Lehmähaikara

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lehmähaikara
Cattle Egret.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Haikaralinnut Ciconiiformes
Heimo: Haikarat Ardeidae
Suku: Bubulcus
Bonaparte, 1855
Laji: ibis
Kaksiosainen nimi
Bubulcus ibis
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Bubulcus map.svg
Alalajit
  • B. i. coromandus
  • B. i. ibis
  • B. i. seychellarum
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Lehmähaikara Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lehmähaikara Commonsissa
Lehmähaikaran muna

Lehmähaikara (Bubulcus ibis) on haikaroiden heimoon kuuluva lintu, jonka levinneisyysalue ulottuu kaikille mantereille Etelämannerta lukuun ottamatta. Suomessa on tavattu kolme luonnonvaraiseksi tulkittua yksilöä. Lajin nimi tulee siitä, että se kuljeskelee lehmien jalkojen lomassa ja kyyhöttää niiden selässä ratsastaen.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehmähaikara on väriltään suurimmaksi osaksi valkoinen, mutta sillä on keltainen töyhtö ja pitkät keltaiset koristehöyhenet selässä ja rinnassa. Se on selvästi pienempi kuin jalohaikara ja silkkihaikara. Jalat ovat pesimäaikana oranssit, muulloin harmaat. Nokka on keltainen ja lyhyempi kuin monilla muilla haikaroilla.

  • Pituus 46–56 cm
  • Siipiväli 88–96 cm
  • Paino 340–390 g

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehmähaikara on kotoisin Afrikasta, mutta se on levinnyt Etelä-Eurooppaan, Kaakkois-Aasiaan, Australiaan sekä Keski- ja Etelä-Amerikkaan. Se on levittäytynyt voimakkaasti kaikkialla viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ja kolonisoinut jo eteläisen Pohjois-Amerikankin.

Ensimmäisen kerran luonnonvarainen lehmähaikara tavattiin Suomessa Eckerössä 15. toukokuuta 2002[2] ja toisen kerran Ylivieskassa 6. lokakuuta 2006[3]. Uusin havainto on Uudestakaupungista 5. heinäkuuta 2011[4] . Lieksassa 31. heinäkuuta 1994 havaittu yksilö määritettiin coromandus-alalajin edustajaksi ja tulkittiin siten tarhakarkulaiseksi.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehmähaikaran elinympäristöä ovat niityt, arot, suot, kosteat laitumet ja asutut seudut. Se ei ole yhtä sidoksissa kosteikkoihin kuin muut haikarat.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emo munii 2–5 munaa, joita haudotaan 22–26 vrk. Yleensä lehmähaikarat kasvattavat yhden pesueen vuodessa, mutta silloin tällöin jopa kolme pesuetta.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehmähaikaroiden pääasiallista ravintoa ovat hyönteiset, mutta myös äyriäiset, nilviäiset, sammakkoeläimet, kalat, matelijat, linnut ja jyrsijät.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Bubulcus ibis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 25.3.2014. (englanniksi)
  2. Birdlife: Harvinaisuushavainnot 2002
  3. Keskipohjanmaa 9.10.2006
  4. Uudenkaupungin Sanomat 7.7.2011
  5. Birdlife: Suomen lintujen ensihavainnot

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]