-Ban discogs.com. Viitattu 28.11.2018.
  27. ↑ Exclusif: Accept. Enfer Magazine, no 35 1986.
  28. ↑ Edgor Klüsener: Udo '87: A man goes his way, or: What's happening with... Accept. Metal Hammer, 6/87.
  29. ↑ Hans Grieling: Accept: Playing to Win. Hit Parader, september 1989.
  30. ↑ Juho Juntunen: UDO Mä oon mikä oon!. Soundi, 3/88.
  31. ↑ Andy Secher: Accept: A Victorious Return. Hit Parader, 4/88.
  32. ↑ Mark Day: The Heat Is On. Metall Hammer, Nro 7 April 17th 1989.
  33. ↑ Juho Juntunen: Uudelleensyntymisen ihme Accept elää ja voi hyvin. Soundi, 4/89.
  34. ↑ a b Zeus Mattila: Accept: Irti heavyn kliseistä. Rumba, 24/94.
  35. ↑ Pekka Suonio: Udo: Jengi hoilaa kovempaa kuin bändi. Soundi, 7/1993.
  36. ↑ Virve Valli: Accept ei jouda eläkkeelle. Suosikki, 7/1994.
  37. ↑ Accept Suomeen vielä kerran. Soundi, 4/2005.
  38. ↑ a b Carl Begai: ACCEPT – Blame Andy… carlbegai.com. 2.9.2011. Viitattu 28.11.2018.
  39. ↑ Eddie Trunk: Accept debuts in NYC, review web.archive.org. Viitattu 28.11.2018.
  40. ↑ a b Timo Isoaho: Accept Raskaskenkäiset vanhemmat valtiomiehet. Soundi, 4/2012.
  41. ↑ ACCEPT: Santiago Concert Filmed For Forthcoming DVD; Fan-Filmed Footage Available BLABBERMOUTH.NET. 17.4.2013. Viitattu 30.10.2018.
  42. ↑ Olli Koikkalainen: Palleille kyytiä – Accept ja Battle Beast tekivät selvää jälkeä Tampereella Noise.fi. 29.9.2014. Viitattu 31.10.
  43. ↑ Jyri Kinnari: Accept – Blind Rage Kaaoszine. 19.08.2014. Viitattu 31.10.2018.
  44. ↑ Miikka Tuovinen: South Park Festival @ Eteläpuisto, Tampere, 5.- 6.6.2015 Kaaoszine. 09.06.2015. Viitattu 31.10.5018.
  45. ↑ Accept Kuopio RockCock kuopiorock.fi. Viitattu 31.10.2018.
  46. ↑ Jyri Kinnari: Accept julkisti uudet jäsenensä Kaaoszine. 12.04.2015. Viitattu 20.12.2018.
  47. ↑ SABATON And ACCEPT To Tour Europe In 2017 BLABBERMOUTH.NET. 30.5.2016. Viitattu 31.10.2018.
  48. ↑ Stef Lach: Sabaton release 2017 tour dates with Accept Metal Hammer. 31.5.2016. Viitattu 31.10.2018.
  49. ↑ Nuclear Blast: ACCEPT - worldwide live stream of the big WACKEN show, second track-by-track trailer revealed! nuclearblast.de. Viitattu 31.10.2018.
  50. ↑ Metalliluolan toimitus: ACCEPTIN 3.8.2017 WACKEN-JUHLAKONSERTTI NÄHDÄÄN SUORANA LIVESTRIIMINÄ Metalliluola. 2.8.2017. Viitattu 31.10.2018.
  51. ↑ Minttu Harju: Acceptin tulevan DVD:n tiedot julki: Ensi kevääksi suunnitteilla Euroopan-kiertue sinfoniaorkesterin kanssa Kaaoszine. 22.09.2018. Viitattu 31.10.2018.
  52. ↑ NICLAS MÜLLER-HANSEN: INTERVJU: Wolf Hoffman i Accept RockSverige. 20.10. 2018. Viitattu 31.10.2018.
  53. ↑ Metalliluolan toimitus: PETER BALTES JÄTTÄNYT ACCEPTIN 28.11.2018. Metalliluola. Viitattu 28.11.2018.
  54. ↑ Arto Mäenpää: Acceptin pitkäaikainen basisti Peter Baltes jättää yhtyeen Kaaoszine. 28.11.2018. Viitattu 28.11.2018.
  55. ↑ a b c Accept Metallian. Viitattu 20.11.2018.
  56. ↑ Martin Popoff: The Top 5000 Heavy Metal Songs of all Time, s. 28-29. ECW Press, 2002.
  57. ↑ Power to the People. Kerrang #59, 1/12-25/84.
  58. ↑ Esa Lilja: Theory and Analysis of Classic Heavy Metal Harmony, s. 42. Helsingin yliopisto, 2009.
  59. ↑ Loudwire: ACCEPT’S WOLF HOFFMANN NEVER REALIZED THE BAND’S CLASSICAL INFLUENCE Loudwire. Viitattu 28.11.2018.

Aiheesta muualla

Accept
Studioalbumit
Livetallenteet
Muuta

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Accept&oldid=17791919”