Opettavaisia kertomuksia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Cervantes. Juan de Jaureguin nimiin pantu väärennös, luultavasti 1900-luvun alusta. Ainoa luotettava kuvaus Cervantesin ulkonäöstä sisältyy hänen omaan esipuheeseensa Opettavaisten kertomusten alussa, sillä yhtään autenttiseksi osoitettua muotokuvaa hänen elinajaltaan ei tunneta.

Opettavaisia kertomuksia (Novelas ejemplares) on Miguel de Cervantes Saavedran vuonna 1613 ilmestynyt novellikokoelma, jota pidetään hänen merkittävimpänä teoksenaan Don Quijoten jälkeen. Kokoelman tarinoissa käytetään lähes kaikkia kirjoittamishetkellä tunnettuja proosatyylejä. Parissa novellissa mukana on lisäksi jonkin verran lyriikkaa, ja viimeinen kertomus koostuu osittain teatterinomaisesta vuoropuhelusta. Opettavaisten kertomusten novelleilla on ollut suuri merkitys myös modernin romaanikirjallisuuden syntyyn. Teoksen täydellinen suomenkielinen käännös ilmestyi ensi kerran vuonna 2007. Se on suomentanut Arto Rintala ja julkaissut Faros-kustannus.

Cervantes ja novellikirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opettavaisten kertomusten ilmestyessä nykyespanjassa romaania merkitsevä termi novela tarkoitti lähinnä keskipitkää proosakertomusta, joskin samaa termiä käytettiin myös uutislehtisistä ja tietyissä slangiyhteyksissä myös pötypuheesta. Teoksensa esipuheessa Cervantes toteaa itse olevansa ensimmäinen espanjaksi kirjoittava novellisti. Väite pitääkin paikkansa sikäli, että ennen Cervantesia novelli (lyhyenä ja anekdootinomaisena proosakertomuksena) kuului enimmältä osin Giovanni Boccaccion Decameronea seuranneen italialaisen kirjallisuuden pariin.

Aina 1300-luvun lopulta saakka novellikirjallisuus oli seuraillut Boccaccion ja fabliau-tyyppisten lyhyiden, kaskumaisten tarinoiden viitoittamaa linjaa. Cervantes yhdisti tähän perinteeseen tiukemmin aikalaistodellisuuden sidotun ajan ja paikan, ja syvensi hahmopsykologiaa huomattavasti.

Opettavaisuus ja moraali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäisessä nimessä Novelas ejemplares yhdistyy kaksi hyvin vastakkaista proosaperinnettä: toisaalta eroottissävyisenä, moraalittomana ja "halpana" pidetty viihteellinen novellikertomusperinne ja toisaalta kirkollisissa yhteyksissä käytetty opettavainen exempla-kirjallisuus.

Cervantesin käsitys kirjallisuuden opettavaisuudesta ei kuitenkaan ole kokoelman tarinoiden perusteella yksioikoinen tai moralisoiva. Kertomuksissa tarkastellaan moraalisia kysymyksiä verrattain moderniin sävyyn; Cervantes ei suoranaisesti pyri osoittamaan tiettyjä toimintatapoja yleispätevästi "oikeiksi" tai "vääriksi" vaan hän tarkastelee henkilöitään annetuissa tilanteissa ja selvittelee syitä siihen, mikä heidät on kyseiseen tilanteeseen johtanut.

Kokoelman yleissävy on moraalisten opetusten kannalta ristiriitainen, joten voidaan olettaa, että uudentyyppistä novellimuotoa kehitellessään Cervantes itse asiassa suunnittelikin novellinsa "opettavaisiksi" nimenomaan kirjallisessa mielessä.

Kertomusten teemoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cervantesin aikana Sevilla oli Espanjan vaurain ja väkirikkain kaupunki. Monet hänen novelleistaan sijoittuvat ainakin osittain niille seuduin.

Lähes kaikissa novelleissa toistuvia teemoja ovat matkustaminen ja naamioituminen. Monet keskeiset henkilöt kätkeytyvät tarkoituksellisesti tai haluamattaan lukuisten identiteettien ja erilaisten muodonvaihdosten taakse. Alituinen liikkeellä olo ja uusiin paikkoihin ja vieraisiin kansoihin tutustuminen näyttelevät yhtä lailla tärkeää osaa henkilöhahmojen muotoutumisessa.

Cervantes toi novelleissaan ensimmäistä kertaa monet kulttuurisina toisina pidetyt ryhmät espanjalaiseen kirjallisuuteen. Opettavaisten kertomusten novellit liikkuvat mustalaisten, islamilaisten, pohjoisemman Euroopan protestanttien ja erilaisten alamaailman edustajien parissa. Ottaen huomioon Filip II:n ja tämän seuraajien aikana vallinneen tiukan kirkollisen ja maallisen sensuurin (mm. Opettavaisia kertomuksia oli tarkastamassa kolmen inkvisition alaisen kirkonmiehen ja yhden maallisen asiantuntijan ryhmä) Cervantes kaiken kaikkiaan käsittelee näitä perinteisesti vihattuja tai ylenkatsottuja ihmisryhmiä rohkeasti ja humaanisti.

Kokoelman tarinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opettavaisiin kertomuksiin sisältyy kaikkiaan 12 tarinaa. Tarinat luokitellaan usein väljähkösti "realistisempiin" ja "italialaistyyppisiin" ts. idealisoivampiin kertomuksiin.

Kokoelman novelleista Rinconete ja Cortadillo sekä Mustankipeä extremaduralainen tunnetaan myös varhaisempina versioina. Molemmat löytyvät noin vuoteen 1605 ajoittuvasta Sevillan piispan yksityiskokoelmiin tehdystä nimettömästä käsikirjoituksesta. Käsikirjoitukseen sisältyy myös novelli La tía fingida, jonka tekijästä ei ole varmaa tietoa, vaikkakin se joidenkin tutkijoiden mielestä saattaa myös olla Cervantesin tuotantoa.

"La Gitanilla" (Mustalaistyttö). F. Coullaut-Valera, 1960. Veistosryhmä Cervantes-monumentissa Madridin Plaza de Españalla.

Mustalaistyttö. Kiertelevän mustalaisjoukon maailmaan sijoittuva kokoelman pitkä avaustarina kertoo älykkään ja viehättävän mustalaistyttö Preciosan ja häneen tulisesti rakastuneen aatelispojan Juan de Cárcamon tarinan. Juan hylkää rikkaan kotinsa ja naamioituu mustalaispoika Andrés Caballeroksi todistaakseen Preciosalle kykenevänsä romanttisen hullaantumisen lisäksi myös ystävyyden ja toverillisuuden pohjalta nousevaan rakkauteen. Preciosan oma elämäntarina pohjautuu vanhalle kansansatuaiheelle, ja osa tarinan huumorista syntyykin, kun Cervantes puhuttelee lukijoitaan ja kiinnittää näiden huomion kertomuksensa kliseisimpiin kohtiin.

Antelias rakastaja on rakennettu 1500- ja 1600-luvuilla muodissa olleen myöhäiskreikkalaisen seikkailu- ja rakkaustarinan mallin mukaan. Turkkilaisten merirosvojen vangiksi joutunut Ricardo seikkailee Välimerellä yhdessä uskonluopioystävänsä Mahamutin kanssa pelastaakseen toisen kaapparijoukon nappaaman kylmäkiskoisen rakastettunsa Leonisan. Toisin kuin edellisen tarinan suhteen, Anteliaan rakastajan rakkauskäsitystä voidaan tulkita myös ironian kannalta, mihin jo tarinan nimikin osaltaan viittaa. Englantilaisen espanjattaren tavoin tarina asettaa katoliset ja "vääräuskoiset" rinnakkain, ja osoittaa lukijalle näiden samankaltaisuuden monessa suhteessa.

"Rinconete y Cortadillo" (Rinconete ja Cortadillo). F. Coullaut-Valera, 1960. Veistosryhmä Cervantes-monumentissa Madridin Plaza de Españalla.

Rinconete ja Cortadillo. Vauhdikas ja humoristinen veijaritarina kuvaa parin päivän tapahtumia kahden teini-ikäisen rikollisen, Rinconeten ja Cortadillon, elämässä 1580-luvun Sevillan alamaailman parissa. Tarinan railakas huumori on tehnyt siitä yhden Cervantesin suosituimmista kertomuksista kautta aikojen.

Englantilainen espanjatar sijoittuu kuningatar Elisabet I:n ajan Englantiin, jota Cervantesin Espanjassa pidettiin yleisesti maan pahimpana eurooppalaisena vihollisvaltiona; Cervantesin novellissa "vääräuskoinen" kuningatar esitetään kuitenkin myönteisessä, miltei ihailevassa valossa. Englantiin kaapatun espanjalaistytön Isabelan ja tämän omistajaperheen pojan Ricaredon tarina käsittelee uusplatonistisessa hengessä eroottisen rakkauden kasvua henkiseksi rakkaudeksi.

Lisensiaatti Lasinen. Hieman Don Quijoten tarinaa muistuttavaa tragikoomista novellia pidetään yhtenä Cervantesin erikoisimmista lyhyistä kertomuksista. Keskiaikaisen narritarinan kehyksiin sovitettu kertomus kuvailee köyhistä oloista saapuneen, salaperäisen lisensiaatti Tomás Rodajan retkiä sotilasjoukon riveissä ja myöhempää suurta menestystä yliopistomaailmassa, kunnes hänen mielenterveytensä romahtaa taidottoman puoskarin noitakeitosten nauttimista seuranneen pitkän sairauden tuloksena. Mielipuoli Tomás muuttuu "lisensiaatti Lasiseksi", joka vaeltelee kaapuun pukeutuneena kerjäläisenä ihmisten joukossa ja kritisoi kaikkea näkemäänsä milloin karkeasti, milloin nokkelasti.

Veren voima. Opettavaisten kertomusten lyhyin novelli on osoittautunut jälkimaailman silmissä kaikkein kiistellyimmäksi; omana aikanaan tarina sai kuitenkin paljon kehuja osakseen. Veren voima kertoo raiskatun Leocadian kärsimyksistä ja tavasta, jolla hän lopulta saa huoltajan aviottomalle lapselleen. Viime kädessä, Leocadian ystävien suunnittelemista juonista huolimatta, perikatoon tuomitun Leocadian tilanteen ratkaisee pikemminkin jumalalliseksi armoksi tulkittava deus ex machina.

Mustasukkainen extremaduralainen. Cervantesin yllättävä versio Boccaccio-tyyppisestä, jo keskiajalla suositusta "vanha mies, nuori vaimo ja komea rakastaja" -teemasta. Cervantes kääntää petollisen vaimon ja viattoman aviomiehen stereotypiat nurinniskoin. Novellissa näkyy vahvasti Cervantesin pyrkimys lisätä vanhoihin tarina-aiheisiin realistista todentuntua käsittelemällä läheisesti henkilöiden taustoja ja tutkimalla niiden pohjalta henkilöidensä psykologiaa.

Koirien keskustelu. Kuvitusta vuoden 1783 painoksesta.

Ylhäinen kyökkipiika pohjautuu samantapaiselle vauvana kadonneesta rikkaasta tytöstä kertovalle kansansatuaiheelle kuin Mustalaistyttö. Veijari- ja rakkaustarinan konventioita yhdistelevässä novellissa päähenkilöiksi nousevat pikemminkin kotoaan karkaavat ja ryysyläisiksi naamioituvat nuorukaiset Carriazo ja Avendaño kuin itse "ylhäinen kyökkipiika" Costanza. Mustalaistytön tavoin myös Ylhäisessä kyökkipiiassa on tarinan ohella mukana paljon herkistä rakkausballadeista järeään alapäähuumoriin ulottuvaa laululyriikkaa.

Kaksi neitokaista. 1500- ja 1600-luvulla suosittuun näyttämöaiheeseen pohjautuva tarina kertoo kahdesta petetystä tytöstä, Leocadiasta ja Teodosiasta. Neidot pakenevat kotoaan miehiksi naamioituneina ja lähtevät tahoillaan metsästämään nuorukaista, joka on houkutellut molemmat salassa esiaviolliseen suhteeseen.

Neiti Cornelia pohjautuu "viitta ja miekka"-genrenä (la capa y la espalda) tunnettuihin, erehdyksiin ja vääriin henkilöllisyyksiin pohjautuviin teatterifarsseihin. Bolognassa opiskelevat nuoret espanjalaiset aatelismiehet don Juan ja don Antonio sotkeutuvat puolittain vahingossa, puolittain uteliaisuuttaan paikallisten mahtisukujen monimutkaisiin naimakauppoihin.

Cervantesin kotitalo Valladolidissa. Petollinen naimakauppa/Koirien keskustelu tapahtuu Cervantesin kodin lähellä sijainneessa Ylösnousemuksen sairaalassa.

Petollinen naimakauppa/Koirien keskustelu. Kokoelman päättävä pitkä kaksoisnovelli on metafiktiivisen luonteensa ansoista Cervantesin omaperäisimpiä ja kiehtovimpia tarinoita. Kehystarinassa kupan runtelema juoppo sotilas, vänrikki Campuzaño juttelee vanhan ystävänsä, lisensiaatti Peraltan kanssa pieleen menneestä naimakauppahuijauksestaan. Kehyskertomukseen on upotettu kuumehoureisen vänrikin sairaalassa muistiin merkitsemä kahden vahtikoiran, Scipion ja Berganzan öinen keskustelu, jossa Berganza kertoo toverilleen elämäntarinansa (joka puolestaan osittain sulautuu Opettavaisten kertomusten aikaisempiin tarinoihin).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cervantes Saavedra, Miguel de: Opettavaisia kertomuksia. Suomennos ja selitykset: Arto Rintala. Esipuhe: Liisa Saariluoma. 2. korjattu painos. Turku: Faros-kustannus, 2008.
  • Cervantes Saavedra, Miguel de: Novelas ejemplares. Edición, introducción y notas de Harry Sieber. 21a edición. Madrid: Cátedra, 2001.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]