Lauri Viita

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lauri Viita
Lauri Viita
Lauri Viita
Syntynyt 17. joulukuuta 1916
Pirkkala
Kuollut 22. joulukuuta 1965 (49 vuotta)
Helsinki
Ammatit runoilija, kirjailija
Kansallisuus suomalainen
Ensiteokset Betonimylläri (1947)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Lauri Arvi Viita (17. joulukuuta 1916 Pirkkala22. joulukuuta 1965 Töölön sairaala, Helsinki) oli tamperelainen runoilija, kirjailija ja kirvesmies. Huolimatta verrattain suppeasta tuotannostaan, joka käsittää vain neljä runokokoelmaa ja kaksi romaania, Viita kuuluu sodanjälkeisen suomalaisen kirjallisuuden kärkinimiin. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat runokokoelma Betonimylläri (1947) ja romaani Moreeni (1950).

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tein laulun perhosesta, ja henkäisin – se lensi.

– Lauri Viita

Lauri Viita syntyi 1916 Emil ja Alfhild Viidan kuusilapsisen perheen nuorimmaiseksi Pirkkalan kunnan Pispalan kylässä, joka on sittemmin liitetty Tampereen kaupunkiin. Viita kävi Tampereen klassillisessa lyseossa keskikoulun ja osan lukion ensimmäistä luokkaa mutta jätti koulunsa kesken. Isäänsä seuraten hän kouluttautui kirvesmieheksi ja työskenteli rakennustyömailla. Sotavuodet 19391944 hän palveli rintamalla. Vuonna 1939 hän solmi Kerttu Solinin kanssa ensimmäisen avioliittonsa. Se päättyi eroon 1948. Liitosta syntyi kaksi lasta, Seppo ja Terhi.

Sodan jälkeen Viita julkaisi esikoisrunokokoelmansa Betonimylläri (1947), jonka omaperäinen, niukka tyyli sekä taitava rytmin ja riimien käyttö saivat innostuneen vastaanoton. Betonimyllärin menestyksen rohkaisemana Viita luopui kirvesmiehen ammatista ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Viidan toinen runoteos Kukunor (1949) oli vaatimattomampi menestys: pitkää, fantasiallista ja vertauskuvallista runoelmaa kritisoitiin liian vaikeaksi. Kahta runoteosta seurasi romaani Moreeni (1950), pitkälti omaelämäkerrallinen kertomus pispalalaisen työläisperheen vaiheista 1900-luvun alusta 1930-luvulle. Runokokoelmissaan Käppyräinen (1954) ja Suutarikin, suuri viisas (1961) Viita irtautui perinteisistä runokaavoista ja otti vaikutteita sekä modernista vapaamittaisesta runoudesta että kansanrunoista.

Viita avioitui 1948 Aila Meriluodon kanssa. Myös Meriluoto oli kohuttu nuori runoilija, ja hänen esikoiskokoelmansa Lasimaalaus (1946) oli ollut vielä suurempi menestys kuin Viidan Betonimylläri. Viita ja Meriluoto saivat neljä lasta, Ursulan, Petrin, Samulin ja Aijan. Avioliittoa ja luomistyötä kuitenkin rasittivat Viidan mielenterveydelliset ongelmat, joiden vuoksi Viita joutui viettämään pitkiä kausia hoidossa mielisairaaloissa. Meriluoto otti avioeron 1956. Kolmannen avioliittonsa Viita solmi Anneli Kuurinmaan kanssa 1962, ja liitosta syntyi yksi lapsi, Kimmo.

Aina 2000-luvulle asti ollaan totuttu ajattelemaan Viidan sairastaneen skitsofreniaa, mutta psykiatrian professori Raimo K.R. Salokangas esitti eriävän mielipiteensä Viidan elämää ja psykohistoriaa käsittelevässä teoksessaan Kirjailijan kieli ja mieli (2012).[1] Hänen mukaansa Viita kärsi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Vuonna 1965 Viita julkaisi toisen romaaninsa Entäs sitten, Leevi, joka oli tarkoitettu romaanitrilogian ensimmäiseksi osaksi. Hän kuitenkin kuoli tapaturmaisesti saman vuoden joulukuussa. Viitaa kuljettanut taksi törmäsi maantiellä rattijuopon ajamaan kuorma-autoon, ja Viita menehtyi saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä Töölön sairaalassa 49-vuotiaana. Kuolinpäivänä ilmestyi kirjallisuuslehti Parnassossa jäähyväisenä Viidan runosikermä "Onni". Rattijuoppo tuomittiin 6. lokakuuta 1966 Mäntsälän käräjillä yhdeksi vuodeksi viideksi kuukaudeksi vankeuteen yksinteoin tehdystä varomattomuudesta liikenteessä, moottoriajoneuvon kuljettamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena, kuolemantuottamuksesta sekä vaikeata vähäisemmän ruumiinvamman tuottamisesta.[1]

Viita sai kirjallisuuspalkintoja teoksistaan Betonimylläri, Moreeni ja Suutarikin, suuri viisas.

Kirjailijan perintöä vaalii Tampereella Lauri Viita -seura. Se pitää yllä kirjailijan lapsuudenkotiin Tampereen Pispalaan vuonna 1977 perustettua museota.

Viidan tekstejä löytyy yllättävistäkin paikoista. Hänen säkeitään voi löytää mm. Tampereen keskustan "Kivikirjasto"-teoksesta ja osasta hotelli Ilveksen 18. kerroksen huonetapetteja.

Heikki Kujanpää on ohjannut vuonna 2004 näytelmän ja sen pohjalta vuonna 2008 tehdyn elokuvan Putoavia enkeleitä, joka kertoo Viidan ja Aila Meriluodon myrskyisästä avioliitosta. Elokuvassa Viitaa näyttelee Tommi Korpela.

Tampereen kaupungin kulttuuriraittien sarjassa on julkaistu Lauri Viita -raitti. Sivustolta löytyy tulostettava esite sekä lyhyt esittelyvideo.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Salokangas 2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaasalainen, Marjukka: Lauri Viita runoilijana (1964).
  • Salokangas, Raimo K. R.: Kirjailijan kieli ja mieli: Lauri Viidan elämä sairauden valossa. Helsinki: Psychiatria Fennica, 2012. ISBN 978-952-5166-20-0.
  • Varpio, Yrjö: Lauri Viita – Kirjailija ja hänen maailmansa. Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-06060-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]