Lehmähaikara

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lehmähaikara
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Haikaralinnut Ciconiiformes
Heimo: Haikarat Ardeidae
Suku: Bubulcus
Laji: ibis
Kaksiosainen nimi
Bubulcus ibis
Linnaeus, 1758
Alalajit
  • B. i. coromandus
  • B. i. ibis
  • B. i. seychellarum
Katso myös
  Lehmähaikara Wikispeciesissä

  Lehmähaikara Commonsissa

Lehmähaikaran (Bubulcus ibis) nimi tulee siitä, että se kuljeskelee lehmien jalkojen lomassa ja kyyhöttää niiden selässä ratsastaen. Ensimmäisen kerran laji tavattiin Suomessa Eckerössä 15. toukokuuta 2002[2] ja toisen kerran Ylivieskassa 6. lokakuuta 2006[3]. Lieksassa 31. heinäkuuta 1994 havaittu yksilö määritettiin alalajin coromandus edustajaksi ja tulkittiin siten tarhakarkulaiseksi.[4]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Koko ja ulkonäkö

Lehmähaikara on väriltään suurimmaksi osaksi valkoinen, mutta sillä on keltainen töyhtö ja pitkät keltaiset koristehöyhenet selässä ja rinnassa. Se on selvästi pienempi kuin jalohaikara ja silkkihaikara. Jalat ovat pesimäaikana oranssit, muulloin harmaat. Nokka on keltainen ja lyhyempi kuin monilla muilla haikaroilla.

  • Pituus 46–56 cm
  • Siipiväli 88–96 cm
  • Paino 340–390 g

[muokkaa] Levinneisyys

Lehmähaikara on kotoisin Afrikasta, mutta se on levinnyt Etelä-Eurooppaan, Kaakkois-Aasiaan, Australiaan sekä Keski- ja Etelä-Amerikkaan. Se on levittäytynyt voimakkaasti kaikkialla viimeisen 50 vuoden aikana ja kolonisoinut jo eteläisen Pohjois-Amerikankin. Suomessa on tavattu kaksi luonnonvaraiseksi tulkittua yksilöä.

[muokkaa] Elinympäristö

Sen elinympäristöä ovat niityt, arot, suot, kosteat laitumet ja asutut seudut. Se ei ole yhtä sidoksissa kosteikkoihin kuin muut haikarat.

[muokkaa] Lisääntyminen

Emo munii 2–5 munaa, joita haudotaan 22–26 vrk. Yleensä 1 pesue vuodessa, mutta silloin tällöin jopa 3 pesuetta.

[muokkaa] Ravinto

Pääasiallinen ravinto on hyönteiset, myös äyriäiset, nilviäiset, sammakkoeläimet, kalat, matelijat, linnut ja jyrsijät.

[muokkaa] Viitteet

  1. IUCN Luettu 14.9.2008
  2. Birdlife: Harvinaisuushavainnot 2002
  3. Keskipohjanmaa 9.10.2006
  4. Birdlife: Suomen lintujen ensihavainnot

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut