Pekka Saravo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pekka Saravo
Henkilötiedot
Syntynyt 13. marraskuuta 1979 (ikä 35)
Rovaniemi, Suomi
Kansalaisuus Suomen lippu Suomi
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 187 cm
Paino 92 kg
Seura
Seura Tappara
Sarja SM-liiga
Pelinumero 6
Pelaajaura
Pääsarjaura 2000–
Aik. seurat Diskos (I-div),
Tappara (SML),
Luleå HF (SEL),
Linköpings HC (SEL)

Pekka Saravo (s. 13. marraskuuta 1979 Rovaniemi) on suomalainen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän palasi kaudeksi 2009–2010 Tapparaan kuusivuotisella sopimuksella.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurajoukkueura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saravo pelasi Tapparassa juniorijoukkuessa monta vuotta. Kaudella 1998–1999 hän kävi pelaamassa I-divisioonassa Diskoksen joukkueessa, mutta palasi seuraavaksi kaudeksi Tapparan A-junioreihin.[1] Miesten SM-liigassa Saravo debytoi kaudella 2000–2001. Kaksi ensimmäistä liigakautta toivat Saravolle heti kaksi SM-hopeata. Kauden 2002–2003 aikana Saravo kehittyi selvästi ja kohosi Tapparan luottopuolustajien joukkoon, minkä ansiosta hän sai myös uuden kahden vuoden sopimuksen[2]. Keväällä 2003 Tappara voitti Suomen-mestaruuden, joka oli Saravon kolmas SM-mitali.

Viiden Tappara-kauden jälkeen Saravo teki kahden vuoden sopimuksen Elitserienin Luleå HF:n kanssa[3]. Luulajassa Saravo lukeutui joukkueen avainpelaajiin ja sai vielä 1+1-vuotisen jatkosopimuksen keväällä 2007[4]. Optiovuodesta huolimatta Saravo siirtyi Luleåsta Linköpingiin kaudeksi 2008–2009. Keväällä 2009 Saravo ja Tappara julkaisi kuuden vuoden sopimuksen, joista tosin kahdella kaudella Saravo saa pelata ulkomailla.

Maajoukkueura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitalit
Maa: Suomen lippu Suomi
Miesten jääkiekko
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Moskova 2007 jääkiekko
Pronssia Pronssia Riika 2006 jääkiekko

Saravo nousi kaudella 2002–2003 maajoukkueen rinkiin mukaan. Hän pelasi ensimmäiset maaottelunsa Euro Hockey Touriin kuuluvassa Baltika-turnauksessa Moskovassa.[5] Tämän jälkeen Saravo on esiintynyt säännöllisesti maaotteluissa.

MM-kisoihin Saravo valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. Hänen kisapassiaan ei kuitenkaan vielä tuolloin leimattu ja hän ei pelannut ainoassakaan ottelussa.[6] Saravo on päässyt myös pelaavaan joukkueeseen seuraavina vuosina. Hän edusti Suomea MM-kisoissa 2005, 2006 ja 2007. Vuodelta 2007 Saravolta on MM-hopeaa ja vuodelta 2006 MM-pronssia. Vuoden 2008 kisoista Saravo putosi kisojen aattona[7].

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM             Turnaus O M S Pist. RM
1997–1998 Tappara A-SM 36 7 7 14 24 6 0 0 0 2
1998–1999 Diskos I-divisioona 48 5 7 12 34 - - - - -
1999–2000 Tappara A-SM 39 9 11 20 52 8 1 4 5 4
2000–2001 Tappara SM-liiga 56 1 3 4 38 10 0 2 2 4
2001–2002 Tappara SM-liiga 53 3 1 4 12 10 0 0 0 6
2002–2003 Tappara SM-liiga 55 4 4 8 42 15 1 2 3 8 Kanada-malja
2003–2004 Tappara SM-liiga 47 7 8 15 30 3 0 0 0 2
2004–2005 Tappara SM-liiga 56 6 11 17 30 8 1 0 1 2 MM 5 0 0 0 0
2005–2006 Luleå HF Elitserien 44 8 9 17 52 6 1 0 1 6 MM 9 0 1 1 4
2006–2007 Luleå HF Elitserien 55 6 17 23 62 4 0 0 0 4 MM 9 2 1 3 8
2007–2008 Luleå HF Elitserien 55 8 10 18 52 - - - - -
2008–2009 Linköpings HC Elitserien 54 4 4 8 50 6 0 2 2 4
2009–2010 Tappara SM-liiga 52 7 12 19 46 9 0 1 1 8
2010–2011 Tappara SM-liiga 48 7 12 19 36 - - - - -
2011–2012 Tappara SM-liiga 48 4 4 8 32 - - - - -
2012–2013 Tappara SM-liiga 56 1 7 8 26 15 0 1 1 10
2013–2014 Tappara Liiga 56 4 4 8 36 - - - - -
10 kautta yhteensä SM-liiga 527 44 66 110 328 70 2 6 8 40
4 kautta yhteensä Elitserien 208 26 40 66 216 16 1 2 3 14

Saavutukset ja palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen-mestaruus (2003)
  • SM-hopeaa (2001, 2002)
  • MM-hopeaa (2007)
  • MM-pronssia (2006)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pekka Saravo jatkoaika.com. Jatkoaika. Viitattu 29. huhtikuuta 2008.
  2. Tappara solmi jatkosopimuksia jatkoaika.com. 31. tammikuuta 2003. Jatkoaika. Viitattu 29. huhtikuuta 2008.
  3. Pekka Saravo Luulajaan jatkoaika.com. 30. maaliskuuta 2005. Jatkoaika. Viitattu 29. huhtikuuta 2008.
  4. Pekka Saravo och Mikko Pukka förlänger luleahockey.se. 4. maaliskuuta 2007. Luulaja: Luleå Hockeyförening. Viitattu 29. huhtikuuta 2008. (ruotsiksi)
  5. Viisi ensikertalaista Moskovan turnaukseen 26. marraskuuta 2002. YLE. Viitattu 29. huhtikuuta 2008.
  6. Uusitalo, Timo: Arvioita Leijona-puolustajista 7. toukokuuta 2004. YLE. Viitattu 29. huhtikuuta 2008.
  7. AHL-kolmikko Leijoniin, Pitkänen ulkona jatkoaika.com. 28. huhtikuuta 2008. Jatkoaika. Viitattu 29. huhtikuuta 2008.