Sinimailanen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sinimailanen
Medicago sativa - harilik lutsern Keilas.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Suku: Mailaset Medicago
Laji: sativa
Kaksiosainen nimi
Medicago sativa
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sinimailanen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sinimailanen Commonsissa

Sinimailanen (Medicago sativa) eli alfalfa on valkuaisainepitoinen hernekasvi. Sen sinipunertavat kukat ovat tertuissa. Lehdet ovat kolmilehdykkäisiä. Kasvin varren pituus on 50–70 cm, ja sillä on voimakkaat juuret. Sinimailaselle kasvaa heinä-elokuussa pallomaiset siniset-sinivioletit kukat. Laji on levinnyt kaikkialle Eurooppaan Islantia lukuun ottamatta sekä Aasian länsipuolelle.[1] Se on yleinen rehukasvi.[2] Sinimailasen alalaji on sirppimailanen (Medicago sativa ssp. falcata), joka voi risteytyä sinimailasen kanssa.

Sinimailasta käytettiin ja kasvatettiin hevosten rehuksi jo ennen ajanlaskun alkua. Kiinalainen Han-dynastian keisari Wudi (140-87 eaa.) hankki nykyisessä Uzbekistanissa sijaitsevasta Ferganan laaksosta (ks. Ferganan alue) kookkaita sotahevosia, joiden tärkeä rehu sinimailanen oli.[3]

Käyttö ihmisravintona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinimailasta voi idättää. Idut sisältävät muun muasssa A-, C-, E- ja K-vitamiineja.[4][5][6]

Sinimailanen kerää kultaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkijat huomasivat, että sinimailanen erottaa luonnostaan kasvualustastaan kultaa.[7] Lisäksi se säilöö kullan nanohippuina, jotka sopivat mainiosti nanoelektroniikan käyttöön.[8]

Kasvit käyttävät juuriaan ravinnon hankintaan. Ne erottavat maaperästä veden ja mineraalien lisäksi raskasmetalleja. Kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti kasvien kykyä imeä metalleja kasvualustastaan tutkimalla sinimailasta. Pian he huomasivat, että sinimailanen todella kerää alustastaan kultaa nanohippuina, jotka ovat kooltaan 5-15 nanometriä. [9]

Elektroniikkateollisuus on jo pitkään käyttänyt hyväkseen kullan lämmön- ja sähkönjohtokykyä sekä sitä, ettei se hapetu helposti. Kasvien tuottamilla kultahipuilla olisi kysyntää, sillä nanokokoisten hippujen kemiallinen valmistus on hankalaa.[8]

Stanfordin yliopiston tiedote kertoo, että amerikkalaiset ja meksikolaiset tutkijat yrittävät parhaillaan löytää keinon kullan erotteluun. Ensimmäiseksi kokeillaan "linkoamista" sentrifugilla. [8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bo Nylén: Suomen ja Pohjolan kasvit, s. 303. suomeksi toim. Pentti Alanko, Lasse Kosonen, Pekka Rintamäki ja Eevi Karvonen. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18540-X.
  2. Maa- ja metsätalousministeriön asetus nurmi- ja rehukasvien siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta (asetus 16/10) (PDF) 8.6.2010. (suomeksi)
  3. McNeill, J.R. & McNeill, William H.: Verkottunut ihmiskunta: yleiskatsaus maailmanhistoriaan, s. 109. Tampere: Vastapaino, 2006. ISBN 951-768-185-2. (suomeksi)
  4. Idätys
  5. Idätystaulukko
  6. Alfalfa hay, cube and pellet supplier
  7. Gardea-Torresdey, Jorge: Plants with the Midas Touch: Formation of Gold Nanoparticles by Alfalfa Plants (University of Texas at El Paso) 2002. (englanniksi)
  8. a b c Mead, Tom: Scientists use alfalfa plants to harvest nanoparticles of gold News release 8/14/02. 14.8.2002. Stanford News Service. (englanniksi)
  9. Gardea-Torresdey, J.L. et al.: Formation and Growth of Au Nanoparticles inside Live Alfalfa Plants (PDF) (page C, Figure 3 c: Particle size (nm)) 2002. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.