Entäs sitten, Leevi
| Entäs sitten, Leevi | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Lauri Viita |
| Kansitaiteilija | Erkki Ruuhinen |
| Kieli | suomi |
| Genre | romaani |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1965 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 224 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Entäs sitten, Leevi on Lauri Viidan viimeinen romaani, ja se ilmestyi vuonna 1965. Se oli tarkoitettu trilogian ensimmäiseksi osaksi, mutta Viita kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin joulun alla teoksen ilmestymisvuonna.[1]
Romaanin taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viita asui romaania kirjoittaessaan kolmannen vaimonsa Anneli Kuurinmaan kanssa Oitissa.[1] Romaanin tapahtumaympäristönä ovat 1930-luvun pulavuodet ja Pispalaa muistuttava seutu. Romaanin käsikirjoitusversioita on Tampereen yliopiston Viita-kokoelmassa. Niiden joukossa on myös näytelmäversio.[2] Teoksen on kääntänyt unkariksi vuonna 1982[3] Gombár Endre, jälkisanat Gábor Bereczki.[4] Romaani valmistui varsin nopeasti, joulukuun 1964 ja elokuun 1965 välisenä aikana.[5]
Trilogian avaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viita oli suunnitellut Leevi Luupäästä kertovaa trilogiaa, ja juuri ennen onnettomuutta ilmestyneen Entäs sitten, Leevin piti olla sen ensimmäinen osa. Viita piti seuraavaa osaa esittelevän alustuksen Järvenpään työväenopistossa kaksi viikkoa ennen kuolemaansa. Alustus ilmestyi seuraavana vuonna Parnassossa.[6] Toisen osan hahmotelmasta on säilynyt 37 sivua, kaksi ensimmäistä lukua; ensimmäisessä luvussa Viita panee Leevin suuhun sanat, joilla hän kohtalonomaisesti viittaa oman työnsä katkeamiseen: ”On parempi, että kuolen kesken työni, kuin että työni kuolee ennen minua.” Toiselle osalle Viita oli Kari Aronpuron mukaan kaavaillut nimeä Leevi – runoilija.[7]
Romaanin päähenkilö on nuori, hyvin kunnianhimoinen Leevi, joka on juuri tekemässä ensimmäistä romaanikäsikirjoitustaan. Kirjailija kuvaa hienovaraisen ironisesti hänen toimekkuuttaan:
”Leevi oli lukaissut pari menestysromaania ja luullut tuota pikaa rahoittuvansa aina maisteriksi saakka. Hän oli jo sentään yhdeksäntoistavuotias, ja koulu oli yhä vuoden vajaa. Yliopistoa ei tarvinnut ajatellakaan, ellei jostakin olisi ollut pulpahtava tuntuva tulolähde.
Ei muuta kuin kynä käteen ja anna tulla kuin sudenkuraa. Leevi tiesi, mikä naula veti. Hänen lankonsa, joka oli kustannustoimittaja, oli sanonut, että kaikista yrityksistä huolimatta kansan valtava enemmistö oli jäänyt taiteen tavoittamatta.[8]
Yksi romaanin teema on, kuten monissa Viidan runoissakin, soutaminen salmeen. Se kuvaa kaukaista tulevaisuutta.[9] Aila Meriluoto on luonnehtinut romaanin varhaista versiota ”käsittämättömäksi”.[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katajamäki, Sakari: Kuinka Leeville sitten kävikään? Parnasso, 2016, nro 4, s. 48–53. Otavamedia.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kirjailija. Lauri Viita -seura.
- ↑ Lauri Viita -kokoelma. Tampereen yliopisto.
Lauri Viita -raitti. - ↑ Lauri Viita. WSOY. Viitattu 6.8.2017.
- ↑ A végtelen bennünk van : regény Finna.fi. Viitattu 28.10.2023.
- ↑ Katajamäki 2013, s. 49.
- ↑ Parnasso 2/1966.
- ↑ Katajamäki 2016, s. 48–49.
- ↑ Entäs sitten, Leevi, s. 5.
- ↑ Koskela, Katja: Kieli ei ole sanasto vaan ajatuksen ilmaisuneuvo. Pro gradu. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2001. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Liukkonen, Petri: Lauri (Arvi) Viita (1916–1965) Authors Calendar. (englanniksi)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katajamäki, Sakari: ”Näytelmästä romaaniksi: Lauri Viidan Entäs sitten, Leevin muuttuvat lajit”, Kiviaholinna: Suomalainen romaani. Toimittaneet Vesa Haapala ja Juhani Sipilä. Helsinki: Avain, 2013. ISBN 978-951-692-998-2.
- Betonimylläri (1947)
- Kukunor (1949)
- Moreeni (1950)
- Käppyräinen (1954)
- Suutarikin, suuri viisas (1961)
- Entäs sitten, Leevi (1965)
- Kootut runot (1966)
- Ne runot, jotka jäivät (2016)