Live Evil (Black Sabbath)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Black Sabbathin livealbumista. Live Evil on myös jazz-muusikko Miles Davisin julkaiseman konserttitaltioinnin nimi.
Live Evil
Black Sabbath
Livealbumin Live Evil kansikuva
Livealbumin tiedot
 Nauhoitettu  1982 Seattlessa, San Antoniossa ja Dallasissa
 Julkaistu Yhdysvaltain lippu joulukuu 1982
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu 18. tammikuuta 1983
 Formaatti LP, CD, MC
 Tuottaja(t) Tony Iommi ja Geezer Butler
 Tyylilaji heavy metal, hard rock[1]
 Kesto 83.27
 Levy-yhtiö Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Vertigo
Yhdysvaltain lippu Warner Bros.
Listasijoitukset

Suomen lippu 10. (tammikuu 1983)[2]
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu 13. (tammikuu 1983)[3]
Ruotsin lippu 15. (8. helmikuuta 1983)[4]
Yhdysvaltain lippu 37. (1983)[5]
Saksan lippu 37. (1983)[6]

Black Sabbathin muut julkaisut
Mob Rules
1981
Live Evil
1982
Born Again
1983

Live Evil on Black Sabbath-yhtyeen tupla-live-albumi vuodelta 1982. Se on Black Sabbathin ensimmäinen virallinen live-albumi, koska vuoden 1980 Live at Last julkaistiin ilman yhtyeen lupaa entisen managerin toimesta. Live Evil on nauhoitettu vuoden 1981 Mob Rules-albumia promotoivalla kiertueella keväällä 1982 ja se jäi laulaja Ronnie James Dion viimeiseksi albumiksi yhtyeen kanssa hänen ensimmäisellä vokalisti-kaudellaan (1979-1982) ja myös rumpali Vinnie Appice lähti yhtyeestä albumin julkaisun jälkeen.

Albumi on kuuluisa sen riitaisista miksaus-sessioista, jotka johtivat lopulta Dion ja Appicen eroamiseen yhtyeestä. Lisäksi albumin menestymiseen vaikutti myös ex-vokalisti Ozzy Osbournen samana vuonna hieman aiemmin julkaisema Speak of the Devil-albumi, jolla hän versioi oman aikansa Sabbath-kappaleita. Osbournen albumi möi platinalevyn arvoisesti, kun taas Live Evil möi huomattavasti vähemmän varsinkin Pohjois-Amerikassa.

Albumi oli pitkään Black Sabbathin ainoa virallinen live-albumi-julkaisu ja sen ristiriitaisesta työstöprosessista huolimatta sen soitantaa on kehuttu niin arvostelijoiden kuin yhtyeen itsensäkin toimesta myöhempinä vuosina.[7]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välien kiristyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen konsertteja taltioitiin keväällä 1982 live-albumia varten. Basisti Geezer Butlerin mukaan "oli hyvä idea tehdä live-albumi, koska vanha Live at Last oli surkea"[8]. Yhtyeen ilmapiiri oli kuitenkin miksausten alkaessa kireä ja yhtye oli jakaantunut kahteen leiriin alkuperäisjäsenten Butlerin ja kitaristi Tony Iommin pitäessä yhtä ja Dion ja Appicen ollessa toisella puolella. Dio: "Minusta ja Vinnysta tuli hyvät ystävykset samanlaisen taustamme ansiosta. Olimme molemmat amerikanitalialaisia ja New Yorkin alueelta kotoisin".[9] Appice: "Osasin aavistaa kokoonpanon hajoamisen. Minä ja Ronnie kuljimme omassa porukassamme ja Tony ja Geezer omassaan."[7] Välit olivat alkaneet rakoilla jo Mob Rules-albumin levytyksen aikana Dion ottaessa enemmän vastuuta yhtyeen johtamisessa. "Sain kritiikkiä, koska muiden mielestä aloin johtamaan yhtyettä liikaa. Minun täytyi tehdä se, koska tilanne vaati sen", kertoi Dio myöhemmin.[10]

Dion mukaan välirikko oli ilmassa koska kommunikaatio Butlerin ja Iommin kanssa oli tyrehtynyt, kun live-materiaalia alettiin työstämään.[10] "Välttelimme toisiamme, ettei ongelmista tarvitsisi puhua. Tony ja Geezer halusivat eri asioita kuin mitä teimme, mutta niistä ei koskaan keskusteltu", kertoi Dio vuonna 2009.[7] Tony Iommin mukaan kokoonpanon kova työtahti oli vaikuttanut yhtyeen jäsenten väleihin.[11] Butler oli samoilla linjoilla: "Meillä olisi pitänyt pitää pitempi tauko Mob Rules-kiertueen jälkeen. Olimme liikaa yhdessä ja pienistä jutuista tuli liian isoja. Ilmaa olisi pitänyt puhdistaa välillä. Lisäksi Ronnie halusi eri asioita kuin minä ja Tony. Alkuperäisen kokoonpanon kanssa emme juuri keskustelleet tällaisista asioista, teimme vaan levyn ja kiertueen toisensa perään. Nyt tilanne oli toinen Ronnien kanssa."[7]

Miksaus-episodi ja kokoonpanon hajoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riitoja alettiin puimaan pian myös musiikkilehdistön sivuilla. Kosketinsoittaja ja taustajäsen Geoff Nichollsin mukaan lehtiin päässeet juorut live-materiaalin työstämisen ongelmista pitivät pääosin paikkaansa.[10] Iommin ja Butlerin mukaan Dio ja Appice olivat menneet yöllä salaa muulta yhtyeeltä studioon miksaamaan omia osuuksiaan korkeammalle.[10] Lisäksi heidän mukaan Dio teki omaa sooloalbumiaan samaan aikaan yhtyeen kustannuksella. Tämän Dio on kiistänyt.[10] Iommi kertoo miksaus-jupakasta: "Se oli outoa. Ja niin meille todella kerrottiin. Menimme Geezerin kanssa kuuntelemaan ja totesimme että soundit ovat muuttuneet. Ääniteknikko (Lee De Carlo) kertoi, että 'Ronnie tuli ja miksasi kaiken uudelleen'. Ronnie itse kertoi, ettei niin ollut tapahtunut, ja se on jälkikäteen ajateltuna mahdollista, sillä teknikko oli aika sekaisin alkoholista niihin aikoihin. Sen ei olisi tarvinnut mennä niin kuin se lopulta meni. Meillä kaikilla, itseni mukaanlukien, oli ongelmia tuohon aikaan."[7]

Dion mukaan hän ja Appice menivät sovittuun aikaan studiolle ja kun muita ei alkanut kuulua paikalle, he alkoivat työstämään materiaalia, jottei kallis studioaika menisi hukkaan.[10] Dio kertoo: "Minä ja Vinny menimme studioon odottelemaan Tonya ja Geezeriä ja kun heitä ei näkynyt, kuuntelimme kappaleita, emmekä todellakaan miksanneet mitään. Halusimme kuunnella myös omia osuuksiamme tarkemmin ja tästä kaikki lähti liikkeelle. Geezer ja Tony saivat väärän käsityksen ja lopulta ajauduimme riitaan ja hajosimme.[7]

Butlerin mukaan koko tapahtuma johtui lähinnä yhtyeen uupumuksesta: "Nyt uskon, että mitään sellaista (miksausta) ei tapahtunut. Olimme vaan väsyneitä ja todellakin loman tarpeessa. Jo kiertueella alkanut välien kiristyminen näkyi studiossa. Kun Ronnie halusi korostaa jotain soitinta tai vokaaliaan, asiasta syntyi keskustelun sijaan hirveä riita ja kaikki räjähti silmille. Sitten työskentelimme erikseen ja miksaukset alkoivat kuulostaa luonnollisesti erilaisilta joka päivä."[7]

Pakkaa sekoitti vielä studiossa työskennellyt edellä mainittu ääniteknikko Lee De Carlo[10], joka yritti mielistellä molempia osapuolia. Lopulta päävastuussa ollut Iommi sai tilanteesta tarpeekseen ja Dio sai lähteä yhtyeestä. Dio: "Geezer soitti ja sanoi, että meidän pitäisi antaa Tonyn tuottaa koko livelevy. Osasin lukea rivien välistä ja kysyin suoraan halusivatko he minusta eroon. Sain lopulta suoran vastauksen. Sitten soitin Vinnylle ja kysyin häntä mukaan tulevaan soolo-yhtyeeseeni, ja hän suostui".[10] Dio ja Appice perustivat sittemmin Dio-yhtyeen. Albumin tuottivat Tony Iommi ja Geezer Butler. Myöhemmin Iommi on pyörtänyt syytökset Dioa ja Appicea kohtaan ja on kertonut koko tapauksen olleen juovuksissa työskennelleen ääniteknikon "hölynpölyä"[11].

Nauhoitus ja kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannen mukaan albumi on nauhoitettu 23.-24. huhtikuuta 1982 Seattlessa, 12. toukokuuta 1982 Dallasissa ja 13. toukokuuta 1982 San Antoniossa. Ronnie James Dio on maininnut, että myös Fresnon konsertti 18. huhtikuuta 1982 olisi nauhoitettu albumia varten. Kuten Dio mainitsee "Heaven and Hell"-kappaleen aikana, konsertteja myös filmattiin, mutta virallista julkaisua ei ole tullut. Tony Iommin mukaan nauhoitukset olivat heikkolaatuisia ja yhtyeellä oli kova työ työstää niitä studiossa julkaisukelpoisiksi[11]. Geezer Butler on kuvannut myöhemmin albumia nimellä "Live in the studio Evil", viitaten lukuisista studio-korjauksista materiaalissa.[12] Lopputuloksessa koko yhtye (mukaanlukien taustajäsen Geoff Nichollsin kosketinsoittimet) kuulostaa kuitenkin tasapainoisesti miksatulta albumilla lukuunottamatta yleisöä, joka on miksattu hyvin alas. Konsertit nauhoitettiin käyttämällä Record Plant LA:n liikkuvaa studio-autoa ja materiaali miksattiin Record Plant LA-studioilla.

Albumin sisällöstä suurinpiirtein puolet on vokalisti Ozzy Osbournen vuosien aikaista materiaalia ja puolet Dion kanssa tehtyä materiaalia. Mukana ovat tunnetuimmat Osbournen aikaiset Sabbath-klassikot (esim. "Paranoid", "Iron Man", "War Pigs", "N.I.B") ja myös Dion ajan tunnetuimmat kappaleet kuten "The Mob Rules", "Children of the Sea" ja avauksena toimiva "Neon Knights". Vinnie Appicen rumpusoolo löytyy "War Pigs"in ja "Iron Man"in välistä. "Black Sabbath"-kappaleen alussa Iommi soittaa erillisen kitara-intron. "Voodoo"-kappale sisältää Dion improvisoidun, pitemmän puheosuuden. Albumin varsinainen intro "E5150" ja outro "Fluff" tulevat nauhalta.

Yhteensä lähes 15-minuuttiseksi venytetty, ja kakkos-albumin molemmille puolille levittyvä "Heaven and Hell" nousee levyn keskeiseksi kappaleeksi. Se sisältää Dion yleisönlaulatusta ja vokaali-improvisaatioita sekä Iommin kitarasoolon, jonka jälkeen tulee "The Sign of the Southern Cross". Kappaleen puolivälissä se muuttuu jälleen "Heaven and Hell"-kappaleeksi ja sen loppuosan jälkeen tulee suoraan "Paranoid", jonka loputtua "Heaven and Hell"-kappaleen pää-riffi kuullaan vielä kerran. Albumin viimeisenä varsinaisena kappaleena kuullaan "Children of the Grave".

Kansitaide ja krediitit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin soittaja-krediitit ovat herättäneet huomiota fanien keskuudessa. Vokalisti Ronnie James Dio mainitaan nimellä "Ronnie Dio" ja rumpali Vinnie Appicen nimi on pienellä kiitosten kera. Dio on maininnut tämän olevan miksaus-episodista johtuvaa piikittelyä yhtyeen taholta heitä kohtaan. Lisäksi albumin julkaisun aikaan Dio ja Appice olivat jo lähteneet yhtyeestä.

Avattavassa sisäkannessa on kuvia yhtyeestä ja faneista konserteissa sekä albumin tekijäluettelo. Myös kosketinsoittaja ja taustajäsen Geoff Nicholls on päässyt kuvaan, vaikkakin hoiti osuutensa pääosin yleisöltä näkymättömissä.

Kannen hahmot ja ilmiöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin etu- ja takaosan kansitaide koostuu Stan Wellsin maalauksesta henkilöistä ja ilmiöistä jotka symboloivat jokaista albumin kappaletta. Nämä ovat:

  • huutava mies pakkopaidassa: "Paranoid"
  • Voodoo-shamaani: "Voodoo"
  • enkeli ja demoni: "Heaven and Hell"
  • ritari kimaltavan miekan kanssa: "Neon Knights"
  • viitta-asuinen mies: "Black Sabbath"
  • vuohen pää (sotilaaksi pukeutuneen sian alapuolella): "N.I.B."
  • metalli-ihoinen muskelimies: "Iron Man"
  • sotilaaksi pukeutunut sika: "War Pigs"
  • arkussa olevat lapset "Children of the Grave" kellumassa vedessä "Children of the Sea"
  • mies ruoskan kanssa: "The Mob Rules"
  • pirun pään muotoinen salamointi: "E5150"
  • takakannessa oleva akustinen kitara rannalla: "Fluff"
  • takakannessa näkyvä Etelän risti taivaalla: "The Sign of the Southern Cross"

Vastaanotto mediassa ja arvostus nykyaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi mediassa julkaisun aikaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Live Evil julkaistiin lopulta joulukuussa 1982 Yhdysvalloissa ja tammikuussa 1983 Isossa-Britanniassa. Albumin menestykseen vaikutti entisen vokalistin Ozzy Osbournen kuukautta aiemmin julkaisema Speak Of The Devil-live-albumi, jolla hän versioi entisen yhtyeensä klassikoita. Osbournen albumi möi lopulta platinaa Yhdysvalloissa kun taas Sabbathin Live Evil pääsi vain niukasti top-40:een uudella mantereella.

Lisäksi Black Sabbath oli albumin julkaisun aikana hajonneena Dion ja Appicen lähdettyä ja näin ollen albumin, jonka teko periaatteessa hajotti yhtyeen, promotointi jäi vähäiseksi. Mediassa puolestaan Dion ja yhtyeen välirikkoa puitiin jäsenten toimesta tiukin sanankääntein: Butler kuvasi Dioa syksyllä 1983 "vittumaiseksi ja itseään täynnä olevaksi tyypiksi"[8] kun taas Dio kertoi, että "Geezer Butlerin ainoa päätös yhtyeessä on se, ottaako hän ravintolassa oluen vai voileivän".

Euroopassa listamenestys oli parempaa albumin noustessa top 20:een mm. Britanniassa, Suomessa ja Ruotsissa. Brittiläinen Kerrang!-lehti suitsutti albumia arvostelussaan: "Live Evil on suositeltava hankinta kaikille Heavy Metal-friikeille. Se on äänekästä ja isoa kamaa genren pioneereilta."[7] Suomessa puolestaan Soundi-lehden levyarvostelija kuvaa albumin kuuntelua "kärsimykseksi" ja Iommin sooloa kappaleessa "Heaven And Hell" olevan "tuskaa korville"[13].

Albumin arvostus tänä päivänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tänä päivänä albumi on saanut pääosin positiivisia arvosteluja. Albumi oli pitkään ainoa virallinen live-tallenne yhtyeen katalogissa ja näin ollen merkittävä. Allmusicin arvostelija mainitsee albumin olevan "vaikeasta historiastaan huolimatta jälkikäteen katsottuna positiivinen kuvaus Dion aikaisesta Sabbathista"[14]. Metal Observer-sivuston kriitikko kertoo albumin soundin olevan "voimakas" ja kehuu soitantaa "tuoreeksi ja erittäin raskaaksi".[15] Heavy Metal Now-sivuston arvostelija kehuu kokoonpanon omaa materiaalia, mutta toteaa kuitenkin, että "Dio ja Appice eivät vakuuta Osbournen ajan Sabbath-klassikoissa".[16]

Myös albumin muusikot sopivat riitansa myöhemmin ja kokoontuivat uudelleen kahteenkin otteeseen, ensin vuosina 1990-1992 ja viimeisen kerran vuonna 2006 Heaven & Hell-nimen alla toimien aina Dion kuolemaan, vuoteen 2010 saakka. Jäsenten mielipiteet albumin sisällöstä ovat pääosin positiivisia: "Keikat olivat aina vahvoja, huolimatta lavan takaisista ongelmista", kertoi Butler vuonna 2009. Dio oli samoilla linjoilla: "Se oli loistava kiertue. Soitimme todella hyvin koko kiertueen ajan. Mutta albumi tuntuu jälkikäteen oudolta. Olimme Vinnyn kanssa ulkona yhtyeestä periaatteessa ennen miksauksen aloitusta". Iommi on tyytyväinen albumiin: "Albumi tuli ulos, kun kokoonpano oli jo todellakin hajonnut. Mutta siinä on kuitenkin oma jännitteensä ja siitä kuulee, että soitto kulki tuolloin. Otin albumin vertauskohteeksi, kun treenasimme vuoden 2006 uudelleenkokoontumisen yhteydessä".[7]

CD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Live Evil julkaistiin alunperin avattavilla kansilla olevana tupla-vinyylinä. Kasetti-versiossa a-puolella ovat vinyylin 1. ja 3.-puolet ja b-puolella 2. ja 4.-puolet. Tämä sen takia, että molemmat kasetti-puolet olisivat suurinpiirtein yhtä pitkiä. Yhdysvalloissa Warner Brosin ensimmäinen cd-painos on tupla-cd, joka sisältää koko albumin. Euroopassa ensimmäinen cd-painos pudotti "War Pigs"-kappaleen pois, jotta albumi sopisi säästösyistä yhdelle cd:lle silloisten aikarajoitusten vuoksi.

Castlen remasteroitu cd-painos vuodelta 1996 sisältää kaikki kappaleet yhdellä cd:llä, mutta kaikki välispiikit on editoitu pois tilan säästämiseksi. Rhino Records julkaisi vuonna 2008 The Rules of Hell-nimisen boksin joka sisältää kaikki Dion aikaiset Sabbath-albumit, mukaan lukien Live Evilin tupla-cd:nä alkuperäis-versiona. Universal Music julkaisi Live Evilistä "deluxe"-version vuonna 2010 joka sisältää koko albumin tupla-cd:nä alkuperäis-versiona.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LP 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli

  1. E5150 – 02:09 (säv. Geezer Butler, Tony Iommi)
  2. Neon Knights – 04:28 (säv. Butler, Iommi, Ronnie James Dio, Bill Ward, san. Dio)
  3. N.I.B. – 05:09 (säv. Butler, Iommi, Ozzy Osbourne, Ward)
  4. Children of the Sea – 06:04 (säv. Butler, Iommi, Dio, Ward, san. Dio)
  5. Voodoo – 05:23 (säv. Butler, Iommi, Dio, san. Dio)

B-puoli

  1. Black Sabbath – 08:34 (säv. Butler, Iommi, Osbourne, Ward)
  2. War Pigs – 09:17 (säv. Butler, Iommi, Osbourne, Ward)
  3. Iron Man – 07:10 (säv. Butler, Iommi, Obbourne, Ward)

LP 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli

  1. The Mob Rules – 03:18 (säv. Butler, Iommi, Dio, san. Dio)
  2. Heaven and Hell – 11:57 (säv. Butler, Iommi, Dio, Ward, san. Dio)

B-puoli

  1. The Sign of the Southern Cross/Heaven and Hell (Continued) – 07:16 (säv. Butler, Iommi, Dio, san. Dio)
  2. Paranoid – 03:25 (säv. Butler, Iommi, Osbourne, Ward)
  3. Children of the Grave – 05:02 (säv. Butler, Iommi, Osbourne, Ward)
  4. Fluff – 00:43 (säv. Butler, Iommi, Osbourne, Ward)

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black Sabbath[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Erityiskiitokset"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tony Iommi ja Geezer Butler – tuottajat
  • The Record Plant LA Mobile – nauhoitus
  • Lee De Carlo ja Bill Freesh – nauhoittajat
  • Bill Hutcheson, Jim Scott ja Scott Stogel – Mobile-ryhmä
  • Miksattu The Record Plant-studioilla Los Angelesissa
  • Paul Clark – kannen suunnittelu
  • Jay Vigon – taiteellinen suunnittelu
  • Stan Wells – maalaus
  • Mark Weiss ja Paul Harbron – valokuvaus

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Live Evil by Black Sabbath : Reviews and Ratings - Rate Your Music rateyourmusic.com. Viitattu 9.9.2012. (englanniksi)
  2. Timo Pennanen: Sisältää hitin, sivu 102, Otava 2006
  3. Britannian listasijoitus, everyhit.com
  4. Ruotsin listasijoitus, swedishcharts.com
  5. Yhdysvaltain listasijoitus, allmusic.com
  6. Saksan liittotasavallan listasijoitus, charts-surfer.de
  7. a b c d e f g h i Live Evil-albumin vuoden 2010 Deluxe Editionin kansilehti, Steffan Chirazi
  8. a b Soundi-lehden artikkeli 1983
  9. Mob Rules-albumin Deluxe Editionin kansilehti
  10. a b c d e f g h Garry Sharpe-Young: Never Say Die! 1979-1997 Rockdetector 2003
  11. a b c http://archive.is/20120525223917/www.spinner.com/2010/04/02/black-sabbath-tony-iommi-interview/ Iommin haastattelu Spinner.com
  12. http://www.black-sabbath.com/discography/blacksabbath/liveevil/ artikkeli albumista Black Sabbath.com-sivustolla, Joe Siegler
  13. Soundi-lehden arvostelu 1983
  14. http://www.allmusic.com/album/r2009/review arvostelu Allmusic.com-sivustolla
  15. http://www.metal-observer.com/articles.php?lid=1&sid=1&id=2274 arvostelu Metal Observer-sivustolla
  16. http://www.heavymetalnow.com/2012/01/05/black-sabbath-live-evil/ arvostelu Heavy Metal Now-sivustolla