Jim Pembroke

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jim Pembroke
Jim Pembroke esiintymässä Wigwamin laulajana Svenska lyceumilla Helsingissä syksyllä 1969.
Jim Pembroke esiintymässä Wigwamin laulajana Svenska lyceumilla Helsingissä syksyllä 1969.
Henkilötiedot
Syntynyt27. tammikuuta 1946
Lontoo, Britannia
Kuollut8. lokakuuta 2021 (75 vuotta)
Kansas City, Missouri, Yhdysvallat
Ammatti muusikko
Muusikko
Aktiivisena 1963–2021
Tyylilajit rock, pop, progressiivinen rock
Soittimet laulu, piano, kitara, huuliharppu
Yhtyeet mm. Taverner's Guilde, Runaways, Beatmakers, The Boys, The Pems, Blues Section, Wigwam, Jim Pembroke Band

James Francis ”Jim” Pembroke (27. tammikuuta 1946 Lontoo, Britannia – 8. lokakuuta 2021 Kansas City, Missouri, Yhdysvallat[1]) oli brittiläinen rockmuusikko. Pembroke tuli tunnetuksi lähinnä Suomessa, jonne hän saapui ensimmäisen kerran vappuaattona 1965 Lontoossa au pairina työskennelleen varkautelaisen tyttöystävänsä Maija Tikkasen kutsumana.

Jim Pembroke tuli tunnetuksi parhaiten progressiivista rockia esittäneen Wigwamin keulakuvana ja pääasiallisena laulajana. Ennen Wigwamia hän oli mukana perustamassa Blues Section -yhtyettä.

Tanssilavan viereltä Blues Sectioniin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saavuttuaan Suomeen Pembroke vietti aikaansa Maija Tikkasen huomassa Varkauden seudulla. Jussi Raittinen oli kuullut ”brittiläisestä kundista, joka oli opiskellut samassa taidekoulussa kuin Rollarit”. Varkauden Kämärillä Jussi ja Eero Raittinen pyysivät Pembrokea ensimmäisen kerran lavalle yhtyeensä The Boysin kanssa. Hän esitti vierailevana solistina joitain kappaleita. Samoihin aikoihin toimeentulostaan huolestunut Pembroke oli lähettänyt keikkajärjestäjä Jorma Weneskoskelle kirjeen ja kertonut itsestään. Eksoottisesta ja ilmeisen lahjakkaasta britistä innostunut Weneskoski vastasi kirjeeseen ja Pembroke muutti Helsinkiin.lähde?

Jim Pembroken tärkeimpiä yhtyeitä tästä eteenpäin olivat Weneskosken suojissa majaillut Beatmakers ja siitä kehittynyt The Pems. Alkuvuodesta 1967 Pembroke liittyi Blues Section -yhtyeeseen, joka hajosi kesällä 1968. Tänä aikana Pembroke tutustui Love Records -levy-yhtiöön, jonka suojissa hän teki sekä musiikki- että toimistotöitä.

Wigwam syntyy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1969 alussa Blues Sectionin jäsenet Pembroke, Nikke Nikamo, Ronnie Österberg ja Mats Huldén olivat perustamassa Blues Sectionin raunioille uutta yhtyettä. Nimen taustasta Pembroke oli kertonut: ”Wigwam, se on sellainen intiaanien teltta, jossa ne pitävät nuotiota tai polttavat rauhanpiippua, ja sieltä tulee savua”.

Uudessa yhtyeessä Pembroke lauloi ja sävelsi. Yhtyeeseen liittynyt urkuri Jukka Gustavson osti myöhemmin sähköpianon, jota Pembroke opetteli soittamaan jo aiemmin hallitsemansa pianon ohella.[2]

Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan teemat, sävellykset ja sovitukset olivat usein kunnianhimoisia ja kokeilevia, kun taas Pembroken kirjoittamat kappaleet olivat yleensä huomattavasti popmaisempia The Beatlesin ja The Bandin hengessä. Yhtyeen ensimmäinen levy Hard N’ Horny olikin selvästi jakautunut Gustavsonin säveltämään ja sanoittamaan A-puoleen ja Pembroken tekemään B-puoleen.

Progesta poppiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1974 ilmestyneen Being-levyn jälkeen sekä Gustavson että Pohjola erosivat Wigwamista alkukesästä 1974. Yhtye siirtyi samana kesänä toistaiseksi tauolle. Pembroke, Wigwamin rumpali Ronald ”Ronnie” Österberg sekä vuodenvaihteessa yhtyeeseen liittynyt kitaristi Pekka ”Rekku” Rechardt päättivät kuitenkin koota yhtyeen uudelleen. Pembroke oli nyt yhtyeen ainoa laulaja. Progressiivisesti suuntautuneiden Gustavsonin ja Pohjolan poistuttua Pembroke pääsi toteuttamaan itseään poprock-säveltäjänä. ”Halusin vain laatia pop-lauluja Beatlesin ja Kinksin tyyliin”, hän totesi myöhemmin.lähde?

Vuoden 1975 Nuclear Nightclub -albumista alkaen Pembroke oli yhdessä kitaristi Rechardtin kanssa yhtyeen pääasiallinen säveltäjä ja sanoittaja, kunnes yhtye hajosi useiksi vuosiksi 1970-luvun lopussa.

1980-luvulla Pembroke soitti useissa eri kokoonpanoissa ja vieraili useiden suomalaisten artistien levyillä säveltäjänä, sanoittajana tai laulajana, minkä lisäksi hän sävelsi musiikkia tv-elokuviin.

Vuonna 1990 Pembroke ja Rechardt alkoivat duokeikoillaan esittää Wigwamin kappaleita. Yhtye herätettiinkin pian uudelleen henkiin, mutta toiminta lakkasi jo parin vuoden jälkeen. 1990-luvun jälkipuoliskon Pembroke vietti Yhdysvaltain Kansas Cityssä soitellen paikallisten muusikoiden kanssa, joihin hän oli tutustunut aikaisemmin Wigwamin yrittäessä epäonnistuneeksi osoittautunutta maailmanvalloitustaan.

Vuosituhannen vaihteessa Jim Pembroke palasi naimisiin menneenä miehenä Eurooppaan, ja Wigwamin kokoontuessa uudelleen Pembroke oli jälleen mukana. Hän asui viimeiset vuotensa Kansas Cityssä. [3] Pembroke on haudattu Kansas City, Kansasiin, tarkemmin Shawnee Missioniinlähde?.

Wigwamin ulkopuolella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pembroke julkaisi seitsemän sooloalbumia. Ensimmäinen oli ”puoliteatraalinen” Wicked Ivory (1972), jonka tekijäksi ilmoitettiin Hot Thumbs O'Riley. 1970-luvulla soololevyjä julkaistiin vielä kaksi. 1980 Jim Pembroke Band julkaisi albumin Flat Broke. Seuraavana vuonna julkaistiin Party Upstairs, jolla Pembroken kanssa soittaa pääasiassa vain kitaristi Jukka Orma.[4] Vuonna 1985 Kojo ja Pembroke julkaisivat yhteisalbumin Bee tai Pop. Viimeiseksi Pembroken albumiksi jäi vuonna 2014 julkaistu If the Rain Comes.

Jim Pembroke sävelsi, sanoitti ja lauloi monien Suomen kärkikastin artistien levyillä. Pembroke sävelsi Suomea Euroviisuissa edustaneet kappaleet Riki Sorsan ”Reggae OK” (1981) ja Kojon ”Nuku pommiin” (1982).[5] 1970-luvun lopulla Pembroke myös kirjoitti Remu Aaltosen pyynnöstä Hurriganesille sanoituksia ja sävellyksiä. Pembroke oli toisinaan myös yhtyeen keikoilla mukana pianistina. Hän lauloi yhtyeen Jailbird-albumilla yhden kappaleen.

Sekä Kojon että Sorsan 1980-luvun alun albumien materiaalista suurin osa oli Jim Pembroken käsialaa. Riki Sorsan kanssa Pembroke ystävystyi niin, että he asuivat jonkin aikaa kämppäkavereina.

Pembroke harrasti muun muassa kilpashakkia.[6]

Tunnustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pembrokelle myönnettiin Suomen valtion taiteilijaeläke 2013.[7]

Diskografia (sooloalbumit)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Pems

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jim Pembroke & The Pems oli vuosina 1965–1966 toiminut englantilais-suomalainen yhtye. Yhtye perustettiin Jim Pembroken säestysyhtyeeksi hänen Suomessa olonsa aikana ja se jopa teki vuonna 1966 singlen I don’t mind, I got mine / Any day. Yhtye sai julkisuutta teettämällä esiintymisasuikseen paidat Suomen, Neuvostoliiton, Ruotsin, Norjan ja Tanskan lipuista.[8]

Yhtye hajosi Pembroken palattua Englantiin. Palattuaan takaisin Suomeen Pembroke liittyi Blues Sectioniin.

Yhtyeen kokoonpanot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jim Pembroke, laulu
  • Hasse Walli, kitara
  • Timo Lindström, basso
  • Pertti (Pera) Söderström, urut
  • Ronnie Österberg, rummut

Kolmas kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jim Pembroke, laulu
  • Jaakko Kaarala, kitara
  • Heikki Kiiskinen, basso
  • Pertti (Pera) Söderström, urut
  • Raikka Rautarinne, rummut

Neljäs kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jim Pembroke, laulu
  • Erkki (Pikkis) Bertula, kitara
  • Måns Groundstroem, basso
  • Pertti (Pera) Söderström, urut
  • Raikka Rautarinne, rummut

Muistelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jim Pembroke & Rick Chafen: Just My Situation – Muistelmat. Like, 2022. ISBN 9789511450269

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Römpötti, Harri: Jim Pembroke teki suomalaisen rockin historiaa Wigwamissa Helsingin Sanomat. 10.10.2021. Viitattu 10.10.2021.
  2. ↑ Rytmi 6/2000
  3. ↑ Lönnqvist, Niclas: Wigwam firar 50 år med efterlängtade konserter. Hufvudstadsbladet, 20.9.2018, s. 20–21. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ Jukka Lindfors: Jim Pembroke oli nuoren rock-Suomen tärkeä brittivahvistus 6.7.2015. Yleisradio. Viitattu 14.10.2021.
  5. ↑ Tegelman, Pekka: Englantilaismies Stadissa: Jim Pembroke. Selvis, 2003, nro 2. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.7.2015.
  6. ↑ SHAKKI | Pedro Hietanen ja Ruben Stiller ottelevat shakin lehtipelissä Helsingin Sanomat. 21.5.2002. Viitattu 13.10.2021.
  7. ↑ Heille myönnettiin uudet taiteilijaeläkkeet Iltalehti. 26.6.2013. Arkistoitu 29.6.2013. Viitattu 26.6.2013.
  8. ↑ Kallioniemi, Kari: ”Onko sijaa ylväälle dandylle Suomenmaassa? Englantilaisuuden vaikutuksia Suomen popmusiikissa ja siitä käydyssä keskustelussa”, Pohjan tähteet: Populaarikulttuurin kuva suomalaisuudesta, s. 87. (Toimittaneet Hannu Salmi ja Kari Kallioniemi) Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2000. ISBN 951-692-475-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wigwam
Studioalbumit

Hard N’ Horny | Tombstone Valentine | Fairyport | Being | Nuclear Nightclub | Lucky Golden Stripes and Starpose | Dark Album | Light Ages | Titans Wheel | Some Several Moons

Livealbumit

Live Music from the Twilight Zone | Wigwam Plays Wigwam – Live | Pop-Liisa 3 – Wigwam 1973 | Live at Töölönranta 1975 | Live at Provinssirock 1991

Kokoelmat

Wigwam | Rumours on the Rebound | Classics – The Rarest | Highlights | Fresh Garbage – Rarities 1969–1977 | Parhaat | 28 Songs from the Twilight Zone

Hurriganes
Studioalbumit
Livealbumit
Kokoelmat
VHS/DVD
Filmografia
Kansainväliset
Kansalliset
Taiteenala
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jim_Pembroke&oldid=21012708”