Jeffrey Dahmer

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jeffrey Dahmerin pidätyskuva (1988)

Jeffrey ”Jeff” Lionel Dahmer (21. toukokuuta 196028. marraskuuta 1994) oli yhdysvaltalainen sarjamurhaaja ja kannibaali, joka murhasi 17 miestä vuosina 1978–1991. Suurin osa murhista ajoittui vuosiin 1989–1991.[1]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isänsä kertoman mukaan Jeffrey Dahmer oli luonteeltaan sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, ja eli hyvän lapsuuden. Dahmerin mieli alkoi kuitenkin järkkyä, kun hän tajusi olevansa kiinnostunut miehistä. Tämän myötä hän muuttui ujoksi ja syrjäänvetäytyväksi. Hän oli jo nuorena kiinnostunut kuolleiden eläinten silpomisesta ja paloittelusta, ja halusi tutkia eläinten sisälmyksiä. Hänen vanhempansa erosivat äidin mielenterveyshäiriöiden vuoksi ja äiti muuttikin mitään sanomatta pois nuoremman veljen, Davidin, kanssa. Myös isä oli muuttanut hetkeä aikaisemmin motelliin. Dahmer muutti isoäitinsä luokse ja yritti muutaman vuoden ajan elää normaalia elämää. Hän ei kuitenkaan pystynyt unohtamaan fantasioitaan, joihin liittyi tappaminen. Hänellä oli myös jatkuvia päihdeongelmia.[1]

Dahmerin isä suostutteli pojan liittymään armeijaan, jossa tämä sitten palvelikin lääkintämiehenä Saksassa. Alkoholiongelmansa takia Dahmer kuitenkin vapautettiin tehtävistään.[1] Dahmerin palvelusaikana tapahtui kolme selvittämätöntä murhaa aivan sotilastukikohdan tienoilla. Milwaukeehen palattuaan hänet pidätettiin pian itsensäpaljastelusta, ja uudelleen vuonna 1988, tällä kertaa 14-vuotiaan pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nyt Dahmer tuomittiin vuodeksi siviilityöleirille.

Murhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat Dahmerin uhreista olivat nuoria homoseksuaaleja. Hän säilytti uhriensa ruumiit asunnossaan. Dahmeria syytettiin surmatöiden lisäksi myös nekrofiliasta ja kannibalismista, ja hän myönsikin syöneensä uhriensa reisilihaksia ja hauiksia. Hän keräsi myös uhriensa pääkalloja ja teki kokeita elävillä uhreilla. Hän ruiskutti happoa uhriensa aivoihin, mutta he kuolivat vuorokauden sisällä. Kertomansa mukaan hän halusi näin säilyttää miehet luonaan. Myös syömällä heitä hän tunsi, että uhrit olivat yhtä hänen kanssaan.[1]

Ensimmäisen murhansa Dahmer teki ollessaan 18-vuotias. Tuolloin hän tappoi Steve Hicksin, jonka oli kutsunut isoäitinsä luokse, missä hän tuolloin asui. Hän sai jatkaa murhiaan melko rauhassa, vaikka naapurit valittivatkin Dahmerin asunnosta tulevasta hajusta ja sähkösahan pitämästä äänestä. Dahmer puolustautui hajun johtuvan rikkinäisen pakastimen vuoksi pilaantuvasta lihasta, ja äänen tulevan kirjankansien taivutuskoneesta. Lopulta mummo pyysi Dahmeria muuttamaan pois.[1]

27. toukokuuta 1991 eräs Dahmerin uhreista, 14-vuotias laosilainen[2] Konerak Sinthasomphone, onnistui pakenemaan Dahmerin asunnosta. Milwaukeen poliisi kuitenkin palautti alastomana ja sekavana harhailleen pojan Dahmerille, koska Dahmer uskotteli poliisille pojan olevan hänen täysi-ikäinen rakastajansa. Myöhemmin samana iltana Dahmer paloitteli uhrinsa.[1] Uhrin takaisin käännyttäneet poliisit, John Balcerzak ja Joseph Gabrish, erotettiin Milwaukeen poliisista Dahmerin pidätystä seuranneen mediakohun myötä, mutta he pääsivät myöhemmin takaisin töihinsä valitettuaan päätöksestä. Onnistuneen työtaistelun johdosta poliisiliitto valitsi parin ”vuoden poliiseiksi”.

Kesällä 1991 Dahmer teki useita murhia nopeaan tahtiin, noin yhden joka viikko. Dahmer huumasi uhrinsa tiedottomaan tilaan, käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen ja lopuksi paloitteli uhrinsa pakastaakseen parhaat palat. Viimeisen uhrinsa, Joseph Brandehoftin, hän murhasi vain neljä päivää ennen kiinnijäämistään.[1]

Vangitseminen ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

22. heinäkuuta 1991 Tracy Edwards onnistui pakenemaan Dahmerin asunnosta. Edwards pysäytti poliisiauton ja johdatti poliisit Dahmerin asunnolle. Poliisit löysivät asunnosta 11 ruumista, sekä valokuvia uhreista ennen ja jälkeen kuoleman. Jääkaapista löytyi lisäksi uhrien päitä. Dahmer pidätettiin ja häntä syytettiin 15 murhasta, joista hänet tuomittiin viiteentoista elinkautiseen vankeusrangaistukseen (vähintään 936 vuotta) 17. helmikuuta 1992.[1]

Vankilassa ollessaan Jeffrey Dahmer otti upotuskasteen kerrottuaan löytäneensä kristillisen uskon. Hänet kävi kastamassa pastori Roy Ratcliff, joka myöhemmin kirjoitti Dahmerista kirjan (Dark Journey Deep Grace 2006). Loppuun asti monet epäilivät Dahmerin vilpittömyyttä, mutta pastori Ratcliff oli vakuuttunut tämän uskon aitoudesta.[1]

Dahmer sai surmansa vankilassa 28. marraskuuta 1994, kun elinkautisvanki Christopher Scarver hakkasi hänet ja erään toisen vangin, Jesse Andersonin, kuoliaiksi painonnostotangolla.[1] Antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä ja vakavasta psykoottisesta häiriöstä kärsinyt Scarver selitti vartijoille Jumalan määränneen hänet toimimaan näin. Hänen on sanottu kärsineen Aspergerin oireyhtymästä. Scarver sai murhista kaksi elinkautista lisää.

Kuoleman jälkeen Dahmerin aivoja olisi haluttu tutkia, mutta hänen isänsä kielsi sen vedoten uskonnollisiin periaatteisiinsa. Myöhemmin Dahmerin äiti toivoi tutkimuksia osoittaakseen, etteivät hänen poikansa aivot olleet epämuodostuneet, kuten kriittisimmät tutkijat väittivät, ja niin aivot tutkittiin. Dahmerin ruumis hävitettiin polttamalla, ja tuhkat jaettiin hänen biologisen äitinsä ja isänsä kesken. Dahmerin isä kirjoitti myöhemmin kirjan (A Father's Story), joka käsitteli Dahmerin tekoja ja niiden vaikutusta hänen perheeseensä.

Uhrit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Steven Hicks, kesäkuussa 1978
  • Steven Tuomi, syyskuussa 1987
  • James Doxtator, lokakuussa 1987
  • Richard Guerrero, maaliskuussa 1988
  • Anthony Sears, helmikuussa 1989
  • Raymond Smith, toukokuussa 1990
  • Eddie Smith, kesäkuussa 1990
  • Ernest Miller, syyskuussa 1990
  • David Thomas, syyskuussa 1990
  • Curtis Straughter, helmikuussa 1991
  • Errol Lindsey, huhtikuussa 1991
  • Tony Hughes, 24. toukokuuta 1991
  • Konerak Sinthasomphone, 27. toukokuuta 1991
  • Matt Turner, 30. kesäkuuta 1991
  • Jeremiah Weinberger, 5. heinäkuuta 1991
  • Oliver Lacy, 12. heinäkuuta 1991
  • Joseph Bradeholt, 19. heinäkuuta 1991

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A Father's Story, Dahmerin isän kirjoittama kirja.
  • Joyce Carol Oatesin romaani Zombie (1995) perustuu Jeffrey Dahmerin tarinaan.
  • Dark Journey Deep Grace; Jeffrey Dahmer´s story of faith(2006), Roy Ratcliff

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vuonna 1993 valmistui elokuva The Secret Life: Jeffrey Dahmer. Elokuvan ohjasi David R. Bowen, ja Jeffrey Dahmeria esitti Carl Crew.
  • Vuonna 2002 valmistui elokuva Dahmer. Elokuvan ohjasi David Jacobson, ja pääosaa esitti Jeremy Renner ja Jeffreyn isää Bruce Davison.
  • Vuonna 2006 valmistui elokuva Raising Jeffrey Dahmer. Elokuvan ohjasi Rich Ambler, ja elokuva keskittyi Jeffreyn isän (Scott Cordes) ja toisen vaimon Sherin (Cathy Barnett) kokemuksiin.
  • Vuonna 2008 valmistui elokuva Diary of a Serial Killer. Elokuvan ohjasi Andy Hurst, ja Dahmeria näytteli Garrett Brawith. Elokuvassa näytetään pätkiä Dahmerin elämästä.
  • Vuonna 2010 valmistui Ford Austinin kauhukomedia Dahmer vs. Gacy, jossa käytetään Jeffrey Dahmerin ja John Wayne Gacyn hahmoa.

Musiikissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vuonna 1994 ilmestynyt Slayer yhtyeen albumi Divine Intervention sisältää kappaleen 213. Kappale kertoo Dahmerista. Kappaleen nimi viittaa Dahmerin surullisenkuuluisan asunnon numeroon.[3]
  • Vuonna 2000 ilmestyi Macabre yhtyeen albumi Dahmer. Levyn kappaleet muodostavat Jeffrey Dahmerin elämänkerran.[4]
  • Vuonna 2010 ilmestynyt Soulfly yhtyeen albumi Omen sisältää kappaleen Jeffrey Dahmer.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j A&E Biography - Jeffrey Dahmer
  2. Konerak Sinthasomphone Harold Jaffe. Viitattu 21.3.2007. (englanniksi)
  3. Iwasaki, Scott. "Vocalist sings the praises for 'Divine Intervention'", 1995-01-27. 
  4. Dahmer - Macabre : Songs, Reviews, Credits, Awards : Allmusic
  5. http://www.soulfly.com/board_posts/omen

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]