Norilsk

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Norilsk
Coat of Arms of Norilsk (Krasnoyarsk kray).png Flag of Norilsk (Krasnoyarsk kray).png
vaakuna lippu
Sijainti 69°20′00″N, 88°13′00″E
Valtio Venäjän lippu Venäjä
Perustamisvuosi 1935
Väkiluku 175 301 (2010)
Pinta-ala km²
Väestötiheys as./km²
Kaupunginjohtaja Sergei Šmakov
Sivusto Kaupungin virallinen sivusto

Norilsk (ven. Норильск) on noin 175 301 (2010)[1] asukkaan suljettu kaupunki Krasnojarskin aluepiirissä Venäjällä. Se on Siperian pohjoisin kaupunki ja Murmanskin jälkeen asukasluvultaan maailman toiseksi suurin napapiirin pohjoispuolella sijaitseva kaupunki.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Alkujaan Norilsk perustettiin Stalinin aikana vuonna 1935 vankileiriksi.

Norilskin lähistöllä sijaitsee eräs maailman suurimmista nikkeliesiintymistä. Pääteollisuudenalat ovatkin kaivos- ja sulattotoiminta. Kaivoksista louhitaan nikkelin lisäksi kuparia, kobolttia, platinaa ja hiiltä. Kaivostoiminta alkoi vasta vuonna 1939, kun alueelle rakennettiin rautatieyhteys Jeniseijoen satamiin. Kaupungin merkittävin työnantaja on kaivos- ja metallurgian alalla toimiva Norilski nikel -yhtiö.

Norilsk oli neuvostoaikoina suljettu kaupunki, kunnes 1990-luvulla se päätettiin avata. Vuonna 2001 Norilsk kuitenkin suljettiin uudestaan ulkomaalaisilta, jotka pääsevät sinne vain tiettyjen tiukkojen kriteereiden perusteella. Tähän lienevät syynä Putoranan laakion alueella sijaitsevat ohjussiilot. Myös Venäjän kansalaisilta vaaditaan matkustuslupa.

Vuonna 2005 naapurikaupunki, runsaan 50 000 asukkaan Talnah (Талнах) liitettiin Norilskiin, mikä on kaupungin asukasluvun kasvun tärkein syy vuoden 2002 väestönlaskentaan verrattuna (tuolloin 134 832 asukasta).

[muokkaa] Ympäristöongelmat

Väärävärisatelliittikuva Norilskista ympäristöineen

Norilsk-Talnahissa sijaitseva nikkeli-, kupari- ja palladiumkaivos on maailman suurin. Tehtaat ovat saastuttaneet laajalti alueen ympäristöä happosateilla ja savulla. Arviolta prosentti koko maailman rikkidioksidipäästöistä tulee tämän yhden kaupungin tehtaista.

Blacksmith Instituten mukaan Norilsk on yksi maailman kymmenen saastuineimman paikkakunnan joukossa. [2]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. Федеральная служба государственной статистики (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Предварительные итоги: всероссийской переписи населения 2010 года. Статистический сборник (pdf) (Alustavat tulokset: Koko Venäjän kattavan väestönlaskenta 2010. Tilastollinen yhteenveto) ISBN 978-5-902339-98-4. 2011. Moskova: ИИЦ «Статистика России».. Viitattu 12.2.2012. (venäjäksi)
  2. The Blacksmith Institute: World's Worst Polluted Places 2006 18. syyskuuta 2006. The Blacksmith Institute. Viitattu 24. kesäkuuta 2007. englanti
Tämä Venäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä