Kuntaliitos
Wikipedia
Kuntaliitos on kahden tai useamman kunnan yhdistyminen yhdeksi kunnaksi. Kuntaliitoksia on tehty esimerkiksi Saksassa 1920-luvulla, Ruotsissa 1970-luvulla ja Tanskassa 2000-luvulla. Suomessa on usein keskusteltu kuntien määrän merkittävästä vähentämisestä.
[muokkaa] Suomi
-
Pääartikkeli: Kuntaliitos Suomessa
Suomessa on toteutettiin paljon kuntaliitoksia 1900-luvulla etenkin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, mutta Ruotsin tapaista suurta kuntauudistusta ei 1960-luvulla saatu toteutetuksi. Vasta valtioneuvoston vuonna 2005 käynnistämä Kunta- ja palvelurakenneuudistus on pistänyt kuntaliitoksiin vauhtia. Pelkästään vuonna 2009 tapahtuu yli 30 kuntaliitosta. Kunta- ja palvelurakenneuudistus on tarkoitus saattaa loppuun vuoteen 2012 mennessä.
[muokkaa] Tanska
-
Pääartikkeli: Tanskan kuntauudistus
Tanskan kuntauudistus (tansk. Kommunalreformen) tapahtui 1. tammikuuta 2007, jolloin koko Tanskan aluehallinto uudelleenorganisoitiin viiteen hallinnolliseen alueeseen (tansk. region) ja kuntien (tansk. kommune) määrä väheni 271:stä 98:aan.
[muokkaa] Ruotsi
Ruotsissa toteutettiin suuri kuntauudistus vuoteen 1971 mennessä. Ruotsissa oli kuntia enimmillään vuonna 2532 ja vähimmillään 1977-1979 jolloin niitä oli 277. Nykyään Ruotsissa on kuntia 290.

