La Brean tervahaudat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koordinaatit: 34°3′46.18″N, 118°21′21.57″W

Karikkeen peittämä maaöljy on petollinen ansa, joka koitui monen eläimen kuolemaksi

La Brean tervahaudat on fossiilialue Kaliforniassa, keskellä Los Angelesia. Suomeksi käännetty nimitys ”tervahauta” on harhaanjohtava, sillä kyseessä ei ole ole tervahauta siinä merkityksessä, kuin sana yleisimmin käsitetään, nimittäin perinteiseen puutervan valmistukseen käytetty kuoppa. Kyseessä ei ole edes terva sanan alkuperäisessä merkityksessä. La Brean tervahautojen ”terva” on erityisen paksua maaöljyä. Nämä ”tervahaudat” ovat luonnollisia maaöljyn ”lähteitä”. Niissä maaöljyä nousee maan pinnalle maanalaisesta öljyesiintymästä.

Alueelle on jäänyt tuhansia eläimiä ja kasveja ansaan jo 40 000 vuoden ajan. Eläimet ja kasvit ovat juuttuneet maaöljyyn kiinni kuin kärpänen kärpäspaperiin. Niiden upottua öljyyn öljypitoiset sedimentit ovat säilyttävät eläinten luut ja kasvien osat täydellisesti

Maaöljystä kaivettuja hirviösuden kalloja
Hydrophilus sp.

Alueen öljy on hyvin tahmeaa ja siirappimaista, joten siihen on jäänyt vaivatta kiinni jopa mammutteja ja biisoneja. Tällaisten suurten eläinten kiinni jääminen on houkutellut paikalle petoja ja raadonsyöjiä, jotka ovat puolestaan jääneet kiinni öljyyn. Öljystä onkin löytynyt paljon enemmän petoja kuin kasvinsyöjiä. Hirviösusia on tervahaudoista löydetty 3 000 ja sapelihammaskissoja 2 000 yksilöä, mutta vain runsaat 20 kolumbianmammuttia ja 60 jättiläislaiskiaista. Ihmisiä on haudoista löytynyt vain yksi, mutta ihmisten valmistamia esineitä sen sijaan on löydetty runsaasti. Öljystä on kaivettu esiin myös sammakkoeläimiä, matelijoita, lintuja, hyönteisiä ja muita selkärangattomia sekä kasveja.

Fossiileja alettiin kaivaa esiin 1900-luvun alussa. Kaivaukset jatkuvat edelleen haudassa numero 91, muut haudat on kaivettu tyhjiksi. Fossiilien säilyttämistä varten Los Angelesiin on avattu George C. Page Museum, jossa vierailivat voivat tutustua löytöihin ja alueen menneeseen elämään.

Löydettyjä lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haudasta löydetyn naisen kallosta tehty jäljennös

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arthur Busbey III, Robert R. Coenraads, David Roots & Paul Willis: Ihmeellinen luonto - Kivet ja fossiilit. Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5347-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]