Mesimarja
| Mesimarja | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Rubus arcticus L. |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Mesimarja Wikispeciesissä |
Mesimarja (Rubus arcticus) on monivuotinen ruohokasvi, joka leviää siementen lisäksi maanalaisten rönsyjen avulla. Se kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Lehdet ovat kolmisormiset ja kukat punaiset. Marjamaiset hedelmystöt ovat rubiininpunaiset ja koostuvat useista yhteen kasvaneista pienistä pallomaisista luumarjoista.
Mesimarjaa ja sen lähisukulaisia kasvaa pohjoisella pallonpuoliskolla monilla alueilla Alaskasta Arkangeliin, mutta ei esimerkiksi Islannissa tai Grönlannissa. [1] Suomessa mesimarjaa kasvaa koko maassa, parhaiten se kuitenkin tuottaa satoa Kuopion ja Kemin välisellä vyöhykkeellä. Marjasato ei koskaan ole ollut suuri ja metsänhoidon tehostumisen myötä se on pienentynyt entisestään. Nykyisin on onnistuttu kehittämään lajike myös puutarhatuotantoon. Ristipölytys on edellytys marjojen muodostumiselle eli puutarhassa on oltava useampi lajike tämän varmistamiseksi.
Mesimarjan tummanpunainen hedelmä on maukas ja siitä voidaan valmistaa mm. hilloa ja likööriä. Sillä on myös maustettu teetä. Carl von Linné piti marjaa suurena herkkuna kirjassaan Flora Lapponica (1737).
Kahden mesimarjan alalajin eli alaskanmesimarjan (Rubus arcticus subsp. stellatus) ja mesimarjan (Rubus arcticus subsp. arcticus) välistä risteytystä kutsutaan jalomaaraimeksi (Rubus arcticus ssp. x stellarcticus).[2] Mesimarjan ja lillukan (Rubus saxatilis) risteymää kutsutaan mesilillukaksi (Rubus × castoreus). Mesimarjan ja vadelman (Rubus idaeus) risteymää kutsutaan mesivadelmaksi (Rubus arcticus × idaeus).
Mesimarjan marjat sisältävät yli kahtasataa aromiainetta, joista tärkein on mesifuraani (C7H10O3, CAS-numero 4077-47-8).
Mesimarja ei kestä kuumentamista vaan siitä tulee karvasta. Sen aiheuttavat siinä olevat furaanijohdokset (2,5-dimetyyli-4-metoksi-3(2H)-furanoni = 'mesifuraani' ja 2,5-dimetyyli-4-hydroksi-3(2H)-furanoni ='fydroksimesifuraani'), joita on ahomansikassakin. Lähisukuisissa vadelmassa ja puutarhamansikassa näitä furaanijohdoksia ei ole. Yhdisteiden pilkkoutumistuotteet ovat luultavasti karvaita.[3]
Mesimarjan tuholaisia [muokkaa]
- Hillanälvikäs (Galerucella sagittariae)
- Isokorvakärsäkäs (Otiorhyncus nodosus)
- Mansikkanälvikäs (Galerucella tenella)
- Pikkukorvakärsäkäs (Otiorhynchus ovatus)
- Vattukuoriainen (Byturus tomentosus)
- Vattukärsäkäs (Anthonomus rubi)
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Anderberg, A & A-L: Den virtuella Floran (myös levinneisyyskartta) 2004-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 2.6.2009. (ruotsiksi)
- ↑ Hirvensalmen taimisto
- ↑ Usko Siskoa, Helsingin Sanomat, 19.9.2010 sivu D 7
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Mesimarjan istutus ja hoito
- Yrttitarha: Mesimarjan yleiskuvaus
- Marja Aaltonen, Kristiina Antonius, Tarja Hietaranta, Saila Karhu, Hilma Kinnanen, Pirjo Kivijärvi, Anna Nukari, Mia Sahramaa, Risto Tahvonen, Marjatta Uosukainen "Suomen kansallisten kasvigeenivarojen pitkäaikaissäilytysohjeet : Hedelmä- ja marjakasvit" , Maa- ja elintarviketalous 89: 158 s, 2006, ISBN 978-952-487-061-0 (Painettu), ISBN 978-952-487-062-7 (Verkkojulkaisu)]
- Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Mesimarja (Rubus arcticus)
- Luontoportti: Mesimarja (Rubus arcticus)
- Nettikasvio: Mesimarja (Rubus arcticus )
- Valokki - nettikasvio: Mesimarja (Rubus arcticus)
- ITIS: Rubus arcticus (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Rubus arcticus (englanniksi)
- Flora of China: Rubus arcticus (englanniksi)
