Lee Clayton

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lee Clayton (syntyään Billy Schatz; s. 29. lokakuuta 1942 Russellville, Alabama) on yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä.

Hän vietti nuoruutensa Oak Ridgen[1] kaupungissa Tennesseessä ja Tennessee oli hänen kotipaikkansa vielä 1970-luvun lopulla. [2]

Clayton luetaan outlaw countryn genreen. Hänen tunnetuimpiin lauluihinsa kuuluu "Ladies Love Outlaws", jonka levytti vuonna 1972 Waylon Jennings saaden sen menestymään ja tehden Claytonin nimeä tunnetuksi. Jennings on levyttänyt myös Claytonin laulut "If You Can Touch Her at All" ja "Memory Change".[1] "Ladies Love Outlaws" -kappaleen on levyttänyt myös muiden muassa Tom Rush.[3] Bonnie Koloc on levyttänyt Claytonin kappaleen "Silver Stallion", ja hän menestyi sillä country-listoilla. Muita levytyksiä Claytonin kappaleista ovat tehneet Hoyt Axton, Jerry Jeff Walker ja The Everly Brothers.[1]

Nuoruudessaan Lee Clayton opetteli soittamaan isänsä ostamaa akustista kitaraa ja kuuli radiosta sellaisia artisteja kuin Jimmie Rodgers, Hank Williams, Red Foley, Grand Ole Opryn tähdet, Elvis Presley ja Buddy Holly.[1]

Peruskoulutuksen jälkeen hän pestautui ilmavoimiin ja sai lentäjän lupakirjan. Suihkuhävittäjälentäjän ammattia hän harjoitti sitten neljän vuoden ajan ja näistä ajoista kertoo hänen laulunsa "Old Number Nine".[1]

Tämän jälkeen hän palasi musiikin pariin ja vietti vuoden kiertelevää elämää ja klubeissa esiintyen. Lopulta hän päätyi Nashvilleen aikoen ryhtyä ammattimaiseksi lauluntekijäksi. Pian hän saikin sopimuksen musiikkikustantamolta. "Ladies Love Outlaws" -kappaleen myötä Clayton sai levytyssopimuksen MCA-yhtiöltä, mutta vuoden 1973 esikoisalbumi Lee Clayton ei kuitenkaan menestynyt kaupallisesti. Epäonnistumisen myötä Claytonin elämässä alkoholi ja kokaiini tulivat kuvaan mukaan ja välillä hän oli jo kuolemaisillaan. Näistä kokemuksista kertovat hänen laulunsa "Tequila Is Addictive" ja "A Little Cocaine". Yleensäkin Claytonin laulut ovat varsin omakohtaisia.[1]

Lee Clayton oli itsemurhan partaalla ja siirtyi Kaliforniaan. Siellä hän vietti yli vuoden Joshua Treen autiolla aavikkoalueella tehden uusia lauluja. Noihin aikoihin hän oli myös kiinnostunut kiinalaisesta I Chingista.[1]

Clayton palasi sitten Nashvilleen ja havaitsi yllätyksekseen, että hänestä oli siellä tullut eräänlainen kulttihahmo. Hän kokosi yhtyeen, johon kuuluivat Philip Donnelly (kitara), Colin Cameron (basso), Andy McMahon (kosketinsoittimet), Jimmy Day (pedalsteel) ja Danny Lane (rummut). Vuosi 1976 kului tien päällä keikkaillen ja seuraavana vuonna hän teki levytyssopimuksen Capitol Recordsin kanssa.[1]

Vuonna 1978 ilmestyi sitten kriitikkojen kehuma albumi Border Affair, joka teki hänestä "uuden kantrin suuren lupauksen".[4] Albumia on erinomaisuudessaan verrattu Guy Clarkin esikoislevyyn. Miehiä yhdistää sama tuottaja, Neil Wilburn, vaikkakin tyylilajit ovat varsin erilaiset. Claytonin "järeän miehekäs" äänenkäyttö tuo mieleen Waylon Jenningsin.[2] Kakkosalbumia myytiin kuitenkin Yhdysvalloissa vain noin 15 000 kappaletta johtuen huonosta markkinoinnista ja jakelusta sekä siitä, että albumin musiikkityyli ei sopinut radiosoittoon.[1]

Kriitikkojen suosion mutta kaupallisen epäonnistumisen hämmentämänä Clayton piti jälleen matalaa profiilia ja testasi uusia lauluja elävän yleisön edessä. Tuloksena oli niinikään taiteellisesti onnistunut albumi Naked Child (Capitol, 1979).[2] Samana vuonna Clayton alkoi saada kunnolla tekijänoikeustuloja.[1]

Naked Child -albumin julkaisun jälkeen Clayton esiintyi muun muassa Tukholman Konserthusetissa entisten The Byrds -miesten Roger McGuinnin ja Chris Hillmanin konserttikiertueella. Tuolloin Claytonin yhtyeeseen kuuluivat jo mainitut Donnelly ja Cameron sekä uutena miehenä rumpali Tony Newman.[1]

Vuonna 1981 häneltä ilmestyi albumi The Dream Goes on.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet
  1. a b c d e f g h i j k LEE CLAYTON Raskaimman sarjan country-jätkä. Soundi, 1980, 6. vsk, nro 3, s. 25–29. Tampere: Lehtijussi Oy.
  2. a b c Timo Kanerva: LEE CLAYTON Border Affair (Capitol ST-11751). (Levyarvostelu) Soundi, 1978, 4. vsk, nro 7, s. 51. Tampere: Lehtijussi Oy.
  3. Waldemar Wallenius: The Best of Tom Rush (CBS / Columbia PC 33907). (Levyarvostelu) Soundi, 1976, 2. vsk, nro 8 (19), s. 26. Tampere: T:mi Soundi.
  4. Timo Kanerva: LEE CLAYTON Naked Child. (Levyarvostelu) Soundi, 1979, 5. vsk, nro 10, s. 71. Tampere: Lehtijussi Oy.
  5. LEE CLAYTON   THE DREAM GOES ON. (EMI:n mainos) Soundi, 1981, 7. vsk, nro 5, s. 30. Tampere: Fanzine Oy.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.