Sokos Hotel Ilves

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sokos Hotel Ilves
Bill Clinton saapuu Sokos Hotel Ilvekseen keväällä 2006.

Sokos Hotel Ilves on 18-kerroksinen[1] Sokos Hotels -ketjun hotelli Tampereen keskustassa Tammerkosken rannalla. Se sijaitsee samassa korttelissa kuin Koskikeskuksen kauppakeskus. Hotelli valmistui vuonna 1986 ja on 63 metriä korkea.[1]

Hotellissa on kuusi ravintolaa ja 336 huonetta, joista 145 on superior-huoneita, 8 junior-sviittiä ja yksi presidentin sviitti. Ilveksestä on matkaa lentoasemalle 18 kilometriä, linja-autoasemalle 300 metriä ja rautatieasemalle 500 metriä. Nykyään hotelli on kokonaan savuton.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta oli kaavaillut uutta hotellia vanhan Verkatehtaan alueelle Tammerkosken rannalle jo 1970-luvulla. Vuonna 1983 SOK perusti projektiryhmän vastaamaan suunnittelusta. Kesällä 1983 työryhmä teki kierroksen Yhdysvalloissa ja hotellikonseptiin haettiin mallia hotellimaailman johtotähdistä, kuten Grand Hyattista, Marriottista, Playboysta ja Hiltonista. Maaliskuussa 1983 arkkitehti Maunu Kitunen ryhtyi suunnittelutyöhön. Inspiraation hotellirakennuksen muotoon hän sai tulitikkurasiasta.[2]

Hotellin peruskivi muurattiin vuoden 1985 maaliskuussa. Laastikauhaa pitelivät vuorollaan muun muassa kaupunginjohtaja Pekka Paavola sekä SOK:n pääjohtaja Juhani Pesonen. Nykyrahaksi muutettuna rakennuskustannukset kohosivat noin 30 miljoonaan euroon. Hotellin nimeämiseksi järjestettiin kilpailu, johon osallistui 3 858 ehdotusta. Ilves-nimeä tarjosi 25 vastaajaa.[2]

Hotelli valmistui vuonna 1986, mutta avajaispäivää jouduttiin siirtämään suunnitellusta toukokuun viidennestä rakennusalan työtaistelun vuoksi. Ilveksestä tuli sähkölakon suurin, näyttävin, kallein ja tunnetuin yksittäinen kohde. Viralliset avajaiset pidettiin 21. elokuuta 1986.[2]

Ilves haastoi pian Tammerin kaupungin hienoimpana hotellina. Ilveksestä kehittyi korkeimman tason valtiovieraiden majapaikka. Hotellissa vierailleita kuuluisia henkilöitä ovat muun muassa presidentit Koivisto ja Halonen, Saksan liittokansleri Willy Brandt, Israelin presidentti Chaim Herzog ja Yhdysvaltojen entinen presidentti Bill Clinton. Kuninkaallisia vieraita ovat olleet muun muassa Britannian prinsessa Anne sekä Thaimaan prinsessa Ubol Ratana. Myös maailmankuulu rockyhtye AC/DC yöpyi Ilveksessä konserttinsa jälkeen 1. kesäkuuta 2010.[2]

Ravintolat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sokos Hotel Ilveksessä toimii kuusi ravintolaa. Ravintoloiden nykyiset tilat ovat olleet käytössä hotellin rakentamisesta alkaen, mutta nimet ja liikeideat ovat muuttuneet.

Sokos Hotel Ilveksessä on kaksi S-ryhmän ketjuravintolaa. Suomen ensimmäinen Amarillo-ravintola tarjoaa tex-mex-ruokaa, vauhdikasta ohjelmaa ja live-iltoja. Fransmanni on koko perheen maalaisranskalainen ravintola. Fransmannissa on mahdollisuus ruokailun ohella myös ohjattuun viininmaistamiseen.

Lisäksi Sokos Hotel Ilveksessä on kokousravintola Ball Room, yöravintola Ilves Bar n' Night, brittityylinen Pub Ukko Nooa ja Rotisseur-ravintola Masuuni.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Emporis.com: Hotel Ilves
  2. a b c d Raimo Seppälä: Valovoimainen Ilves. ISBN 952-92-1151-1

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 61°29′46″N, 023°46′00″E