Saiga (eläin)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo nisäkäslajista, sanan ”saiga” muita merkityksiä on lueteltu erillisellä täsmennyssivulla.
Saiga
Saiga.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Äärimmäisen uhanalainen [1]
Äärimmäisen uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Onttosarviset Bovidae
Alaheimo: Antilopinae
Suku: Saiga
Laji: tatarica
Kaksiosainen nimi
Saiga tatarica
(Linnaeus, 1766)
Levinneisyyskartta
Saigan levinneisyys, valkoinen historiallinen, vihreä Saiga tatarica tatarica, punainen Saiga tatarica mongolica
Saigan levinneisyys, valkoinen historiallinen, vihreä Saiga tatarica tatarica, punainen Saiga tatarica mongolica
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Saiga (eläin) Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Saiga (eläin) Commonsissa

Saiga[2] eli saiga-antilooppi (Saiga tatarica) on onttosarvisiin kuuluva, Euraasian aroilla elävä sorkkaeläinlaji. Lajin kanta on romahtanut viime vuosikymmeninä metsästyksen vuoksi, ja se on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saiga-antilooppi on lyhytjalkainen, 50-kiloinen ja noin 60-80 cm korkea antilooppi. Antiloopin tunnistaa parhaiten erikoisen muotoisesta turpeasta turvasta, sekä kerrossarvista. Turpa toimii suodattimena arojen pölyä vastaan. Vain uroksella on kerrossarvet. Se on väriltään kellanruskea.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saiga-antiloopit ovat aikoinaan olleet laajalle levinneitä Itä-Euroopan ja Keski-Aasian aroilla Karpaateilta ja Kaukasukselta Mongoliaan saakka. Nykyisin niitä on enää harvoilla alueilla Venäjän Kalmukiassa, Kazahstanissa ja Länsi-Mongoliassa.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saigan pääravintoa ovat suolaheinät, mutta myös useimmat muut aron kasvit kelpaavat sille. Saiga pärjää pitkän aikaa varsin niukalla ravinnolla.

Uhanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saigat olivat vielä vähän aikaa sitten yleisiä, ja populaation kooksi arvioitiin Venäjällä ja Kazakstanissa yli 1,2 miljoonaa. Alle kymmenessä vuodessa (vuodesta 1993 vuoteen 2001) tästä määrästä on kadonnut 97,5 % prosenttia, ja vain 30 000 saigaa on jäljellä. Näistäkin suurin osa on naaraita, eikä lajin toipumisesta ilman apua ole suuria toiveita. Biologien mukaan saiga-antilooppien häviäminen on äkillisin koskaan havaittu suuren nisäkkään sukupuutto.

Saigojen tuhoon osasyyllinen on WWF:n kampanja, jolla yritettiin pelastaa sukupuuttoon kuolevat sarvikuonot. Sarvikuonojen sarvea käytetään Kiinassa lääkeaineiden valmistukseen, minkä vuoksi se on kysyttyä kauppatavaraa ja houkutteleva salametsästyksen kohde. WWF yritti ratkaista ongelman markkinoimalla kiinalaisille saiga-antiloopin sarvea sarvikuonon sarven sijaan. Saigoilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta selviytyä kasvaneesta kysynnästä ja teollistuneesta metsästyksestä, jossa metsästäjät käyttävät moottoripyöriä ja tehokkaita aseita eläinten tappamiseen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mallon, D.P.: Saiga tatarica IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 27.7.2014. (englanniksi)
  2. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 5.10.2010.
  3. Villiluonto : Maailman eläimet ja elinympäristöt, s.49
Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.