Saiga (eläin)
Sivulta puuttuu | Saiga | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Äärimmäisen uhanalainen [1] |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Saiga tatarica (Linnaeus, 1766) |
||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||
| Saigan levinneisyys, valkoinen historiallinen, vihreä Saiga tatarica tatarica, punainen Saiga tatarica mongolica | ||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Saiga Wikispeciesissä |
Saiga[2] eli saiga-antilooppi (Saiga tatarica) on onttosarvisiin kuuluva, Euraasian aroilla elävä sorkkaeläinlaji. Lajin kanta on romahtanut viime vuosikymmeninä metsästyksen vuoksi, ja se on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.
Sisällysluettelo |
Tuntomerkit [muokkaa]
Saiga-antilooppi on lyhytjalkainen, 50-kiloinen ja noin 80 cm korkea antilooppi. Antiloopin tunnistaa parhaiten erikoisen muotoisesta turpeasta turvasta, sekä kerrossarvista. Turpa toimii suodattimena arojen pölyä vastaan. Vain uroksella on kerrossarvet. Se on väriltään kellanruskea.
Levinneisyys [muokkaa]
Saiga-antiloopit ovat aikoinaan olleet laajalle levinneitä Itä-Euroopan ja Keski-Aasian aroilla Karpaateilta ja Kaukasukselta Mongoliaan saakka. Nykyisin niitä on enää harvoilla alueilla Venäjän Kalmukiassa, Kazahstanissa ja Länsi-Mongoliassa.
Ravinto [muokkaa]
Saigan pääravintoa ovat suolaheinät, mutta myös useimmat muut aron kasvit kelpaavat sille. Saiga pärjää pitkän aikaa varsin niukalla ravinnolla.
Uhanalaisuus [muokkaa]
Saigat olivat vielä vähän aikaa sitten yleisiä, ja populaation kooksi arvioitiin Venäjällä ja Kazakstanissa yli 1,2 miljoonaa. Alle kymmenessä vuodessa (vuodesta 1993 vuoteen 2001) tästä määrästä on kadonnut 97,5 % prosenttia, ja vain 30 000 saigaa on jäljellä. Näistäkin suurin osa on naaraita, eikä lajin toipumisesta ilman apua ole suuria toiveita. Biologien mukaan saiga-antilooppien häviäminen on äkillisin koskaan havaittu suuren nisäkkään sukupuutto.
Saigojen tuhoon osasyyllinen on WWF:n kampanja, jolla yritettiin pelastaa sukupuuttoon kuolevat sarvikuonot. Sarvikuonojen sarvea käytetään Kiinassa lääkeaineiden valmistukseen, minkä vuoksi se on kysyttyä kauppatavaraa ja houkutteleva salametsästyksen kohde. WWF yritti ratkaista ongelman markkinoimalla kiinalaisille saiga-antiloopin sarvea sarvikuonon sarven sijaan. Saigoilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta selviytyä kasvaneesta kysynnästä ja teollistuneesta metsästyksestä, jossa metsästäjät käyttävät moottoripyöriä ja tehokkaita aseita eläinten tappamiseen.[3]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Saiga tatarica IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 5.10.2010.
- ↑ Villiluonto : Maailman eläimet ja elinympäristöt, s.49
