Mopo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kaksipyöräistä moottorikäyttöistä kulkuneuvoa. Muista merkityksistä katso Mopo (täsmennyssivu).
Perinteistä runkogeometriaa ja suunnittelua edustava kaksitahtinen Tomos-mopedi.

Mopo tai mopedi on kevyt moottoriajoneuvo, jonka iskutilavuutta ja rakenteellista nopeutta on rajoitettu laissa. Vaikka "mopo" oli alun perin lyhenne sanoista moottoripolkupyörä, kutsutaan koko ajoneuvoluokkaa nykyään virallisestikin mopoksi. Lajityyppi kehittyi alun perin apumoottorilla varustetuista polkupyöristä, joita saattoi tarvittaessa polkea ilman moottorivetoa tavallisten polkupyörien lailla.

Nykyaikainen mopo on usein skootterimallinen, mutta myös isompia esikuviaan muistuttavia supermotoja ja enduroja on olemassa. Voimanlähde voi olla ilma- tai nestejäähdytteinen polttomoottori tai sähkömoottori. Polttomoottori on yhä useammin kaksitahtisen asemesta nelitahtinen. Jotkin mopot ovat hyvin tehokkaita, jopa neljä kilowattia eli viisi hevosvoimaa).

Suomessa oli vuonna 2007 rekisteröitynä 170 000 mopoa.[1]

Mopot ajoneuvoluokkana ja tehorajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mopo on kaksi- tai kolmipyöräinen ajoneuvo, jonka moottoriteho, huippunopeus ja usein myös koko on moottoripyörää pienempi. Suomen ajoneuvolain mukaan mopon eli ajoneuvoluokkiin L1e ja L2e kuuluvan moottorikäyttöisen ajoneuvon suurin sallittu rakenteellinen nopeus saa olla enintään 45 km/h.[2]

Kaksipyöräisen eli luokkaan L1e kuuluvan mopon polttomoottorin iskutilavuus saa olla enintään 50 cm³ ja sähkömoottorin nettoteho saa olla enintään 4 kW.[3]

Kolmipyöräisen mopon (luokka L2e) ottomoottorin tilavuus saa olla enintään 50 cm³, muun polttomoottorin tai sähkömoottorin teho saa olla enintään 4 kW.[3]

Niin sanotutuilla viritetyillä mopoilla ajelun seuraukset liittyvät kuljettajan ajokorttiluokan riittävyyteen, ajoneuvon katsastamattomuuteen tai muutoskatsastuksen puutteeseen. Moottoripyöräksi viritetyllä mopolla ajamisesta on myös vero- ja vakuutusmaksuseurauksia.[4]

Ennen vuotta 1985 syntyneet ovat saaneet mopon ajo-oikeuden täytettyään 15 vuotta, ilman ajotutkintoa tai -lupaa. Nykyään vaatimuksena on Suomessa 15 vuoden ikä ja hyväksytty kirjallinen tutkinto, josta saa todisteeksi M-luokan ajokortin. Pakollinen opetus otettiin Suomessa käyttöön 1.6.2011. Teoriakokeen lisäksi on suoritettava ajo- ja käsittelykoe. Euroopan unionin alueella ikävaatimukset vaihtelevat. Joissakin maissa kuljettajalta vaaditaan 16 vuoden ikä.

Polkimilla varustettua niin sanottua pienitehoista mopoa, jonka moottoriteho on alle 1 kW ja suurin rakenteellinen nopeus alle 25 km/h, saa 15 vuotta täyttänyt kuljettaja ajaa ilman mopokorttia.

Mopolla saa ajaa tien oikeassa laidassa tai pientareella. Mopoille on oma mopokaista vuodesta 2004 asti uudistetun tieliikennelain mukaan.

Vuodesta 2004 eteenpäin valmistetuissa mopoissa tulee olla tieliikennekäytössä sivuheijastimet ja kuljettajan vasemmanpuoleinen peili. Moposta ei kanneta Suomessa autoveroa. Joissakin maissa mopoja ei tarvitse rekisteröidä.

Vuoden 2005 syyskuusta lähtien on kaksipaikkaiseksi rekisteröidyllä mopolla saanut kuljettaa matkustajaa, matkustajan iästä riippumatta. Muuten kaksipyöräisellä mopolla saa kuljettaa yhtä enintään kymmenvuotiasta lasta, mikäli lasta varten on tarkoituksenmukainen istuin ja tarpeelliset jalkojen suojukset.[5]

Mopojen liikenneonnettomuudet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietoon tulleita ja tilastoituja loukkaantumiseen tai kuolemaan johtaneita mopo-onnettomuuksia tapahtui Suomessa vuoden 2011 aikana 1 110, joista aiheutui yhdeksän kuolemantapausta. Vuonna 2011 menehtyneistä viisi kuoli elokuussa.[6] Liikenneturvakeskuksen mukaan suuressa osassa onnettomuuksia mopoilijat ovat syyllisiä.[7] Mopo-onnettomuuden todennäköisin tapahtumakuukausi on heinäkuu. [6]

vuosi lukumäärä kuolleita
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009 7 [8]
2010 7 [8]
2011 1 110 9
2012 1 Varkaus [9]


Mopon historia Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläinen mopedi ZiD-50 "Pilot".

Moottoripolkupyörät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottoripolkupyörä

Ensimmäiset mopedit olivat oikeastaan polkupyöriä, joissa oli pieni apumoottori. Vauhtia näille moottoripolkupyörille kertyi parhaimmillaan noin 20 km/h ja suurin osa energiasta tuli yhä kuljettajan jalkalihaksista.

Tuontimopot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvun lopussa Suomen ensimmäiset mopot alkoivat tulla markkinoille. Näissä mopedeissa oli kaksi käsikäyttöistä vaihdetta ja polkimet sekä levyrunko. Suomessa kuuluisia alkuvuosien mopoja olivat saksalainen Zündapp-mopo, ruotsalainen Monark-mopo. Saksalaisia ja ruotsalaisia mopoja halvempi vaihtoehto 1960-luvulle tultaessa oli Jawa-mopo, jota alettiin tuoda maahan uudestaan uudenmallisena 1980-luvullakin.

Vuonna 1995 Suomen liityttyä Euroopan unioniin, Suomen laista poistettiin mopoja koskenut painorajapykälä, jonka mukaan mopo ei saanut painaa yli 50 kg.

Kotimaiset mopot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Suomessa alettiin valmistaa mopoja, kuten turkulaisen Oy Rautateollisuus Ab Pyrkijän Pyrkijä, ensimmäinen sarjavalmisteinen suomalainen, tamperelaisen Kone ja Terä Oy:n Jaguar, Helkaman Hopeasauma - Mopo, Tunturi, Suomen Polkupyörä- ja Konetehtaan Supo ja Solifer.

Näistä ehkä maaseudun suosituimmaksi 1950- ja 1960-luvun mopoksi tuli Tunturi, jonka suosituinta tyyppiä kutsuttiin Pappa-Tunturiksi siksi, että se oli ikääntyvien, maatilastaan ja traktoristaan perillisten hyväksi luopuneiden miesten kulkuneuvo. Pappa-Tunturi oli kuitenkin myös suosittu aktiiviväestön keskuudessa maaseudulla esimerkiksi metsätyömaiden työmatkaliikenneajoneuvona, jota käytettiin myös talvella.

Entisaikoina ei mopon kuljettajalta vaadittu kypärää, vaan erityisesti talvella suosittiin nahkaista päähinettä, jollaista käyttivät myös moottoripyöräilijät ennen kuin moottoripyöräkypärästä tuli pakollinen ajovaruste.

Mopoa haluttiin lainsdäädännöllä pitää pitkään moottoripolkupyöränä, joka edelleen etäisesti muistutti polkupyörää ja jossa oli poljettavat polkimet polkupyörän tapaan. Poljinpakko poistui vasta 1970.

Käytännössä kuitenkaan ei mopoa jaksanut polkea, koska sen massa oli sentään yleensä lähellä lainsäädännön rajoittamaa viittäkymmentä kiloa. Polkimilla olikin ajateltu lähinnä autettavan heikkotehoisena pidettyä moottoria mäissä. Ehkäpä oli helpompi siirtyä polkupyörän käytöstä mopolla ajamiseen, kun jalat olivat tutuilla polkimilla. Toisessa vaiheessa poljettavien polkimien vaatimuksesta luovuttiin. Mopoihin saatettiin ottaa automaattivaihteet, mikä joissain mopomalleissa näkyi "Automatic"-merkintänä.

1970-luvun alussa mopoista, varsinkin nuorisomopoista, vaikka perinteisiäkin mopoja myytiin, tuli kevytmoottoripyörän näköisiä. Niissä, Tunturi Sportissa ja myöhemmin Tunturi Super Sportissa samoin kuin 1974 valmistamaan aletussa Solifer SM:ssä sekä Helkaman Raisussa olivat kiinteät jalkatapit, kuten moottoripyörissä ja vasemmalla jalalla toimiva ensin kolmivaihteinen, sitten nelivaihteinen jalkavaihde aikaisemman käsikahvasta vaijerilla toimivan vaihteiston sijaan.

Moottorien ja vaihteiston kehittyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottori oli usein puhallinjäähdytteinen. 196070-luvun taitteessa yleistyi ajoviimajäähdytteinen moottori ja vuonna 1970 tehdyn lakiuudistuksen jälkeen yleistyivät jalkavaihteet ja syrjäyttivät yhdessä jalkatappien kanssa käsivaihteet ja polkimet.

Vaihteiden määrä kasvoi yhdellä jo 60-luvun puolella, kun urheilumopot yleistyivät. 1970-luvulla mopoissa oli jo yleisesti neliportainen vaihteisto.

Erilaiset mopot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mopot jaetaan useisiin alaryhmiin. Näistä vanhimmat ovat ns. pappamopoja. Näiden seuraajina ilmestyivät urheilumopot, joiden nimitys on sittemmin vaihtunut sanaan isopyöräiset erotuksena minimopoista. Enduromopot valtasivat markkinoita 90-luvun taitteessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat skootterimopot yleistyneet huomattavasti. Uusin ilmiö ovat täyskatetut sporttimopot, sekä "minimotot", jotka ovat pienipyöräisten mopojen kokoisia replikoita sportti- tai maastomoottoripyöristä. Lisäksi käytetään suomimopot-termiä, jotta erotetaan Suomessa valmistetut vanhemmat mopot uusista ulkomaisista. Muita nimityksiä tämänkaltaiseen erotteluun ovat esim. "uusenska" ts. "uusenduro". -Ajan hengen mukainen (skootteri)mopokäsite on kiinamopo.

Pappamopot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pappamopo kuvaa käsitteenä mopoja, joilla suomalaiset kulkivat välttämättömät ajonsa ennen autojen yleistymistä maassa. Yhteisenä tekijänä pappamopoilla oli levyrunko, polkimet ja kaksi vaihdetta. Jalkatappien syrjäyttäessä polkimet myös näihin malleihin tuli jalkavaihteet.

Pappamopo on käsitteenä myöhäissyntyinen ja se kuvaa nimityksenä tyypillisintä käyttäjäkuntaa: ikääntyneet miehet ja naiset huristamassa kirkonkylälle kauppa-asioille savuttavalla kulkupelillään. Mopojen valtakaudella 1950- ja 1960-luvulla mopoilla ajoi laajempi kirjo kansalaisia, myös nuorempia ja työikäisiä. Sukupolvenvaihdos on koskettanut myös pappamopoilijoita: erilaiset perinnekerhot vaalivat nyt pappamopojen kunniaa ja säilymistä ajokuntoisina.

Suomalaisvalmisteisia mopoja:

Urheilumopot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä aikoinaan erityisesti nuoria silmällä pitäen valmistetut mopot alkoivat yleistyä 60-luvulla. Aluksi mopoissa käytettiin levyrunkoja, mutta 70-luvun puolivälin tienoilla siirryttiin esimerkiksi Tunturin ja Soliferin osalta teräsputkirunkoihin. Tämän aikakauden mopot ovat melko matalia ja pitkiä. Urheilumopojen ryhmän tunnetuimpia edustajia ovat levyrunkoinen Tunturi Sport, putkirunkoiset Tunturi Super Sport, Solifer SM ja Helkama Raisu.

Tossumopot eli pikkumopot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun alussa Suomeen alettiin tuoda Japanista niin sanottuja "tossumopoja", eli pienirenkaisia ja muutenkin pienikokoisia, keveitä mopoja. Näiden esikuvia olivat kaksitahtinen Suzuki PV50 sekä nelitahtinen Honda Z50 Monkey, jonka tyyppisiä mopoja myydään nykyäänkin kiinalaisina jäljitelminään (Jincheng, Baotian, Honlei, Sky Team jne.) Muita tossumopoja ovat esimerkiksi Tunturi Break, Tunturi Hopper, Helkama Ässä ja Helkaman ensimmäinen ja alkuperäinen tossumopo, jota markkinoitiin kauppanimikkeellä Tossu.

Enduromopot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Enduromopojen aika alkoi 1980-luvun puolessavälissä ja jatkuu yhä. Enduromopoissa on hyvät maasto-ominaisuudet. Joustovarat ovat suuret, maavara on runsas ja mm. pakoputki viety yläkautta. Ensimmäisiä suosittuja enduromopoja olivat Helkama AX, Tunturi Tiger, vesijäähdytetty Tunturin Tiger Aqua, Suzuki S ja Suzuki S1. Nykyään suosiossa ovat valmistajat Aprilia, Beta, CH-Racing, CPI, Derbi, Gas Gas, Generic, Gilera, Keeway, Kinroad, Kymco, Masai, Malaguti, MBK, Motorhispania, Peugeot, Rieju, Skyteam, Yamaha. Uusissa enduromopoissa on usein kuusi vaihdetta ja moottorit ovat suurelta osin kaksitahtisia. Uusimmat enduromopot ovat melko korkeita (n. 85–95 cm:n istuinkorkeus).

Enduromopoja:

  • Yamaha DT/MBK X-Limit/Malaguti XTM
  • Derbi Senda Xrace/Xtreme/DRD Racing/DRD Pro/DRD Pro Malossi
  • Aprilia SX/RX/MX
  • Beta RR50 Motard Standard/Motard/Motard Track/Enduro Standard
  • Ch Racing WXE/WSM
  • Cpi SX/SM
  • Gilera SMT/RCR
  • Peugeot XPS/ Street EVo
  • Motorhispania Furia/RYZ
  • Gas Gas Rookie EC/SM
  • Kinroad GY50/PY50
  • Keeway TX supermoto/enduro
  • Rieju RRX/RSX/RR/MRT
  • Solifer supermoto/enduro
  • Bultaco Lobito
  • HM-Moto
  • Malaguti XSM/XTM
  • Fantic caballero 50

Derbi, Aprilia ja Gilera ovat nykyään Piaggion omistuksessa. Kyseisten merkkien mopot olivat ennen varustettuja Rabasan koneella, ja pyörät on valmistettu samoista osista. Nykyään koneena on piaggion kone. Esimerkiksi Derbi Senda X-Tremeä vastaa Gilera SMT/RCR erona vain katteet ja jälleenmyyntihinta.

Yamaha DT, MBK X-Limit ja Malaguti XTM valmistuvat Malagutin tehtaassa, ja ovat kaikki samoja mopoja Minarellin AM6 koneella eroten toisistaan lähinnä ulkonäöltä.

Moposkootterit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikainen moposkootteri (Aprilia SR50).
SYM-skootterin sähkökäynnistin

Skootterilla tarkoitetaan kaksipyöräistä ajoneuvoa, joka on lähes täysin katettu muovilla tai metallilla. Skootterin jalkatilassa oleva etuseinä on tarkoitettu suojaamaan kuljettajaa roiskeilta ja viimalta. Jaloille on jalkatila ja astinlaudat, matkustajalla voi olla jalkatapit. Jalkatilassa on myös kätevä kuljettaa vaikka ostoskassia. Penkin alla on yleensä myös jonkinlainen tavaratila. Skootterien vakiovarustukseen kuuluu polkimen lisäksi useimmiten sähkökäynnistin. Toisiovetolaitteena toimii variaattori. Merkkejä ja malleja on valtavasti, mutta yhtenä tärkeimmistä voidaan mainita skootterin kehittäjän, italialaisen Vespan ajokit. Skoottereiden osalta nelitahtimoottorien käyttö on syrjäyttämässä perinteisen kaksitahtisen moottorin. Kaikki skootterit eivät ole kuitenkaan mopoja. Markkinoilla on skootterimallisia pyöriä, jotka ovat Suomen lain mukaan kevytmoottoripyöriä tai moottoripyöriä. Mopoiksi rekisteröitäviä skootterimallisia mopoja kutsutaan moposkoottereiksi.

Muovi korvasi metallin ja toisaalta taiwanilais-kiinalaiset kevytmoottoripyörätyyppiset skootterimopot yleistyivät. Niissä oli rumpujarrujen sijaan levyjarrut sekä käynnistyspolkimen sijasta ja myöhemmin ohessa sähkökäynnistysmahdollisuus, mikä edellytti akkua.

Moposkoottereita:

Custom-mopot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Custom-mopot eivät ole kovin yleisiä kulkupelejä Suomessa. Kyseisiä mopoja valmistavat lähinnä kiinalaiset yritykset, kuten Jincheng ja Kinroad. Custom-mopoissa on lähes poikkeuksetta Honda Monkeyn vähän kuluttava nelitahtimoottori.

Muutamia kustomeita:

  • Jincheng Knight 50 (Q-8)
  • Kinroad Starrider
  • Kinroad Prince
  • Regal Raptor

Sähkömopot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tällä hetkellä sähköllä toimivia mopoja on Suomessa vain muutama malli tarjolla, mutta lisää on tekniikan koko ajan kehittyessä tulossa mm. Soliferilta.

Sähkömopojen etuina ovat hiljaisuus, pieni huollon tarve, edullisuus (ajomatka on jopa 400 km euron energiakustannuksella) ja paikallinen saasteettomuus. Yhdellä latauksella ajomatkaksi muodostuu kuitenkin vain noin viisikymmentä kilometriä.[10]

Invalidimopot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeisinä vuosina oli paljon sotainvalideja, jotka tarvitsivat kulkupelin asioidensa hoitamiseen. Tätä tarvetta varten Ilmajoen Koskenkorvalla toimiva Erkkola Ky ryhtyi valmistamaan kolmepyöräisiä invalidimopoja, niin sanottuja Erkkoloita, joissa oli edessä tuulilasi ja ympärillä kevyt verhoilu säänsuojana. Mopoihin oli mahdollista asentaa erilaisia lisävarusteita, kuten tuulilasinpyyhin ja radio. Viimeiset vuosimallit oli varustettu sähköstartilla. Erkkoloiden voimanlähteenä toimi automaattivaihteinen, 50-kuutioinen Sachs Saxonette -moottori.

Virittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virittämisellä tarkoitetaan pääasiassa tieliikennekäytössä olevan mopon muuttamista siten, että se ylittää laissa sallitun rakennenopeuden 45 km/h. Virittämistä on myös mopon rakenteen muuttaminen muulla lainvastaisella tavalla, kuten iskutilavuuden suurentaminen yli 50 cm³:n. Trafin mukaan mopo tulkitaan moottoripyöräksi, jos sen suurin rakenteellinen nopeus ylittää 45 km/h tai sylinterin iskutilavuus on yli 50 cm³.[11]

Itse virityksen teko ei ole laitonta, eikä viritetyn mopon hallussapito ole laitonta (rekisteröimättömänä, mökkimopo), mutta sellaisella ajaminen yleisellä tiellä on laitonta. Lisäksi on laitonta pitää viritettyä mopoa rekisteröitynä mopona. Rangaistukseksi annetaan huomautus tai määrätään rike- tai päiväsakko. Moottoripyöräksi asti viritetyllä mopolla ajaminen johtaa lisäksi syytteeseen ajokortitta ajosta niille, joilla ei ole kevytmoottoripyörän kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia, sekä aiheuttaa mahdollisesti vero- ja vakuutusmaksuseuraamuksia.[4]

Liikenneturvan tutkimuksen mukaan suuri osa mopoista on tietoisesti viritettyjä. Tutkimukseen vastanneiden ammattikoululaisten mopoista yli 80 % oli viritettyjä ja lukiolaisten mopoista lähes 70 %. Tutkimusta varten haastateltujen kertoman mukaan heidän mopojensa nopeuksien keskiarvo oli 72 km/h.[12] Jäädessä poliisille kiinni viritetyllä kevytmoottoripyöräksi luokiteltavalla mopolla kustannukset voivat nousta jopa 1000 euroon.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Viritetty mopo liikenteessä turvallisuusriski YLE Uutiset. Viitattu 11.9.2012.
  2. Ajoneuvoluokat: Mopo ja moottoripyörä Trafi. Viitattu 19.8.2014.
  3. a b Ajoneuvolaki (11.12.2002/1090), 11 § Finlex.fi. Oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 19.8.2014.
  4. a b Viritetty mopo voi tulla kalliiksi (Internet Archivesta, tallennettu 11.6.2008) Poliisi. Viitattu 11.9.2012.
  5. Mopolla kyyditseminen Liikenneturva. Viitattu 24.10.2013.
  6. a b Mopo-onnettomuus tapahtuu todennäkoisimmin heinäkuussa. Turun Sanomat, 13.7.2009. Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.9.2012.
  7. Mopo on vaarallisin ajoneuvo. Etelä-Suomen Sanomat, 19.5.2012, s. 10. Lahti: Esa Print Oy.
  8. a b Liikenneonnettomuudet maanteillä 2010. Liikenneviraston tilastoja, 2011, nro 7. Helsinki: Liikennevirasto. ISBN 978-952-255-705-6. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 11.9.2012.
  9. Teinipoika kuoli mopo-onnettomuudessa Varkaudessa Uusi Suomi. 18.5.2012. Viitattu 11.9.2012.
  10. YLE:n radiouutiset, Aamun peili, 16. elokuuta 2011. Toim. Mikko Haapanen
  11. Viritetty mopo voi käydä kalliiksi 19.4.2012. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Viitattu 11.7.2014.
  12. Kunnon mopokuski ei kaahaa Liikenneturva. Viitattu 11.9.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta mopo.