Palytoksiini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Palytoksiini
Tunnisteet
CAS-numero 77734-91-9
PubChem CID 11105289
Ominaisuudet
Molekyylikaava C129H223N3O54
Moolimassa 2680,1386 g/mol
Ulkomuoto valkea amorfinen ja hygroskooppinen kiinteä aine[1]
Sulamispiste hajoaa 300 °C:ssa[1]
Liukoisuus veteen hyvin liukoinen veteen, dimetyylisulfoksidiin ja pyridiiniin; hieman liukoinen metanoliin ja etanoliin; liukenematon kloroformiin ja dietyylieetteriin[2]

Palytoksiini eli PTX[3]eli PLTX[4] on verisuonia voimakkaasti supistava aine,[1] jota pidetään yhtenä kaikkein myrkyllisimpänä ei-proteiineihin kuuluvana aineena (katso botuliini-proteiini), jota myrkyllisempi proteiineihin kuulumaton aine on ainoastaan maitotoksiini, mitä tulee aineen myrkyllisyyteen hiirissä.[5]

Palytoksiini on polyhydroksyloitu osin tyydyttymätön (8 kaksoissidosta) pitkän hiilirungon omaava yhdiste. Siinä on rasva- ja vesiliukoisia osia, 40 OH-ryhmää ja 64 kiraliakeskusta; kiraalisuuden ja kaksoissidostensa cis-trans-isomerian vuoksi sillä on yli 1021 mahdollista isomeeriä. Se on lämpövakaa, eikä kiehuva vesi poista sen myrkyllisyyttä. Aine on vakaa neutraalissa vesiliuoksessa, mutta emäksiset tai happamat olot tuhoavat sen ja poistavat myrkyllisyyden. Sillä on useita rakenteeltaan hyvin samankaltaisia johdannaisia kuten mascarenotoksiini-A ja -B sekä ostreosiini-D.[3]

Palytoksiinia valmistavat ainakin trooppisten ja subtrooppisten vyöhykkeiden Palythoa-suvun korallieläimet ja Ostreopsis-suvun panssarilevät tai varsinaisesti ehkä niissä elävät bakteerit. Aine rikastuu muissa eliöissä ravintoketjun kautta, eli ainetta tuottaneita eliöitä syöneet kalat, ravut ja muut eliöt voivat sisältää palytoksiinia. Vastaavasti näitä syöneet eliöt kerryttävät itseensä aiempaa enemmän myrkkyä. Ainetta esiintyy myös palytoksiinia tuottavien eliöiden läheisyydessä elävissä eliöissä kuten sienieläimissä, simpukoissa, meritähdissä ja polttiaiseläimissä.[3]

Ihmisten altistustapaukset aineelle ovat harvinaisia. Niitä on esiintynyt lähinnä tiettyjä mereneläviä syöneillä, mutta myös joitain Zoanthidea-koralleja käsitelleillä akvaarioharrastajilla sekä leväkukintojen yhteydessä.[2]

Soluissa palytoksiini avaa solujen natrium-kaliumpumput kiinnittymällä niihin siten, että pumppujen säädelty ionien kuljetus lakkaa ja pumput "lukittautuvat" auki-asentoon ja muuttuu käytännössä ionikanaviksi. Tällöin ionit voivat kulkea solusta toiseen hallitsemattomasti. Tämä tuhoaa solukalvojen ylläpitämät kalvon eri puolilla vallitsevat ionipitoisuuserot, jotka ovat solujen toiminnalle elintärkeät.[6] Koska aine voi vaikuttaa mihin kehon soluun tahansa, riippuvat myrkytyksen oireet altistustavasta.[2]

Palytoksiinin tasorakenteen selvittivät kaksi tutkijaryhmää 1981 toisistaan riippumattomasti.[3] Stereokemia selvitettiin 1982.[7][8][9] Aineen syntetisoivat Yoshito Kishi ja kollegat 1994.[10]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palytoksiinin eristivät, nimesivät ja kuvailivat Moore ja Scheuer Palythoa toxica -korallista. He määrittivät aineen moolimassaksi 3 300 g/mol, tunnistivat aineen aiheuttavan korallin myrkyllisyyden ja julkaisivat tuloksensa huhtikuussa 1971.[11] Walsh ja Bowers julkaisivat toukokuussa 1971 tutkimuksen, jossa leväksi luullun limu-make-o-Hānan todettiin olevan Zoanthidea-lahkon korallieläin, jonka nimeksi annettiin Palythoa toxica.[12] Moore ja Scheuer olivat kuitenkin tietoisia Walshin ja Bowersin meneillään olevasta tutkimuksesta.[11]

Rakenteen selvitys ja synteesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1978selvennä plasmadesorptiolla palytoksiinin moolimassaksi tarkennettiin 2861 g/mol ja että siinä on kahdeksan kaksoissidosta.[13] Palytoksiinin suuren koon vuoksi sen koko rakenteen ja monimutkaisen stereokemian selvittämisessä kesti pitkään. Uemura et al. selvittivät ensimmäisinä aineen tasorakenteen ja julkaisivat tuloksensa tammikuussa 1981.[14][15][16] Moore ja Bartolini selvittivät rakenteen saman vuoden toukokuussa.[17] Ryhmät selvittivät tasorakenteen toisistaan riippumattomasti.[3] Aineen stereokemian selvittivät ensimmäisinä Moore et al. kesäkuussa 1982[7] ja sitten Uemura et al. joulukuussa neljään osaan jaetussa julkaisussa.[8][9]

Palytoksiinin karboksyylihapon syntetisoi 1989 Yoshito Kishin johtama ryhmä.[18] He tuottivat ensimmäisinä 1994 tästä karboksyylihaposta varsinaisen palytoksiinin. Aine syntetisoitiin kahdeksassa osassa, jotka liitettiin yhteen palytoksiiniksi.[10]

Esiintyminen luonnossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eliöitä, joissa palytoksiinia tai sen johdannaisia on muun muassa havaittu, on lueteltu alla.

Näitä koralleja ovat Palythoa caribeaorum, P. mammilosa, P. tuberculosa, P. toxica, P. vestitus, P. aff. margaritae, Zoanthus soanderi ja Z. sociatus.[19]

Näitä panssarileviä ovat Ostreopsis lenticularis, O. siamensis, O. mascarensis ja O. ovata.[19]

Näitä kaloja ovat Alustera scripta, surusäppikala, Ypsiscarus ovifrons, Decapterus macrosoma, Herklotsichthys quadrimaculatus, Epinephelus sp.[19]

Näitä rapuja ovat Lophozosimus pictor, Demania reynaudii ja Platypodiella spectabilis.[19]

Bakteerit saattavat pystyä tuottamaan palytoksiinia ja ne ovat ehkä aineen varsinaisia tuottajia joissakin yllä kuvatuissa eliöissä. Bakteereita, joissa aineen tuotosta on havaittu viitteitä, ovat Pseudomonas, Brevibacterium, Acinetobacter, Bacillus cereus, Vibriot ja Aeromonas.[3]

Mekanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palytoksiinin myrkyllisyys johtuu sen sitoutumisesta solukalvojen natrium-kaliumpumppuihin näiden pumppujen solun ulkopuoliseen osaan.[3] Pumpuissa aine vuorovaikuttaa alueeseen, johon esimerkiksi pumppuja sulkeva ouabaiini-myrkky sitoutuu. Pumput ovat solukalvon läpäiseviä proteiineja, joita on jokaisen selkärankaisen solujen pinnalla, ja siksi aine vaikuttaa kaikkiin kehon soluihin.[19] Avonaisen pumpun kautta monovalenttiset positiiviset ionit, kuten natrium ja kalium, pääsevät virtaamaan vapaasti, jolloin solun sisä- ja ulkopuolella oleva soluille elintärkeä ionipitoisuusero tasoittuu.[20][21] Sitouduttuaan pumppuun palytoksiini avaa ja sulkee pumppua vuorotellen, mutta yli 90 prosenttia ajasta pumppu on auki-asennossa. Jos aine irtoaa, pumppu palaa solun säädeltävissä olevaan kiinni-asentoon. Pumpun auki ollessa sen läpi virtaa joka sekunti miljoonia ioneita. Normaalissa solun säätelemässä virtauksessa pumpun läpi kulkee vain noin sata ionia sekunnissa.[6]

Tasoittunut ionipitoisuusero aiheuttaa esimerkiksi punasolujen kuoleman ja hajoamisen (hemolyysi) sekä sydän- ja muiden lihassolujen rajua supistelua.[3]

Ensimmäiset viitteet edellä kuvatusta mekanismista saatiin 1981 ja esitettiin 1982.[22] Palytoksiini oli ensimmäinen tunnettu aine, joka pystyi avaamaan Na/K-pumppuja tällä tavalla. Koska aineen toiminta poikkesi muista tuolloin tunnetuista myrkyistä, sen yllä kuvailtua mekanismia ei aluksi hyväksytty laajalti. Syynä oli lähinnä se, että aktiivisen (ATP:n avulla) ioneita kuljettavan pumpun ei uskottu voivan muuntua passiiviseksi eli vapaan ionivirran sallivaksi ionikanavaksi.[19] Esitettiin vaihtoehtoisia mekanismeja, joista tehtiin tieteellinen katsaus 1995 (linkki viitteessä).[23] Nykyisin hyväksytyn[19] mekanismin osoittavat kokeet tehtiin leivinhiivasoluilla, joissa ei ole Na/K-pumppuja, joten niihin palytoksiini ei vaikuttanut. Kun hiivasoluihin siirrettiin lampaan pumppuja koodaavaa DNA:ta, solut kuolivat altistuessaan palytoksiinille.[24]

Tappava annos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eläinkokeiden pohjalta ekstrapoloimalla on arvioitu, että verenkiertoon pistettynä ihmiselle hengenvaarallinen LD50-annos eli annos, joka tappaa puolet sen saaneista henkilöistä, on 2,3–31,5 mikrogrammaa (µg) palytoksiinia.[3][25] Erään arvion mukaan 60 kg:n painoiselle ihmiselle turvallinen määrä kerralla syötynä tai yhden vuorokauden aikana saatuna on 64 µg.[3][26]

Verrattuna verenkiertoon annettuun pistokseen on aineen myrkyllisyys eri eläimillä lihas- ja ihonalaispistoksina ollut vastaavasti 2,5- ja 4–30-kertainen. Nieltynä myrkyllisyys on eläimillä ollut yli 200 kertaa heikompi kuin pistoksena verenkiertoon.[2] Seuraavassa on taulukoitu puolipuhtaalle Palythoa-suvun lajeista eristetylle palytoksiinille LD50-arvoja. Arvot ovat µg palytoksiinia eläimen painokiloa kohti, ja ne on mitattu 24 tunnin kuluttua annoksen antamisesta.[3]

LD50 arvot eläimissä[3]
Annostelutapa Eläin LD50 (µg/kg)
Pistoksena verenkiertoon Hiiri 0,045
Rotta 0,089
Henkitorveen annettuna Rotta 0,36
Pistoksena vatsakalvoon Hiiri 0,295
Rotta 0,63
Nieltynä Hiiri 510 tai 767

Myrkytyksen oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myrkytyksen oireet ja niiden ilmenemisnopeus riippuvat osin siitä kuinka paljon ja mitä kautta palytoksiinia on saatu, eli onko ainetta esimerkiksi hengitetty vai saatu iholle.[2]

Joissakin kuolemaan johtamattomissa tapauksissa oireet ovat ihmisillä ilmenneet 6–8 tunnin jälkeen aineen hengittämisestä tai ihoaltistuksesta ja ne ovat kestäneet 1–2 päivää.[5] Eri eläimillä verenkiertoon pistettynä oireet ovat ilmenneet 30–60 minuutin kuluttua ja silmäaltistuksessa 4 tunnin kuluttua.[2]

Yleinen vakavan myrkytyksen aiheuttama oire on rabdomyolyysi, jossa lihassolut alkavat hajota ja niiden sisäiset nesteet vuotavat vereen. Muita oireita ovat muun muassa metallinen tai karvas maku suussa, vatsakrampit, pahoinvointi, oksentelu, heikkous, ripuli, sydämen harvalyöntisyys, munuaisten pettäminen, punasolujen hajoaminen (hemolyysi), lihaskouristelu, kehon sinertävyys (syanoosi) ja hengitysvaikeudet. Kuoleman palytoksiini aiheuttaa yleensä sydänpysähdyksen kautta vaurioittamalla sydäntä.[3][27]

Joidenkin sillikalojen syöntiin liittyvää myrkytystä kutsutaan englanniksi nimellä clupeotoxism ja sen on ehdotettu johtuvan palytoksiinista. Myrkytykseen liittyy hermostollisia ja ruoansulatuksen ongelmia.[27] Muun muassa rabdomyolyysiä aiheuttava Haffin tauti (eng. Haff disease) saattaa johtua palytoksiinista.[5] Ciguatoksiinin lisäksi palytoksiini saattaa aiheuttaa ciguatera-taudin oireita joissakin tautitapauksissa. Tautia ilmenee mereneläviä syötäessä.[2]

Myrkytyksen hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palytoksiinille ei ole vastamyrkkyä ja vain myrkytyksen oireita voidaan yrittää lievittää. Koska aine supistaa voimakkaasti verisuonia, on verisuonia laajentavia aineita, kuten eri nitraatteja, tutkittu mahdollisena hoitona myrkytyksen oireisiin.[28]

Myrkytystapaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmiset ovat saaneet myrkytyksen syötyään ruokia, joissa on ollut palytoksiinia tai sen kaltaisia myrkkyjä. Esimerkiksi Filippiineillä ihmisiä kuoli syötyään rapuja[29] ja Madagaskarilla syötyään sillien heimoon kuuluvia kaloja.[30] Lähes kuolettavia myrkytyksiä on ollut kalaa syöneissä Havaijilla[31] ja papukaijakaloja syöneissä Japanissa.[32]

Palytoksiini on aiheuttanut myös ihon kautta tapahtuneita myrkytyksiä esimerkiksi kotiakvaarioidensa Zoanthidea-koralleja käsitelleissä muun muassa Saksassa[33] ja Yhdysvalloissa.[2]

Lisäksi useita hengitysaltistuksia tunnetaan.[5] Esimerkiksi 2018 kuusi ihmistä Englannin Oxfordshiressä olevassa Steventonin kylässä joutui sairaalaan hengitettyään todennäköisesti palytoksiinia, jota vapautui kotiakvaariossa olleista koralleista kun koralleita siirrettiin. Neljä paikalle kutsuttua palomiestä joutui myös sairaalaan. Altistuneilla oli flunssan kaltaisia oireita ja silmänärsytystä.[34]

Aiemmin tuntematon palytoksiinin johdannainen, ovatoksiini-a, aiheutti aerosolimuodossa satoja sairaalahoitoa vaativia myrkytystapauksia Italian Genovassa. Myrkytykset aiheutti panssarileviin kuuluva Ostreopsis ovata vuosina 2005 ja 2006, jolloin Välimerellä esiintyi suuria leväkukintoja. Altistuneilla oli korkeaa kuumetta, yskää ja vinkuvaa hengitystä.[35]

Palytoksiini kansanperinteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisen havaijilaisen tarinan mukaan Mauin saarella lähellä Hanān satamaa oli kylä, jonka kalastajia vainosi kirous. Kun he palasivat mereltä saarelle, matkalla katosi aina yksi kalastaja. Eräänä päivänä kalastajat suuttuivat jälleen yhdestä kadonneesta kalastajasta, ja he hyökkäsivät saaren kumaraselkäisen erakon kimppuun, jota syytettiin kylän kirouksesta. Kyläläiset järkyttyivät repiessään viitan erakon päältä, sillä viitan alta paljastui suuri leukapari täynnä kolmikulmaisia ja teräviä hampaita. Erakko olikin haijumala, joka oli syönyt merellä kadonneet kalastajat. Kylän miehet repivät armotta haijumalan silpuksi, polttivat hänet ja heittivät tuhkat merenrannan vuoroveden aikaansaamaan matalikkoon. Pian matalikon kivireunoille alkoi kasvaa tiheää ja ruskeaa "sammalta", joka aiheutti välittömän kuoleman niille, jotka saivat iskun sammaleen kastetun keihään kärjestä.[36][35] Matalikon reunoilla kasvavia sammalia alettiin kutsua nimellä limu-make-o-Hāna, eli kuoleman merilevä Hānasta. Havaijilaiset uskoivat, että onnettomuus kohtaa niitä, jotka yrittävät kerätä tätä "levää".[11][35]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c O'Neil, Maryadele J.: The Merck index: an encyclopedia of chemicals, drugs, and biologicals. Whitehouse Station, New Jersey: Merck, 2001. OCLC: 59488004. ISBN 9780911910131. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h Jonathan R. Deeds, Michael D. Schwartz: Human risk associated with palytoxin exposure. Toxicon: Official Journal of the International Society on Toxinology, 15.8.2010, 56. vsk, nro 2, s. 150–162. PubMed:19505494. doi:10.1016/j.toxicon.2009.05.035. ISSN 1879-3150. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m Vítor Ramos, Vítor Vasconcelos: Palytoxin and Analogs: Biological and Ecological Effects. Marine Drugs, 30.6.2010, 8. vsk, nro 7, s. 2021–2037. PubMed:20714422. doi:10.3390/md8072021. ISSN 1660-3397. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ Marco Pelin, Valentina Brovedani, Silvio Sosa, Aurelia Tubaro: Palytoxin-Containing Aquarium Soft Corals as an Emerging Sanitary Problem. Marine Drugs, 4.2.2016, 14. vsk, nro 2. PubMed:26861356. doi:10.3390/md14020033. ISSN 1660-3397. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d Payal Sud, Mark K. Su, Howard A. Greller, Nima Majlesi, Amit Gupta: Case Series: Inhaled Coral Vapor – Toxicity in a Tank. Journal of Medical Toxicology, syyskuu 2013, 9. vsk, nro 3, s. 282–286. PubMed:23702624. doi:10.1007/s13181-013-0307-x. ISSN 1556-9039. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  6. ↑ a b David C. Gadsby, Ayako Takeuchi, Pablo Artigas, Nicolás Reyes: Peering into an ATPase ion pump with single-channel recordings. Philosophical Transactions of the Royal Society B: Biological Sciences, 27.1.2009, 364. vsk, nro 1514, s. 229–238. PubMed:18986966. doi:10.1098/rstb.2008.0243. ISSN 0962-8436. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  7. ↑ a b Richard E. Moore, Giovanni Bartolini, Joseph Barchi, Aksel A. Bothner-By, Josef Dadok, Joseph Ford: Absolute stereochemistry of palytoxin. Journal of the American Chemical Society, kesäkuu 1982, 104. vsk, nro 13, s. 3776–3779. doi:10.1021/ja00377a064. ISSN 0002-7863. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  8. ↑ a b L. L. Klein, W. W. McWhorter, S. S. Ko, K. P. Pfaff, Y. Kishi, D. Uemura: Stereochemistry of palytoxin. Part 1. C85-C115 segment. Journal of the American Chemical Society, joulukuu 1982, 104. vsk, nro 25, s. 7362–7364. doi:10.1021/ja00389a098. ISSN 0002-7863. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  9. ↑ a b J. K. Cha, W. J. Christ, J. M. Finan, H. Fujioka, Y. Kishi, et al.: Stereochemistry of palytoxin. Part 4. Complete structure. Journal of the American Chemical Society, joulukuu 1982, 104. vsk, nro 25, s. 7369–7371. doi:10.1021/ja00389a101. ISSN 0002-7863. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  10. ↑ a b Edward M. Suh, Yoshito Kishi: Synthesis of Palytoxin from Palytoxin Carboxylic Acid. Journal of the American Chemical Society, marraskuu 1994, 116. vsk, nro 24, s. 11205–11206. doi:10.1021/ja00103a065. ISSN 0002-7863. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  11. ↑ a b c Richard E. Moore, Paul J. Scheuer: Palytoxin: A New Marine Toxin from a Coelenterate. Science, 30.4.1971, 172. vsk, nro 3982, s. 495–498. PubMed:4396320. doi:10.1126/science.172.3982.495. ISSN 0036-8075. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  12. ↑ Gerald E. Walsh, Ralph L. Bowers: A review of Hawaiian zoanthids with descriptions of three new species. Zoological Journal of the Linnean Society, 28.6.1971, 50. vsk, nro 2, s. 161–180. doi:10.1111/j.1096-3642.1971.tb00757.x. ISSN 0024-4082. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  13. ↑ R. D. Macfarlane, Daisuke Uemura, Katsuhiro Ueda, Yoshimasa Hirata: Californium-252 plasma desorption mass spectrometry of palytoxin. Journal of the American Chemical Society, tammikuu 1980, 102. vsk, nro 2, s. 875–876. doi:10.1021/ja00522a088. ISSN 0002-7863. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  14. ↑ CSJ Award 2005-Prof. Daisuke Uemura Chemical Society of Japan, et al. Arkistoitu 28.3.2018. ”Its structural determination presented many difficulties. Dr. Uemura elucidated its planar structure in 1981 by repeatedly carrying out site-specific oxidative degradation and determined the structure of the degraded products using a sample that was originally isolated from Palythoa tuberculosa of Okinawa[n] origin.” Viitattu 26.4.2018. (englanniksi)
  15. ↑ Daisuke Uemura, Katsuhiro Ueda, Yoshimasa Hirata, Hideo Naoki, Takashi Iwashita: Further studies on palytoxin. I. Tetrahedron Letters, tammikuu 1981, 22. vsk, nro 20, s. 1909–1912. doi:10.1016/s0040-4039(01)90475-7. ISSN 0040-4039. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  16. ↑ Daisuke Uemura, Katsuhiro Ueda, Yoshimasa Hirata, Hideo Naoki, Takashi Iwashita: Further studies on palytoxin. II. Tetrahedron Letters, tammikuu 1981, 22. vsk, nro 20, s. 2781–2784. ISSN 0040-4039. (englanniksi)
  17. ↑ Richard E. Moore, Giovanni Bartolini: Structure of palytoxin. Journal of the American Chemical Society, toukokuu 1981, 103. vsk, nro 9, s. 2491–2494. doi:10.1021/ja00399a093. ISSN 0002-7863. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  18. ↑ R.W. Armstrong, J-M. Beau, S.H. Cheon, W.J. Christ, H. Fujioka, W-H Ham, L.D. Hawkins, H. Jin, S.H. Kang, Y. Kishi, et al.: Total synthesis of palytoxin carboxylic acid and palytoxin amide. Journal of the American Chemical Society, syyskuu 1989, 111. vsk, nro 19, s. 7530–7533. doi:10.1021/ja00201a038. ISSN 0002-7863. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  19. ↑ a b c d e f g Chau H. Wu: Palytoxin: membrane mechanisms of action. Toxicon: Official Journal of the International Society on Toxinology, 15.12.2009, 54. vsk, nro 8, s. 1183–1189. PubMed:19269304. doi:10.1016/j.toxicon.2009.02.030. ISSN 1879-3150. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  20. ↑ E. Habermann: Palytoxin acts through Na+,K+-ATPase. Toxicon: Official Journal of the International Society on Toxinology, 1989, 27. vsk, nro 11, s. 1171–1187. PubMed:2575806. ISSN 0041-0101. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  21. ↑ J. Redondo, B. Fiedler, G. Scheiner-Bobis: Palytoxin-induced Na+ influx into yeast cells expressing the mammalian sodium pump is due to the formation of a channel within the enzyme. Molecular Pharmacology, tammikuu 1996, 49. vsk, nro 1, s. 49–57. PubMed:8569711. ISSN 0026-895X. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  22. ↑ E. Habermann, G. S. Chhatwal: Ouabain inhibits the increase due to palytoxin of cation permeability of erythrocytes. Naunyn-Schmiedeberg's Archives of Pharmacology, 1.5.1982, 319. vsk, nro 2, s. 101–107. doi:10.1007/BF00503920. ISSN 0028-1298. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  23. ↑ C. Frelin, C. Van Renterghem: Palytoxin. Recent electrophysiological and pharmacological evidence for several mechanisms of action. General Pharmacology, tammikuu 1995, 26. vsk, nro 1, s. 33–37. PubMed:7713364. doi:10.1016/0306-3623(94)00133-8. ISSN 0306-3623. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  24. ↑ G. Scheiner-Bobis, D. Meyer zu Heringdorf, M. Christ, E. Habermann: Palytoxin induces K+ efflux from yeast cells expressing the mammalian sodium pump. Molecular Pharmacology, kesäkuu 1994, 45. vsk, nro 6, s. 1132–1136. PubMed:7912814. ISSN 0026-895X. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  25. ↑ P. Riobó, B. Paz, J.M. Franco: Analysis of palytoxin-like in Ostreopsis cultures by liquid chromatography with precolumn derivatization and fluorescence detection. Analytica Chimica Acta, toukokuu 2006, 566. vsk, nro 2, s. 217–223. doi:10.1016/j.aca.2006.03.013. ISSN 0003-2670. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  26. ↑ Guidance for the setting of an acute reference dose (ARfD) (pdf) 5.7.2001. European commission. Arkistoitu 30.4.2018. Viitattu 30.4.2018. (englanniksi)
  27. ↑ a b M. Carmen Louzao, Isabel R. Ares, Eva Cagide: Marine toxins and the cytoskeleton: a new view of palytoxin toxicity. The FEBS journal, 29.10.2008, 275. vsk, nro 24, s. 6067–6074. PubMed:19016862. doi:10.1111/j.1742-4658.2008.06712.x. ISSN 1742-4658. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  28. ↑ Lokendra K. Thakur, Kunal K. Jha: Palytoxin-induced acute respiratory failure. Respiratory Medicine Case Reports, 21.10.2016, nro 20, s. 4–6. PubMed:27843763. doi:10.1016/j.rmcr.2016.10.014. ISSN 2213-0071. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  29. ↑ A. C. Alcala, L. C. Alcala, J. S. Garth, D. Yasumura, T. Yasumoto: Human fatality due to ingestion of the crab Demania reynaudii that contained a palytoxin-like toxin. Toxicon: Official Journal of the International Society on Toxinology, 1988, 26. vsk, nro 1, s. 105–107. PubMed:2894726. doi:10.1016/0041-0101(88)90142-0. ISSN 0041-0101. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  30. ↑ Y. Onuma, M. Satake, T. Ukena, J. Roux, S. Chanteau, N. Rasolofonirina: Identification of putative palytoxin as the cause of clupeotoxism. Toxicon: Official Journal of the International Society on Toxinology, 1999, 37. vsk, nro 1, s. 55–65. PubMed:9920480. doi:10.1016/S0041-0101(98)00133-0. ISSN 0041-0101. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  31. ↑ A. M. Kodama, Y. Hokama, T. Yasumoto, M. Fukui, S. J. Manea, N. Sutherland: Clinical and laboratory findings implicating palytoxin as cause of ciguatera poisoning due to Decapterus macrosoma (mackerel). Toxicon: Official Journal of the International Society on Toxinology, 1989, 27. vsk, nro 9, s. 1051–1053. PubMed:2572075. doi:10.1016/0041-0101(89)90156-6. ISSN 0041-0101. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  32. ↑ Hiroshi Okano, Hiroshi Masuoka, Shigeru Kamei, Tetsuya Seko, Sukenari Koyabu Katsunobu Tsuneoka: Rhabdomyolysis and Myocardial Damage Induced by Palytoxin, a Toxin of Blue Humphead Parrotfish. Internal Medicine, 1998, 37. vsk, nro 3, s. 330–333. doi:10.2169/internalmedicine.37.330. ISSN 0918-2918. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  33. ↑ Katrin Hoffmann, Maren Hermanns-Clausen, Claus Buhl, Markus W. Büchler, Peter Schemmer, Dietrich Mebs: A case of palytoxin poisoning due to contact with zoanthid corals through a skin injury. Toxicon: Official Journal of the International Society on Toxinology, 15.6.2008, 51. vsk, nro 8, s. 1535–1537. PubMed:18433818. doi:10.1016/j.toxicon.2008.03.009. ISSN 0041-0101. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  34. ↑ Fish tank fumes leave 10 in hospital 27.3.2018. BBC News. Arkistoitu 15.4.2018. Viitattu 27.4.2018. (englanniksi)
  35. ↑ a b c Patrizia Ciminiello, Carmela Dell’Aversano, Ernesto Fattorusso, Martino Forino: Palytoxins: A still haunting Hawaiian curse. Phytochemistry Reviews, 1.12.2010, 9. vsk, nro 4, s. 491–500. doi:10.1007/s11101-010-9185-x. ISSN 1568-7767. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  36. ↑ Davida Malo: Moolelo Hawaii (Hawaiian Antiquities), s. 201. 2. p., havaijinkielinen alkuperäislaitos vuodelta 1898, englanninkielinen käännös Nathaniel Bright Emersonin. Bishop Museum Press, 1987. ISBN 0910240159. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Palytoksiini&oldid=21160556”