Hovinarri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo historiallisista viihdyttäjistä. Sarjakuvahahmosta katso Narri.
Jost Amman, Narri, 1568. Kuvitus kirjaan Ständebuch 1568.

Hovinarri eli narri oli hoviin kuulunut henkilö, joka huvitti isäntäväkeä muun muassa sukkeluudellaan.[1]

Hovinarreja on ollut länsimaissa keskiajalta uudelle ajalle asti. Narri saattoi olla joko oikeasti mielenvikainen (vrt. englannin sana fool) tai vain näytellä hullua. Narreja ei ollut vain kuninkaan hovissa, vaan useat aateliston edustajat ja jopa kirkonmiehet pitivät itsellään narria. Narri olikin eräänlainen statussymboli siinä missä erikoinen lemmikkikin keskiajan ja uuden ajan alun yhteiskunnassa. Mielenvikaisia henkilöitä oli myös tavallisen kansan parissa ja hekin naurattivat tavallista kansaa omilla tempuillaan ja oudolla logiikallaan. Myös ammatillisia narreja, eli henkilöitä, jotka ottivat itse narrin osan oli paljon ja he kiertelivät joko kaupungista toiseen, tai ottivat roolin vain tietyn juhlan ajaksi. [2]

Hovissa narrien tehtävänä oli viihdyttää isäntäväkeä. Narrin repertuaariin kuuluin paljon erilaisia temppuja, joilla hän sai yleisönsä nauramaan. Luonnolisten hullujen, eli mielenvikaisten käyttäminen narrina oli yleistä. He naurattivat yleisöään omalaatuisella puhetyylillään ja oudolla logiikallaan. He saattoivat myös tehdä paljon hullunkurisia asioita. Isäntä saattoi muun muassa kysyä narrilta jotain asiaa ja tämän hassu selitys nauratti yleisöä. Ammatilliset narrit pyrkivät matkimaan luonnollisia narreja puhetyylillään. He myös suunnittelivat isompia esityskokonaisuuksia, joissa esimerkiksi järjestivät pilaturnajaisia tai muuta vastaavaa. Narrilla oli erityinen oikeus tehdä ja sanoa sellaista mikä muille oli paheksuttavaa tai jopa rangaistavaa. Näin ollen narri saattoi halutessaan jopa kritisoida kuninkaan tai muun mahtimiehen politiikkaa tai pilkata aatelisia, jotka kuuluivat kuninkaan hoviin. Narria saatettiin myös kurittaa sanomisistaan tai tekemisistään.

Narri oli yleensä ulkoiselta olemukseltaan jotenkin poikkeava, kuten lyhytkasvuinen tai rumaksi mielletty. Hänet puettiin usein pukuun, joka korosti hänen hulluuttaan: vihreä-keltaiseen pukuun tai muuten värikkääseen ja monenkirjavaan pukuun. Narrilla oli päässään huppu, tai aasinkorvat, jotka symboloivat hänen tyhmyyttään, sekä monesti tiukuja ja helistimiä ommeltuina vaatteisiin. [3][4]

Pelikorttien jokerissa on tavallisesti narrin kuva.[5] Helsinkiläinen jääkiekkoseura Jokerit käyttää tunnuksenaan narrin päätä.[6]

Diego Velázquez, Kääpiö Sebastián de Morra, 1636.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Korhonen, Anu. Fellows of Infinite Jest. The Fool in Renaissance England. Cultural History, University of Turku, Turku 1999
  3. Klemettilä, Hannele: Keskiajan julmuus. Atena Kustannus Oy, Jyväskylä 2008
  4. Korhonen, Anu. Fellows of Infinite Jest. The Fool in Renaissance England. Cultural History, University of Turku, Turku 1999
  5. Atanor: Tarot – karttakirja sisäiseen ja ulkoiseen maailmaan Seita. 1/2003. Turku: Suomen luonnonuskontojen yhdistys Lehto ry.
  6. Jokerien historiaa Jokerit.com. Viitattu 1.2.2010.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.